assi

^Mun mittarin ohjeissa kyllä opastetaan, miten pisaraa saa suurennettua ilman noita haittavaikutuksia. Pitää siis hieroa sormea pidemmältä kohti sitä pistokohtaa, ei puristaa pistokohdan ympäriltä.

Millaiset pohjatyöt tuollaista valmista hiekkalaatikkoa varten pitää tehdä?

Kuinka yleistä on vauvan lisämaidon tarve syntymän jälkeen? Onko se sidoksissa siihen, kuinka paha raskausdiabetes äidillä on ollut, esim. onko tarvittu insuliinihoitoa tai onko sokeriarvot ylipäätään saatu kunnolla kuriin? Moni täällä kirjoittaa, että synnytyksessä kaikki meni hyvin ja vauvalla oli syntymän jälkeen kaikki hyvin, mutta sitten kuitenkin on tarvittu lisämaitoa. Mä en haluaisi lisämaitoa sotkemaan imetyksen alkua ja haluaisin kaikin tavoin estää sen tarpeen synnytyksen jälkeen. Jos sokeriarvoni ovat ruokavalion avulla koko ajan kunnossa, miksi vauva tarvitsisi syntymän jälkeen todennäköisemmin lisämaitoa kuin ei-raskausdiabetesvauva?

^Imetysdementiaa eli imettävillä äideillä yleistä hatarapäisyyttä.

Uusia lyhenteitä on näköjään parissa vuodessa ilmestynyt, kun täällä on mulle ihan outoja juttuja, PVNP ehkä etunenässä .

Kaikilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta saada lasta hoitoon. Hoitajia ei ole, tai lapsi ei ole kenenkään kanssa tuttu tai vierastaa muita kuin vanhempiaan. Arjessa on(/olisi) tärkeää mennä toisen kainaloon aina silloin, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Pikkuvauva-aikana pienet hetket on tärkeitä, ja niistä täytyy pitää kiinni. Mitään yltiöromantiikkaa ei tässä vaiheessa oikein voi järjestää.

Riippuu siitä, mitä tarkoitat lenkillä. Reippailla vaunulenkeillä, siis kävellen, aloin käydä ehkä kolme - neljä viikkoa synnytyksen jälkeen. Juoksemaan ei ole mielikään tehnyt, mutta sinne olisin ehkä uskaltautunut pari kuukautta synnytyksen jälkeen, kun jälkitarkastuksessa oli todettu, että kaikki on kohdallaan ja lantionpohjalihakset olivat ehtineet palautua sen verran, että tukivat turvallisesti paikkoja. Ekat kävelyt tekivät kipeää alapäässä, mutta aika nopeasti kivut hävisivät. Mulla ei kyllä tullut mitään erityisiä sotavammoja synnytyksessä, joten siksikin oli helppoa lähteä liikkeelle.

Pirpana alkoi syödä kiinteitä tasan kuuden kuukauden iässä. Meillä ei ollut varsinaista maisteluvaihetta, vaan kiinteät otettiin osaksi ruokavaliota reippaaseen tahtiin. Uudet maut tietysti on otettu mukaan yksi kerrallaan ja kutakin makua on kokeiltu ensin pieninä annoksina parin kolmen päivän ajan. Kun ruoka-aine on todettu sopivaksi, sitä on alettu antaa isompia annoksia ja ruokavalioon on lisätty seuraava uusi ruoka-aine. Aloitettiin kiinteiden syöminen kahdella päivittäisellä aterialla. Ensin annettiin perunaa, sitten bataattia ja luumua. Sitten otettiin mukaan aamupuuro, kaurapuuro. Tässä vaiheessa kiinteitä oli siis syöty noin kaksi viikkoa. Iltapuuroakin koitettiin, mutta siitä tuli rikkonaisia öitä ja iltayön itkuisuutta, joten se on edelleen hyllyllä ja illalla annetaan vain hedelmäsosetta. Puuron jälkeen listalle lisättiin kana. Tämän jälkeen on suunnilleen kolmen päivän välein lisätty jokin hedelmä, marja tai kasvis. Muita viljoja ei vielä ole otettu mukaan, eikä niillä olekaan mielestämme mikään kiire. Kalaa pitäisi seuraavaksi ottaa mukaan ruokavalioon. Tyttö syö nykyään aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan, välillä myös välipalan isojen aterioiden välissä. Kullakin aterialla tyttö syö desin tai puolitoista, aamulla puuroa ja sen jälkeen hedelmää (tai marjaa), lounaalla kanaa ja kasviksia, välipalalla hedelmää, päivällisellä kasviksia ja illalla hedelmää. Jos en aio imettää ruoan jälkeen, tyttö ottaa muutaman hörpyn vettä ruoan jälkeen. Imetyksiä kertyy päivän mittaan runsaasti: aamulla heti heräämisen jälkeen, aamupuuron jälkeen ennen ekoja unia, lounaan jälkeen, toisten unien jälkeen (ehkä parikin kertaa) päivällisen jälkeen (pari kertaa) ja ennen nukahtamista.