Snowflake

Aktiivijäsen
  • Content count

    104
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Snowflake

  1. Meille neuvottin taaperon uniongelmien kanssa juuri sitä, että säännöllisyys on tärkeää (no meillä ollaan aina oltu säännöllisiä). Tietysti lapset ovat yksilöitä, mutta meillä on toiminut se, ettei rutiineja rikota ja jos siihen on tarve niin aikataulu ei saa heittää kuin max. tunnin muuten meidän neiti on mahdoton saada iltaisin nukkumaan. Meillä tyttö yritti myös sitä, että lyhensi yöunia ja yritti sitten korvata yöunet tolkuttoman pitkillä päikkäreillä, esim. 3,5-4h. Meille neuvottiin "neuvolan unikoulussa", että päikkärit saavat olla max 2,5h ja tätä ollaan nyt toteutettu. Novella: jos alatte muuttamaan lapsen unirytmiä kannattaa se tehdä pienillä muutoksilla. Eli ensin herätetään vaikka puoli tuntia ennen normaalia heräämisaikaa. Sitten herätään taas puolituntia aiemmin jne.
  2. Olen samaa mieltä Naddan kanssa. Meillä on ollut uniongelmia ja neuvolasta neuvottiin, ettei taaperon ole hyvä nukkua päikkäreitä enää klo 15 jälkeen. Meillä taapero 1v 11kk herää klo 06-07 (ollut aina aamuvirkku), päikkärit on n. klo 11.30-14 (herätän jos ei itse herää) ja nukkumaan mennään klo 20-20.30. Yleensä nukahtaa 10-15 minuutissa.
  3. -
  4. Liinun ja NiksNaksin masut on ihania!!!!
  5. Liinulla on ihana masu
  6. Mä olen pessyt tahroja omista Emmaljungan vaunujen kankaista Foxtelin ihmesienellä (anopin määräys ). Ohjeissa lukee, ettei tarvi käyttää kuin vettä, mutta olen joihinkin tahroihin (öljytahrat, joita tuli lentokeessa kuljetettaessa) käyttänyt myös astianpesuainetta. Hyvin on tahrat lähteneet, ainoastaan muutamaa pientä tahraa en saanut pois. Tuolla sienellä voi hangata kangasta aika huoletta, kun ei se kangas siitä hirveästi kulu...ennemminkin se sieni hajoaa
  7. Tättärä, mulla alkoi menkat viime kierrossa jo päivää ennen kuin viimeinen Tero piti ottaa, joten päätin jättää sen sitten ottamatta. Nyt menossa kolmen Terolut kierron jälkeen luomukierto. Kp23 eikä tiputtelua ole vielä näkynyt...jee . Nyt jännätään, että pysyykö tiputtelu poissa ja kuinka pitkä tästä kierrosta tulee. Raskaus ei ole mahdollinen. Jos haluat niin tuletko kertomaan mitä ne sanoivat siellä naistentautien polilla tästä asiasta.
  8. Hienosti kirjoitettu sincerity ja Haavis <3
  9. Lucille: niin minäkin olen ymmärtänyt, että tiputtelu johtuu liian vähäisestä keltarauhashormoonitasosta. Mulle määräs toinen gyne Terot hutikuussa ja kävin nyt sitten toisella ja kerroin hänelle, että tiputtelu jatkuu edelleen. Hän ei reagoinut siihen mitenkään vaan sanoi olevansa hyvin vakuuttunut, että Terot toimii . No ei ne mun mielestä toimi, kun tiputtelu ei ole loppunut . Ja ihmettelen, ettei hän nostanut annostusta vaan käski pitämään kolmen kuukauden tauon tämän viikon jälkeen . Olen nyt hiemen huolissani tuon luteaalivaiheen pituudesta, koska jos jotain edes tapahtuisi niin munasolu ei ehtisi kiinnittymään, kun tiputtelu alkaa monta päivää ennen kuukautisia
  10. Mulla on aina ennen ollut säännölliset kuukautiset ja ensimmäinen lapsi tärppäsikin heti toisesta kierrosta pillereiden lopetuksen jälkeen. Mutta synnytyksen jälkeen kuukautiset hakivat paikkaansa ja lyhenivät 24-26 päiväisiksi. Lisäksi tiputtelu alkaa 3-4 päivää ennen kuukautisten alkamista. Mulle gyne määräsi Terolutit tukemaan loppukiertoa (kp15-24), koska kierto on lyhyt ja tiputtelua on aika monta päivää. Mulla ei ainakaan ole Terolutit auttaneet tähän vaivaan vaan nytkin tiputtelu alkoi kp21 (kolmas Terolut kierto menossa) . Gyne melkein vannoi Terojen nimeen, mutta itse en ole huomannut niiden auttaneen mitenkään lyhentyneeseen kiertooni. Nyt tän kierron jälkeen pitäis pitää kolmen kuukauden tauko ja katsoa mitä tapahtuu. Olen lisäksi tikuttanut ovista ja saanut Cb:n digitesteihin plussan kp 10-11. Gyne ultasi kp14 ja sanoikin, että ovulaatio oli tapahtunut (ultra oli tässä kierrossa ennen kolmannen Terolutin aloitusta). Onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia, ettei Terolutit olekaan auttaneet? Ja oletteko kenties näin lyhyillä kierroilla ja tiputtelulla raskautuneet? Toiveissa on toinen lapsi ja nyt on yk7 tekemässä loppuaan. Mulle Terolutit ei ole aiheuttanut muita sivuoiretta kuin kamalan turvotuksen. Maha on kuin jalkapallo ja vaatteet kiristää. Mutta mä lihonkin kaikesta mahdollisesta missä lukee, että "aiheuttaa sivuoireena turvotusta tai painonnousua" Mielenkiinnolla odotan Tättärän kuulumisia/ kokemuksia, koska ollaan vähän niinkuin samassa veneessä. Molemmilla toinen toiveissa ja lyhyen kierron kanssa kamppaillaan.
  11. Täysimetystä 5,5kk ja osittaisimetystä 10kk. Tyttö vierotti itse itsensä rinnalta.
  12. Näin minustakin. Mies itse halusi muistaa korulla ja sain valkokultaisen timanttisormuksen.
  13. Ehdoton nounou
  14. Sulla on vielä niin vähän aikaa synnytyksestä, joten anna ajan hieman kulua. Mulla raskauskiloja tuli 17kg ja synnärille jäi 5kg. Ensimmäisen 4kk:n aikana mulla tipahti 10kg ihan itsestään. Mutta tiedän täysin tuon tunteen. Kroppa ei tunnu enää omalta. Mulla on vieläkin ihan samat fiilikset. Mulla on raskauskiloja vielä jäljellä 2,5kg ja sen jälkeenkin pitäis tiputtaa vielä eli yhteensä jotain 10kg. PMLats: aivan mahtavat tulokset. Onnittelut!
  15. Tää on kuin meiltä . Meilläkin Sinisen talon nalle on ihan lemppari ja se katsotaan aamuisin, jotta äiti saa syödä aamupalan
  16. Meillä loppui yösyötöt noin viikko sitten ja typy täyttää 10kk parin päivän päästä. Tätä ennen (6kk-) meillä oli noin yksi herätys yössä (n.klo 04), jolloin syötin, jotta olis jatkanut unta. En usko, että typy oli kovin nälkäinen vaan äiti oli väsy ja tiesi millä konstilla sai likan uudestaan nopeasti nukahtamaan
  17. OT Alya: teettäkää mustavalkoinen kuva appivanhemmille, jos heitä nuo värit häiritsee
  18. Haavis: En tiedä saako mainostaa, mutta osoitteessa www.lastenhuone.fi on tuo Samsoniten matkasänky viikkotarjouksessa tällä viikolla 59€ (norm. 84€). Kuulemma siinä voi hyvin nukkua isompikin lapsi, kun tosiaan muistuttaa telttaa (lapsi tykkää) ja harvoin lapset aivan tikkusuorana nukkuu, joten mahtuu hyvin
  19. Komppaan Neiti.Aurinkoa
  20. Me rakennettiin oma hoitopöytä kodinhoitohuoneeseen . Ostettiin pähkinänvärinen puutaso, joka laitettiin pesukoneen ja kuivausrummun päälle. Tasolle mahtuu hoitoalustan lisäksi myös koreja, jossa on tarpeelliset tavarat. Tämä on ollut aivan loistava ratkaisu meille. Pesupiste vieressä (en myöskään halua vaihtaa vaippoja makuuhuoneessa), ergonomian kannalta just oikea korkeus tällaisille pitkille ihmisille ja tällä viritelmällä on varmasti käyttöä laskutasona myös jatkossakin
  21. Täysin samaa mieltä Neiti.Auringon kanssa!!! Sekin body, jossa oli ne narut, hajos meillä ekalla kerralla. Ensinnäkin ne narut oli täysin epäkäytännölliset, ne aukes koko ajan ja sitten ne vielä irtos
  22. Meidän neitillä on Zip Zap-velour haalari, koska nukkuu ulkona tällä hetkellä vain päiväunia
  23. Loistava!
  24. Raskausaikana, ennen kuin tiesin kumpi oli tulossa, tuli ostettua aika paljon unisex-vaatteita. Sitten kun tuli tieto, että tyttö on tulossa aloin jostain kumman syystä ostamaan aika paljon vaaleanpunaisia asuja . Meidänkin tyttöä on luultu automaattisesti pojaksi, kun sillä oli vihreä body . Saatiin lahjaksi tällainen : Muoks. kuva poistettu