femma

Aktiivijäsen
  • Content count

    121
  • Joined

  • Last visited

About femma

  • Rank
    Aktiivi
  1. En ole kyllä väsyneeksi asti tytön kanssa päässyt vielä päiväsaikaan, mutta iltasella kun oma nukkumaanmenoaika lähestyy toki uni painaa jo silmää. Ja silloin on tullut sekoiltua sitten vaikka sun mitä.. Eräs ilta kun olimme miehen kanssa hampaita pesemässä aloimme keskustella kielen katteesta (se valkoinen mönjä mitä joillekin tulee kieleen). Mies sitten kysyi multa että mistä se johtuu ja mä muka niin viisaana siinä väsyneenä selostin: "No siihen on moniakin syitä, mutta esim. jos ei syö tarpeeksi monipuolisesti tai jos ei pese tarpeeksi usein jalkoja". Niin, hampaita piti sanomani... Toisena iltana oltiin jo sänkyyn asti päästy ja minä siinä väsyneenä kikattelin itsekseni. Mulla oli mennyt peitto ryttyyn pussilakanan toiseen päähän, itse olin kerennyt jo pötkölleen ja mies oli vielä jalkeilla makkarissa. Pyysin sitten että mies suoristaisi sen mun peiton, kun vielä pystyssä oli. Mies sitten suoristi sen mun peiton ja heilautti sitä vielä lopuksi, se osui lamppuun. Minä sitten sanoin "Varo, katto tippuu!". Piti sanomani että lamppu tippuu.. Mies nauroi mulle ja totesi "Pitääkin ostaa sitten kunnon lamppu ettei katto tipu" ja mä sain hysteerisen naurukohtauksen jonka päätteeksi nukahdin kuin tukki.
  2. Luin täällä foorumeilla hauskaa topickia jossa kerrottiin mitä kaikkea hassua tuli tehtyä hormonipäissään. Nauroin niille jutuille makeasti kunnes luin jutun jossa eräs nainen oli patakintaat laittanut epähuomiossa jääkaappiin eikä sitten löytänyt niitä kun piti ruveta uunista ruokaa ottamaan pois. Itkin katkerasti kun ei naisparka löytänyt patakintaita kun ne oli siellä jääkaapissa.. Itku pitkästä ilosta ja silleen!
  3. Okei, eli saan uida koko kesän ilmeisesti hyvin mielin koska lokakuussa vasta laskettu aika - JES \o/ Kesä pelastettu ja huoli pois
  4. Minun vanhemmat mummo ja pappa ja miehen vanhemmat mummo ja ukki.
  5. Päätetty jo etukäteen, nimiäiset pidetään.
  6. Np-ultran jälkeen kerrottiin lähipiirille ja tästä nyt sitten muille sitä mukaan kun vastaan tulevat.
  7. Miten olette antaneet nämä pakkaukset miehellenne? Oletteko vain antaneet vai järjestittekö jotain "erikoista"? Ihana tämä idea, voisin toteuttaa itsekin!
  8. Minulle tuli viiva jo ennen plussaa. Hailakka mutta näkyy kuitenkin selvästi ja ylettyy vain napaan asti. Tyttöviiva?
  9. Tyhmät kysymykset.. Saako uida järvessä vaikka on raskaana? Onko jotain asioita jotka pitää ottaa huomioon?
  10. Käy ostamassa esim. urheiluliikkeestä sellainen urheilijoille tarkoitettu polvituki. Ne on nykyään muotoiltu niin hyvin etteivät housujenkaan alla tunnu inhottavilta vaan omat mukavia käyttää. Itselläni toinen polvi tekee aika ajoin tenät jolloin tavallinen kävelykin on todella kivuliaista. Polvituen käyttäminen "kuurina" auttaa tuolloin. Tuen kanssa kävelen sitten normaalisti joka päiväiset kävelylenkit ja hoidan arkiaskareet, parin viikon päästä pärjää jo ilman tukea. Tuossa polvituessa on tavallisiin tukisiteisiin/ideaalisiteisiin nähden se etu ettei se estä normaalia liikkumista vaan tukee sitä mahdollistaen liikkumisen.
  11. Uskomatonta.. Np-ultran jälkeen alkoi se epävarmuus ja "varma olo/tunne" hävitä. Vaikka olin nähnyt vauvan ultrassa jo aiemmin, tuon jälkeen alkoi oikeasti helpottamaan. Me saadaan vauva. En tiedä, laitanko sen aiemmin vallinneen tunteen mun omien pelkojen vai hormonien piikkiin, mutta kyllä tuntuu hyvältä olla väärässä! Rohkaisuksi kaikille teille muille hermoilijoille: vaikka se olo/tunne olisi miten varma ja todellinen tahansa, yrittäkää nousta sen päälle ja hallita sitä. Näin jälkikäteen ajateltuna meni kolme kuukautta arvokasta aikaa hukkaan kun itse olin hermorauniona kun luulin ettei tästä mitään tule. Vaan kyllä tuntuu hyvältä voida myöntää että olin väärässä - vaikka niin varma asiasta silloin olinkin!
  12. Kolme päivää odotin kuukautisten poisjäännistä ja tein testin. Vahva plussa tuli todistamaan todeksi vahvan tunteen joka oli ollut jo pari viikkoa.
  13. Vaati kauan saada tarpeeksi rohkeutta rekisteröityä tänne. Kai minä parhaiten tähän topickiin kuulun. Raskaana ollaan todistettavasti ja suunniteltu, toivottu tämä on. Aavistin jo kauan ennen plussaamista että nyt on tärpännyt. Ja niin tein plussan. Oli joitain pieniä alkuraskauden oireita, ei nyt riesaksi asti mitään mutta jotain kuitenkin. Erityisesti tuntui siltä että nyt se on menoa vihdoinkin. Pari viikkoa plussasta ja alkoi tuhruvuoto. Sinä päivänä kaikki muuttui. Se olo että olen raskaana hävisi. Samoin kaikki vähäisetkin oireet. Olin ihan varma että kesken meni. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä yrittivät ultrata mutta mitään ei löytynyt. Sanoivat että viikon päästä tilanne olisi jo ihan eri, katsotaan viikon päästä uudestaan. Noh, viikko meni ja uusi neuvolakäynti tuli. Sieltähän se löytyi - viikkoja vastaava pieni vauvanalku jolla sydän löi reippaasti. Kaikki siis näyttää olevan hyvin. Mutta yhä on olo että tätä lasta emme tule kotiin asti saamaan. Se tässä pelottaa eniten kun tämä ei ole "vain pelkoa". Tämä on selittämätön vahva tunne. Samallalailla kuin aavistin reilusti ennen plussaa että nyt on tärpännyt, yhtä vahvasti nyt on tämä olo. En panikoi, en ole pahemmin edes ahdistunut. Jotenkin vain "tiedän". En ymmärrä itseäni. Lapsi on tosiaan odotettu ja toivottu, eikö nyt pitäisi olla iloinen kun kaikki on hyvin.. Onnellinen olen jos tämä lapsi kotiin asti tulee. Ei ole kyse siitä etteikö tervetullut olisi. Silti on vain tämä selittämätön vahva olo ettei tämä nyt ole vielä se vauva jonka saamme tuoda kotiin asti elämäämme rikastuttamaan. Voinko olla nyt vain jotenkin niin säikähtänyt tuosta tuhruvuodosta että olen alitajuisesti kieltäytynyt ajattelemasta koko vauvaa koska syvällä sisällä pelkään menettämistä niin paljon. Vai onko tämä nyt sitä kuuluisaa äidin vaistoa, jota ei voi järjellä aina selittää. On aika ristiriitainen olo. Nyt eletään aikaa jolloin minun pitäisi olla sydän selällään onnesta kun vihdoinkin saamme lapsen - mutta minä olen vain neutraali että "ei nyt ajatella asioita noin pitkälle". En tunne olevani raskaana, vaikka tiedän olevani. Toivon saavani lapsen, mutten tunne saavani sitä. En ymmärrä tätä ollenkaan.