rumaelsa

Kahdessa vuodessa eivät ainakaan teini-ikäiset hyväksy isäpuolta isän paikalle täysivaltaiseksi perheenjäseneksi - ehkä eivät koskaan. Nuorin lapsista voi olla eri juttu. Lapset ovat jo sen verran isoja, ettei heitä voi noin vain komennella, ja käsitin, että olet kasvattanutkin heitä niin, että asioista neuvotellaan. Uusperheen haastavassa tilanteessa, kun kaksi lapsista on lisäksi teinejä, ei perhe-elämää kannata rasittaa pikkuasioista niuhottamisella. Minulla on taustalla aika samanlainen tarina kuin sinulla, tulisine rakastumisineen pian eron jälkeen; tosin kaksi lastani olivat alle kouluikäisiä, kun muutimme mieheni kanssa yhteen. Vanhallepojalle, joka oli siihen saakka omistanut hyvin vähän tavaraa, rakastanut väljyyttä ja hiljaisuutta ympärillään ja pitänyt kaiken hyvin siistinä, oli järkytys, kun yhtäkkiä talo oli täynnä tavaroita, lasten ääniä, nahistelua, pölyä... On vaatinut 15 vuotta ja kolme omaa lasta, ennen kuin miehen kaaoksen ja epätäydellisyyden sietokyky on kehittynyt jotakuinkin lapsiperheen elämän vaatimalle tasolle! Tulinen temperamenttikin on tuttua... Kun lasten kanssa sovitaan säännöistä, myös aikuisten pitää sitoutua joihinkin sääntöihin - esim. lapset yrittävät muistaa panna maitopurkin jääkaappiin ja aikuinen yrittää oppia muistuttamaan asiasta ystävällisellä äänellä. (En väitä, että olisi helppoa, minullekaan!) Huutaminen herättää vain vastustusta. Ota asia puheeksi kahden kesken miehesi kanssa. Onko hänellä ollut ylimitoitettuja odotuksia perhe-elämästä? Pettymys voi purkautua ärhentelemisenä turhanpäiväisistä asioista. Tai onko hänellä epärealistinen käsitys siitä, miten nopeasti lapset omaksuvat tapoja? Onhan vaatteiden panemisesta naulakkoonkin muistutettava vuosi vuoden jälkeen - toiveissa on, että 18 vuoden koulutus riittää... Kun pinna alkaa kiristää, miehesi voisi lähteä lenkille, vetäytyä kuuntelemaan musiikkia kuulokkeilla tai mitä tahansa, mikä juuri häntä rentouttaa. Kotiäitiys - elämänura ja elämäntapa! http://kotona.munfoorumi.com/index.php

Kolme olen ponnistanut jakkaralla, yhden kyljelläni (sitä ennen kokeiltiin mm. jakkaraa ja vaihdettiin moneen kertaan ponnistusasentoa) ja yhden kontallani.

Kuopus menee syksyllä eskariin, ja edelleen olen kotona! Luulen, että taloudellisesti kotiin jääminen kotihoidon tuen loppumisen jälkeenkin olisi mahdollista useammalle kuin uskotaankaan. Kotiäitifoorumilla on paljon puhuttu siitä, miten rahat saadaan riittämään: kotiäitiys mahdollistaa myös huomattavat säästöt joillakin elämänalueilla, kotona on mahdollista tehdä ansiotyötä jne. Jos siis unelmoit kotiäitiydestä, älä anna rahan olla esteenä! Ansiotyöhön pitäisi palata vain omasta halusta.

Viidestä lapsestani kolme on syntynyt jakkaralla. On tärkeää, että jakkara on sopiva - niitäkin on tosi erilaisia! Kahdella ensimmäisellä kerralla jakkara oli kuin minulle tehty, vähän muotoiltu ja hyvin sopiva, mikä teki ponnistamisesta helppoa. Mies tietysti istui takana tukemassa. Ponnistusvaiheet 15 ja 10 min. Kolmannella kerralla oli erilainen, suoran mallinen jakkara, joka ei ollenkaan sopinut anatomialleni, ja kun sillä kertaa ponnistusvaihe oli muutenkin pitkä ja vaikea, jakkara hylättiin ja kokeiltiin vaikka mitä muita paikkoja ja asentoja. Ponnistusvaihe 1 t 20 min. Neljännellä kerralla synnytin polvillani, lopuksi vaihdoin konttausasentoon, jotta kätilö pääsi auttamaan. Ponnistusvaihe 1 min! Viidennellä kerralla lapsi syntyi kyllä jakkaralla, mutta ei synnytysjakkaralla vaan ihan tavallisen saunajakkaran reunalla miehen tukiessa takaa! Ponnistusvaihe 10 min. Jos ponnistusvaihe on pitkä, ei kannata koko aikaa istua jakkaralla, vaan nousta välillä pois, niin verenkiertokin paranee, selkä ei puudu jne. Supistusten välillä voi olla kontallaan lattialla, seisoa, kävelläkin jos pystyy.

Olen vähän myöhässä, mutta muistutan, että tytöillä kannattaa aina ottaa huomioon myös virtsatietulehduksen mahdollisuus, jos jo kuivaksi oppineelle rupeaa sattumaan vahinkoja. Meillä on ihan selvästi huomattu, että vahinkoja tulee useamman päivän ajan, jos on esim. istuttu pitkään kylmällä kivellä tai lumihangessa. Runsas juominen on parantanut tilanteen, ennen kuin on tarvinnut turvautua lääkärin apuun. Mutta tietysti pitää selvittää myös, ettei päiväkodissa ole sattunut mitään erikoisempaa. Jotkut lapset reagoivat stressiin ja traumaattisiin tapahtumiin alkamalla pissata housuun. Meidän tyttärelle oli pienenä isänsä luona tapahtunut kurja asia, ja sen jälkeen hän oli niin järkyttynyt, että pissasi housuun yli viikon ajan.

Viisi lasta. Lastenhuoneita on kaksi, ja nyt kun kaksi vanhinta ovat poissa kotoa, pärjäisimme pienemmässäkin talossa. Minusta 3 - 4 h + keittiö olisi ihan riittävä; olisi vähemmän siivottavaakin, ja tavaran määrää olisi pakko vähentää! Tila-auto hankittiin vasta viidennen synnyttyä; sitä ennen oli kieltämättä ahdasta, jos piti jonnekin koko porukalla lähteä. Sosiaalisuutta lapset oppivat isossa perheessä väkisinkin. Ja paljon säästyy rahaa, kun vaatteet ja tavarat periytyvät.

Yleistä se ei ole; kovin monta suunniteltua kotisynnytystä vuodessa ei ole. Kätilöä kannattaa kysellä esim. Aktiivinen synnytys ry:n kautta. Järjestäminen voi olla vaikeaa, mutta sen jaksaa, jos todella haluaa synnyttää kotona. Itsellä viisi kotisynnytystä, enkä sairaalaa ole tosissani koskaan ajatellutkaan. Synnytyskertomukseni mm. allaolevalla foorumilla, missä muutenkin jonkin verran keskustelua kotisynnytyksestä, linkkejä jne.

Minusta meillä ei ole uhmaikää koskaan ollut. Totta kai lapsilla on hyvät ja pahat tuulensa kuten minullakin, mutta eivät ne ole mihinkään tiettyyn ikään keskittyneet. Joskus jollakulla lapsista on ollut pitempi pahantuulisuuden jakso, ja silloin olemme yrittäneet selvitellä, mistä on kysymys, ja helpottaa lapsen oloa.

Meillä ei ole ongelmaa koulun valinnassa. Kaksi vanhinta kävi kyläkoulua, kunnes se lopetettiin. Kolme nuorinta ovat kotiopetuksessa, todennäköisesti yläasteelle saakka.

Kakkosen synnyttyä ei ollut työpaikkaa, mihin palata, ja siitä alkoi kotiäitiys. Aluksi siihen ei ollut helppo sopeutua, kun olin kuvitellut, että minusta tulee uranainen; vielä monta vuotta katselin työpaikka- ja koulutusilmoituksia. Mutta tuli ero, avioiduin uudelleen, muutin maalle, lapsia syntyi vuosien mittaan kolme lisää, ja vähitellen löysin todella oman paikkani kotona yhdistäen kotitöihin ja lastenhoitoon itseopiskelua, pienimuotoista yrittäjyyttä, yhdistystoimintaa ja muuta kansalaisaktiivisuutta yms. En todellakaan aio IKINÄ palata palkkaorjuuteen, sillä vaihtoehtoja on! Tällä hetkellä kuopus on viisivuotias.