Ida-Mari

Ensimmäisenä kannattaa varmaan muistaa, että mikään "pienempi annoskoko, herkut pois ja ei turhia hiilareita"-höpönlöpö ei ole imettäessä (tai no muutenkaan ) toimiva ratkaisu. Ehdoton ei myös kaikille varsinaisille dieeteille joissa tarkoituksena on elää jollain naurettavilla 1500kcal/päivässä. Imettäessä et tuolla määrällä pärjää mitenkään ja harvoin kyllä normaalielämässäkään. Itse tiputin raskauskilot ja pari ylimääräistä ihan vaan ruokavalion järkevöittämisellä ja liikunnalla. Kotiäitiaikana oli helppoa treenata vaikka viitenä päivänä viikossa. Tietenkään siis painonpudotus ei tuollaista määrää vaadi, mutta itse kun urheilusta tykkään ja se on mun henkireikä niin määrätkin oli isoja. Ruokavalion järkevöittäminen oli käytännössä mun kohdalla sitä, että söin tarpeeksi ja oikeasti fiksua ruokaa. Paljon kasviksia (joka aterialla noin 200 grammaa minimissään eli oikeasti _paljon_), smoothieita, puuroa aamulla jne. Viisi kertaa päivässä fiksuja annoksia, eikä mitään hiilarikammoa vaan just aamulla puuroa, lounaalla ja päivällisellä riisiä, perunaa tai bataattia, väli- ja iltapaloilla banaania, riisikakkuja, melkein joka aterialla jotakin. Täysjyväpastakaan ei ketään lihota vaikka nykyään välillä siltä kuulostaa Itse syön hyvin vähän maitotuotteita, mutta joku rahka tms. on kans aina hyvä, jos siitä tykkää. Herkkujakin voi ihan hyvin syödä vaikka kerran tai pari viikossa, jos se ei tarkoita 500g irtokarkkipussia joka kerta. Yksi pulla kerran viikossa on ihan sama kun muu ruokavalio on kunnossa. Laihduttamista siis jollain kyseenalaisella kalorimäärällä tai just jollain "ota pienempi lautanen niin ruokamäärä näyttää isommalla"-metodilla en missään nimessä suosittele imettäjälle (enkä muillekaan tietenkään), mutta tosiaan jos sen jokapäiväisen suklaa-annoksen jättää pois, niin siinä ei mitään myrkkyjä kyllä vauvalle mene Kukka Laakso on sanonut musta hyvin; olennaista ei ole se mitä jätät pois, vaan se mitä laitat tilalle.

Noin pienillä viikoilla ei mitään hätää Loppuraskaudessa riski on suurempi.

Meillä alkaa pikkuhiljaa varmaan olla sama edessä, ei vaan enää jaksa tätä yösekoilua ja oon jo aika varma näppituntumalta että ei tuolla enää ole öisin nälkä vaan herää juurikin hakemaan turvaa ja lohtua. Muuten sais herätäkin, mutta äiti alkaa olla "vähän" väsynyt. Ajateltiin mennä samalla kaavalla kuin ensimmäisen kanssa, jolloin parhaiten toimi suoraan omaan huoneeseen siirto ja mies kävi hyssyttelemässä ekoina öinä sitten, juuri sen maidontuoksun takia. Ja kerrasta poikki tosiaan meni, meillä ensimmäinen heräsi 5+ kertaa yössä ja samoin tämä toinen tällä hetkellä. Ensimmäisen kanssa homma oli ohi muutamassa yössä, eka oli kamala, mutta sitten helpotti. Tsemppiä! Ei se kivaa ole, mutta joskus ihan tarpeellinen ratkaisu.

Hapankorput ilman päällisiä, kaikki todella kylmä (mä laitoin blenderiin ihan jääpaloja ja pienen lorauksen tiivistemehua ), banaani jostain syystä oli helppo. Puuro mulla tuli ylös aina samantien ja samoin viinirypäleet.

No onpahan käytöstä aikuisilta ihmisiltä, aivan sanattomaksi vetää... Itse ehkä tilanteessasi ilmoittaisin nyt miehelle että mikäli hän ei uutta paikkaa itse järjestä, niin juhlat pidetään ilman appiukkoa ja mies lopettaa osaltaan lapsellisen pelleilynsä. Todella inhottava tilanne sinulla, tsemppiä loputtomasti! ♡

Niin siis onko miehen ongelma juhlapaikassa? Oletan että tällaisessa tilanteessa miehellä on appivanhempiensa (?) kanssa jotain....? Jos näin on, niin yrittäisin kyllä miehen kanssa keskustella että mikä olisi sitten hänelle sopiva juhlapaikka. Kuulostaa lyhyen viestisi perusteella nyt siltä, että olet väsynyt (ja mies myös) etkä jaksa miettiä kotona siivoamista, ja helppouden vuoksi haluat pitää juhlat vanhemmillasi. Ja tämä ei miehellesi syystä tai toisesta sovi. Ymmärsinkö oikein? Jos kyllä, niin komppaan kyllä ehdottomasti edellisiä. Väsyneenä sitä tekee välillä vähän hölmöjä ratkaisuja jotka kaduttaa myöhemmin. Kannustaisin siis minäkin puhumaan miehen kanssa muusta järjestelystä. Jos kotona ette halua juhlia, niin olisiko esim. se seurakuntasali neutraali paikka?

Hauska miten niin moni sanoi että olisi suuttunut vauvan ns. nappaamisesta. Eihän sitä tartte noin puun takaa tuoda että joo moro tulin ja heippa nyt mennään Siis voihan siinä kyläillessä kysäistä että mitä jos muuten minä kävisin vaunuttelemassa vauvan kanssa niin saisit levätä tai muuten jotenkin "pehmeämmin" tuoda asian esille. Toisaalta kuitenkin tarpeeksi jämäkästi, koska mä ainakin huitelen kaikelle epämääräiselle käsiäni että "eeheeeeei kyyyyllä me pärjätään" vaikka samaan aikaan pieni ääni päässä kiljuu että ETTEKÄ PÄRJÄÄ MENE NUKKUMAAN NAINEN. Ja itse ainakin siis olisin kaivannut tällaisena jääräpäänä juuri tuollaista, että joku määrätietoisesti tulee ja auttaa, koska minähän en apua pyytänyt. Enkä pyydä vieläkään.

*

JOO! Mikä se olis

Mua kiinnostaa myös nimet paljon ja luen kanssa kirkolliset aina suurella mielenkiinnolla Ja täällä seuraan nimiketjuja paljon vaikken hirveästi kommentoikaan. Mua kiinnostaa erityisen paljon nimissä se, mistä ne tulee. Meillä omien lasten nimet on pitkälti suvusta tulleita ja jokaisella nimellä on joku muukin merkitys kuin se, että "se on kiva". Paitsi esikoisella on tuplanimi väliviivalla, sen eka puolikas on vaan kiva joka sopi hyvin sen toisen puolikkaan kanssa.

Meillä 4v tykkää yleensä ihan leikkiäkin itsekseen, mutta parhaimman rauhan takaavat värityskirjat, palapelit, piirtäminen ja muovailu. Yhdessä tykätään mm. leipoa sekä oikeasti että leikisti. Jälkimmäinen sotkee vähemmän ja ensimmäinen vie enemmän aikaa + tuore pulla on aina tuore pulla. Koko perheen ehdoton lemppari on makkaranpaistoretket. Joskus kauemmas, joskus käytännössä takapihalle - pääasia, että on tulet, makkaraa ja jotain keksintynkää.

Paras apu ystävälle on minustakin juurikin Catherinen mainitsemat, kyselemättä tuodut avut; ruoka, siivous, vauvan "nappaaminen" (tyylillä "mepäs lähdetään nyt vaunuilemaan, heipat!"), roskien viemiset jne. Itse kaipaisin niitä tässä kahden lapsen kotiäitiarjessa edelleen kaikkein eniten, vaikkei mitään ongelmaakaan ole. Juuri se että joku vain tulisi, koska pyytäminen on vaikeaa

^ No on kyllä teilläkin ollut röyhkeä hurtta!

Juu moro vaan! Itkua, epämääräisiä naurukohtauksia ja sitä ah-niin-ihanaa raivoamista. Esim. siitä, että mies ei tuonut mulle pakastimesta jäätelöä, siitä, että paistamani sämpylät olivat "liian kovia" (wtf), siitä, että koira istui mun neulomuksen päälle sohvalla (aiheuttamatta mitään vahinkoa)... joo. Ihanaa.

Mulla on kaksi siskoa ja jotenkin oon aatellut itseni "aina" tyttölasten äitinä. Kun ensimmäinen oli tyttö, toivoin toisesta kovastikin poikaa ja olin ihan varma että poika se on, vaikka yhdessä ultrassa saatiin aika vahva tyttöveikkaus. No pikkusisko sieltä tuli ja oikeastaan heti se tuntui ihan oikealta, enkä osaa enää ajatellakaan meille poikaa. Kolmatta ei ole tulossa, joten serkun poika saa toimia mun poikalapsena