Regina

Mitä raskausaiheisia tai lapsiperheisiin keskittyviä kirjoja olet lukenut? Löytyykö peräti suosituksia? Mä olen tällä hetkellä hurahtanut Rosa Meriläisen ja Simo Frangenin "Nollasta ykköseksi" kirjaan. Luen sitä varmaan kolmatta neljättä kertaa; aloitan vaan aina siitä kohtaa missä oma lapsi on suunnilleen saman ikäinen kuin Frans Kirja on mulla imetyslukemistona, helpoissa pienissä pätkissä hurahtaa loppuun aina, sit on hetken miehen yöpöydällä ja kohta kun aika taas hivenen kuluu palaan katsastamaan mitä porukalle "meidän" vaiheessa kuului. Etenkin ekan kuukauden aikan se oli mulle väsyneelle tärkeä: elämä jatkuu vaikka nyt elelläänkin sumussa Eli kirja uppoaa minuun "vertaistukena" hyvin, vaikka välillä huomaan ajattelevani, että kylläpäs Rosa suhtautuu rennosti yöheräämisiin ja onko se yöllä ikinä väsynyt vai aina vaan tykkää alkuemoilla vauvan kanssa peiton alla yön hämärinä tunteina eikä näytä ressaavan mistään vauva-asioista (toisin kuin työasioista). Mut siis kaikenkaikkiaan jostain syystä oon tosi kiintynyt tohon kirjaan, mutta ovatpahan kirjoittajatkin minusta aika symppiksiä. No joo, pitäis ehkä kirjan sisällöstäkin sanoa jotain, jos ei satu olemaan tuttu. Eli Rosa Meriläinen ja Simo Frangen pitivät poikansa ekan vuoden ajan kumpikin tahoillaan päiväkirjaa, joka sitten julkaistiin. Kovasti kummankin tekstit ovat kirjoittajansa näköisiä, ja käsitellyksi tulee niin kakka-asiat ja imetys kuin Simon työ- ja baarireissutkin. Jaa omat lukukokemuksesi!

Löytyykö kokemuksia aikaerorasituksesta taaperon kanssa? Kuinka pienen kanssa matkasitte ja minne, paljonko aikaero oli? Miten siitä selvisitte/yrititte selvitä, kauanko lapsen "tokeneminen" normaalirytmiin kesti, oliko kovin hankalaa?

Löytyykö täältä äitejä (tai isejä), jotka ovat kotona edelleen kun nuorinkin lapsista on täyttänyt 3-vuotta? Mikä motivoi tähän valintaan, oletteko saaneet kovasti ihmettelyä/kritiikkiä ympäristöltä? Yli 3-vuotiaiden hoidosta kotona ei kai saa enää minkään valtakunnan tukia? Käyvätkö lapset kerhoissa tms? Tai löytyykö tätä asiaa tulevaisuudessa harkitsevia? Vai mitä ajatuksia asia herättää? Tuoreimmassa Kaksplussassa oli mielenkiintoinen artikkeli vanhemmista, jotka ovat vielä koulun alkamisenkin jälkeen kotona. Saa jakaa ajatuksia (tai peräti kokemuksia) siitäkin aiheesta

Mulla on puhkaistu kalvot ja annettu oksitosiinia (oon ollut alle 5cm siinä vaiheessa avautunut, en muista nyt ulkoa mut oon tarvinnut todella sitä vauhditusta, itsekin oon halunnut siinä vaiheessa kun kipuja on kestänyt kaameina ties kuinka eikä melkeen mitään oo tapahtunut), ja kyllähän ne vielä nostivat sitä kipua johonkin potenssiin mutta ei niin että enää siinä vaiheessa oisin alkanut puudutteita haluamaan vaan ilokaasulla pärjäsin edelleen. Joskin siinä vaiheessa korostui se ilokaasun "turva" siinä mielessä, että sai pitää naamarista kiinni ja se pakotti keskittymään hengittämiseen (niinkuin joku tässä jo sanoi), ei enää niinkään se kivun turrutus toiminut -tai toimi muttei niin paljon Mä siis oon synnyttänyt ammeen ja ilokaasun voimalla molemmat lapseni. Ekan kohdalla mitään suunnitelmia ei ollut (ja sitä suosittelen kaikille, siis ettei tee mitään isoja toiveita suuntaan jos toiseen, ettei tule pettymyksiä, vaan go with the flow), en sinänsä vastustanut puudutteita ja oisin siinä alussa ottanutkin kun avautuminen keeeeeesti mut kätilö lähetti mut aina kotia oottelemaan (siinä vaiheessa kun olin 2 ja 3 cm auki ja olin aika tuskainen ja väsynyt ja vähän peloissanikin että en kestä) ja mä kiltisti lähdin, kun hän ei oikein suositellut petidiiniä mulle, jos ei kuulemma ehkä tepsi ja "sitten joudut jäädä yksin tänne" - mikä ois kyllä kanssa ollut kauheeta siinä esikoisen kohdalla. Sit kun lopulta mut otettiin sisään, sain oksitosiinit ja puhkastiin ja ilokaasut oli ja epiduraalikin valmisteltiin muttei sitä ehditty sit antaa (meni toista tuntia ennen kuin lekuri tuli) eikä mulla missään vaiheessa enää sit ollu semmonen olo, että apua puudutteita. Jotenkin helpotti kun pääsi sairaalaan sisään Ja se ilokaasu kanssa autto, ja amme. Sit sillä samalla mentiin loppuun asti. Tokan kohdalla mulla oli ehkä enempi takaraivossa toive, että jos nyt pärjäis ilman puudutteita kun se kerta mahdollista on. No avautuminen oli "helpompi", nopeampi (= 9 h vs ekassa reippaasti toista vuorokautta kärvistelin) ja ilokaasu tehos edelleen hyvin. Ponnistaminen oli tokassa kyllä kaameeta (ekassa suorastaan kivaa, meni niin omalla painollaan ja tuntu luontevalle ) että ehkä sit jos sen ois tiennyt niin oisko ottanut jotain etukäteen, mene ja tiedä. Mut hyvin meni näin

Hyvä ketju! Me matkustetaan kanssa tommosta 6 h matkaa Itä-Suomeen toiseen mummolaan ja paljolti ABC-linjalle on mennyt Eipä silti, oon kyllä sinänsä tyytväinen että siellä saa lapset pusata leikkipaikassa mutta kyllä taas kun kesä tulee niin sitä alkaa (ja säätilaa) pysähdellä enempi myös muissakin paikoissa, veden äärellä perus-taukopaikalla jne ihan vaikka eväitä syömässä, talvet on meillä enempi tuota ABC-aikaa. Kesällä sitä jotenkin munkin pinna antaa periksi ajaa vähän rennommin, toisin sanoen ne tauotkin on osa mukavaa matkantekoa eikä vaan pakollisia jaloittelu pausseja. Vaskikellossa en oo käynyt pitkään aikaan, minkälainen se on nykyään? Tykkäsin siitä lapsena Vai onko sekin Aabeeseen jyräämä jo?

Meidän 3 v käy kerran viikossa liikuntakerhossa ja kaksi kertaa viikossa päiväkerhossa sen 3 h kerrallaan. Lasken senkin harrastukseksi, on siis kotihoidossa Jotain sisarusmuskaria varmaan tulee kun pikkusisaruskin on.

En ole itse ollut mutta kaverini kehui paikkaa kovasti, rauhallista, iihanat rannat, hyvä ruoka ja just tuo etäisyys pääkaupunkiin kätevä kävellen tai taksilla (n. 5 e). Hänellä on hieman isompi melkein 9-vuotias lapsi, että ihan pienten kanssa ei ole ollut liikkeellä mutta meillekkin kyllä suositteli sitä "parhain paikka ikinä" -mainoksilla

Kiitos kommenteista ja kokemuksista. Meillä on menty niin, että mies lukee suomeksi jos kirja on suomeksi ja viittaa höpöhöpö-kintaalla mun puheille siitä, että ehkä niin ei pitäis tehdä En sitten oo alkanut vääntämään, hän nyt tässä on asiantuntija kun on itse täysin kaksikieliseksi kasvanut. Silloin kun lapselle vielä lähinnä kerrottiin mitä kuvissa on eikä vielä luettu, käytti ruotsia. Minä taas en ole lukenut ruotsiksi, kun tuntuu vaan hölmölle, lähinnä siksi että vaikka osaan lukea ääneen hyvin (siis lausua jne) niin semmoiset ohessa tapahtuvat jutustelut (tuossa se auto on, ai ne purkaa matkalaukkuja tms...) tapahtuis suomeksi kuitenkin, ei taivu mun kieli semmoseen luontevasti ja tarpeeksi monipuolisesti ja ennen kaikkea sekottais lasta jos muakin, heh. Mut kovasti yritän etsiä ruotsinkielisiä kivoja kirjoja, joita mies vois lukea. Sattuuko joku tietämään, että voiko mihinkään ruotsalaiseen kirjakerhoon liittyä Suomessa asuva, toimittaako tänne? Vois kuvitella, että ruotsinkieliset käyttäis Ruotsin puolen kerhoja...Ois kiva, sais vinkkejä ja ehdotuksia, nyt mennään kirjakauppojen/kirjastojen hakuluetteloja selaamalla..

Meillä on kaksikielinen perhe, mies (täysin kaksikielinen) puhuu lapselle ruotsia, minä suomea ja yhteinen kieli on suomi. Meillä myös alkoi puhe hitaanlaisesti kehittyä. Ja aina kun tästä puhuin jollekkin niin minulle muistutettiin painokkaasti, että kaksikielisyys ei tän hetkisen näkemyksen mukaan hidasta puheenkehitystä; aloin jo kyllästymään kun en mä koskaan siihen vedonnut enkä puhunut kaksikielisyydestä mitään, kerroin vaan ettei hirveästi tule sanoja ja aina siihen tuli se "kaksikielisyyshän ei kai hidasta..". En tiedä luuliko nää kommentoijat, että keskustelun jatkuessa kohta varmaan yritän sillä "puolustella" asiaa vai halusivatko torpata heti alkuun kaikki epäilyt kaksikielisyyden mahd. hidastavasta vaikutuksesta, en tiä. Varmaan jokasella eri motiivi, monelta sitä kuitenkin oon kuullut. Enivei nyt harhaannuin asiasta. Että tuossa kahden vuoden iässä meilläkin oli aika vähän sanoja, sitten 2,5 v jälkeen puhe kehittyi huuuuimasti ja alkoi tulla yhtäkkiä lauseita ja muuta ihan suvereenisti nopeaan tahtiin, alussa laskin monenko sanan lauseita tulee mut nopeasti lopetin kun ei sillä ollut selvästi merkitystä enää. Mutta puhe on aika epäselvää muille kuin vanhemmille/tutuille (ei kaikki puhe), ja meilläkin on 3,5 vuotiaana nyt sit kontrolli puheesta ja mahd. puheterapian tarpeesta, jos ei selkene puhe. (Aikasemmin ei kukaan oo ehdottanut kontrolleja, vaan meidän neuvolassa yleisesti kyllä tunnutaan ajattelevan, että kaksikielisyys selittää hidasta kehitystä.) Taivuttaa myös hassusti, esim. leluja=lelutta, sanoo "samala" eikä "salama" jne. Ite arvioisin, että on tavallaan puolisen vuotta jäljessä ikätovereiden puheesta, eli nyt puhuu kyllä hienosti ja käyttää sanoja hienosti, mutta epäselvästi vielä. Toivottavasti kesään mennessä selkenee, vaan hyvähän se on saada puheterapiaa jos on tarvis! Toivottavasti vaan mahd. puheterapeutti ei suhtaudu kaksikielisyyteen nihkeästi, vaan tuskimpa vaan nykyaikana? Neuvolassa ei ainakaan oo ihmetelty, ja siis suomenkielisessä kaupungissa asutaan, siksi mietin. Vaan on täällä kuitenkin vähän ruotsinkielisiäkin, ja tässä lähikunnissa paljonkin kaksikielisyyttä, että tuttu asia kuitenkin ihmisille Meidän lapsi tällä hetkellä käyttää enemmän suomea, mutta kyllä ruotsiakin. Joskus kääntää mulle mitä isänsä on sanonut, se on aina hauskaa Ymmärtää molempia, mutta hieman paremmin taas suomea. Mielestäni yllättävän hyvin alkoi ruotsinkielen kehitys siihen nähden, että kotikieli suomi ja ruotsinkieliset sukulaiset kaukana ja isältään (ja telkusta) kuulee ruotsin lähinnä. Aluksi ei hirveästi ollut ees eroa, nyttemmin suomi sit alkanut kehittyä enempi. Sitä oon miettynyt, että jos on ruotsinkielinen kuvakirja, niin voinko (ts. haittaako) lukea sitä ruotsiksi? Tähän asti oon kääntänyt/kertonut omin sanoin suomeksi...Kun on tuntunut niin oudolle ruotsiksi lukea, kun sitten jos tulee kommentoitavaa kuvista tms keskustelua herää, niin se tapahtuisi sitten suomeksi. Niin lukuhetkeen sitten sotkeentuisi kaksi kieltä, tuntuu hassulle. Ymmärsikö tästä nyt kukaan mitään

Maitoa ei siis tähän lasketa Mikä maku/sose/puuro/tms. on vauvasi lempiruokaa ja erityinen suosikki? Vai onko mikään erityisen hyvää? Ja voipi samaan syssyyn kertoa tietty myös, jos on joku ehdoton inhokki ja totuttelujenkaan jälkeen ei suosiolla edes maistella enää. Onko joku alun inhokki kuitenkin alkanut myöhemmin maistua? Tai päinvastoin? Makuasioista keskustelua!

Minäkin suosittelen tätä. Samoin "Ruuhkavuosi", kirjoittaja taisi olla Pauliina Susi. Sitä sanotaan komediaksi mutta ei mua niin kauheesti naurattanut..Oliko liian lähellä aihe vai mistä johtu..

Kun muksu sanoo "puska" niin kuulostaa melkeenpä enemmän että sanoo "paska". Täytyy yrittää vaan pitää ilme peruslukemilla kun vaikka pallo tai ötökkä meni paskaan

Etelänmatka painaa päälle keväämmällä muksun ollessa 1v4kk ja tuli mieleen, että uikkaritkin sinne kai pitäis hankkia, kun hotellin altaalla ainakin klottaillaan ja muutenkin. Meillä ei olla harrastettu (vauva)uintia ollenkaan eikä mulla ole oikein hajua mitä noin pienelle sitten kantsis uima-asuksi hankkia? Meillä on poika, uimahousut siis varmaan... Pitääkö siellä alla olla joku uimavaippa? Uima-altaalla kuitenkin enimmäkseen varmaan ollaan, eikä meressä niin paljoa. Jos pitää olla vaippa, niin otetaanko se uima-asun koon valinnassa huomioon? Vai tiukat lahkeet nappaa mahdollisen vahingon? Infotkaa kokematonta uimahousuviidakossa Minkälaisia uikkareita teillä on käytössä?

Minä saatan toistaa myös jo ketjussa olleita asioita, mutta... Onko kellään kokemusta Ergo-kantoreppuun saatavasta Infant Insertistä? Meillä oli jo esikoisella Ergo (voin suositella ) käytössä sitten joskus nelikuisena, pienemmälle olin ajatellut kantoliinaa (Babu-trikoinen oli) mutta jäpikkä ei koskaan siinä viihtynyt, jotenkin koin että oli liian "tiiviisti" ja sitten kun ei ihan pieni ollut, siirryttiin reppuun. Nyt kun kakkonen on maailmassa, olisi kovasti toiveita saada kädet vapaaksi semminkin kun tuo juniori ei tunnu viihtyvän kuin melkein vaan sylissä...Trikooliinaan ei olla saatu tätäkään yksilöä suostutelluksi, varmaan on kyse omasta taitamattomuudestakin. Onko mitään sidontaa, jolla voisi jotenkin pystyasennossa kantaa tuollaista kolmi-neliviikkoista jo? Kehtoasento kun tuntuu olevan ei-suosittu, ja jälleen voi tietty olla kyse sitojistakin Ainoa jonka osaan on kietaisuristi II ja sitä oon jotenkin kehtoasennossa viritellyt vauvalle, vaan ei tuo viihdy ja toisaalta tuntuu että sitä pitää kuitenkin itse tukea vähän. Tai sitten kaipaisin kokemusta tuosta Infant insertistä, semmoisen voisin vielä hankkia mutta tuntuu ettei raaskisi laittaa rahaa mihinkään kovin paljon kalliimpaan myös ihan pienille -sopivaan viritykseen, reppuun tai liinaan, kun parin kolmen kuun päästä tuo Ergo tullee sitten käyttöön..siis että en raaskisi mitään uutta hankkia.

Tätä minäkin olin tulossa kysymään Meidän kaupungin (tietääkseni) ainoa paikka, joka tätä mallistoa saattaisi myydä on City-Market, ja ainakaan tänään ei siellä ollut mitään herkkuja perus-Tuttamalliston joukossa -mutta ei välttämättä tule ollenkaan, joten sen perusteella en uskaltaisi johtopäätöksiä tehdä. Joten huikatkaahan heti kun jossain näette, voisin vähän kauemmaksikin lähteä tätä mallistoa tsekkaamaan Yritin kuikuilla kuvia, mutten varmaksi saanut selvää, eli onko jollain tietoa että onko kyseessä siis frotee-mallisto tai edes sekä-että? Nimim. I <3 frotee

Ilta-Sanomien mukaan Karita Tykkä odottaa esikoistaan. Yrittäjä-malli Karita Tykän (o.s. Tuomola),33, ja hänen puolisonsa Petri Tykän esikoinen syntyy loppusyksyllä. - Olen hirvittävän onnellinen. Olimme toivoneet lasta jo pidemmän aikaa, Karita kertoo Ilta-Sanomille. Elixir-urheiluohjelmaa juontava Karita kertoo lehdessä, että hän aikoo jatkaa työntekoa mahdollisimman pitkään. Karita ja Petri Tykkä avioituivat elokuussa 2008.

Mä näin tän kuosin täällä ekan kerran, silloin en innostunut, mutta kun kaupassa näin livenä niin sehän se lähti kuitenkin meidän matkaan Olin ajatellut toista Reiman kuosia (haalariin siis), olikohan Hailuoto nimeltään, mielestäni tosi kaunis, mutta kaupassa tuntui että vaalea versio ainakaan ei jotenkin mukelolle sitten natsannutkaan, ihan värin takia vaan. Tummempaa ei ollut tarjollakaan. Kohta jotkut kivat sortsitkin ois hankittava kesää silmällä pitäen

Eilen kävin hankkimassa vk-hanskoja. Melkein ostin Rasavillit, kun täälläkin kehuttiin mutta otin sitten kuitenkin Reimatecit(+) kun oli samansävyisiä kuin muksun uusi lätsäkin, niin pakko oli Kattelin eka pienten puolella Minitecejä, mut tuntuivat kovasti pienille, tai lyhyille vaikka koko natsaskin muuten. Isompien puolella sitten oli ei-minejä ja tuntuivat ihan näppärille kun kokeilin mukelon käteen. Toivottavasti nyt niillä pärjää

Anteeksi kun nostelen tätä aikoinaan pahaa mieltä aiheuttanutta asiaa, mutta tässä kun aikaa on kulunut niin olen huomannut itsessäni pienen muutoksen suhtautumisessa tähän, niin piti tulla jakamaan se Alunperin kerroin siis ihmetelleeni sitä, kuinka kovin avoimesti ihmiset kertovat itsestään ja ihan tunnistettavia asioita, ja edelleen olen yhtä hämmästyksissäni tosi avoimista jutuista. Tämän "kohun" myötä olen kuitenkin huomannut, että ei niiden juttujen tarvi kovin tunnistettavia olla eikä edes kovin nimimerkkiin yhdistettäviä, kun voi silti tulla hyvinkin varovaiseksi. Itelleni selvästi on tullut suitset omalle ennestäänkin varovaiselle kirjoittelulle. Eli nyt ymmärrän paremmin ahdistuksen, jota tämä asia herätti monissa. Jos periaatteessa milloin tahansa tekstiäsi voidaan lainata vaikka valtakunnan suurimpaan lehteen, niin jos huonosti käy niin se on hyvinkin tunnistettavaa. Monesti on tehnyt mieli vuodattaa esim. anoppi-ketjuun joku pieni mutta nyppivä asia, vaan miten sitten kun joku toimittaja kirjoittaa artikkelia "anoppi ja miniä, kun suhde goes bad" ja lainaa mun tekstiä, jossa kerron kuinka mökillä kerran anoppi kaatoi tuomani limsat pois ja sanoi, että meillähän ei näitä lisäaineellisia juomia juoda ja tarjosi lapsille nokkosteetä vaikka ne oksensi sitä kaaressa ulos, ja anoppi tai appi sattuu sitten lukemaan ja bongaamaan just tuon esimerkin, joka läsnäolijoille on hyvinkin tunnistettava. Ei ois kivaa. Pieni mahdollisuus, mutta periaatteessa mahdollista, kun kerta kirjoitukset tosiaan on vapaata riistaa. Ärsyttävää, että ei sitten voi purkaa pieniäkään asioita ihan vapaasti, ilman että pieni pelko persiissä on, josko nyt tuosta joku toimittaja jutun juurta ottaa... Ja oonko väärässä, kun oon ollut huomaavinani että ehkä samanlaisia fiiliksiä muillakin, ts. aika paljon on eri ketjuissa yleistynyt se, että oma kommentti on otettu vähän ajan päästä pois? Enivei, tämmösiä ajatuksia. Ja tuo anoppiesimerkki oli sitten ihan päästä keksitty

Mä voin kuvitella tuon tunteen osittain, vaikkei itselläni semmoista ole. Ainakaan vielä siis Sillä kun tämä kakkonen on maailmassa ja meidän lapsiluku on siinä, niin kyllä sitä varmaan kuitenkin vähän haikailee sitä vauva-aikaa. Vaikka se pikkuvauva-aika, esikoisen kanssa ainakin, oli mulle alussa kyllä raskasta enkä yhtään kaipaa niitä baby blues -hormonihöyryjä jne, niin kun se on ohi niin osittain sitä katsoo haikeudella taaksepäin. Se on kuitenkin yksi elämänvaihe, mikä sitten joskus, riippumatta kuinka paljon lapsia hankkii, on iäksi taakse jäänyttä elämää. Siitä mulla lähtee ehkä eniten se haikeus - en usko että semmosta kovaa kolmosen vauvakuumetta koskaan tulee, koska pystyn nauttimaan siitä että lapset kasvaa ja siitä, mitä ei enää tarvi käydä läpi kun vauvaa ei ole -mutta silti on haikeaa aina kun yksi elämänvaihe päättyy, oli se mikä vaan. Ainakin mulla on aina siirtyminen toisesta vaiheesta toiseen aiheuttanut jonkinlaista "kipuilua", siis alkaen kotikotoa muutosta, tai haikeutta ainakin kuten opiskelujen loppuminen, ja nyt äidiksi tultua se haikeus muutoksesta on lisääntynyt potenssiin miljoon, kun aika kuluu niin nopeaa lasten kanssa ja elämä muuttuu niin nopeaa. Sitä pitää sitten vaan osata nauttia siitä uudesta, mitä elämä tuo, ei jäädä liikaa vellomaan muistoihin, mikä voi olla joskus vaikeaa... Olikohan tässä nyt mitään järkeä

Ilmiannan nyt alkuperäisen kirjoittajan, kun en ollutkaan ihan ufo ja hössö ja yksin ajatuksineni Ajattelin niin, koska tuntuu ettei lähipiirissä oo yhtä herkkiksiä tyyppejä, ja toisaalta onhan se kai niinkin ettei näistä niin puhuta, tai ainakaan mulla ei ole äiti-kavereita niin läheisiä melkein ollenkaan, ja ne läheiset kaverit joilla ei oo vielä lapsia -ne nyt ajattelis että mikä ylisuojeleva hössö. Enivei, on tuntunut tosi hyvälle lukea, että ihan samanlaisia fiiliksiä on muillakin. Lohduttaa, ettei ole yksin -joskin ahdistus ei vähentynyt ja semminkin kun sitä tulee paha mieli myös teidän muiden esimerkeistä, kun osaa ne melkein kuvitella. Esim. Nupun juttuun voin niin lukeamallakin samaistua Ja voin kuvitella, että jonkun tilanteen muisteleminenkin itkettää, samoin käy mulle -oon vaan ajatellut että oon ainut ja ihan viira Ja PatHe voin yrittää kuvitella sun "hädän", kun omat kokemukset on mitä on Toivottavasti niistä löytyy jonkinlaista voimavaraa tai viisauttakin sitten, kun osaat samaistua tilanteisiin ja ainakin sitä leijonaemon voimaa. Mä oon yrittänyt alkaa miettiä, että miksi tunnen näin ja mitä ne ehkä musta kertoo ja mistä ne kumpuaa, mutta enpä oo päässyt puusta pitkään ja ehkä se tosiaan on yksinkertaisesti vaan tätä äidin huolta, toiset meistä on vaan herkempiä kuin toiset. Haluan ajatella, että ehkä siitä on jotain hyötyäkin joskus...että jotain lohtua, kun ei se tunnu kivalle kun sydän pienesti särkyy niin pienistäkin, saati kun ajattelee, että lapselle tulee käymään pakostakin niin. Kun elämä on. Mäkin olen alkanut suhtautua toosi kriittisesti lähipiirin ilkeisiin aikuisiin (siis semmosiin "huumorimielellä" ilkeisiin, jotka on pahoja suustaan vaikkei kohdista sitä kehenkään yksittäiseen, ainakaan aina), ihan vaan kun sitä ajattelee jotenkin laajemmin, että miten tommonen vaikuttaa maailmaan ja tähän elämiseen ja aiheuttaako se hyvää vai ei. Ja välillä sitä sitten ajattelee, että hei haloo, relaa nyt. Mutta siksi onkin ihanaa, että löytää vertaistukea. Sitä tulee murheelliseksi yhdessä kun kuulee muiden jutuista, ja ehkä sitä voi myös sitten nauraa yhdessä sille, miten sitä reagoikin niin vahvasti, silloin kun ei ole mistään vakavasta kyse.

Mä oon tosi laiska lähtemään ulos näin kylmillä, kun pukemiseen menee ikuisuus jne. Tuttuja hommia on jo mainittukin. Hyviä ajanvietteitä on meillä (2-vuotiaalla) mm. leipominen, siinä menee mukavasti ensin valmisteluun aikaa ja sit syömiseenkin Kylpeminen on myös kivaa, mutta muksun iho tahtoo kuivua niin sitä ei liian usein voi harrastaa. Askartelu ym. taitelu: Piirtäminen ja vesiväreillä maalailu tosi suosittuja, varsinkin jälkimmäinen. Muovailuvahakin meillä toimi nyt yllättävän hyvin ja siinä meni hyvä tovi puuhaillessa kun vielä pari kuukautta sitten ei oikeen innostanut kuin pienen hetken. Pidän myös kätköissäni pientä "askartelulaatikkoa" josta voi sitten valkata jotain vähän uudempaa/erikoisempaa tekemistä varsinkin näihin päiviin, esim. liimaillaan kivoja tarroja vihkoon tai kiiltokuvia vaikka, värityskuvia suosikkihahmoista jne. Jotkut sitten kestää enemmänkin tekemistä, jotkut hommat loppuu lyhyeen mutta ainakin on jotain vaihtelua taas yritetty. Sillä kyllä ne telkkariohjelmat/youtube-videotkin on käytössä ihan tarpeeksi Sitten meillä suosittua on myös vedellä läträily, ts. tuolille seisomaan tiskialtaan eteen, joku suoja eteen jos äiti jaksaa tai sitten jaksaa vaihtaa vaatteet, hana lorisemaan ja siinä tuo puuhailee tyytyväisenä kauankin, joskus laitetaan vaahtoa (yleensä aina pyytää) ja joskus kaatelee kupilla vettä tai käyttää tiskiharjaa altaaseen-ja sitä siis menee ohikin, saa varautua eli jos on kotona tarkkaa niin ehkei sit..ja välillä sitten käyn muistuttamassa/tsekkaamassa, että tulppa pois välillä. Vähän tuhlaavaistahan tuo on, mutta musta tuntuu, että edesauttaa myös tutustumista veteen. Tai jotain Temppuratavinkki tulee meille joskus käyttöön; ollaan kyllä temppuiltu lastenhuoneessa mutta tuommoinen useamman etapin juttu vois olla kiva Majaakaan ei olla vähään aikaan tehty.

Tuntui pitkästi vielä vuoden päästä synnytyksestä, varmaan puolentoista vuodenkin jälkeen, aina silloin tällöin. Eipä ennen uutta raskautta ehtinyt olla kuukautta ettei olisi jotain tuntunut. Ja siis nyttemmin on vaihtuneet taas ihan oikeiksi potkuiksi, saa nähdä kauanko kestää sitten tokan kierroksen jälkeen

On todella mielenkiintoinen aihe! Ja Isabellezalle esim. muutakin kuin vaan keskustelunaihe, tosi ikävää ja ymmärrän että tosta säpsähtää, itse menisin varmaan aivan luu kurkkuun. Eli toisaalta ymmärrän "kohun" ja mielipahan ja olin tuohduksissani. Toisaalta taas minun on vaikea kuvitella, että ihmiset eivät nettiin kirjoittaessaan muista sitä (tai jos muistavat, oletan etteivät välitä), että periaatteessa aivan kuka tahansa voi lukea viestejä, oli sitten 10 tai 50 viestin "turvaraja" tms. Itse olen (ollut) tämän asian kanssa ehkä jopa ylihysteerinen. Jotenkin oon olettanut, että ne jotka laittaa omia kuviaan tai paikkakuntiaan yms. kombinaatioita ottaa sitten tämän "riskin", jota ei siis välttämättä riskiksi tarvi kokea, se on vaan mun näkemys. Oon ajatellut että hyvä juttu, he eivät välitä. Aikoinaan kun Naamakirjan vaukkari-ryhmä perustettiin ajattelin mielessäni, että ihmiset on niin rohkeita ja erilaisia, itse en vaan koskaa pystyisi liittymään ainakaan niin, että kertoisin siellä oikealla nimelläni että "täällä Regina", kun periaatteessa kuka vaan pääsisi sieltä yhdistämään nimet ja tekstit. Vaikka joku toinenhan voi ajatella, että so what -ja ilmeisesti sitten kaikki ei olleet tämmöistä pointtia huomanneetkaan. Nyt on tietty eri asia jos ryhmä on suljettu. Eikä näitä asioita välttämättä tietenkään tarvitse pelätä eikä olla ylivarovainen, mutta toisaalta onhan se hyvä tiedostaa nyt tämäkin asia jos huomaa, että se näyttää itseään häiritsevän. Monesti olen miettinyt esim. sitä, että kuka tahansa saattaa tunnistaa omalla kuvalla/lapsen kuvalla/paikkakunta- ja työpaikkatiedoilla/näiden yhdistelmillä eikä sitä, vaikka se kirjoittajan toive olisikin, kukaan välttämättä kerro. Siis kerro, että "tunnistin sut". Tiedän, että korrektia se olisi mutta tunnustan, että eräällä toisella palstalla olen tunnistanut parikin kirjoittajaa mutta en vaan halunnut kertoa asiasta koska itse halusin pysyä anonyyminä säilyttääkseni oman mielenrauhani ja pystyäkseni keskustella avoimesti, ja mielestäni mulla on siihen oikeus. En sitten tietenkään myöskään kertonut näiden asioista eteenpäin, sekä siksi ettei se olisi oikein että siksi, etten edelleenkään halunnut puhua palstailustani vaan olla sielä anonyymi, tai siis pitäiskö sanoa pseudonyymi Tiedän, että tämmöinen ottaisi monia päähän ("siis tottakai pitää sanoa jos tunnistaa") mutta kerron nyt koska on hyvä tiedostaa tämäkin asia: netissä ei vaan kaikki toimi niinkuin ois ehkä omasta mielestä ois kiva. Ja silti ei edes puhuta välttämättä mistään evil-stalkker-ei-kuulu-meihin -tyypeistä vaan ihan asiallisista ihmisistä, kuten minä Ja sitten on varmaan niitä kyttääjiä ja muita, mutta ei ehkä niin paljon kuin minä itse kokoajan ajattelen..Ei sekään oo kivaa, että kokoajan on semmonen olo, että viittinkö mä nyt kirjoittaa että kävin tänään Prismassa ja siellä oli kaikki -50% "koska joku sit ehkä tietää missä Prismassa kävin"..

1. Onko aina ollut selviä kuukautis-/PMS-oireita? On ollut aina; selkeästi itkuherkkyyttä/itkuisuutta ennen kuukautisia, samoin usein pinna kireällä. 2. Huomaatteko ovulaatiota helposti limoista tai muista tuntemuksista? En ole koskaan huomannut mistään nippailuista tai limoista, mutta erityisesti esikoisen syntymän jälkeen kierron taas käynnistyttyä oviksen huomaa halujen lisääntymisestä, ihan selkeä piikki aina oviksen tienoilla. 3. Onko e-pillerit tai muut hormonivalmisteet aiheuttaneet oireita? Pillerit aiheutti haluttomuutta (varsinkin kun vertasi tilannetta sitten ei-pillerilliseen aikaan kun se alkoi), ja sitten vähän kuivuutta. En kuitenkaan sanoisi, että kovin vahvasti mitään eikä silloin häirinnyt - tosin en nyt enää siihen tilanteeseen palaisi. 4. Jos olette olleet raskaana, onko tullut paljon oireita ja missä vaiheessa, ja onko oireiden voimakkuudella ollut mitään yhteyttä noihin muihin oireiluihin? Minulla ei ole ollut kovin vahvoja raskausoireita. Esikoisessa hieman huonovointisuutta ja väsymystä ja siinä se, nyt kylläkin noita molempia enemmän joten saa nähdä miten etenee (oon aika alussa vielä). Mutta väsymykseen lisäävästi vaikuttaa tietenkin tuo esikoinen aamuheräilyineen jne