Mew

Meillä ei ole omia lapsia, mutta olen itse yhden lapsen kummi. Koen kummiuden siten, että tehtäväni on olla lapsen ystävä ja tukea elämän eri tilanteissa. Yhtä tärkeäksi kummin tehtäväksi koen sen, että olen vanhempien tukena lapsen kasvattamisessa ja myös ihan perusarjessa. Mielestäni kummiuteen kuuluu siis myös vanhempien tukeminen, oikeastaan ei vain lapsen kasvattamisessa vaan myös heidän muussa elämässään.

Söin joitakin vuosia sitten minipillereitä ja huh, se oli hirveää. Olin tosi ailahtelevainen, iho meni huonoksi, paino nousi, kuukautiset oli pitkät ja runsaat... Ei sopinut mulle

En ollut pelännyt koskaan aiemmin, mutta kun pco diagnosoitiin muutama vuosi sitten, on pelko roikkunut koko ajan mielessä. Välillä on tuntunut, että pco ja lapsettomuuden pelko myös tietyllä tapaa "pakottaa" kiirehtimään. Nyt koen kyllä olevani valmis saamaan lapsen, mutta en silloin kun pco diagnosoitiin. Tuolloin tuli sellainen tunne, että nyt on "pakko" ryhtyä nopeasti yrittämään, jotta on riittävästi aikaa yrittää ennen kuin ikäkin muodostuu ongelmaksi

Minullakin ylipainoa, jonka kanssa kamppailu tuntuu olevan ikuisuusprojekti. Kiusana myös pco, joten senkin vuoksi painoa pitäisi saada alas. Tähän mennessä olen kohdannut vain symppiksiä ja asiallisesti asiaan suhtautuvia lääkäreitä, mutta tosi ikävä kuulla noista negatiivisista kokemuksistanne

Olen jo pitkään ajatellut että kaksi, mutta saa nähdä Meillä ei siis ole vielä yhtään lasta.

Mullekin tulee mieleen kuollut vauva, mutta toisaalta myös suojelusenkeli positiivisessa mielessä (siitä lapsuuden taulusta...).