J A W

Tuolla Vauvakuume-osioissa on ollut noita "Oireet jotka herättää toiveet" -ketjuja, joissa näitä on vertailtu. Tässä ketjussa olis tarkoitus olla oireita, jotka on sittemmin vahvistettu ihan oikeiksi raskausoireiksi.

On hyvä. Paitsi tuota pidätysaikaa, sillä haetaan myös sitä, että sitä hormonia erittyy enemmän yöllä. Toivottavasti teille osuu ihana joululahja, jos kysymys oli ihan nyt ajankohtainen. :-)

Meillä kotona itse asiassa kuunnellaan myös kristillistä alkuperää olevia joululauluja, koska mä pidän niistä - pidän siis nimenomaan suomalaisista rauhallisista joululauluista, ja melkein kaikki niistä on kristillisiä. Minun puolesta koulun joulujuhlassa voi myös laulaa Enkeli taivaan ja kevätjuhlassa Suvivirren, kunhan niitä ei tehdä "uskonnollisessa hengessä" (tosin jos läsnä on ihmisiä, joista se on kurjaa, niin sitten ehkä mieluummin ei, tai käytetään Suvivirrestä sitä versiota josta jumalaviittaukset on poistettu). Se mikä musta on loukkaavaa on se, että tätä tapaa perustellaan sillä, että jouluhan on nimenomaan kristillinen juhla, joten tottakai siihen kuuluu kristilliset laulut. Näin ei ole. Joulu on kristillinenkin juhla, ja joillain kuuluu, joillain ei. Just tommoset heitot, että "ja jouluko sitten muka ei ole kristillinen tilaisuus" on ikäviä, koska sanoja ei yleensä edes tajua, että sanoo jotain mikä ikään kuin tunkeutuu muidenkin joulunviettoa määrittelemään. Sitten joko pitää niellä se (ei kivaa) tai huomauttaa siitä (niuhoa, kun toinen ei tarkoittanut pahaa). Samoin kuin Kasma, musta on eroa joulutontulla ja Jumalalla tässä suhteessa just siksi, että ei varmaan kukaan yli kymmenenvuotias tosissaan enää Suomessa usko joulutonttuun, kun taas Jumalaan uskoo monikin. Omasta puolestani aion kyllä selittää jouluun liittyvät Jeesus-tarinat aikanaan nimenomaan tarinoina, mutta pitää sen kanssa eri tavalla hienotunteinen olla kuin tonttujen kuittaamisessa satujuttuina. Luullakseni uskonnollisissa perheissä tämä ero tehdään vielä selvemmin, joten on kummaa, että nimenomaan uskovat vetoavat siihen, että onhan meillä joulutonttu, miksei teillä voi olla jumalaa. En tiedä kumpaa kohtaan se on kummallisempaa, toisia uskovia joiden jumala rinnastetaan joulutonttuun, vai ateistia jonka oletetaan suhtautuvan joulutonttuun samalla vakavuudella kuin uskovan Jumalaan.

Joulu ei ole pelkästään ktistittyjen juhla ja on loukkaavaa kun yritätte omia sitä tyyliin "no mutta jouluhan on kristillinen tilaisuus joten ihan okei että kaikki joutuu silloin laulamaan meidän lauluja". Muistaakseni ei ole eka kerta kun asia tässä ketjussa tulee esiin, mutta ei taida mennä jakeluun.

Onko tarpeen paljastaa näitä jäähyjä julkisesti? Ainakin ekaa kertaa jäähylle joutuvalle tuntuu vähän turhan rankalta häpeärangaistukselta minusta ja voi tehdä hankalaksi neutraalin paluun jäähyn jälkeen.

Mulla Lansinoh toimi ennaltaehkäisynä kun nännit ei vielä/enää olleet rikki, mutta ei enää sitten kun peli oli jo menetetty.

Bepanthen on hyvä lääke. Joka imetyksen jälkeen sitä rikkonaisiin nänneihin reilu kerros ja puhdas liivinsuoja päälle. Ohjeen mukaan pitäis sitten pestä veke ennen seuraavaa syöttöä, mutta synnärillä sanoivat että riittää kun kostealla pyyhkii, ei tarvitse suihkuun mennä.

Tasottuu itsestään, jos et pumppaa, joten kannattaa tosiaan pumpata mahdollisimman vähän. Pumppaaminen lisää tuotantoa myös. Pystyisitkö yöllä vaan pistämään valumisen käyntiin pumpulla ja antamaan vaan pahimman kireyden valua itsekseen pois? Se ei niin paljoa pitäisi sitä tuottoa yllä.

Mä näen hailakkaa jotain ihan normaalilta viivan leveydeltä kyllä.

Jos synnytystapa-arvio tehdään äitipolilla, sen tekee naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, eli gynekologi. Saman alan lääkäri tekee tosiaan myös tarvittaessa sektiopäätöksen myöhemminkin (esim. kiireellisenä) ja myös suorittaa leikkauksen. Leikkauksessa on toki paikalla myös muuta väkeä, mm. lääkäreistä anestesiologi osan aikaa ja lastenlääkäri jossain hollilla vähintään. Joskus arvioija saattaa olla myös erikoistuva, mutta niillä on aina erikoislääkäri lähellä jos tapaus on vaikea, eli voivat tarvittaessa pyytää tätä paikalle katsomaan myös. (Kun synnytystapaa arvioidaan neuvolassa, niin neuvolalääkäri on yleensä tavallinen yleislääkäri.)

Mä näen kanssa jotain tosi himmeetä.

Mulla oli (muoks: siis tän toisen synnytyksen) avautumisvaiheen aikana ihan rauhallinen ja yksityinen olo synnytyssalissa; jos kaikki menee hyvin niin aika omissa oloissaanhan siellä saa olla. Melko turvallinen olo oli myös, kun tiesin että isossa sairaalassa ollaan ja kätilöt ja lääkärit on hälytysnapin päässä. Varsinkin sitten kun epiduraali oli jo selässä niin ei sitäkään tarvinnut jännätä, että ehtiikö anestesiologi ennen kuin on todella karmeeta... Kyllä mä voisin sanoa, että siinä vaiheessa tunsin oloni "yksityiseksi ja turvalliseksi". Eikä mulla turvaton olo ollut ponnistusvaiheessakaan, enkä voi sanoa, että yksityiseksi olisin halunnutkaan siinä vaiheessa tuntea itseni, hyvä vaan kun oli apuja paikalla. Muoks kun huomasin toisenkin kysymyksen: Sektion suhteen molemmat on totta. Kaikkiin leikkauksiin liittyy aina pieni riski, mutta se riski on todella pieni, vain hiukan hyvin menneen synnytyksen vielä pienempiä riskejä isompi.

Yleisenä sääntönä voi vaihtaa asentoa vielä ponnistaessakin, mutta on toki tilanteita joissa ei voi tai jaksa. Mä olin etukäteen ajatellut, että tässä toisessa kun sain olla pystyssä (ekassa oli raskausmyrkytys ja mun piti olla verenpaineiden takia tosi hissukseen) voisin kokeilla jotain muutakin asentoa kuin tätä meilläpäin perinteistä. Avautumisvaiheessa kokeilinkin, mutta sitten kun ponnistusvaihe alkoi, satuin olemaan selälläni sängyssä, eikä siinä enää tullut mieleen koko asennon vaihto, ponnistin vaan. Kätilöt kai nosti selkänojaa pystyyn, ite en olis varmaan sitäkään tajunnut. Mulla vaan meni koko mieli siihen ponnistamiseen, vaikkei se edes kovasti tehnyt kipeää kun epiduraali vielä vaikutti.

On siinä jotain tosi hailakkaa väriäkin musta, Ninnu.

Itse halusin puhua asiasta, mutta en kertoa suurena uutisena. Ennen tärppiä melkein koko lähipiiri tiesi yrityksestä ja että ollaan hoidoissa, mutta yksityiskohdista harvempi. Ilmoitin asian aina silloin kun se sopi keskusteluun muuten. Minulle itse asiassa helpointa oli kun joku kysyi suoraan aiotaanko me hankkia lapsia (tai kohteliaammin "toivoisitteko te lapsia?"), koska silloin saatoin sanoa melko luontevasti jotain että "juu, toiveissa on, mutta ei ole tärpännyt ja me itse asiassa ollaan jo tutkimuksissa/hoidossa". Suurin osa ihmisistä otti vastauksen ihan luontevasti ja sanoi vaan jotain että ahaa, en tiennytkään, ikävää, toivottavasti onnistaa pian. Minulle sellainen sopi, vaikka tietenkään ei kaikille. Joskus toin asian esiin itse kun muuten tuli puhetta alkaneista raskauksista tms, sanomalla vaikka että "voi kun meillekin tulisi, kun me ei olla saatu vaikka on yritetty". Ihmiset sitten kysyivät mitä halusivat tietää. Neuvoja en kauheasti saanut, ehkä siksi että tein samantien selväksi, että hoidoissa ollaan jo. Minulle sopi se, että itse yritin puhua asiasta mahdollisimman luontevasti, ei vähätellen mutta ei voivotellenkaan. Silloin ihmiset vastasivat vähän samassa sävyssä, ja kysymykset oli enimmäkseen kohteliaita ja järkeviä. Asia pysyi jotenkin puheissa vastoinkäymisenä mutta ei sellaisena, että minua olisi pitänyt jotenkin ylenpalttisesti sääliä. Ymmärtäväiset ihmiset osasivat varoittaa etukäteen, että uutisia on tulossa, mutta eivät hössöttäneet asiasta sen kummemmin. Mä siis iinhoan kaikenlaista säälittelyä, niin että jos mä vaikka satutan itseni niin suunnilleen suutun jos joku tulee heti siihen viereen että oijoijoi, sattuko suhun, kävikö pahasti, ennen kuin mä olen kerennyt vetää henkeä ja rahoittua. Eniten inhosin sitä, kun huomasin, että joku varovaisuudesta rupesi jättämään minua asioiden ulkopuolelle. Esimerkiksi yksi tuttava ei kertonut minulle raskaudestaan samaan aikaan kuin muille, ja lapsen synnyttyä lakkasi aina puhumasta lapsestaan kun tulin paikalle. Ymmärrän, että hän yritti vain olla hienotunteinen, mutta minusta se tuntui ikävältä, ikään kuin lapsettomuuden takia en enää kelpaisi normaalien seuraan. Ei oltu niin läheisiä tuttavia kuitenkaan, että olisin viitsinyt asiasta sanoa, kun tavattiin niin harvoin.

Viivahan se on. Eli vaikka nyt meniskin kesken, niin kerran olet tosiaan jo saanut plussan tikkuun, ei sun pelkästään sen takia tarvii enää uudestaan testata. (En siis yritä olla pessimisti, tiedän vaan itekin kuinka iso asia se on, miljuunan tyhjän testin jälkeen.) (Sen takia tosin pitää testata, että saat vaukkareihin lisää kuvia! ) Eikä vahvistumisesta tai sen puutteesta tosiaan voi päätellä mitään suoraan, kun siihen vaikuttaa niin sata asiaa. Viiva mikä viiva. Usko jo, sä olet raskaana.

No jos sä suunnilleen testiaikana sen katoit, eikä toi ole kuivana kuvattu tulos, ja viiva nimenomaan haalistui poisheittämisen jälkeen niin sitten mä sanoisin, että plussa se on. Ja kun toisessakin testissä kerran on haamu. Ei tommosta ihan vaan kuvittelemalla saa aikaan. Jättäisin sinuna kyllä ne viinit väliin.

On siinä viiva, jos toi tuli testiajalla niin ihan varmasti siellä jotain tapahtuu.

Kultimo, mulla oli tän toisen ihan alkuraskaudessa ihan järkyttävät kivut, kävin päivystyksessäkin. Syy ei selvinnyt, mahdollisesti oli keltarauhaskysta villiintynyt raskaudesta tms. Kohdunulkoisen kivut tulis kai vasta pari viikkoa myöhemmin. Tai näin mulle silloin sanottiin. Eli voi johtua ihan vaan tosta viivasta, joka tosiaan on ihan selvä. :-)

Ei tehdä mitään ja menee itsestään ohi. Nykyäänhän myös ei suositella, että lapsen mahdollisia lieviä (= tyytyväinen lapsi, ehjä iho,kasvaa hyvin, yleensä terve) allergiaoireita ruvetaan sen kummemmin tutkimaan ja hoitamaan, koska nekin menee yleensä ohi "arkielämän siedätyksellä". Eli vaikka ton tyyppinen oireilu olisikin allergiaa, niin so what. Eri juttu sitten jos lapsella vaikuttaa olevan kipuja tai ei kasva hyvin. (Lähde: lastenlääkärituttava tutun lapsen poskien "lehahtelusta".)

Totta, varmaan se sen aikaa kestäisi kun vauva on pieni ja ylipäätään semmosta vilttiä tarvitsee. Ja saisi halvalla, ja kuosivalikoimaakin olisi.

Niin joo, ja meillä on turvakaukalossa semmonen viltti, jossa on jalkapussit ja jonka saa taiteltua sopivasti vöiden alle, mä sanon sitä origamiviltiksi . Meidän version on mun äiti tehnyt fleecesta ja siinä on tuultapitävä vuori, ohje on jostain käsityölehdestä mutta valitettavasti kun jo kerran kysyin että muistaako se mistä niin se ei enää löytänyt sitä... Tämäntapainen siis: http://www.markettaairasmaa.fi/tuotteet.html?id=150/215

On olemassa kaikenlaisia vilttejä ja toppapusseja vaunuihin sellaisia joista saa viisipisteturvavyöt läpi, kannattaa käydä lastentarvikeliikkeessä kysymässä, jos teillä on sellainen lähellä. Me on tosin tehty samanikäisen kanssa niin, että on otettu vaunuista pehmeä koppa ja laitettu se kevarirattaisiin. Koppa pysyy siinä hyvin kun on koko systeemi vaakatasossa (siis selkänoja alhaalla ja jalkaosa ylhäällä). Meillä on matkikset ja koppanen myös sillä lailla yhteensopivat, että sen pehmeän kopan saa tungettua kevarirattaiden alle, jolloin haalariasuista vauvaa voi pitää rattaissa niin, että vähän nostaa selkänojaa ja sieltä pystyykin sitten katselemaan.

Jep, Missyl on raskaana.

Voi ja pitää.