Nyt löytyi niin hyvä palsta ja keskustelu että piti oikein liittyä :>
Olen vasta 23v nainen, ja mutta ehtinyt olla äitipuolena nyt 1,5v (miehellä 3v poika, meillä joka toinen viikko).
Lähipiirissä ei ole ketään, jolla olisi vastaava tilanne edes koskaan ollut, joten huojentavaa lukea edes täältä muiden samankaltaisista tilanteista!
Ensinnäkään, en ole koskaan ollut mikään lapsi-ihminen. En yleisesti pidä lapsista, mutta miehen mukana sellainen nyt kuitenkin osa-aikaisesti tuli. Sopeuduin yllättävän hyvin tilanteeseen, ja pärjään pojan kanssa kyllä. Olemme asuneet avoliitossa vuoden, joten tämä lapsiperheen arki on tullut aika tutuksi. Välillä on vaikeaa ja rasittavaa, varsinkin kun tuo kurinpito ei aina mieheltä onnistu. Itselläni oli kunnon kuri lapsena, enkä siedä meilläkään sitä että 3v hyppii silmille eikä kunnioita aikuisia.
Eniten tilanteessa ehkä rassaa kuitenkin se, miten miehen perhe paapoo exää (eli lapsen äitiä). Heillä oli ruma ero, jossa nainen petti ja rikkoi perheen. Minulla ei tunnu olevan minkäänlaista väliä, kunhan vaan exä pidetään tyytyväisenä ettei vie lasta kokonaan (mitä tuskin tekee, eikä ole koskaan edes uhannut). Ketään ei kiinnosta miten minä jaksan tai miltä minusta tuntuu, olen vaan joku joka tässä miehen kotona pyörii ja pitää kotia pystyssä. No, miehen mummo on ainut jolta olen saanut kiitosta ja arvostusta siitä, miten olen ottanut miehen pojan hyvin vastaan ja kestän näin nuorena tälläistä tilannetta. Välillä sitä itsekin miettii miten on oikein jaksanut... mielestäni pidän kodista, miehestä ja lapsesta hyvän huolen parhaani mukaan, mutta kaiken huomion saa ikänsä vieraissa juossut ja perheen törkeästi hajottanut exä. Mutta sehän on toki heti anteeksiannettua kun on Se Äiti?
