Hibi

Itse vierastan ajatusta siitä, että lapsen koulut mietitään valmiiksi ennenkuin lapsi on edes mahasta ulkona. Mikä sen vahvemmin ohjaa kouluvalintoihin kuin lapsen persoona ja kehitys. Senpä takia pidän itse aika haihatuksena naapurin touhuja jonka lapset on steinerissa ja jo ennen TJOTailua näin päätetty. Ihan eri asia miettiä mikä kyseiselle lapselle sopii kuin hurahtaa johonkin yhteen suuntaukseen. Itse olen ollut lahjakas lapsi. Suomessahan ei ole koulupakkoa eli jokainen voi tehdä helpoissa aineissa vuosia pois tenttimällä ilman että tarvitsee siellä tunneilla kärvistellä. Siksi en ymmärrä tätä vouhkausta tasoryhmistä ja tasapäistämisestä. Kyse on jälleen kerran siitä että aikuiset ei itse halua paneutua lapsensa koulunkäyntiin, nähdä minkäänlaista vaivaa sen eteen jne vaan haluaa kaiken tarjottimella. Oli meidän luokalla yksi poika joka kävi yliopiston matematiikan tunneilla kun muut kävi koulun matematiikkaa. Itse tentin osittain englannin, ruotsin ja matematiikan. Itse arvostan monimuotoista ympäristöä enkä millään haluaisi lapsiani eliittikouluun, tasoluokkaan tai muutoinkaan hirveän homogeeniseen ympäristöön. Aineiden nopeaa oppimista paljon pajlon tärkeämpänä pidän elämistä todellisessa maailmassa, jossa ympärillä on monenlaisia ihmisiä: ahkeria, laiskoja, lahjakkaita, hitaammin oppivia, kilttejä ja häiriköitä ja kaikkea maan ja taivaan välillä.

Itse en halunnut sairaalaan ketään vierailijoita. Sitten jälkeenpäin mietin että kun sairaalassa on tunnin vierailuaika muille kuin isälle niin siinä olis saanut hoidettua sen pakollisen näkemisvisiitin paljon näppärämmin. Sitten kun ne kaikki sukulaiset ja kaverit äkkäsivät kylään ensimmäisen viikon aikana niin niillä ei ollut mitään kiirettä lähteä vaan saattoivat piipyä 2-3h. Aika rankkaa pari 2-3h vierailijaerää joka päivä vaikken sen kummemmin höösännytkään. Sitten kun ei vieraat edes uskoneet sitä etten halunnut imettää julkisesti edes oman äitini edessä siinä vaiheessa kun homma oli vielä rämpimistä ja opettelua ja maidonnousukin vasta aluillaan.

Suorastaan huvittaa tuo asenne turvakaukaloiden tuunaukseen kun tietää miten useimmat (uusi merkkipenkki jokaiselle lapselle ryhmään kuuluvat) tutut pakkaa autonsa, saati ajaa autolla lapset kyydissään. Siinä jää aika pieni merkitys sille kaukalolle. Ja jäinpä miettimään sitäkin että jos auto syttyy palamaan ja lapsi on kaukalossa niin mikä merkitys on kankaan palonkestävyydellä? Sitä paitsi ihan tavallisesta kangaskaupasta saa kyllä paloluokiteltuja kankaita, ei niitä suinkaan tarvitse autovalmistajalta hankkia.

158cm ja 57 kg oli lähtö ja esikoinen 3200kg, 49cm tuli helposti alakautta. Mahakin oli pieni ja raskausaikana ei mitään kipuja, selkäongelmia eikä painanut keuhkoihin vaikka kaikkea näitä minulle lyhyyden vuoksi peloteltiin. Niin ja mullakin mies on ollut 4500g syntyessään vaikkakin lyhyt ja on edelleen alle 170cm.

Sit on aika pitkä alkuraskaus kun se on samanpainoinen ollut jo ainakin kuukausia ellei vuosia. Kyllähän se oikeasti pitää paikkansa että jos on sairaalloisesta laihuudesta/anoreksiasta tmv. kärsinyt vuosia niin raskautuminen on todennäköisesi vaikeampaa ellei mahdotonta ilman hoitoja. Enpä osaa tämän revittelyn vuoksi heitä sääliä, ainakin Kate on itse valintansa tehnyt, eihän kuninkaallisilla ole nykyään muuta käytännön virkaa kuin olla julkista omaisuutta siitähän heille ne miljoonat maksetaan. Itse uskon että ainakin victoria on alkanut käyttää noita löysempiä vaatteita ihan sen vuoks että sitten joskus kun on oikeasti raskaana niin sitä ei heti huomata kun on ehtinyt kuukausia tai vuosia kyllästyttää lehdistön tuijottamaan. Nythän se on aika vuoronperään pitänty tiukkoja ja löysiä mekkoja, aiemmin piti vain tiukkoja. Itse toteutin samaa töissä eli heti kun annettiin vauvalle lupa tulla niin ostin pari ei niin tyköistuvaa vaatetta joita pidin sitten vuoropäivinä tiukkojen kanssa. Musta kun olis tiennyt jo ekalla viikolla raskauden kun käytän aina täysin tyköistuvia vaatteita ja maha on helposti turpoavaa sorttia alkuraskaudessa.

Meillä taas oli niin että halusin nimenomaan miehen lähtevän nopeasti töihin, jottei sitten tule iso pudotus kun jää yksin kotiin. Kävii sairaalapäivät töissä ja jäi viikoksi isyyslomalle. Loput piti sitten myöhemmin kun vauva oli jo sen verran iso että teki muutakin kun nukkui. Sama ajatus on tästä kierroksesta eli mies on muutaman päivän ja sitten enemmän vasta kun vauva on 3-6kk vanha.

Miten ne kehtaa edes uutisoida tuollaisilla sanoilla asiasta, joka on ollut tiedossa vuosikausia. Ainakin kolme vuotta sitten oli jo kriittinen tilanne vastasyntyneiden teholla homeongelmien vuoksi, jotka ei ole remonttien myötä muuksi muuttuneet Itselle on sama, mihin homeloukkuun sitä joutuu muutamaksi tunniksi synnyttämään, mutta käy sääliksi niitä kaikkein pieninmpiä reppanoita, jotka jopa useamman kuukauden siellä viettävät alikehittyneillä keuhkoillaan.

Omaa aikaa on joka ilta kl20-00 kun lapsi jo nukkuu. Kotitöitä en koskaan tee kahdeksan jälkeen ihan siksi että olen päättänyt että kun lapsi on mennyt yöunille niin teen niitä asioita joista pidän. Sitä paitsi omasta mielestä on hyvä lapsellekin olla mukana siivous, tiskaus, pyykkitouhuissa jo ihan pienestä ja meillä onkin innokas pikkuapulainen. Heti vauvan kanssa kotiuduttua otin ensimmäisestä päivästä lähtien tavaksi lähteä koirien kanssa lenkille. Käpyttelyä se oli ensimmäiset viikot epparin takia mutta sainpas joka päivä vähintään tunnin omaa aikaa pois miehen ja vauvan luota ja seinien välistä. Äkkiä sitä oppi vauvan ruokarytminkin niin että uskalsi tehdä yli 2 tunnin lenkkejäkin.

Omasta mielestä jokaisen ratkaisu voi olla se oikea. Lapsen kautta asiaa on minusta mahdoton ajatella, ei se lapsen parhaaksi ole väkinäinen kotihoitokaan. Hulluutta minusta kuitenkin on se, että tekee suunnitelmia ja päätöksiä asiasta jo ennen esikoisen syntymää. Itse olen 2xakateemikko ja kunnianhimoinen työssäni, en ole yhtään tippaa koti-ihminen, en mikään äitihössöttäjä enkä viihdy hiekkalaatikoilla. Siltikin olin kotona 1v8kk ja aion olla seuraavankin kanssa pari vuotta. Toki mieskin saa olla omat vuotensa valintansa mukaan, esikoisen kanssa oli 6kk. Se viihtyykö esim. ekan puolen vuoden aikana kotona, ei taas kerro välttämättä mitään siitä millaista on olla yli 1-vuotiaan kanssa. Itse inhosin ensimmäisiä 6-8kuukautta, mutta siitä eteenpäin nautin. Lapsi kehittyi, siitä alkoi oikeasti olla seuraa ja mikä olennaisinta, ympärille kehittyi työyhteisöä vastaava sosiaalinen piiri ja omat tavat elää työelämän ulkopuolella – kotona oltiin lähinnä iltaisin. Nyt kun on ollut töissä kohta taas lähes vuoden (ja pidän työstä) niin yhä selvemmin näen sen kuvion, että työelämää minulle on vielä 35 vuotta edessä, mahdollisia kotivuosia se pari. Joten, vaikken kovasti edes viihtyisi, niin hulluhan olisin, jos en niitä käyttäisi, kun siihen tilaisuus tarjoutuu.

Mulla on kanssa se kokemus, että mitä lentokentällä oon nähnyt hajonneita rattaita niin ne on lähes aina ollu niitä jotka on luovutettu vasta portilla. meillä ollut kuudella lomamatkalla matkarattaat, aina jätetty jo check-in tiskille eikä koskaan ole ollut naarmun naarmua tai muutakaan rasitusta vaikkei me mtään toppauksia tai teippejä olla laiteltu.

Palattiin toissapäivänä reissusta Mustaltamereltä. Välttelin seisovia pöytäruokailuja mutta muutoin elin ihan normaalisti eikä mitään vaivoja ollut. Retkeilyyn ja kävelyihinkään ei raskaus vaikuttanut mitään. HIeman taisi tulla ihottumaa auringosta raskauden myötä koska normitilassa ihossa ei koskaan ole ihottumaa eikä muutoinkaan ole herkkä. Ainut ongelma oli lentokoneessa kun esikoinen tipautteli tavaroita lattialle niin tämän mahan kanssa ei ihan siinä ahtaassa tilassa taipunut niitä poimimaan

Itse pääasiasta olen samaa mieltä ja uskallan kyllä syyllistää aika paljon vanhempia asiasta. Mutta esimerkit on minustakin hyvin ontuvia, etenkin tällaisesta ihmisestä joka välttelee tekemällä tehtyjä leluja ja antaa tai pikemminkin kannustaa lastaan leikkimään kaikella mahdollisella käytössä olevasta lompakosta kattiloihin, kauhoihin, puhelimeen, kelloon jne.. Leikin paikka ja aika on asia erikseen, ainakaan meillä ei ole ollut 1v:lläkään mitään vaikeuksia ymmärtää ettei kylässä haeta kattiloita ja kosketa tavaroihin vaikka äitin tavaroita saakin pyöritellä. Ja tietyt asiat kuten esim. ruualla leikkiminen on aina ehdoton ei. Ihmettelenkin onko se sitten hyväksytympää että lapsilla on nimenomaan leikkimiseen valmistettuja vempeleitä vinot pinot ja niitä saa heitellä, repiä, purkaa miten haluaa koska ne on lapsen omia ja koska ne on leikkiä varten, niitä on paljon eli rikkoontuminen ei haittaa, tällaista asennetta on ainakin paljon lähipiirissä että lasten lelut joten lapset saa tehdä niille ihan mitä vaan. Miten se että lapsi tahallaan rikkoo esim. leikkiauton eroaa siitä että lapsi taittaa pankkikortin? Yhtälailla molemmissa tapauksissa lapsi tuhoaa esineen ihan turhan vuoksi.

Jaah, kummatkohan on myrkyttömämpiä, kotivärjääjille myytävät vai kampaamon ammattilaistuotteet... Itse lähinnä naureskelin kaverin vouhkaukselle värjäyksestä, kun edellisenä päivänä olin juuri ollut seurana rannalla jossa lotrasi puoli pulloa aurinkorasvaa iholleen, jolla oli kyllä itseruskettavaakin käytetty. Kumpikohan imeytyy pahemmin verenkiertoon, rasvat iholla vai hiusvärit, joiden ei pitäisi juurikaan ihoa koskettaa.

"Siis että milloin ja miten pitäisi alkaa lasta kasvattamaan siistiksi ja hyvin käyttäytyväksi pöydässä...?" Sanoisin, että heti kun istuu syöttötuolissa. Eihän se toki tarkoita ettei 1v saisi syödä sotaten, meillä 2v:lläkin menee vielä kolmasosa ruuasta pitkin pöytää. Mutta kyllä nyt huomaa, milloin hän tahallaan sitä pöydälle levittää ja milloin vain vahingossa tulee lusikkaan liian iso kuorma tai lusikka tyhjenee ennen kuin pääsee suuhun saakka. Minusta on ainakin ollut aika helppo vetää raja lapsen tahattoman sotkemisen ja ruualla leikkimisen välille ja ruualla leikkiminen oli kiellettyä jo puolivuotiaallekin. Lautanen tyhjäksi -sääntöä en ole koskaan ymmärtänyt. Sen en usko johtavan mihinkään muuhun kuin siihen että lapselta katoaa luontainen tunne siitä että osaa itse säädellä milloin on nälkä ja milloin täysi. Maistaminenkaan meillä ei ole välttämättä pakollista koska harvemmin sillä syömättömyydellä on mitään tekemistä maun kanssa kun kaikkiruokainen lapsi on meille siunaantunut. (En usko kamalasti että hyvä/huonosyömäisyys on suoranaisesti aina opittua, meillä ainakin hyväsyömäisyys selvästi sisäsyntyistä) Mutta jos ei ruokaa niin ei leipää/herkkujakaan, tosin herkut on meillä vielä marjalinjaa. Leikkimisen jatkaminen johtaa aika äkkiä pöydästä poistamiseen, astioiden heittäminen tai tahallinen kaataminen myös. Ei ole minusta paha jos 2v joutuu kahden lusikallisen jälkeen pöydästä pois kun parin tunnin päästä on kuitenkin jo uudelleen ruokaa/välipala tarjolla. Ja vaikutus on kyllä selvä näillä opetuksilla. Meillä kyllä jo 2v on huomannut mm. leivän ja lämpimän ruuan eron oloonsa eli usein jos nälkä alkaa hiipiä, hän nimenomaan pyytää ruokaa eikä leipää. Vähän on vaikeutunut syömiset päiväkodin aloittamisen jälkeen koska siellä saa leipää heti kun on t-lusikallisen maistanut ja saa syödä mahansa täyteen leivällä jos ei puuro, ruoka tai välipala kelpaa. Luultavasti siksi ettei lapset vaan vahingossa rupea nälkäkiukkuilemaan. Onkin selvästi alkanut vaatimaan leipää kotonakin päiväkodin aloitettuaan.

Voihan se keho mennä kummastikin tilttiin keskenmenosta, jolloin pienilläkin avuilla voi olla Suuri vaikutus. Itse en aikailisi yhteydenotoisssa. Itsellä ei mtään kokemusta aiheesta, mutta mieleen tuli vain se, kun omalla keholla meni 2,5 vuotta palautua 5 vuoden E-pillereiden syömisestä (onneksi en lopettanut raskautumistarkoituksessa) vaikka aina vakuutetaan toisin. Imetyksestäkin oma keho teki palautumistaan yli vuoden eli kiertojen löytymiseen ym meni synnytyksestä aikaa 2 vuotta. Eli voisi kuvitella että raskauden ja keskenmenon aiheuttammista hormonimuutoksistakin oma keho tekisin työtä pitkään.

Mua ihmetyttää näissä keskusteluissa aina se, että kuinka ihmeen myöhään teidän lapset oikein menee nukkumaan? Meillä kun menee 19.30 ja viimeistään 20 niin mulla jää joka ikinen ilta 3-4h omaa aika tai miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa Vähän se rajoittuu kun toinen tulee, mutta eiköhän sekin samaan rytmiin opi aika nopsaan, ainakin tuo esikoinen on elänyt tuossa rytmissä noin kk ikäisestä saakka.

Tottakai pitää isäkuukauden kokonaan, sitä ei kummankaan kohdalla ole edes pohdittu. Ei ole mikään millä tavalla tienataan eniten ratkaisu vaan meille tärkeä että kummallakin on mahdollisuuksia olla kotona eri ikäkausina. Itse olen isäkuukauden ajan myös kotona ja pidän säästettyjä vuosilomiani. Molemmat pitää myös jonkinverran hoitovapaakuukausia, vähintään vuoden verran yhteensä. Riippuu mitkä on tärkeysjärjestykset. Eiköhän sitä ole asuntolainaa "kaikilla" muillakin

Leeloo: Sama täällä. Mitään tietoa ei ole. Yhdistäisin sen toiseen raskauteen ja siihen että painontunnettakin täällä on pitkien pystyssä olemisten myötä, sitä ei esikoiselta ollut. Uskoisin siis että paikat on sen verta löysemmät vrt ekaan kertaan että kohtu laskeutuu alemmas jo aiemmin. Meillä vars. seksi jäänyt jo pois tämän tunteen takia joka ei kummastakaan tunnu kivalta. Lantionpohjan lihakset on silti kunnossa eikä mitään vaivoja muutoin siihen liittyen.

Itsellä helppo ja nopea synnytys, mutta ensikohtaaminen ei silti ollut satukirjasta. Samalla sekunnilla kun vauva heitettiin paidan alle alkoi jo epparin tikkaus. Olin niin sekaisin nopean luomusynnytyksen kivuista ja toisaalta siitä yllätyksestä että vauva oli jo sylissä vaikka hetki sitten oltiin vasta tultu sairaalaan, etten tajunnut oikein mitään. Sain pelkopaniikin tikkausta varten laitettavasta puudutuspiikistä enkä saanut jalkoja auki vaan ne pysyi väkisin yhdessä. Kätilö suutahti ja tiuski, että keskity nyt siihen vauvaasi joka on kainalossasi. Silloin vasta oikeastaan tajusin että se oli edes syntynyt. En silti pystynyt siihen keskittymään kun pelotti niin pirusti. Enkä silloin vieläkään edes tiennyt oliko tyttö vai poika. Joku kait sen ääneen sanoi mutta meni multa ohi korvien. Sitten kun rauhotuin niin vauvaa kiikutettiin jo pesulle ja kokeisiin ja mua suihkuun ja taianomainen ensikohtaaminen oli ohi

Meillä on käytetty Manducaa reilut kaksi vuotta 7pv/vkossa. Rengasliinaa käytin pari ekaa kuukautta. Sidottavaa silloin tällöin, mutta Manduca jäi kunnolla käyttöön. Itse koen sen tukevammaksi ja turvallisimmaksi vaihtoehdoksi juuri kahden ison koiran kanssa lenkkeillessä. Lisäksi se minusta on kyllä nopeampi käyttää kuin rengasliinakaan. yli 1 v ei sidottavaan liinaan ole kyllä enää suostunutkaan, mutta manducasta tykkää paljon. Painoa lapsessa on nyt 14 kiloa eikä se vieläkään tunnu juuri miltään selässä kantaa pitkiä lenkkejä. Ja hyvin oon saanut nyt raskausaikanakin lantiovyön asennettua riittävän alas ettei paina. Itse en ole kantorinkkaa testannut, mutta luulen että ne olis turhan massiivisia ja kömpelöitä metsälenkeille koiran kanssa kun vauhtia piisaa, en tiedä. Meillä itseasiassa lapsi on tykännyt niin paljon manducasta että 1-vuotissyntymäpävän jälkeen ei rattaita ole käytetty nimeksikään. Aina kun on saanut valita on halunnut mieluumin reppuun kuin rattaisiin. Toki nykyään jo kävelee esim. shoppailureissut, mutta koiralenkeille vauhti on vielä pitkään liian hidas. Meillä isä kantaa samalla repulla ja minusta säädöt on niin helppo muuttaa kun tietää jo suunnilleen selkärangasta mitkä on omat säädöt että monesti vaihdetaan kesken lenkinkin kantajaa jos toinen haluaa enemmän juoksennella tai pomppia tms. Ainut huono puoli repussa on, että siinä lasta nukuttaa niin herkästi ettei lähellä iltaunia uskalla enää lähteä lenkille. Toisekseen se että se läppä jolla pään saa tuettua roikkumiselta on aika hankala käyttää jos on yksinään menossa, mutta äkkiäkös sen tuunais jos sais aikaiseksi . Meidän pitää varmaan lähteä toisen manducan ostoon vauvan syntyessä, jotta saa sitten molemmat kantaa yhtä lasta. Esikollakn kun on siihen 20 kilorajaan vielä varmaan useampi vuosi matkaa.

Kyllä näyttää pienen vauvan kanssa matkustavat yleensä ottavan yhdistelmät mukaan. Vauva on kuitenkin tottunut siihen kyytiin, mitä yhdistelmissä saa ja ne on ulkomailla erityisesti paljon paremmat vauvan kannalta kun on paljon mukulakiviä ym. ja etenkin kun vauvan saa kunnolla varmasti auringolta suojaan, matkiksissa pitää yleensä olla virityksiä. Itsellä kokemusta vain yhden lapsen kanssa matkoista silloin kun hän oli 8kk, 1v2kk ja 1v11kk joten meillä on aina ollut matkarattaat. Meillä on myös kohteesta riippumatta ollut vaipat ja ruuat kahdella ensimmäisellä matkalla ja vaikka ensimmäinen matka oli 2vko matka kaukomaille niin ei se purkkien raijaaminen mikään paha juttu ollut. Kaikki stressi hävisi lapsen syömisistä kun oli omat ruuat (ja tissit) mukana vaikka lasipurkeista painoa tulikin noin 14 kiloa. Lapsi sai kuitenkin kuljettaa 10kg + rattaat ja itseltä jää aina kiloja yli joten hyvin mahtui. Vaipat oli sitten hyvänä apuna pakkaamisessa kun vyötettiin niitä purkkien ympärille. Saatohan nuo "laukkupojat" vähän ihmetellä miten meidän matkalaukut painoi niin paljon... Itse koin että vauvan kanssa isovanhemmista ei olisi ollut liiemmin iloa. Lapsi kuitenkin nukkui vielä 8 -kuisenakin 2 pitkät päiväunet ja meni yöunillekin jo kahdeksan maissa. Nukutettiin häne yöunille matkarattaisiin ja käytiin illallisella hänen jo nukkuessa yöniaan. Ihan eri juttu oli sitten yli 1v:n kanssa matkustus kun päiväunet piti aina viettää hotellihuoneessa koska ei osannut enää sängyn ulkopuolella nukkua, saati lämpimässä kuten vauva-aikana. Lisäksi hänen ehdoillaan piti olla tekemistä eikä hän enää vain kulkenut mukana kuten alle 1v:nä. Aikomus olisi lähteä taas reissuun maaliskuussa 2012, silloin uusi tulokas olisi n. 4kk vanha jos hänet tähän maailmaan saadaan.

Ei se niin paha ollut. On kokemuksia useista migreeneistä jotka edenneet niin pitkälle että kipu on vienyt tajun joten ei tuo synnytys tuntunut siihen verrattuna yhtään pahalta. Nopea, repivä se oli ja sairaalaan tullessa suoraan ponnistamaan joten mitään apuja en saanut. En kokenut sitä niin pahana vaikka kätilöt päivittelivät että supstukset on nin tehokkaita ja tiheään että kivut on varmasti kaameat. Kun ei ole muusta kokemusta niin nillä mennään. Itse en usko kipukynnysjuttuihin, mutta uskon kyllä että keho tuottaa omat puudutteet jos epiduraalia tms ei laiteta. Koin itse ainakin niin että helpotti loppua kohden.

Ei ainuttakaan havaittavaa jälkisupistusta, ei kivutonta eikä kivuliasta. Mutta kyllä kohtu silti supistui hyvin ja nopeasti. Oon kuullut että esikoisesta ei monesti tulekaan mutta kakkosesta voi tulla sitäkin enempi. Saas nähdä.

Ja pari sellaisat tapausta tiedän, jossa raskaudesta on kerrottu luottamuksella vain esimiehelle ja esimies on sitten riitatilanteessa väittänyt ettei raskaus ollut tiedossa. Kehottaisin siis kertomaan raskaudesta niin että se todistetusti on tiedossa.

En asettaisi ikärajoja, mutta kyllä minusta on vallan hyvä idea että mm. adoptiossa on jonkinlainen ikäraja. Kyllä minusta valikoidulla vanhemmalla (joita adoptiojonolaisten katsoisin olevan koska kaikille ei lasta riitä) pitäisi olla edes jonkinlaiset edellytykset elää niin vanhaksi että lapsi on 25. Aivan liian aikaisin sitä orvoksi jäisi silloinkin jos molemmat vanhemmat kuolisi jo vanhuuteen. Itse sain esikoisen reilu kolmekymppisenä ja toisen syntyessä olen 33, ja voi olla että kolmaskin on haaveissa. En koe itseäni vanhaksi, mutta harmittaa että elämä livahtaa. Soisin, että maailma olisi sellainen että se vahvasti kannustaisi lisääntymään hieman nuorempana. Itse siis toivon että olisin ryhtynyt siihen jo aiemmin. Koen että ihanne elämänrytminä lapsen isovanhemmat olisivat sen syntyessä eläkeiäsn kynnyksellä ja isoisovanhempiakin vielä elossa. Meillä täsä neljättä sukupolvea ei ollut enää elossa ja kaikki isovanhemmatkin jo eläkkeellä. Kun lapset, etenkin nuorin on 10v niin on varmasti jo paljon hautajaisia tiedossa, vaikka silloin lapset on siiinä iässä kun olisi kiva käydä papan kanssa kalassa ja mummon kanssa marjassa. Minusta on outoa että ihmiset kirjoittaa että kasvattais lapsensa ihan samanlailla, oli saanut ne sitten 20 tai 30 tai 40 vuotiaina. Itse ainakin muutun ja haluan muuttua, kasvaa ja uudistaa ajatuksiani läpi elämän. Olisin varmasti hoitanut lapseni sinänsä yhtä hyvin 20 vuotiaana tai 40 vuotiaana, mutta aikalailla erilailla ja erilaisin valinnoin.