Nemaria

Suosittelen lämpimästi Ainun medela swing-rintapumppua. Toimii sähköllä ja myös pattereilla, joten myös matkalla mukana näppärä. Pumppailin aikanaan 3 kuukautta kaiken maidon, mitä vauva joi, ja tuon medelan koin jopa sairaalan järeää sähköpumppua paremmaksi.

Talkin tilalle maissitärkkelys, on luonnonmukainen ja huippuhyvä, parempi kuin pottujauho. Ja pesuaineiden kanssa kannattaa olemaan tarkkana, ja testaamaan itselle esim. kirveleekö silmiä, kun vaikka niissä joissakin miten väitetään, että "no tears" niin saattavat kirvellä oikeasti tosi paljon...että se sitten siitä hellävaraisuudesta... (Ja jos haluaa pestä vauvan vaatteet "luomusti", niin Sonett-tuotesarjasta löytyy hyvät aineet. Sappisaippualla lähtee tahra kuin tahra, ja muutkin pesuaineet olen ainakin itse hyväksi havainnut. Tahrat lähtee jo 40 asteen pikapesuohjelmalla tosi hyvin Sonett nestemäisellä pesuaineella. )

Siis tarkennan vielä, että en tarkoita sitä, että ärsyttäisi että vanhemmat ovat iloisia terveestä lapsestaan enkä sitä, etteikö olisi oikein toivoa tervettä lasta. Toki itsekin antaisin lapseni sairauden pois jos se mahdollista olisi. Mutta siis se hehkutus ärsyttää, että jos esim. seuloissa ei mitään näy, niin oletetaan, että sitten on automaattisesti kaikki hyvin. Tai sellaiset kommentit, että "kun syön tätä terveellistä luomuruokaa odotusaikana, niin lapsestani tulee sitten terve".

Nimenomaan näin. Vaikka seuloissa tai jopa lapsivesi/istukkatutkimuksissa saisi ns. puhtaat paperit, ei se vielä takaa sitä, että syntyvä lapsi olisi täysin terve/vammaton. On niin paljon sellaisia vammoja ja sairauksia, jotka näkyvät vasta syntymän jälkeen. Ja toisaalta, itseäni jollain tasolla "ärsyttää" muutenkin se terveen vauvan hehkutus, koska kyllä ne sairaat ja vammaiset vauvelit ovat ihan yhtä rakkaita kuin terveet/vammattomatkin. (Siis tottakai aina poikkeuksia on, eivätkä todellakaan kaikki rakasta tervettä lastansakaan.) Eikä vamma tai sairaus ole välttämättä mikään "maailmanloppu", omasta lapsestani varmasti moni ajattelikin tai ainakin olisi ajatellut jos olisi nähnyt hänet syntymän jälkeen vauvateholla, että voi pientä raukkaa kun noin sairaana syntyi...no, sairaus ei hänestä koskaan häviä, enkä väitä että aina helppoa olisi, mutta nykyään hän on mitä reippain ja iloisin pikkutyttö, kun ns. "pahin on ohi". Ja mielestäni on tärkeää muistaa myös se, että ei seuloihin osallistuminen todellakaan tarkoita automaattisesti sitä, että haluaa keskeyttää raskauden jos sieltä jotain löytyy, vaan nimenomaan sitä, että voidaan suunnitella synnytystapa ja -paikka sen mukaan, että vauva saa heti synnyttyään parhaan mahdollisen hoidon.

Kiitos tiedosta

Minä sain juuri neuvolasta sellaisen ohjeen, että pastoröitujakaan pehmeitä juustoja ei saisi syödä ilman kuumentamista. Ja muistaakseni kyllä viime raskauden aikana ne olis ollu sallittuja. Tiiä tässä sitten mitä uskoa...

Ostin aikanaan ihan Prismasta äitiysuikkarin, ihan joku perusmerkki ja perusmalli, ja hyvä oli. Ja isojakin kokoja oli.

Omakotitalossa asustellaan.

Ihan pakko on kirjoittaa tähän ketjuun. Mulla BMI oli 31 kun aloin odottaa Pikkumurua, ja olin aika huolissani kaikesta siitä, mitä olin lukenut aiheesta ylipaino ja raskaus. Kuitenkin kävi minun kohdallani niin, että huolet olivat aikalailla turhia. Painoa tuli raskausaikana lisää alle 9 kiloa ja voin todella hyvin alun pientä pahoinvointia lukuunottamatta. Verenpaineet mulla on aina ollu matalahkot, eikä ne kohonneet odotusaikana. Raskausdiabetes oli, kun sokerirasituksessa yksi arvo hyppäsi sallitun rajan yli, mutta sokerit pysyi kurissa muuten tosi hyvin, taisi kaksi kertaa olla vähän niiden viitearvojen yläpuolella kun niitä sitten mittailemaan jouduin. Ravitsemusterapeutin vastaanotolle "jouduin" myös koska todettiin raskausdiabetes, mutta hän tuumasi ruokapäiväkirjastani, että "tähän ei olekaan mitään sanottavaa, jatka samaan malliin." Turvotusta oli vain vähäsen aivan loppuraskaudessa elokuun alun helteissä, ja vaikka olin aika varma, etten ikinä saa lasta pungerrettua pihalle itsestäni koska niin monesta lähteestä oli lukenut, että "synnytys on yhtä rankka suoritus kuin maratonjuoksu", niin ihan hyvinhän tuo pihalle putkahti, eikä edes ollut kovin järisyttävän rankka kokemus. Siis verrattuna siihen, että ikäkuunapäivänä en kykenisi maratonia juoksemaan. Niih, tämä vuodatus siis lähinnä siksi, että itse olisin odotusaikana mieluusti kuullut myös sen, että punkero voi ihan hyvin raskaudesta ja synnytyksestä selvitä, mikä toki tässä ketjussa tulee ilmi jo muutenkin. Mutta tässä vaan yksi kertomus lisää. Minäkin kyllä sain kuulla tuolla aiemmin mainitun kommentin ultraamisen vaikeudesta, rakenneultrassa kätilö totesi, että ei jotain nähnyt kunnolla, kun "on tuossa tuota tavaraa edessä aikalailla". Että ihan kiva. Ja mukavaa, että tämän ketjun bongasin, koska BMI on edelleen 30,4 ja raskaaksi tässä kovasti yritetään tulla.

Meidän tytöllä toinen nimi on mun isoäidiltä, mutta ei siis mikään sen kummemmin suvussa kulkeva nimi. Mutta tähän aiheeseen liittyen nauratti, kun joskus luin miehen suvusta tehtyä sukukirjaa, ja siellä oli kirja täynnä "Olli Paavonpoikia" ja "Paavo Ollinpoikia", välillä vaihteluksi "Olli Ollinpoika" tai "Paavo Paavonpoika"...piti miestä vähän kiusata, että on teillä ollu kekseliästä sukua.

Ristiäiset.

Mulla alkoi niin, että yöllä klo 3 supisti ekan kerran, sitten tulivat puolen tunnin välein klo kuuteen asti, sitten tulivat 10 min välein. Seitsemän aikaan herätin miehen ja vielä siinä melkein pari tuntia odottelin, että mihin suuntaan tilanne kääntyy kunnes vaille 9 meni lapsivesi ja sitten lähdettiinkin ajelemaan sairaalaan, jonne oli matkaa 80km. Sitten sairaalalle päästyämme supistikin jo 4min välein ja kohdunsuu oli jo 5cm auki. 4 ja puoli tuntia meni vielä aikaa siihen, että vauva syntyi.

Supparit alkoi yöllä klo 3, ja noin 12 tuntia tästä oli vauva maailmassa.

Mulla parhaiten auttoi liikkeellä oleminen, sydänkäyrien otto oli ihan tuskaa kun piti olla aloillaan. Ammeessa olin jonkin aikaa, mutta siinäkin heijasin itseäni konttausasennossa. Kuuma suihku auttoi paljon paremmin kuin ammeessa olo, ja sitten viimeisen tunnin ajan otin ilokaasua, mikä auttoi mulla aivan mielettömän hyvin.

Täällä olisi yksi tänä vuonna 33 täyttävä, toista lasta yritetään ja ensimmäinen syntyi 09 eli olin silloin 31. Silloin tärppäsi viidennestä yrityskierrosta, mikä tuntuu nyt lyhyeltä ajalta jälkeenpäin ajatellen, mutta eipä tuntunut silloin. Ja nyt menossa toinen yk...ja olen erittäin kärsimätön jälleen kerran.