Maustekahvi

Tilanne on se, että laskettu aika on kesäkuun alkupuolella. Muutto on luvassa touko-kesäkuun taitteessa. Jos esikoisesta voi mitään päätellä, lapsi tuskin syntyy ainakaan ennen laskettua aikaa, joten pitäisi hyvin ehtiä muuttaa ja purkaa vähän laatikoitakin, mutta eihän sitä voi mistään tietää. Nykyisestä asuinpaikasta synnärille on matkaa sata kilometriä vastakkaiseen suuntaan, kuin mihin muutetaan ja missä koko turvaverkko asuu. Siellä taas kämppä on sairaalan naapurissa ja sairaala tuttu, sama, jossa esikoinen syntyi. Matkaa sinne on täältä 140 kilometriä, joten ero täältä katsottuna "omaan" sairaalaan ei ole suuren suuri. Esikoisen hoidon ja monen muunkin jutun kannalta olisi siis helpompaa ja kivempaa synnyttää tuolla 140 kilometrin päässä myös siinä tapauksessa, että lapsi syntyy toukokuun puolella. Ajattelinkin, että siirrän kirjani tulevaan kotikaupunkiin jo ennen oikeaa muuttoa, ettei sitten tule ongelmaa, jos synnytys käynnistyy. Ongelma on siinä, että silloin taitaa neuvolakäynnitkin siirtyä uuteen kaupunkiin tuntemattomalle terveydenhoitajalle. Muuttoa päästään varmaan tekemään jo vähän ennen kuunvaihdetta, joten kaipa ne pari neuvolakäyntiäkin saisi siihen ympättyä. Onko kukaan muu ollut vastaavassa tilanteessa? Miten kannattaa toimia ja mitä ottaa huomioon?

Meillä lapsilla on sen verran "graafiset" nimet, että olen harkinnut tatuoinniksi lasten nimiä kuvana. Vaikeaa selittää kertomatta nimiä, mutta siis mallia nimet Sade ja Myrsky kuvattuna pisaralla ja salamalla tai näin. Pitäisi vain suunnitella kuva todella huolella ja miettiä hyvä paikka. Lapa olisi periaatteessa kiva, mutta sitten varmaan asuisin peilin edessä niskat kenossa, joten ehkä kuitenkin joku paikka, josta näkisin sen itse helpommin.

Jäätävä pahoinvointi kummastakin. Tytön kanssa oksensin pari kertaa, pojan kanssa pidin yrjöt sisällä puhtaasti sisulla. Yhtä hirveä olo molemmista.

- Ei tikin tikkiä - Esikoisen synnytykseen verrattuna nopea projekti - Ihana kätilö - Ponnistusvaihe istuen (sänky ikään kuin jakkaraksi)

Minä en kiinnittynyt koskaan, mutta synnyin tosi helposti alakautta. Olen äitini toinen lapsi.

Odotusketjusta kopioitu. Viikkoja 40+5. Jo torstai-iltana supisteli säännöllisesti ja aika napakasti jonkin aikaa. Pyydettiin kaveria jäämään yöksi siltä varalta, että yöllä olisi tullut lähtö. Ei tullut. Supistukset harvenivat yöksi, mutta valvottivat kuitenkin pahasti. Perjantai oli ärsyttävää seilaamista. Välillä taas viittä vaille säännöllistä supistelua, välillä yli puolen tunnin taukoja. Keksin pyytää appivanhempia ottamaan esikoisen mukaan mökille. Suunniteltiin illaksi noutoruokaa, jäätelöä ja Poirotia. Esikoisen lähtiessä supisteli jo säännöllisesti ja napakasti, mutta taistelumieliala oli loistava. Haettiin grilliltä kanakorit ja vietettiin iltaa suunnitellusti. Sitten supistukset taas harvenivat ja olo oli aika siksi surkea. Soitin vastaanotolle ja kysyin ohjeita. Käskivät ottaa Panadolia ja yrittää nukkua. Yritin. Pitkällään supistukset kuitenkin voimistuivat ja tihenivät taas. Pakattiin kamat ja käveltiin naapuriin näytille. Supistukset tulivat juuri ja juuri kymmenen minuutin välein ja kohdunsuu oli kolme senttiä auki. Varmaan osittain kovista kivuista ja hiljaisesta ajankohdasta johtuen päästiin kuitenkin saliin. Kävin suihkussa, joka rentouttikin hyvin. Ajoin miehen kotiin nukkumaan ja yritin itse levätä, mutta huonolla menestyksellä. Koitin kävellä ympäri osastoa ja kokeilin erilaisia asentoja, mutta kivut oli jo todella kovat eikä oikein mistään ollut apua. Limatulppa jäi vessaan. Pyysin kipupiikin. Se rentoutti ihanasti. Kivut ei hävinneet, mutta nukahdin aina supistusten välillä. Se tuntui ihanalta. Sitten välejä ei oikein tullut enää ja piti siksi heräillä. Soittelin miehen takaisin aamuseitsemän jälkeen. Olin todella kipeä. Supistuksia tuli tiuhaan, melkein enemmän kuin taukoja. Liikkuminen ei auttanut, muttei paikoillaan oleminenkaan. Kokeilin taas suihkua, mutta sekin oli laiha lohtu. Vapisin. Kätilö tarkisti kohdunsuun (4-5cm) ja tilasi spinaalin. Spinaali ei ihan avannut taivasta, muttei paljon muutakaan. Laittamisessa menu hetki, kun en kovilta kivuilta ja isolta mahalta saanut oikein hyvää asentoa. Neulaa laitettiin kolme tai neljä kertaa. Se ei tuntunut erityisen pahalta, mutta samalla supisti, mikä oli kamalaa. Lopulta onnistui. Kivut katosivat melkein kokonaan. Vajosin autuaan rentoutumisen tilaan. Puhkaistiin kalvot ja kohdunsuu aukesi kahdeksaan senttiin. Laitettiin vielä kohdunkaulaan puudute ja oksitosiinia tulemaan pienenä annoksena. Kello oli kai kymmenen luokkaa. Supistukset tuntuivat napakoina, mutta kipu oli täysin kestettävissä. Yhdeltätoista oli jäljellä enää pieni reuna. Kätilö kokeili ja totesi sen menevän vauvan pään yli vetämällä. Digi-hifi-scifi-sänky muuntautui synnytysjakkaraksi ja pääsin ponnistamaan. Asento ei ollut tukevin mahdollinen, mutta kuitenkin luonteva. Ponnistaminen tuntui ensin maltillisena, sitten tukalana venytyksenä. Pään kanssa piti yrittää pidättää, mutta se ei oikein onnistunut. Kroppa puski itsestään ja pää syntyi ennen kuin apukätilö ehti suihkutella öljyä kirvelyä helpottamaan. Seuraavan supistuksen odottelu oli kamalaa enkä tiedä, maltoinko odottaa sen alkamista kunnolla ennen kuin puskin hartiat ulos 11:23. Poika oli kovin sinertävä, mutta parahti heti mahan päällä kunnolla ja keräsi nopeasti väriä, joten ilmeisesti kyse ei ollut sen kummemmasta hapenpuutteesta. Kokoa oli vähän enemmän kuin isosiskolla, pisteet 9/9. Itse selvisin kokonaan ilman tikkejä ja istukka syntyi ongelmitta. Suihku tuntui ihanalta ja imetys lähti käyntiin suhteellisen mukavasti, mitä nyt pieni on vähän laiska imemään.

Kotisohvallahan ne meni. Oli supistellut jo tunteja ja oltiin käyty sairaalassa näytillä. Siellä tehdyn sisätutkimuksen jäljiltä oli onneksi sellainen halko housuissa, että pääsin vessaan asti niin, ettei pitkin mennyt kuin yksi (1) tippa eteisen lattialle.

^ Arkkienkelihän se. Siitä ne korkkiruuvikiharatkin assosiaationa varmaan. Mutta olisihan se ihan hauskaa pysyä perheen miehissä arkkienkelilinjalla, vaikkei miehen kanssa samaa kolmatta nimeä annettaisikaan. Alan ehkä hiljalleen tottua ajatukseen. Enkä rehellisesti sanoen ole kauhean vahvoissa neuvotteluasemissa, kun sain miehen lämpenemään minun ehdottamalleni kutsumanimelle, joka oli sille alkuun ihan ehdoton ei.

Gabriel? (Ei kutsumanimeksi)

Meidän nimidraama alkaa ratketa. Tai draama ja draama, mutta kuitenkin. Mies lämpeni kutsumanimiehdotukselleni ja toiseksi nimeksi sointuu hyvin nimi minun suvustani, esikoisella kun on toinen nimi miehen puolelta. Kolmanneksi pidin itsestään selvänä Mikaelia, joka on miehen kolmas nimi ja ollut minun suosikkini jo lapsena. Nyt yllättäen mies kuitenkin sanoi, että kokee liian egoistiseksi antaa suoraan oman nimensä. Tilalle ehdotti Gabrielia. Nyt on sitten minun vuoroni yrittää totutella ajatukseen. Onhan se hieno nimi ja kieltämättä istuu kokonaisuuteen. Vähän kuitenkin tuntuu ehkä liiankin hienostelevalta. Ja yritän lakata ajattelemasta korkkiruuvikiharoita joka kerta, kun kuulen sen. Millaisia ajatuksia siis Gabrielista?

Tarina jatkuu. Tänään neuvolassa puhuttiin aiheesta ja selvisi, että saadaan kyllä halutessamme maksusitoumus eikä tarvitse muuttaa kirjoja etuköteen, jos se ei muuten tunnu järkevältä.

Kiitos kaikille! Sain miehen sittenkin vähän lämpenemään ykkösehdotukselleni, joten ehkä tämä tästä vielä, kun on puolet raskaudestakin jäljellä.

On toki kurjaa kuulla, että mies katselee hoikempia naisia, koska itse et ole sellinen, mutta kannattaako tuollaisia sitten tenttaamalla tentata? Minä en näe pornoa minään parisuhteen kanssa kilpailevana juttuna. Molemmat liittyvät seksuaalisuuteen, mutta siihen ne yhteydet sitten jääkin. Vaihtelu virkistää ja sen takia voikin olla kivaa katsoa pornoa, jossa on ihan toisenlainen ihminen kuin se oma kumppani. Oli se sitten hoikempi, pyöreämpi, iso- tai pienirintaisempi tai mitä tahansa. Tiedän miehiä, jotka tykkäävät katella raskaana olevia naisia. Tuskin he silti toivoisivat omien kumppaniensa olevan jatkuvasti raskaana. Mitä tulee muiden katselemiseen jossain kaupungilla, niin vaikea sitä on välttääkään. Kai meistä kaikki huomaavat, jos viehättävä ihminen kävelee ohi. Siitä numeron tekeminen on tietenkin epäkohteliasta, jos tietää toisen loukkaantuvan.

Ihana, mutta kutsumanimenä vähän epäkäytännöllinen, kun lyhenisi luultavasti joksikin töksähtäväksi lempinimeksi. 8. Valo?

Pois.

Minä en tykkää lapsista. Se ei ole mikään ihme, koska en noin keskimäärin tykkää ihmisistä kovin paljoa. Silti rakastan ystäviäni, lapsuudenperhettäni ja miestäni. Ja lastani, hiljalleen myös tätä toista. Ei siis tosiaan kannata huolehtia. Oma on aina oma.

Meidän lapsiluku jää kahteen. Raskaana oleminen on ihan helvettiä, vaikkei mitään hengenvaarallisia vaivoja olekaan ollut. Ei minusta ole tähän kolmatta kertaa. Lisäksi ajatus siitä, että lapset on lentäneet pesästä ennen kuin täytetään edes viittäkymmentä on aika mukava.

Toimisi kahdella A:lla paremmin, yhdellä tulee mieleen avatar ja TV-kanava. 7. Asta?

Käytän trikoopaitoja ja matalavyötäröisiä housuja niin paljon, ettei varmaan tarvitse ihan hetkeen muuttaa pukeutumista. Esikoisen kanssa en käyttänyt varsinaisia äitiysvaatteita oikeastaan ollenkaan, pari kertaa vain jotain siskon vanhoja, kun sain lainaan. Laskettu aika oli syyskuussa ja joskus toukokuussa taisin vaihtaa kuminauhavyötäröisiin housuihin ja väljempiin yläosiin. Nyt on viikko 14 ja varsinainen raskausmaha ei vielä näy. Kasvava kohtu on sen sijaan nostanut ne muutamat ylimääräiset mahamakkarat hienosti esiin. Ärsyttää todella pinnallisesti. Välillä farkkujen reuna ahdistaa jo alavatsaa, joten kävin ostamassa trikootuubia, että voi ommella sitä vyötärölle. Koitan modata farkut niin, että trikoovyötäröt voi sitten aikanaan vaan purkaa pois ja farkut jää käyttökelpoiksi edelleen. Ja hankin lämpimän irrallisen mahatuubin, koska tissien ja mahan kasvu on jättänyt kaikki T-paidat lyhyiksi ja varsinkin alaselkää palelee. Anyway. Luultavasti selviän tälläkin kertaa ilman erillisiä äitiysvaatehankintoja, kun maha kasvaa samaa tahtia kevään tulon ja säiden lämpenemisen kanssa ja monet vaatteeni ovat malliltaan muutenkin empire-tyyppisiä tai muuten vauvamahan kanssa yhteensopivia.

^ Tuskin suoraan yskimisestä, mutta unettomuus ja sen aiheuttama stressi eivät varmaan tee pidemmän päälle hyvää. Kannattaa siis koittaa lääkäriä, jos ei helpota.

Niinpä. Täysin älytön uudistus.

Meillä on hauska tilanne. Esikoisen kanssa käytiin yksityisellä AR-ultrassa, normaalit seulat ja neuvolassa ultrattiin ylimääräisenä kerran. Yhteensä siis neljä kertaa. Nyt tilanne on se, että paikallisessa neuvolassa on ultralaite, vaikkakin jostain pronssikaudelta, ja joka neuvolassa on ultrattu. Tähän mennessä siis jo kolme kertaa neuvolassa ja NP-ultra päälle.Viikkoja on vasta 14. Voi olla, että jokunen ultra tulee yhteensä.

Tytöksi arvioitiin, muttei ollut kovin varma arvio. Tyttö tuli.

Esikoista odottaessa mies oli mukana jokaisessa ultrassa ja yhtä tai kahta vaille kaikissa neuvoloissakin. Opiskeluaikana se oli helppoa järjestää. Nyt mies on päivätöissä ja ultrat puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Seuraavaan neuvolaan miestä toivottiin neuvolan taholta mukaan ja katsottiin sellainen aika, että se järjestyy. NP-ultraan mies ei päässyt eikä pääse rakenneultraankaan, koska se on niin myöhänn iltapäivällä, että miehen täytyy hakea esikoinen hoidosta ennen kuin ehdin takaisin. Ekassa raskaudessa olisi varmaan ollut kovempi paikka käydä ultrat yksinään, mutta nyt on vaan sellainen "aina ei voi voittaa" -asenne. Se tosin hirvittää, miten pärjään yksinäni, jos rakenneultrassa selviääkin jotain vakavaa.

Aloin itkeä, kun kerroin opettajalle, että yksi essee oli myöhässä, kun en ollut huomannut sen deadlinea. Ei edes itkettänyt yhtään, sieltä se vain tuli kesken kaiken. Vähänkö taas hävetti... Viikonloppuna autossa itkin itsekseni sitä, kuinka ihana nimi esikoisella on. Jessus.