Onda

Olimme olleet kaksin neljä vuotta ennen kuin aloimme yrittämään kolmatta. Ensimmäinen tarkoituksellisesti ilman ehkäisyä ollut kerta oli tasan 4 vuotta yhdessä olon alkamisesta, mutta tjottailu alkoi "virallisesti" vasta pikkasen myöhemmin.

Minäkään en ollut miettinyt asiaa sen tarkemmin ennen kuin luin tätä ketjua. Ihan kaikkia kirjoituksia en lukenut, enkä siten suoraan tiedäkään mitä kaikkea täällä on keskusteltu. Meillä ei miehekkeen kanssa ole lapsia, vaikka haaveissa kyllä on, ja siksi nyt asiaan voi kommentoida meidän kasvatustapamme kautta. En itse pidä hirvittävästi ajatuksesta, että erityisesti keskitytään ns. sukupuolineutraaliin kasvatukseen ja sukupuolisensitiivisyys onkin mielestäni paljon parempi sanavalinta. Olen todella samalla kannalla kuin muimui eli mielestäni on täysin ok että tytöistä kasvaa naisia ja pojista miehiä, mutta perinteisiin sukupuolirooleihin perustuvat rajoitteet eivät kuulu tähän maailmaan. En siis haluaisi, että lapseni kasvaisi maailmassa, jossa ei olisi minkäänlaisia sukupuolieroja vaan kaikki oilisi yhtä massaa, sillä ne erot tekevät meistä meidät. Mutta en myöskään halua maailmaa, jossa naisen tehtävä on olla kotona ja saada lapsia samalla mies ollessa töissä tienaamassa, koska niin vain kuuluu olla. Mies saa olla "lastentarhantäti" ja nainen autonkorjaaja, jos heistä siltä tuntuu. Kirjoitin tähän aluksi melko pitkät rimpsut tarinaa, mutta en nyt oikein osaa tuoda omaa ajatustani esiin. Olen itse saanut melko s.p.sensitiivisen kasvatuksen samoin kuin siskoni. Kyllä meille on ostettu ihan selvästi "tyttövaatteita" (minä esimerkiksi rakastin pienenä röyhelömekkoja ja pyysin lahjoiksi barbi-nukkeja), mutta meitä on kannustettu tekemään meitä kiinnostaneita juttuja ja esimerkiksi minä en ole kuullut kotoani muuta kuin kannatusta oli kyse sitten puutöiden valitsemisesta rättikässän sijaan ala-asteella tai valintani hakea miesvoittoiselle alalle opiskelemaan (oikeastaan tässä minua ohjattiin tekniselle puolelle, vaikka eräs humanistinenkin ala kiinnosti hieman). Sama pätee myös mieheeni. Heitä on perheessä kaksi poikaa ja täysin tasapuolisesti heitä on otettu mukaan sekä leipomiseen kuin miehisiin urheilulajeihin. Mieheni onkin mielestäni hyvä esimerkki miehestä, joka saa toteuttaa itseään ilman sukupuolirooleihin jämähtämistä - hän esimerkiksi pitää sekä leipomisesta (itse leivon vain pakon edessä) että miehisemmistä rakenteluhommista, joissa itse olen täysin sormi suussa. Ymmärrän sen, että tässä maailmassa katotaan vielä herkemmin läpi sormien tyttöjä, jotka ovat poikamaisia, kuin tyttömäisiä poikia. Jos tulisimme saamaan tytön, aivan varmasti pukisin hänelle kukkamekon sekä leittäisin hänen tukkaansa - ja tytön täti, minun siskoni, varmasti neuvoisi meikkaamisessa jos tyttöä se joskus tulisi kiinnostamaan. Poika olisi varmasti innoissaan toisen isoisänsä autoharrastuksesta ja toisen urheiluinnosta. Mutta saisimme tytön tai pojan, hän varmasti oppisi minulta käsitöiden tekoa ja isältään sekä leipomista että polkupyörien rassausta, siihen ei sukupuoli vaikuttaisi.

Kun (jos) minusta tulee äiti, aion ... ... opetella lapseni kanssa jonkun tavan, joka myöhemmin lohduttaa lasta, kun on ikävä olla (oma äitini otti tavan silittää kättääni tietyllä tavalla jo aivan vauvana ja sen avulla on selätetty monta kasvukipujen varjostamaan yötä - vieläkin tuo silitys lohduttaa jollain todella oudolla tavalla). ... ottaa lapset mukaan erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Haluan olla aktiivinen, mutta samalla myös äiti - ja voihan lapset samalla oppia olemaan kohteliaita ja kunnioittamaan tilanteita ja muita ihmisiä. ... kohdella lasta ihmisenä eikä käskytettävänä kuin koiraa. Samalla aion siis opettaa lapsia kuuntelemaan ja neuvottelemaan, sekä muistuttaa itseäni olemaan reilu kaikkia kohtaan. ... askarrella, laulaa ja tanssia lapseni kanssa, opettaa häntä olemaan luova ilman turhaa häpeilyä. ... opettaa lapseni kaikkiruokaisiksi. ... saada lapset pesemään hampaat aktiivisesti ja omatoimisesti. Osan asioista huomaan kyllä ottavani suoraan omasta lapsuudestani, koska olen huomannut kuinka ne ovat auttaneet minua nyt aikuisena. Lisäksi muutama juttu jotka vaan koen muuten tärkeiksi.

Päälimmäisenä haaveissani on tavallaan kaksi erillistä, mutta silti toisiinsa sopivaa unelmaa. Ensimmäisenä nyt tulee mieleen unelmamatka, sillä siitä on tullut viimeisempänä juteltua miehekkeen kanssa. Haaveilen siis että pääsisimme joskus tekemään Amerikan road tripin, jossa ajaisimme maan halki kiertäen autolla juuri meitä kiinnostavat paikat. Matkan voisi hyvin tehdä kahdestaankin, mutta tiedän haaveilevani lastensaannista lähivuosina, ei tule olemaan rahkeita pamauttaa sellaista matkaa tähän ennen sitä. Toisena on oma haavekuvani tulevaisuuden (arki-)elämästä. Oma unelmani on saada asua tässä kaupungissa, sillä emme halua joutua muuttamaan pakon edessä töiden perässä pk-seudulle. Olisimme täällä molemmat (oman alan) töissä ja vielä niin, että molemmat pitäisivät työpaikastaan. Meillä olisi yksi tai kaksi lasta ja asuisimme omakotitalossa rauhallisella alueella. Haaveeni on lisäksi joskus hamassa tulevaisuudessa muuttaa isovanhempieni rakentamaan asuntoon, josta tekisimme omamme näköisen. Isovanhempani ovat kuitenkin vielä hyvissä voimissa, joten tämä ei kuulu mitenkään päin lähisuunnitelmiin vaan sinne, kun omat (vielä siis syntymättömät) lapset ovat yliopistoiässä. Unelmiin on myös kuulunut jo pidemmän aikaan oma harrikka, joten lisätäänpä se nyt tämänkin listauksen päätteeksi

Me asumme myös vuokralla ja kaksiossa tällä hetkellä. Neliöitä on vajaa 60, joten ei kävisi aivan heti ahtaaksi vaikka raskautuisin.

Meillä ei vielä lapsia, mutta tarkastelin omalta ja miehen kohdalta. Oma ja pikkusiskoni kohdalla taulukko oli oikeassa, mutta mieheni ja hänen veljänsä kohdalla molemmat väärin

Meillä oli hyvin pitkälti samoja kuin Nukkeruusulla. Eli ei siis saanut katsoa kieroon, ei tuijottaa TV:tä liian läheltä tai mennä joenrantaan ettei näkki vie. Myös lumessa istumisesta ja lumen syömisestä oli meillä täysin saman uhkakuvat käytössä (lumensyönnin uhkakuvia tehostettiin koulussa näyttämällä kuva jostain mistälie mikroskooppisesta lumessa elävästä hyönteisestä). Näiden lisäksi oli, että peukalon imemisestä peukalo turpoaa ja jää sellaiseksi sekä hiusten imemisestä menee keuhkot ja vatsa täyteen irtohiuksia. Lumen syöntiin liittyvää uhkaa tulen varmasti jatkamaan, sen voin sanoa jo nyt Lisäksi isoisälläni oli tapana sanoa saunaan mennessä kaiken laisia loruja ja lausahduksia, joista itselleni oli yksi jäänyt käyttöön. En sinänsä ehkä pelännyt, mutta vanhempani saivat monet hyvät naurut kun tosissani tolkutin, että pitää mennä saunaan ettei muutu ruotsalaiseksi.

Itse kuulun myös heihin, jotka haaveilevat tatuointia "äitiytymisen" jälkeen. Olen omastani haaveillut nyt viitisen vuotta, mutta sen merkityksen vuoksi, en halua tatuointia ottaa ennen lapsia. Kyseessä ei siis ole suoranaisesti äitiystatuointi vaan "naiseuden kolmois spiraalista". Kelttiläinen spiraali, joka kuvastaa naisen kolmea puolta eli neitsyttä, äitiä ja noitaa eli tietäjää. "Neitsyt" kuvaa itseäni äitini tyttärenä, "äiti" lapsieni äitinä ja "tietäjä" omaa kehittymistäni. Haluaisin tatuoinnin nilkkaani sisäsyrjään, kehräsluun ja kantapään välille, ja melko pienenä, pienempänä jopa kuin alla olevat kuvat ovat Olen pohtinut, että toiseen nilkkaan voisin samaan kohtaan ottaa tatuoinnin kuvastamaan mun ja miehen liittoa, mutta tämä spiraali on kyllä ehdottomasti tulossa Spiraaleista on eri paikoissa hieman eri kuvat, mutta näiden tyyppisistä kiehkuroista siis kyse Edit. Typottelin. Edit2. Oli pakko tulla lisäämään, kun muistin, miten yksi kaveri aikoinaan, kun hälle tästä ideasta kerroin, muisti että tatuoinnin merkitykset oli "neitsyt, äiti ja anoppi". Sitten kun korjasin, että ei anoppi vaan noita, niin tokaisi vain, että eikös se nyt ole tarpeeksi lähellä

(Annivaara, näyttönimenmuutoksen jälkeen ) Mulla siis näkee ihan siitä, että mulla tuntuu olevan jatkuvasti nälkä. Tai ei välttämättä siis täysin jatkuvasti, mutta vähän väliä tuntuu olevan tarvetta katsoa, mitä välipalaa löytyisi, vaikka siis ei kunnolla nälkä olekaan. Tämä yhteys siis selvisi, kun kävin joskus aikoja sitten terveydenhoitajan kanssa puhumassa painonpudotuksesta ja muusta. Hän sanoi, että mikäli en ole oppinut tunnistamaan janoa, saattaa jatkuva näläntunne olla oikeasti jano, ei nälkä. Huomaan myös ruokaillessani vetävän ruokajuomaa (usein rasvatonta maitoa) lasitolkulla, joten kyllä kroppa sitä kaipaa. Plus herkemmät lihaskrampit liikunnan jälkeen, päänsärky, ihon ja muun kropan kuivuminen (myös se ikävämpi kuivuminen) sekä uskon osan selkäkivuistani johtuvan nesteenpuutteesta (tästä ei mitään lääketieteellistä perustetta ole, olen vaan muilta kuullut). Ja lisäksi ihan vaan järjenkäytöllä, jos ihmisen pitäisi juoda se jokin kolme litraa päivässä ja itse juon varmaan litran, parhaimmillaan puolitoista, niin ei voi olla tarpeeksi. Tiivistettynä: tajuan juovani älyttömästi, jos satun eksymään juotavan ääreen (vaikkei siis jano olekaan), lihaskrampit, päänsärky ja "näläntunne".

Itse olen tätä välillä myös miettinyt. Omat mietteeni kylläkin menneet tavallaan toisin päin. Eli en itse juo (vaikka en raskaana olekaan) ja välillä mietin, mitä muut ajattelevat. Kaverini tietävät sen ja minä baarissa selvinpäin on tuttu näky monelle. Asia tuli ajankohtaiseksi varsinkin silloin, kun ensimmäistä kertaa olin miehen suvun edessä "näytillä" ja oli vielä melkoisen kosteat häät kyseessä. Siellä nappasin autonavaimet heti ja hätistin koko muun seurueen ottamaan alkumaljoiksi tarjottua sangriaa niin, että kaikki ymmärsivät minun olevan ainut ajokuntoinen

Meillähän löytyy molemmilta diapetestä suvusta ja itse kannan reumageeniä. Tosin tätä reumageeniä kantaa kuulemma 75 % suomalaisista ja vain verrattaun harva sitä kuitenkaan sairastaa. Näistä tietenkin olen hieman huolissani, mutta ovat hoidettavissa ja itsekin sairastan vain lievää reumaa. Ulkoisista seikoista voi tietenkin olla montaa mieltä. Valitettavasti lapsemme eivät siis voi karvaisuudelta varmaankaan välttyä, sellaisia apinanpoikasia olemme molemmat miehemme kanssa pieninä olleet Mutta yleisesti ajateltuna, olen ihan tyytyväinen, itsekin olemme näillä pärjänneet

Kyllä minä itsekin haaveilen kaksosista. Meillä niitä siis löytyy kaveripiiristä (eli siis ovat jo aikuisia itse) sekä sukulaisista niin lapsukaisina kuin jo aikuisina äiteinä. Tähän saattaa vaikuttaa sekin, että meillä on miehen kanssa "sovittu" että kaksi lasta hankitaan.... paitsi jos jälkimmäisellä kerralla tulee kaksoset. Itsekin siis kovasti haluaisin vain kaksi lasta, mutta tuollainen tuplaonni toisella kerralla olisi ihana ajatus Kuitenkin siis mielellämme otamme vastaan kaikki, tulevat yksin tai yhdessä - kunhan vain kokonaisia ovat!

Kuulostaa ihan minulta, varsinkin tuo kuvaus millainen olisin pillereiden kanssa! :girl_haha:Meillä kyllä pillerit oli alussa käytössä, mutta sopivaa ei löytynyt eikä niiden vaihtaminen kumeihin ollut miehelle mikään ongelma Meillä yritystä on päätetty aloittaa vuoden päästä. Olemme menossa naimisiin loppuvuodesta 2012 ja kolmisen kuukautta ennen häitä voi yrittämisen molempien mielestä aloittaa. Hyviä puolia tästä löytyy ainakin omasta mielestäni. Mikäli tärppäisi ja kaikki menisi hyvin, ei tarvitsisi huolehtia menkkojen epäsäännöllisyyn aiheuttamasta stressistä. Saisimme haluamamme kevät/alkukesän vauvan ilman, että pitää odottaa vuosi häiden jälkeen. Lisäksi tuossa vaiheessa ei yleisten kokemusten mukaan näkyisi vielä vauvamahaa. Jostain olen huomannut, että osa kuitenkin huolehtii, että mites häät ja alkoholi jos olisin raskaana. Noh, en itse juo alkoholia muutenkaan, niin ei sekään olisi siis ongelma:girl_smile: Ainoot "vinksaumat", jotka itselläni tässä olisi, on se, ettei hääyön "ensimmäinen kerta ilman kumia moneen vuoteen" toteudu ja saavatko hormonit minut pillittämään vielä herkemmin koko päivän Mutta tiedostan kuitenkin, että tämä asia ei ole itsensä järkeiltävissä (vaikka tulevana insinöörinä tietenkin niin toivoisin ), niin aika näyttää. Tässä siis kuitenkin nämä omat haaveet, joilla tätä vauvakuumeilua jotenkin edes kestää

Täällä yhdistelmä vauvakuume ja ylipaino. Olen noin 20 kiloa ihannepainoni yläpuolella, joten 10 kiloa on ainakin tiputettava jo terveydellisistä syistä. Pelkään sitä raskausajan diapetesta, mutta samalla oma kroppani kärsii tästä painosta jo muutenkin. (Kyllä se vaan yhä tuntuu hurjalta myöntää tuo ylipaino ääneen, vaikka sen itse tiedostaakin. )

Näin arviolta vuosi ennen yrittämisen aloittamista on itselläni selkeä suunnitelma: painoa alas vähintään 10 kiloa, mielellään vaikka 20. Olen siis reippaasti ylipainoinen ja suvustani löytyy diapetestä enkä halua omalle kohdalleni sitä raskausajan diapeettesta. Lisäksi olisi varmaan hyvä opetella samalla juomaan (vettä tai mitä tahansa nestettä), sillä kärsin vakituisesta nestevajauksesta.

Mieskin selkeästi haluaa lapsia, mutta kuitenkin lempeästi yrittää toppuutella innokkuuttani. Tiedostan itsekin, ettei tällä hetkellä ole vielä paras mahdollinen aika, joten en hänelle siitä kamalasti osaa suuttuakaan Itse olen siis pillerit ja muut hormonaaliset jättänyt pois jo puolisentoista vuotta sitten, koska eivät yksinkertaisesti sopineet minulle. Uskon, että mikäli kyse olisi pillereiden poisjätöstä, ottaisin asian paljon henkilökohtaisemmin. Nyt ehkäisy on "miehen vastuulla", joten tavallaan annan hänelle herkemmin luvan sitä (siis ehkäisyn käyttöä) jatkaa. Kuitenkin viimeksi eilen kun olin taas kuumeissani, mies otti nukkumaan käydessä minut kainaloon, silitteli ja sanoi "Susta tulee kyllä maailman paras äiti". Ei tuolle siis vaan voi olla "vihainenkaan" vaikka sanookin "Ei vielä, sitten joskus".

Mekin olemme opiskelijoita. Molemmat kyllä loppusuoralla, miekkosella uskottaisiin olevan vajaa vuosi jäljellä (lopputyöpaikkaa / lopputyötä ja paria kurssia siis vaille valmis). Itselläni kursseja puuttuu hieman enemmän, mutta sitten taas lopputyöpaikka saattaisi löytyä kesätyönä oven väliin saadun jalan ansiosta. Itselläni kuitenkin velloo mielessä mahdollisuus jatko-opintoihin ja mieskin sitä kyllä tukee. Itselläni on melko kova kuumeilu päällä, mutta mies onneksi vielä puhuu minulle järkeä. Vauvalla ei siis olisi mukavat olot vielä tässä vaiheessa, vaan meidän kannattaisi vuodessa nyt riipasta nämä tutkinnot kasaan (tai miekkosen ainakin) niin olisi arki tasaisempaa. Sinänsä ei pohdita pelkästään tuloja vaan ihan näitä kaikkia muitakin asioita.

Meillä tämä sama. Tosin kyllä mieskin hieman, mutta ehdottomasti minä eniten. Miekkonen yrittää vaan pitää mun tassut maassa

Meillä myös haaveillaan kahdesta. Välillä on tullut mietittyä, että josko kolme, mutta ei vielä esikoistakaan, joten aika saa näyttää