-
Content count
274 -
Joined
-
Last visited
About Munkki
-
Rank
Aktiivi
-
Mulla huiteli sf-mitta koko raskauden ajan jossain kaukana käyrien yläpuolella ja jouduinkin/pääsinkin äitipolille kasvukontrolleihin. Viimeisin mitta oli 42cm. Ultrien perusteella lupailtiin ensin 4,5kg vauvaa. Myöhemmin kasvu tasaantui ja painoarvio laski 4,2kiloon. Terveydenhoitaja oli kans huolissaan, kun käsikopelolla arvioi vauvan yli 4-kiloiseksi 39. viikolla. Synnytys olisi käynnistetty 40+1, mutta ehti käynnistyä itsekseen 39+4. Vielä synnytyssalissakin kätilöt tuumasivat, että iso vauva tulossa. No, poika painoi syntyessään 3620g. Lapsivettä oli todella runsaasti ja tämä oli kuulemma syynä virheelliseen painoarvioon.
-
Esikoisen nimi on kauniilla fontilla ranteessa sisäpuolella. Pikkuveljen nimi tulee joko toiseen ranteeseen tai jompaan kumpaan nilkkaan sisäsivulle.
-
Olisiko tuoreita kokemuksia KYS:ta? Jatkuuko sama meno?
-
Alatiesynnytys oli. Ei ollut oikeastaan odotuksia tai toiveita suuntaan tai toiseen. Pääasia että sain vauvan syliini.
-
Parina päivänä ennen synnytystä tuli limatulppaa. 39+6 tyhjeni suoli sitten päivän aikana ihan totaalisesti ja illalla n. 22.30 alkoi säännölliset supistukset. Poika syntyi sitten aamupäivällä klo 10.59.
-
Esikoisen kummit ovat minun veljeni vaimoineen. Asuvat 300km päässä, mutta silti ovat saaneet luotua läheisen suhteen poikamme kanssa. Tulokkaalle ei hirveästi ole kummia vielä mietitty, mutta tämän ketjun innoittamana aloin tätäkin funtsia. Eikä muuten ole helppo juttu ollenkaan! Minulla on vielä toinen veli, mutta heillä on jo niin monta kummilasta, että tuskin heitä pyydetään. Miehellä ei ole sisaruksia. Jostain syystä olen aina ajatellut että kummit olisi hyvä olla lähisuvusta. Saa nähdä nyt mitä keksitään.
-
Lähdin synnyttämään saunanraikkaana, eikä meikkejä muistaakseni ollut mukana ollenkaan.
-
Mä käytän mahan päälle tulevia pikkupöksyjä (merkistä ei tietoa). Nauroin kyllä miehelle, että näitä ei enää voi PIKKUpöksyiksi kutsua mitenkään päin..
-
Meillä "kaveri" (miespuolinen) tokaisi mulle, että "kärsi nyt sitten!" kun kerrottiin plussasta. Sama tyyppi kertoi naureskelleensa, kun esikoisen vauva-aikana oli nähnyt meillä yöllä valot. Että sielläpähän valvovat, hehehehhe. Heillä itsellään on kaksi ongelmalasta, joten on tehnyt mieli kuitata takaisin että ei kaikki ole niin huonoja kasvattajia kuin te! No joo, kärjistyksen kärjistys, mutta kun hermot menee oikeassa paikassa...
-
16kg tuli ekassa raskaudessa. Aika nopeasti tippui, pari kiloa jäi kummittelemaan.. Tässä raskaudessa olisi vakaa aikomus päästä vähemmällä painonnousulla.
-
Ihania juttuja täällä!
-
Aion värjätä hiuksiani normaalisti. Itse asiassa en malta odottaa, että ensi viikolla pääsen muuttamaan lookkia! Näin toimin myös esikoista odottaessa.
-
Alle 2kk synnytyksestä ja oli niin kivuliaat että meinasi synnytys jäädä toiseksi!
-
Omalla autolla huristeltiin ensilumen sataessa, matkaa reilu 80 km.
-
Sama meillä, poika tuli kuten lupailtiin!