MrsBond

Mäkään en kyllä enää pysty ajattelemaan kotiutumisjatuksia vaan koitan päivä kerrallaan eteenpäin mennä. Poika on syntymästään kuitenkin hurjasti voimistunut mikä on jo se hyvä. Alussa sitä tietty tuli kyseltyä innoissaan koska poju kotiutuu, mutta kun pikkuhiljaa tilanteen tajusi että sen ruuan pitää mennä alas suun kautta jne niin haihtui haaveet lyhyestä sairaala-ajasta. En yhtään pidä sairaaloista ja ahdistaa aina mennä sinne, mutta onneksi siellä on silti elämäni tärkein ihminen jonka vuoksi sinne pääsyä joka päivä odotan Kymmenen minuutin päästä lähtö bussille, ja sairaalaan

Kiitos Penni ja kkarpalo! En tosiaan tiedä miksi on tuo painoraja, ja muutenkin hyvin epämääräisiä vastauksia kotiintumisesta saa. Kolme eri lääkäriä keskolassa patsastelee, mutta kukaan ei oikein ole mitään varmaa sanonut (no ei kai oikein voikkaan kun kaikki tapauskohtaisia ovat.) Mutta sanottu vain että kunhan painoa on kaksi ja puoli + syö kaiken ruuan niin sitten kotiutuu. Pojalle annetaan nyt tällä hetkellä 7 kertaa päivässä 60ml, ja suusta alas pojalla menee päivässä tuosta ehkä vain 120-140ml. Eli pitkä matka olisi tämän mukaan edessä En jaksa tai pysty edes ajattelemaan, tuntuu jo etten muista edes koko synnytystäkään ja joka päivä eroaminen pojasta on kamala kun hän jää sinne sairaalaan ja itse joutuu lähtemään kotiin. En voi muuta enää kuin ihmettä toivoa kun tämä aika tuntuu vain matelevan ja en tiedä mistä poika saisi sellaista puhtia yhtäkkiä että jaksaisi kaiken syödä kun hengästyy syödessä, tai ainakin vie voimat että ei jaksa kaikkea tosiaankaan syödä. Ja täällä ei nenämahaletkun kanssa vauvoja kotiuteta lainkaan, tänään juuri yksi lääkäri siitä kertoi samalla kun kierrosta teki. Toisaalta harmi sekin...

Musta tuntuu ettei meidän poika pääse koskaan kotiin No huomenna tulee kaksi viikkoa synnytyksestä, mutta painon pitäisi olla 2500g vähintään ennenkuin pojan kotiuttamista voidaan edes ajatella. Samoin sanottiin että hänen pitäisi syödä jokainen kolmen tunnin välinen ruoka-annos joka on 55ml tällä hetkellä. Tuntuu ettei koskaan tule onnistumaan vaikka ekasta viikosta poika reipastunut hurjasti. Niin ja poika syntyi viikolla 37+1 mitoin 2005g/44cm, mutta heti synnytyksen jälkeen paino oli alimmillaan 1885g. Tällä hetkellä 2045g.

Meidän pikkuinen prinssi syntyi 11.10.2011 suunnitellulla sektiolla. Alatiesynnytystä olin päässäni kypsytellyt ja siihen koittanut henkisesti parhaani mukaan valmistautua. Mutta meidän pikkuinen oli vain kerran kiepsauttanut itsensä raivotarjontaan, mutta sitten taas oli itsensä ruuvannut oikein perätila-asentoon ja sektiota suositeltiin kun esikoisesta vielä oli kyse. Siinä sitten maanantaina jäin samantien ultran jälkeen osastolle ja tiistaina leikatiin. Anestesialääkäri jutteli mulle koko leikkauksen ajan kaikkea, oli aivan ihana, vaikka ei pelottanut niin jännitti toki, mutta hän sai puheillaan ja vitseillään mun pikkuiset pelotkin pois. Heräämöön mut kärrättiin neljän maissa iltapäivällä ja sain kipelääkettä heti kun alkoi puudutus lakata. Osastolle mut vietiin ennen kuutta ja vauvaa pääsin katsomaan seuraavana aamuna heti kahdeksalta. Eka yö oli hieman tuskaisa kipulääkkeistä johtuen, mutta seuraavana päivänä olisin jo itse kävellyt poikaa katsomaan keskolaan, mutta kätilöt vaativat että rullatuolilla mut sinne lykkivät. Illalla kuitenkin sinne kävellen hiippailin. Itselleni tuo oli hyvä ja ihana kokemus, jäi hyvä fiilis koko synnytyksestä vaikka olin koko ajan koittanut itseäni sparrata alatiesynnytykseen joka pelotti. Mutta lopulta kävikin näin ja ei moitteita. Särkylääkkeitä taisin syödä neljä tai viisi päivää leikkauksen jälkeen vaikkei kivut mahdottomia missään vaiheessa ollut, ainoastaan ensimmäinen yö oli tukala (saattoi myös johtua siitä etten osaa selälläni nukkua ja siten koitin ekana yönä aika tuloksetta nukkua kun en kyljelle uskaltanut käännähtää).

Mä sanoisin itse tähän omasta henkilökohtaisesta kokemuksestani että en haluaisi kovin pitkää väliä lastemme välille. 3-4 vuotta ikäeroa sisarusten välillä voisi olla ihan ok. Itsellä on isoveljeeni ikäeroa 12 vuotta, ja isosiskooni 8 vuotta, ja itse olen ollut lapsena 'hieman' eri aaltopituuksilla siis kuin sisareni. He elelevät nyt työelämissä ja kolmen lapsen vanhempina kummatkin, itse vasta menin naimisiin ja mieheni kanssa esikoista odottelen. Ajan mittaan sisarusten kanssa välit erkaantuneet paljon erilaisten elämäntilanteiden takia lähinnä. Siksi haluaisinkin että omat lapset olisivat edes vähän lähempänä iältään toisia kuin omat ikäeroni isoveljeen ja -siskoon. Mutta sen näkee sitten koska on aika toiselle muksulle, kun syntyisi nyt ensin tämä meidän esikoisemmekin.

Mullakin tuli tänään ja lapun täytin 11.7

Näitä on ollut tosi ihana lukea Mies sanoi mulle yksi kaunis päivä että ootko ihan varma ettet ole raskaana? Ihmettelin että miksi mies sellaista kysyy, ja sanoi vaan että koska sulla oikeasti on viimeksi ollut menkat, ja siihenpä oli sitten pakko todeta että niin joo tuota...siitähän on jo aika pitkä aika. No mies suunnisti apteekkiin testiä hakemaan ja olin jo varma että negaa näyttää kun viimeksikin oli ollut kierron väli yli 50 päivää. Yksin ihan vessassa tein testin ja odotin tulosta, tulin vessasta pois varmaan ihan kalpeana ja sain sönkättyä että se näyttää positiivista. En ole nähnyt ikinä miestäni niin onnellisena, kaappasi mut syliinsä ja suuteli kunnolla ja pussasi vielä mun masuakin ja sanoi niin innoissaan mulle "Meistä tulee vihdoinkin vanhemmat kulta!" Olin aivan myytyä kun pelkäsin että ilostuuko mies uutisesta yhtä paljon kuin minä vaikka vauvasta oli ollut puhetta, varsinaista yritystä ei ollut, mutta menimme ajatuksella että tärppää kun tärppää ja aina toivoin ettei kuukautisia tulisi. Ja kun jo toivosta olin luopunut niin kävi näin ihana yllätys. Seuraavana päivänä plussasta selvisi lääkärillä että olin viikolla 5.

Täällä oli perhemessut jokunen viikko sitten ja olin silloin vasta viikolla kuusi ja ensimmäinen body ja pöksyt sieltä ostettiin, ei mahdettu itsellemme mitään Ostettiin neutraaliväriä, söpön vihreää kun ei tiedetä kumpi sieltä sitten syksyllä tulee Kovasti tekisi mieli kaikkea ostella, mutta koitan hillitä himojani edes loppukesään

Me ollaan yhdessä oltu nyt 2,5v. Häitä on suunniteltu viime kesästä saakka ja ovat nyt tänä kesänä. Ja helmikuussa tuli iloinen yllätysuutinen että olen raskaana Ei ns. varsinaista yritystä vaikka vauva ollut koko ajan enemmän kuin tervetullut, mutta ajattelimme että tärppää sitten kun on tärpätäkseen, ja kyllä täällä on itketty ilosta jo ämpärikaupalla kun nyt olen jo raskaana

Me kerrottiin uutinen heti samana päivänä miehen äidille kun mies ei malttanut olla hiljaa kun oltiin anoppilassa juuri samana päivänä syömässä kun plussat testeistä sain (oli pakko tehdä monta kun en ollut uskoa silmiäni ja että oli vihdoin tärpännyt ) No anoppi onnitteli mutta oli kyllä yhtä hoo moilasena kuin minä. Oon aika pihalla ollut sen koko päivän, päässä vaan humissut tyhjää Olin silloin viidennellä viikolla siis. Viikko sen jälkeen soitti ja sanoi että on nyt niin tottunut ajatukseen ja että innoissaan kun hänestä tulee mummu Hänen miehensä oli myös iloinen uutisesta kun hänelle mies soitti kun toisella puolella Suomea asustelee ja ei ollut täällä päin silloin käymässä kun anoppi oli. Omille vanhemmille soitin seuraavana päivänä ja äiti oli tosi iloinen ja hihkui riemusta että hänestä tulee taas mummo (ennestään kun heillä jo 5 lastenlasta), ja seuraavana päivänä tulivat meille kahville ja äiti ja isä halasivat ja onnittelivat ja äiti toi mukanaan vauva-lehtiä Eli täällä lämmin vastaanotto meidän esikoisesta tuli.

Meillä toiveissa kaksi tai kolme. Nyt vasta esikoista odottelen, joten olemme enemmän kuin kiitollisia jo tästä Kunhan kaikki hyvin menee ja tämä vauva maailmaan saadaan niin eiköhän meillä yritys taas jossain vaiheessa ala. Nyt kun oli iloinen yllätysraskaus tämän meidän esikoisen kanssa

Olen nyt 26v. viime keväänä valmistunut, mutta nyt työtön. Ja olen 27v. täyttänyt juuri ennen kuin laskettu aika meillä on. Mies on myös 26v. (kk:n minua vanhempi), keväällä myös valmistunut mutta aloittaa uudet opinnot syksyllä. Eli työttömiä tällä hetkellä olemme, mutta silti raha-asiat yms. hyvin kunnossa eli toimeen tullaan.

Meillä omat vanhemmat on siskon ja veljen lapsille mummo ja pappa. Joten samoin tulevat meidän lapsukaiselle olemaan kun niihin nimityksiin tottunut. Anopin kanssa tänään juttelin ja sanoi että hän haluaisi olla sitten mummu ja hänen mieheltä tarvitsee vielä kysyä miksi haluaa häntä kutsuttavan.

Kummankin vanhemmat elossa, mies ei tosin yhteydessä omaan isäänsä, eikä isä liioin häneen. Enemmän tulee anopin miesystävä olemaan vaari lapsellemme kuin miehen biologinen isä.

Täällä kanssa yksi epäonninen atoopikko. Itsellä menossa vasta viides viikko raskaana, mutta oireet alkoivat yhtäkkiä ihan tyhjästä pari viikkoa sitten. Sitä ennen oli pitkä tauko kun ei ollut iho huonossa kunnossa. Ja nimenomaan oma hiki pahentaa ihoa ja tuntuukin iholla ilkeän suolaiselta ja kirvelevältä. Nyt on selkä täynnä kuivia punaisia laikkuja ja haavoja, samoin kädet. Jalat ja maha sentään säästyneet. Minulla on vaikka mitä voiteita joita ihotautilääkäri on tässä vuoden mittaan määrännyt, mutta en ole mitään vahvoja uskaltanut laittaa kun kirvelisivät vain. Olen ihan apteekin perusvoiteeseen nyt tyytynyt.