Sookie

Aktiivijäsen
  • Content count

    880
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Sookie

  1. Kuluu se, vaikkakin välillä ihan perhanan hitaasti
  2. Lunnalle vastaan, vaikkakin vähän myöhässä. Meillä oli ivf ainoa mahdollinen hoito, jota jonotettiin se 6kk (käytännössä 7kk klinikan kesäsulun vuoksi) Keväällä hain lähetteen pikkusisarusta varten, ensikäynnille päästiin hitusen ripeämmin, mutta 6kk jonotetaan hoitoon tälläkin kertaa. Toivottavasti teidän tulokset antaisi kuitenkin vielä mahdollisuuden myös inssiin
  3. Nimi oli valmiina molemmille rakenneultraan mennessä, mutta koska poikanen ei synnyttyään meidän mielestä näyttänyt nimeltään, valitsimme toisen hänen ollessa vajaan viikon vanha.
  4. Raskauskiloja tuli kahdeksan, tähän mennessä niitä on lähtenyt 16 ja imetys jatkuu. Käytännössä kaikki ylimääräinen jäi jo synnärille.
  5. En itse synnytyksen yhteydessä akuhoitoa saanut, mutta käynnistymistä avitettiin neuloilla. Olen muihin vaivoihin saanut apua akupunktiosta, mutta käynnistymistä se ei auttanut, sain vain muutaman suuren ja kipeän mustelman. Hoito kuitenkin rentoutti sen verran että sain nukuttua, jännitin kovasti sairaalaan käynnistykseen jäämistä
  6. Tiksu: mun vastaavassa tilanteessa ollut huonekaveri kotiutettiin vaikkei vauva ollut kertaakaan imenyt rintaa, ei saanut otetta eikä hällä maitoakaan vielä tullut. Ohjeena oli antaa kotona maito hörpyttämällä, jos ei rintaruokinta onnistu ja olla yhteydessä neuvolaan tai synnäriin. Kotona imetys lähtikin sujumaan, kun maito nousi. Ei sieltä käsittääkseni ketään pihalle heitetä, jos vauvan hyvinvointi epäilyttää
  7. 5kk neuvolassa kolmisen viikkoa sitten painoa oli 9,9kg, joten eiköhän tuo kymppi ole saavutettu, kun kaikki paidat hujahti yhtäkkiä pieneksi viime viikolla.
  8. Täällä myös kasvaa yksi melko roteva nuorimies. Syntymämitat 3750g ja 51cm 1kk 5330g / 57cm 2kk 7550g / 62,5cm 3kk 8325g / 64cm
  9. Kuukausi synnytyksestä. En todellakaan kaivannut, koska sekä vuoto että ovis hankaloittavat jo muutenkin haastavaa imetystä.
  10. Käynnistettiin ballongilla pe-aamuna, pallo ulos 14h kuluttua, kalvojen puhkaisu la-aamuna klo 10, supistukset alkoi saman tien ja säännöllistyi tunnissa. Vauva ulkona 20.30 la-iltana.
  11. HYS

    Esikoisen pyöräytin Hyvinkäällä ja olen oikein tyytyväinen sekä synnytys- että vuodeosastoon. Apuja ja neuvoja sai ja kotiutuminen hoitui nopsaan. Olin myös käynnistysajan synnärillä, joten henkilökunta tuli tutuksi ja synnytyksen hoitanut kätilö oli asiansa osaava. Naistenklinikan osasulku näkyi vain isompana kapasiteettina, mutta mitään ruuhkaa ei ollut, vaikka synnyttäjiä enemmän olikin.
  12. Se on kyllä mukavaa, kun mies ilmoittaa monitoria seuraamalla, että supistaa. Ikään kuin en sitä itse huomaisi (paitsi epiduraalin vaikuttaessa) "Muista hengittää" No joo, ajattelinkin juuri nyt kokeilla, kuinka pitkään pystyn olemaan sukelluksissa..
  13. Limatulpan riekaleita irtoili pitkin viikkoa sisätutkimusten ja tarkoituksellisen kohdunkaulan ärsyttämisen takia, itse tulppa tuli vasta la-aamuna kalvojen puhkaisun jälkeen ja vauva syntyi samana iltana.
  14. Pissahätä tekee supistuksia ja toisin päin, että siinä mielessä ei haittaa, jos ei tunnista oireiluaan Mullakin oli keskiraskaudessa tuo sama ongelma, mikä helpotti ajan mittaan, kunnes alkoi taas lopussa, kun vauva oli jo iso. Ja karpalomehusta kannattaa muistaa, että se on aika hapanta ja voi närästää, mikä on vaivana huomattavasti pissahätää ikävämpi.
  15. Joo ja nimenomaan arkipäivää eli ma-la sekä mahdolliset arkipyhät
  16. From the album Sekalaista

  17. vau.fi on ehkä sellainen, mitä voisin suositella, siellä mennään viikko viikolta eteenpäin ja asiat on esitetty selkeästi. http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/
  18. Mulla tuntui myös ekat liikkeet suht samaan aikaan, kuin edellisellä kirjoittajalla, mut meni muutama päivä ennenkuin uskoin todella, että se on vauva eikä "eiliset hernarit" Tästä meni alle kaksi viikkoa, niin mies tunsi liikkeet vatsan päälle. Mut eipä tuo vauva ainakaan vielä ole osoittanut rauhoittumisen merkkejä, vaikka tila alkaa selkeästi käymään vähiin...
  19. fuksia: voi olla ihan kohdun kasvusta johtuvaa. Kudokset ja sisukset kun joutuu hakemaan uutta olomuotoa ja paikkaa. Liitoskivutkin on ihan yleistä tuossa vaiheessa. Mulla oli tuota samaa myös, mutta helpotti sitten, kun vatsa pullahti eteenpäin. Levon pitäisi auttaa ja yrität ottaa rauhallisesti
  20. Uunituore äitiyspakkaus + kortsupaketti + isukki = "Eiks tää oo tässä vaiheessa jo vähän myöhäistä?!"
  21. Jos sulla on lapsettomuustaustaa, niin raskauden kesto kuukautisista laskettuna ei välttämättä anna oikeaa tulosta, eihän ne kerro, milloin ovis on ollut. Ar-ultrassa yleensä pystytään määrittämään raskauden kesto, mutta nekin tehdään rv7 maissa juurikin sen takia, että varmuudella nähdään sykkeet, sikiöpussit yms. Ei teidän nyt oikeastaan auta muu, kuin odotella uusintaultraa (olipa lohduttava vastaus )
  22. Mulla oli lämmöt koholla jotakuinkin viikolle 12 asti, 37, 5 kieppeillä. Muutaman kerran meni yli 38, mut se johtui rajusta oksentamisesta joka pisti kropan sekasin.
  23. Työpaikallani on ulkoilussa pakkas- ja sääraja. Jos on kovin kylmä, mutta tyyni, voin ulkoilu olla lyhyempi, etenkin isommilla, pienemmät jätetään herkemmin sisään, koska eivät liiku niin paljon ja paleltuvat siis helpommin. Myöskään kammottavaan myräkkään ei lähdetä ulos. Eli järkeä käytetään ja katsotaan sekä mittaria, että kokonaiskeliä ja ulkoilun pituus sitten sen mukaan. Aikaisemmin (itsenäisesti työskennellessä) käytin päätöksenteossa apuna Ilmatieteenlaitoksen nettisivuilta löytyvää laskuria, mistä voi katsoa tuulen vaikutukset pakkasen purevuuteen.
  24. Meillä jätettiin ehkäisy pois 2005. Ei pidetty kiirettä, mut lopulta, toukokuussa 2010 oli ensikäynti lapsettomuuspolilla. Molemmista löytyi vikaa ja ainoaksi hoidoksi katsottiin IVF. Stimulaatio alkusyksystä 2011, josta saatiin 10 alkiota. Niitä sitten siirreltiin, yksi kemiallinen, loput pelkkää negaa, kunnes satsin viimeisellä alkiolla, kuudennella siirrolla saatiin plussa.
  25. Yk 80 ja ehkä yks tai kaks kiertoa päälle, en enää lopulta pitänyt kirjaa. Ajallisesti seitsemän vuotta.