Lia

Aktiivijäsen
  • Content count

    1896
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Lia

  1. Kuopuksesta meni 12 h vesien menon alkamisesta (vettä tuli pitkin päivää pienissä erissä) syntymään. Esikoisesta kalvot puhkaistiin sairaalassa käynnistyksen yhteydessä.
  2. Meillä oli esikoisen ristiäisissä Tuomme luokse Jeesuksen (sävel sama kuin Herraa hyvää kiittäkää) ja Merikannon Kiitos sulle Jumalani. Kuopuksen ristiäisissä oli Juhla on nyt riemullinen (sävel sama kuin Jumala loi...) ja Mä silmät luon ylös taivaaseen. Lisäksi kuopuksen ristiäisissä solisti esitti Mestaripiirros-kappaleen. Esikoisen ristiäisissä oli laulutrio kahvittelujen aikana esittämässä mm. Maan korvessa ja Hyvin hiljaa.
  3. JS

    Hyvin samanlainen kokemus mulla, synnytin Jorvissa viikko sitten. Ei ollut ruuhkaa ja kaikki tapaamamme kätilöt sekä synnytyksessä mukana ollut kätilöopiskelija olivat ihania. Me päästiin myös perhepesään synnytyksen jälkeen (meille syntyi siis toinen lapsi), eli oltiin miehen kanssa molemmat kaksi yötä siellä. Infektioaikana osastolla oli vierailukielto eli esikoinen ja isovanhemmat eivät päässeet meitä katsomaan, mutta eipä mekään siellä sairaalassa kovin kauaa oltu. Omatoiminen sai perhepesässä tosiaan olla, mutta kyllä meistä ainakin silti pidettiin hyvää huolta eikä tuntunut siltä, että oltais jääty jotenkin oman onnemme nojaan. Imetykseenkin sai hyvin apuja. Tosi tyytyväinen olen Jorvin synnytys- ja lapsivuodeosastoon.
  4. Minäkin olen piikittänyt Klexanea ihan alkuraskaudesta asti. Mulla oli alkuraskaudessa valtimoveritulppa, mutta varmuuden vuoksi aloitettiin sitten tämä laskimopuolenkin tulppien ehkäisyhoito. Alavatsa on mustelmilla ja nyt rv 34 lähestyessä alkaa olla jo vaikea pinkeästä vatsasta löytää sopivia pistopaikkoja. Mulle Klexane on aiheuttanut myös selvää hiustenlähtöä ja ihon kutinaa. Odotan aika innolla, että tää piikittäminen ja sivuoireet loppuu...
  5. Hienoa, että sait pistettyä! Nuo kutina, punoitus ja kirvely kuulostavat ihan normaaleilta Orgalutranin kanssa. Itse en muuten ole edes ilmakuplaa koskaan poistanut Orgalutranista, sillä sain siitä ihan klinikan hoitajalta aikanaan ohjeen, ettei tarvii poistaa (eikä siitä siis ole siellä vatsanahassa mitään vaaraa), jos ei välttämättä halua.
  6. ^Jos pistät vahingossa pintaverisuoneen, niin ruiskua ulos vetäessä siitä pistoskohdasta voi tulla pieni veripisara ja siihen kohtaan voi kehittyä pieni mustelma. Ei sen kummempaa eikä ole vaarallista.
  7. Mahaan olen aina pistänyt enkä ole koskaan vetänyt mäntää ulospäin.
  8. @Meow: Olikos teillä yhdistelminä vielä ne Vikingit? Jos on ja olet niistä luopumassa, niin mua voisi kiinnostaa...
  9. Mulla on tuosta kierronkartoituksesta jo viitisen vuotta aikaa, mutta muistelisin, että kun meillä ensikäynti osui suunnilleen ovulaation aikaan (ja se ultrassakin näkyi), niin tuo pregesteroni otettiin siinä kierrossa ja seuraavan kierron alussa sit loput. Eli kahdesta eri kierrosta oli mulla ne labrat.
  10. Kastetuista bongattu Kalla (n), Hopea (m) ja Orion (m).
  11. Kappas, meitä on täällä muitakin! Mua viehättävät mm. semanttiset nimet ja luontonimet, kuten: Toivo, Valo, Onni, Armas, Usva, Sade, Oiva, Aarre, Sointu yms. Poikien nimissä mua viehättävät -el-loppuiset nimet kuten Daniel, Fidel, Noel, Eliel, Gabriel, Mikael... Danielia ja Noelia mietittiin pitkään meidän pojalle, mutta nimeksi valikoitui lopulta kuitenkin ihan eri nimi, eikä se sitten ollut edes -el-loppuinen. Meillä on sukunimi aika "rosoinen" ja konsonanttivoittoinen, joten etunimissä tykkään "pehmeistä" nimistä ja nimistä, joissa on vokaalien lisäksi soinnillisia konsonantteja kuten b, g, m, n, v, l. Tykkään myös harvinaisemmista ja jopa täysin uniikeista nimistä.
  12. Tutulta kuulostaa... Meilläkin poika on ollut aina enemmän minun perääni ja varmasti juuri siksi, että olen ollut enemmän hänen kanssaan kotona kuin mies. Poika oli kotihoidossa 2 v 4 kk:n ikäiseksi saakka, eli ehdittiin paljon kahdenkeskistä aikaa viettääkin. Päivähoidon aloitus ei varsinaisesti muuttanut tilannetta, vaan sen jälkeen poika on ollut entistä tarkempi siitä, että saa viettää minun kanssani paljon aikaa ja myös olla ihan iholla, eli kaipaa sylissä tai kainalossa olemista ja sitä että olen leikeissä mukana ihan vieressä. Arkipäivisin isä kelpaa huonohkosti, viikonloppuisin vähän paremmin, kun ollaan koko perhe aamusta iltaan yhdessä. Meilläkin isä kuitenkin kelpaa ihan hyvin silloin, kun minä en ole paikalla. Eli pojalla ja miehellä on myös kivaa keskenään. Mutta jos poika saa valita, niin se on äiti, joka auttaa, hoivaa, työntää rattaita, leikkii jne. Korostuu etenkin väsyneenä. Lisäksi on vielä oidipaalista vaihettakin havaittavissa. Rasittavaahan tuo on, mutta me ollaan kans pyritty siihen, että lapsi ei voi vain määräillä, kuka saa mitäkin tehdä ja kuka ei. Eli yritetään olla tiukkoina siinä, että kumpikin vanhempi kelpaa ja saa osallistua. Lapsi ei tietenkään tätä monestikaan hyväksy, vaan raivoaa, eli pitkää pinnaa kyllä kysytään... Me ollaan huomattu, että mies kelpaa vähän paremmin, kun saa viettää pojan kanssa paljon aikaa kahdestaan. Eli kun lapsikin saa tarpeeksi niitä kokemuksia, että isäkin voi ja osaa vaikka auttaa syömisessä tai laittaa nukkumaan tms., niin ainakin välillä ( ) isä kelpaa niihin hommiin silloinkin kun minä olen myös paikalla. Sitten taas jos vaikka viikon aikana mies on monena päivänä töiden jälkeen vielä iltamenoissa eikä käytännössä näe poikaa päivän aikana juuri ollenkaan, niin poika kyllä rankaisee heti, eikä taas vähään aikaan kelpuuta miestä mihinkään. Yksi juttu muuten, mihin mies meillä kelpaa erittäin hyvin, on kantaminen. Poika tietää, että minä en häntä kanniskele esim. kauppareissuilla tai leikkipuistossa (koska osaa ja jaksaa kyllä kävellä itsekin), niin kinuaa sitä sitten isältään. Ja mies suostuu, koska kokee, että saa silloin edes vähän aikaa olla se kiva ja haluttu vanhempi.
  13. Meidän poika siirtyi lastensänkyyn (tai itse asiassa ihan 2 metriä pitkään sänkyyn) vasta 2 v 10 kk:n iässä. Mahtui hyvin pinnikseen siihen asti, eikä koskaan halunnut tulla sieltä esim. aamulla itse pois, vaikka olisi osannut ja päässyt. Tuosta normisängystäkään ei ole karannut kertaakaan pois, vielä ainakaan.
  14. Kastetuista bongattu Raparperi (n).
  15. Poika aloitti 2 v 4 kk:n iässä perhepäivähoidon. Tätä ennen en itse olisi ollut valmis laittamaan lasta hoitoon.
  16. Sama täällä! (Sama koulutuskin siis.)
  17. Aukkari on tosiaan vaaraton, mutta siinä on pieni riski, että kun ohuenohuella katetrilla hieman ärsytetään kohdunkaulaa, niin toimenpiteen jälkeen saattaa ruveta pyörryttämään ja tulla huono olo. En ihan muista, miksi näin voi käydä, mutta meillä lääkäri varoitti tästä toimenpiteen aikana. Ja kaikilla ei siis tosiaankaan tule mitään oloja toimenpiteen jälkeen, eli ei kannata etukäteen stressata. Itse kuitenkin kuuluin niihin, joilla huono olo ja pyörrytys iski, mutta onneksi oltiin tästä tietoisia, niin jäätiin rauhassa hetkeksi odottelemaan klinikan tiloihin, ja pääsin makuuasentoon lepäilemään ja juomaan mehua.
  18. Mulla todettiin tuulimuna alkuraskauden ultrassa rv 6+4. Hoitoalkuinen raskaus oli kyseessä, joten tiedettiin hedelmöittymispäivä tarkkaan, eikä tilanteessa siis enää olisi ollut mitään jossiteltavaa tai seurattavaa, mutta pääsin kuitenkin naistentautien polille tutkimukseen vasta reilun viikon kuluttua ar-ultrasta. Siellä todettiin, että hcg on edelleen nousussa ja tyhjä sikiöpussikin on kasvanut, joten taas annettiin vain uusi aika viikon päähän, vaikka ainakin minun mielestäni oli täysin selvää, ettei sinne kohtuun mitään elämää enää mistään yhtäkkiä tulisi. Vähän ärsytti vain jäädä odottelemaan seuraavaa aikaa, mutta loppujen lopuksi olikin hyvä, etten saanut lääkkeellisen tyhjennyksen tabuja heti kouraan, koska vuoto alkoikin itsestään muutama päivä ultran jälkeen. Luonto hoiti siis lopulta homman rv 8+3. Ekana päivänä oli eniten kipuja ja runsain vuoto hyytymineen, mutta mikään pelkäämäni massiivinen verilöyly se ei ollut, ja pärjäsin yhdellä buranalla ja lämpötyynyllä kipujenkin kanssa. Pari päivää sen jälkeen oli vain menkkamaista vuotoa, sitten yhtenä päivänä taas vähän enemmän vuotoa ja hyytymiä, ja nyt kuudentena päivänä ei ole vuotoa enää tullut. Kontrollikäynnillä neljä päivää vuodon alkamisen jälkeen kohdun todettiin jo tyhjentyneen raskausmateriaalista. Mä itse epäilin jo ihan raskauden alkuvaiheessa, ettei kaikki ehkä ole ihan kunnossa, kun hcg nousi hitaasti ja arvot olivat koko ajan matalat. Esikoisesta kävin veritestissä 4+5 ja hcg oli silloin jo yli 4000, tässä tuulimunaraskaudessa oli samana päivänä eli 4+5 hcg vain 200 ja siitä muutaman päivän päästä 400. Tiedän, etteivät ne arvot aina ole samanlaiset eri raskauksissa, mutta kyllä noista jo epäilykset heräsivät. Tuulimunadiagnoosinkin jälkeen rv 6-7 hcg oli korkeimmillaan vain n. 3000. Mulla oli myös menkkamaisia, satunnaisia kipuja alavatsassa jo ennen plussatestiä, ja ne tuntemukset jatkuivat säännöllisen epäsäännöllisinä koko raskauden ajan aina vuodon alkamiseen asti. Yritin tietysti ajatella, että kyse on vain jostain kohdun kasvukivuista, mutta kyllä siellä taisi vain kohtu jo tehdä töitä sen eteen, että sieltä tulisi epänormaali aines pois. Mäkin olen kiitollinen siitä, että tämä hoitui näin hyvin ja helposti, ja että asia ylipäätään selvisi jo ar-ultrassa niin varhain. Toki olen pettynyt, ettei tämä ollutkaan normaali raskaus, mutta hirveän surullinen en osaa olla, kun tosiaan en ollut uskaltanut raskauteen kunnolla vielä luottaakaan.
  19. Samaa mieltä kuin edellisetkin, eli henkisellä puolella se hoitojen rankkuus on mullakin eniten tuntunut. Epävarmuus, odottelu ja epäonnistuminen, niitä on joutunut kestämään. Tästä tulee varmaan aika pitkä sepustus, mutta kerronpa kuitenkin. Me aloitettiin yksityisellä suoraan ICSI-hoidolla, ja olin jopa innoissani pistelyistä ja ultrakäynnistä, koska tuntui siltä, että viimeinkin jotain tapahtuu, ja on joku mahdollisuus raskautua (luomuna meillä ei ole). Mulle tuli kuitenkin niin paljon munarakkuloita, että punktion jälkeen ei voitu tehdä tuoresiirtoa, vaan kaikki alkiot piti pakastaa. Tiesin siis jo siinä vaiheessa, että joudutaan pitämään välikierto, mutta välikiertoja tulikin sitten kaksi, kun munasarjat vaativatkin hieman pidemmän palautumisajan punktiosta. Sitten tuli kolmas välikierto, kun en ovuloinutkaan, eli ei päästy pakkasalkion siirtoon suunnitellusti. Kaikki tällaiset yllättävät, pienet, takaiskut ainakin itseäni ärsyttivät. Sitten päästiin pakkasalkion siirtoihin, mutta kahdesta ensimmäisestä tuli negat, ja se tuntui kyllä rankalta. Yllätyin itsekin, kuinka pettynyt ja surullinen olin, vaikka "vasta" kaksi siirtoa oli silloin tehty. Kolmannesta siirrosta meillä sitten tärppäsikin. Toisen lapsen yritys ei sitten ole mennytkään ihan yhtä hyvin kuin ensimmäisen, tässä matkalla on taas koettu uusia epäonnistumisia ja odotteluita. Ensimmäinen alkionsiirto (yksi pakkasalkio oli jäänyt esikoisen yrityksen ajalta) ei tuottanut tulosta, ja koska alkiot olivat meiltä loppu, niin kaikki piti aloittaa alusta, eli odottelua oli tiedossa. Meillä oli sellainen tilanne, että ennen seuraavaa koeputkihoitoa miehen piti syödä kolmen kuukauden hormonikuuri, eli sinä aikana ei luonnollisesti voitu muuta kuin odottaa, ja itseäni ainakin se rasitti todella paljon, että hoidot eivät etene, eikä luomunakaan ole mahdollista raskautua. Sitten kun vihdoin päästiin uuteen koeputkihoitoon, niin yhtään alkiota ei saatukaan pakkaseen (eikä päästy tuoresiirtoonkaan hyperstimulaation uhkan takia), ja turhauttihan se, kun kaikki se odottelu ja miehen hormonikuurit yms. olivatkin tavallaan olleet ihan turhaa. Sitten tuli taas välikiertoja ennen seuraavaa koeputkihoitoa, ja se seuraava hoitokin meni ihan penkin alle, niin siinä oli kyllä henkisellä puolella aika rankkaa. Lisäksi harmitti tietysti valtavasti se, että oli yksityiselle klinikalle ja lääkkeisiin laitettu paljon rahaa, jolla ei saanutkaan mitään! Nyt tilanteemme on muuttunut, ja olemme vaihtaneet hoitomuotoa inseminaatioihin, ja nämä ovat kyllä fyysisesti todella helppoja (aina tietty jotain oloja on hormoneista, mutta ei pahoja sivuvaikutuksia), ja minulle ainakin on sopinut se, että näitä voi tehdä vaikka joka kuukausi, jos on tarpeen, eli ainakin ollaan päästy siitä seuraavan hoidon odottelusta nyt eroon. Pettymyksen tunteita toki näissäkin hoidoissa ja epäonnistumisissa tulee, mutta olen kokenut nekin helpommiksi, kun heti seuraavassa kierrossa voi aloittaa uuden yrityksen. Rahanmenokin on tässä hieman vähäisempää. Epävarmuus on kyllä sellainen tunne, josta näissä kevyemmissä hoidoissakaan ei pääse eroon. Eli kun ei ole mitään takeita siitä, tuleeko sitä (meidän tapauksessa toista) lasta ikinä, ja mitä jos minussa on jotain sellaista vikaa, mikä estää raskautumisen ja mille ei voi tehdä mitään, ja mitä jos ja mitä jos. Olen kokenut myös kateuden tunteita, kun ympärillä ystävät raskautuvat luomusti, ja olen kyllä kadehtinut myös toisia hoidoilla onnistuvia, vaikkei tämä helppoa varmasti kenellekään ole eikä kenenkään onnistuminen ole minulta pois. Mutta minkäs niille tunteilleen mahtaa. Rankaksi olen kokenut myös sen, miten paljon nämä hoidot määrittävät elämääni. Välillä tuntuu, että koko elämä on vain hoidosta toiseen menemistä, ja melkein koko ajan hoidot ja raskautumisen toive ovat myös mielessä. Hoidon aikana tulee myös paljon käyntejä klinikalla, niin on täytynyt järjestää muu elämänsä niin, että sinne klinikalle ylipäänsä pääsee. Jonkun vapaa-ajan menon siirtäminen tai peruminen hoitojen (tai hoidosta toipumisen) takia on sinänsä pieni asia, mutta jos ja kun sellainenkin toistuu usein (kuten mulle on käynyt), niin kyllä sekin voi alkaa ärsyttää. Minulle siis hoidot ovat olleet enemmän henkisesti kuin fyysisesti rankkoja, ja se henkinen rankkuus on ollut aika monen eri tekijän summa. Onneksi on tällainenkin foorumi, mistä saa paljon vertaistukea, niin ei tarvitse ihan yksin olla olojensa ja tunteidensa kanssa!
  20. ^Joo, välillä ihan jäätävääkin väsymystä. Mulla oli kans edellisessä inssissä annostus 400 mg (2 x 200 mg), ja jo se riitti väsyttämään. Pakkausselosteessa muistaakseni todettiin, että väsymyksen pitäisi olla ohimenevää ja esiintyä 1-3 tunnin kuluessa lääkkeen otosta, mutta kyllä mulla oli ihan kokopäiväväsymys ja haukotuttikin koko ajan. Koeputkihoidoissa kun käytin vielä suurempia annostuksia, niin silloin väsytti tietysti vielä enemmän.
  21. Mä aloin ottaa poikaa jo 1-vuotiaana mukaan keittiöpuuhiin, koska muuten en olis saanut päivisin ruokaa tehtyä ollenkaan kun toinen hinkui/vaati koko ajan päästä näkemään, mitä teen. Lapsi seisoo siis tuolilla vieressäni ja katsoo, mitä teen, monesti myös osallistuu esim. sekoittamiseen, hämmentämiseen, pastan mittaamiseen yms. Ruoanlaitossa lapsi on nykyään (1 v 11 kk) mukana päivittäin, ja leivonnassakin aina kun jotain ollaan leipomassa. Kaikenlaisia taitoja on tässä vajaan vuoden "keittiöharjoittelussa" karttunut, poika osaa mm. voidella leivän, avata erilaiset maitotölkit, kaataa maitoa mukiin, lisäksi tietää että hellan levyt ovat kuumia ja niihin ei saa koskea yms. Erilaiset keittiövälineet ovat tulleet tutuiksi, samoin raaka-aineet, kun saa maistella ruoanlaiton ohessa. Muutakin kuin ruoanlaittoa teemme keittiössä yhdessä: täytetään ja tyhjennetään tiskikone, siivotaan ruoanlaiton jäljet, tiskataan käsin jne. Ruoka tuntuu maistuu lapselleni paremmin, jos on ollut mukana itse tekemässä.
  22. Saa lentää. Itse lensin kolmisen vuotta sitten juuri alkionsiirron ja testipäivän välissä, plussatestin tein ulkomailla ja lensin vielä takaisinkin. Monet klinikat haluaa, että asiakas käy veritestissä testipäivänä, se on siis ehkä syynä siihen, että pitäis olla Suomessa testipäivänä. Meillä tuo matka osui klinikan kesätauon ajalle, eli en olis veritestiin päässyt kuitenkaan.
  23. Tykkään siitä, että istuimen saa paitsi käännettyä sekä selkä että kasvot menosuuntaan niin myös sivulle: lapsen laittaminen istuimeen ja siitä pois ottaminen on todella helppoa! Plussaa myös siitä, että istuimen saa kallistettua taaksepäin, kallistus on kiva varsinkin autoon nukahtavalle lapselle. Istuin on myös saanut todella hyvät arviot turvallisuustesteissä, kun lapsi matkustaa palkin kanssa kasvot menosuuntaan. Risuista ei tule mieleen muita kuin se, että istuin menee vain 18 kiloon asti. Meillä tosin on siihenkin vielä matkaa, kun poika on pienikokoinen ja painaa nyt vähän vajaa 2-vuotiaana vielä alle 12 kiloa. Oman istuimemme ostimme Suomesta, joten Saksa-vinkkejä en valitettavasti osaa antaa.