rvaha

Rekisteröitynyt
  • Content count

    1
  • Joined

  • Last visited

About rvaha

  • Rank
    Aloittelija
  1. KIRJOITELMAPYYNTÖ 29.3.2011 Hyvä adoptiovanhempi! Olen kasvatustieteen opiskelija Lapin yliopistosta. Valmistelen parhaillaan pro gradu-tutkielmaa kansainvälisestä adoptiosta. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaisena kansainvälinen adoptioprosessi näyttäytyy sen kokeneiden ihmisten kirjoitelmissa. Olen erityisesti kiinnostunut niistä tunteista ja ajatuksista, joita kävit läpi adoptioprosessin eri vaiheissa. Tunteesi ovat varmasti heilahdelleet muun muassa ilon, surun, epätoivon ja innostuksen välillä. Tutkimuksellisesti aiheeni on mielenkiintoinen, sillä aikaisempaa tutkimusta aiheesta on olemassa vielä melko vähän. Näin ollen juuri Sinun kokemuksesi ja kertomuksesi on tärkeä lähde uuden tiedon tuottamisessa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on pääsääntöisesti keskitytty adoption jälkeiseen elämään tai tarkasteltu ilmiötä adoptiolapsen näkökulmasta. Adoptioprosessi sen sijaan on jäänyt vähemmälle huomiolle, joka oli syy siihen, miksi alun perin tähän aiheeseen päädyin. Mikäli olet ulkomailta adoptoidun lapsen vanhempi ja Sinulta löytyy mielenkiintoa ja aikaa osallistua tutkimukseeni, pyydän Sinua ystävällisesti kirjoittamaan vapaamuotoisen kirjoitelman kokemuksistasi. Pyytäisin Sinua keskittymään nimenomaan niihin tunteisiin ja ajatuksiin, joita prosessin eri vaiheet Sinussa herättivät. Kirjoitelman voi vapaasti muotoilla omannäköiseksi eikä kirjoitelmalla ole vähimmäispituutta, joten kirjoitelmasi voi olla niin pitkä tai lyhyt kuin itse haluat. Voit käyttää apunasi alla olevia kysymyksiä tai kertoa vapaasti omista kokemuksistasi. Kaikkiin kysymyksiin ei ole pakko vastata, joten voit valita kysymysten joukosta ne, joihin vastaat. · Kerro jotain taustastasi (ikä, sukupuoli, perhesuhteet…) · Miksi päätit ryhtyä kansainväliseen adoptioon? · Adoptoitko yksin vai yhdessä puolisosi kanssa? · Millaiseksi koit läheistesi suhtautumisen? Saitko heiltä tarpeeksi tukea ja kannustusta? · Miten prosessin käynnistäminen tapahtui? Millaisia tunteita se herätti? · Mitkä olivat adoptioprosessin eri vaiheet ja mitä niiden aikana tapahtui? · Keitä prosessin eri vaiheissa oli mukana ja mikä oli heidän roolinsa? · Millaisia asiakirjoja kansainvälinen adoptio edellytti? · Millainen adoptioprosessi henkisesti oli? · Kohtasitko adoptioprosessin aikana joitain vastoinkäymisiä? Miten selviydyit niistä? · Millaista tukea ja apua koit tarvitsevasi adoption eri vaiheissa? Saitko sitä? · Miten sopeuduit odotusaikaan – mikä yllätti, mikä auttoi, mikä harmitti, huolestutti tai ilahdutti Sinua? · Kuinka kauan adoptioprosessi kaiken kaikkiaan kesti? · Millainen olosi oli, kun lapsi vihdoin oli kotona? Voit kirjoittaa kirjoitelmasi täysin nimettömänä niin halutessasi. Pyytäisin Sinua kuitenkin mainitsemaan kirjoitelmassasi sukupuolesi ja sen adoptoitko yhdessä puolisosi kanssa vai yksin. Kirjoitelmasi tulee ainoastaan tutkimuskäyttöön ja käsittelen sen täysin luottamuksellisesti, eikä lopullisesta työstäni voi mitenkään tunnistaa kirjoitelmien kirjoittajia. Odotan vastaustasi välittömästi päästäkseni jatkamaan tutkimustani. Pyydän Sinua ystävällisesti lähettämään kirjoitelmasi sähköpostitse osoitteeseen [email protected] mahdollisimman pian, viimeistään 30.4.2011 mennessä. Mikäli Sinulla on kysyttävää, voit vapaasti ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse. Vastaan mielelläni mieltäsi painaviin kysymyksiin. Kiittäen, Riikka Vähä Kasvatustieteen kandidaatti