lorelai

Jäsen
  • Content count

    12
  • Joined

  • Last visited

About lorelai

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • Website URL
    http://
  • ICQ
    0

Profile Information

  • Location
    Pirkanmaa
  1. Tunsin meidän esikoisen liikkeet rv 18+2 ja mies sai potkun käteensä ekan kerran rv 24. Liikkeet olivat aluksi pieniä kuplia, mutta nyt (rv 26+3) ne ovat jo kunnon potkuja ja möyrintää
  2. Mulla on näin joulun jälkeen aina kestoärsytys siitä, että ihmiset eivät osaa kiittää lahjoista. Meillä on neljä kummilasta, joista vanhin on aina osannut kiittää, heti kun osasi puhua on hoitanut kiittämisen itse, sitä ennen kiittivät vanhemmat. Ne loput kolme ovatkin aina sitten arvoituksia. En mielestäni vaadi mitään kovin kohtuuttomia, ihan riittäisi tekstiviestillä kiittäminen ja tieto siitä oliko lahja mieluinen. Pieni ele, jolla on mielestäni suuri merkitys. Kyse on kuitenkin noin 40-50 euron lahjasta per nuppi, joten olisi kiva edes tietää että lahja on löytänyt omistajansa. Tänä jouluna laitoin nuorimman kummilapsen äidille viestinä kiitoksen meidän lahjoista (on miehen veljen perhe ja annetaan lahjat aina puolin ja toisin, oltiin kummeja tai ei), mutta sieltä ei ole kuulunut mitään. Aattona heillä on kyllä aikaa lähetellä kaiken maailman enkeli-hölöpölö viestejä. Tähän perheeseen menee välillä muutenkin hermot, he kun valittavat lähes aina että käymme liian harvoin ja jos on käyty muiden kummilasten luona, siellä on heti kylmä ja katkera tunnelma. Käymme kuitenkin kyseisen perheen luona vähintään kerran kuussa, koska asuvat appivanhempien naapurissa. Jos ei muuten nähdä, niin he tulevat appivanhempien luokse, kun olemme siellä kylässä. Meillä kuitenkin on muitakin ystäviä ja kummilapsia, lisäksi mulla on sellainen työ, että olen keskimäärin yhden viikonlopun kuukaudessa vapailla. Tulee vähän sellainen olo, että pitäisi koko ajan revetä heille ja siltikään ei riitä. Mun pitää varmaan muuttaa niille keväällä, kun jään äitiyslomalle
  3. Näin yövuoron viimeisillä tunneilla aloin miettiä tätä. Yrityksen aloitettuamme rupesin syömään foolihappoa ja monivitamiinia. Greippimehuakin tuli silloin tällöin juotua. Mutta siinä kierrossa, mistä tuli eka plussa (11/07, päättyi kohdunulkoisena raskautena 12/07), foolihappopillerit oli loppu, greippimehua en voinut juoda kun meni maha sekaisin ja kaiken lisäksi vedin ihan hirveän humalatilan juuri oviksen aikaan ja plussahan siitä pamahti Nyt olen aloittanut fyysisen kunnon parantamisen ja jos vaikka samalla laihtuisi vähäsen. Ja syön monipuolisesti. Mutta en jaksa tiukkapipoilla, joten ne kyykytkin saattaa tulla otettua jos siltä tuntuu
  4. Tunnistan ovulaation limoista ja selkeästä ns. kouristavasta kivusta joko oikealla tai vasemmalla puolella. Kipu ilmoittelee itsestään jo päivällä ja yltyy sitten kohti iltaa. Seuraavana päivänä on kadonnut. Olen tarkistanut myöskin tikuttamalla, että oviskipuja ovat. Ihan helpottavaa, että on niin selkeä oire. Edes jotain selkeää tässä hommassa
  5. Jippii!! Josko se tärppikin tulisi, niin pääsisi ottamaan tästä kaiken irti. Kiitokset
  6. Meillä ei kummallakaan ole suvusta tulevia nimiä. Alustavasti ollaan mietitty pojalle nimeä miehen suvusta ja tytölle keksittiin nimi, joka ei tule suvusta. Toiset nimet kaivetaan sukukirjoista. Ja jos lapsia joskus saadaan enemmänkin, niin sitten varmaan etunimet ainakin menee keksimisen puolelle, kun suvusta kaikki hyvät vaihtoehdot on jo käytössä.
  7. Myös täällä koettu kohdunulkoinen raskaus. Aloitettiin yritys 07/07 ja joulukuussa -07 (rv 8) odotus muuttui itkuksi. Oli kiinnittynyt vasempaan munatorveen ja munatorvi jouduttiin poistamaan. Nyt siis mennään oikean puolen varassa, joka toimi ensimmäisen kerran tässä kierrossa. Tulen sitten kertomaan tärppäsikö!
  8. Mä haluan uskoa siihen, että tekee itselleen hirveästi kaikkia kalliita ja aikaavieviä suunnitelmia tyyliin "vauva ei nyt mahdu meidän elämään", niin silloinhan se juuri tulee. Tuleehan?