Suotar

Jäsen
  • Content count

    19
  • Joined

  • Last visited

About Suotar

  • Rank
    Aloittelija
  1. KOS

    Toki ahrikassa on kaupunkeja ja sairaaloita, niin on Intiassakin ja Mongoliassakin. Lähinnä tarkoitin immeisiä, jotka asustavat omasta tahdostaan erillään "sivistyksestä", vuoristokylissä ja kauempana metsiköissä ja aroilla tai slummeissa. Näitäkin ihmisiä löytyy vieläkin, en ole joutunut propagandan uhriksi, sitä ei tarvitse pelätä! Karuissa luonnon oloissa tai köyhissä ja likaisissa oloissa synnyttäminen on riskaabelimpia ja ei niin kivutonta. Tällaisiin olosuhteisiin oli tarkoitus verrata synnyttämistä Suomen sairaaloissa. Ehkä alkuperäinen näkemykseni oli hieman suurpiirteinen ja näin harhaan johtava. Edelleenkin olen sitä mieltä että edellä mainitsemissani karummissa ympäristöissä synnyttämiseen verrattuna suomalaisessa sairaalassa synnyttäminen tuntuu ylellisyydeltä.
  2. Esikoinen: neljän aikaan iltapäivällä ja vauva oli maailmassa 02:20 Kakkonen: vedet meni 01:00, säännölliset kipeät supparit alkoivat 07:05, vauva syntyi 9:40. Kolmonen: käynnistettiin 14-15 aikaan iltapäivällä, kalvot puhkaistiin 18:20. Säännölliset supparit alkoivat 19 aikaan, vauva oli maailmassa 23:45.
  3. Esikoinen: 7 h 45 min, ponnistus 8 min Kakkonen: 2h 40 min, ponnistus 10 min kolmonen: 5 h, ponnistus 30 min
  4. Esikoinen: rv 40+2 (suppareilla) Kakkonen: rv 40+2 (vesien menolla) Kolmonen: rv 41+6 (käynnistys) Vielä on kokematta synnytys ennen laskettua aikaa + sektio
  5. Cytotecin murusilla lähdettiin käynnistämään, kerran tai pari niitä lisäiltiin n. 5 h välein. Kalvot puhkaistiin heti kun oli mahdollista. Kalvojen puhkaisun jälkeen ei mennytkään kauaa, kun synnytys käynnistyi kipeillä suppareilla ja 5 tunnin päästä vaavi olikin jo maailmassa. Omalla kohdalla käynnistetyn synnytyksen supparit olivat yhtä kovia kuin "luonnollisesti" käyntiin lähteneen synnytyksen. Ehkä ennemmin voisi verrata suppareita, jotka tulee ennen ja jälkeen kalvojen puhkeamisen. Kun kalvot on puhkaistu, supparit ovat tämän jälkeen kovia isolla koolla. Käynnistys meni juuri niin kuin pitikin ja ei onneksi tarvinnut kovin kauaa odotella, että jotain edistystä tapahtuisi.
  6. KOS

    Niin, ja perhehuoneesta oli puhetta, esikoisen kanssa sitä pyydettiin ja saatiin. Kakkosen ja kolmosen synnyttyä meiltä kysyttiin, haluttiinko perhehuonetta. Hyvää palvelua minun mielestäni tässä suhteessa! Jätettiin perhehuone näillä kerroilla välistä. Olin molemmilla kerroilla huoneessa, jossa oli minun lisäksi toinen synnyttäjä. En kyllä ikinä haluaisi viettää sairaalapäiviä huoneessa, jossa olisi enemmän äitejä. Nukkumisesta ei tulisi kyllä yhtään mitään, kun on kaksi äitä samassa huoneessa, rauha ja unen saanti mahdollisuudet ovat jo silloinkin vähissä. Aina olenkin ihmetellyt sitä, miksi synnytys hoidetaan Suomessa niin laitosmaisesti ja liukuhihnatyylillä. Olisi ihanaa, jos äiti saisi rauhassa levätä ja toipua synnytyksestä, nukkua kunnolla eikä olla toisten äitien, heidän vauvojensa, heidän vieraidensa ja kaiken muun hälinän häiritsemiä. Toisaalta, kyllä täällä pidetään hyvää huolta synnyttäjistä, saa olla turvallisin mielin sairaalassa. Toista se on jos asuisi jossain Afrikassa, saisi synnyttää lapset ilman sen kummempia apuja viidakon tai autiomaan kupeessa... On meillä kaikki niin hyvin...
  7. KOS

    Kättäriä suosittelen! Omissa synnytyksissä kaikki meni niin hyvin kuin vain voikin, ja kätilöt sattuivat olemaan ihania, huomaavaisia, ystävällisiä ja erittäin mukavia. Ainoastaan yksi vanhempi täti, jonka kohtasin äippäpolin puolella, tuntui olevan elämäänsä kyllästynyt. Oli tympeä ja kitkerä, kas kummaa kun hänen työvuoronsa oli loppumassa, ääni muuttui kellossa ja täti olikin hirmu iloisen oloinen...
  8. Ihanaa lukea, kun monella on mies täysillä mukana kuumeilussa tai kuumeilee itse jopa enemmän! Meillä mies oli se, joka oli ensin vauvakuumeessa ja sai minut innostumaan niin että annettiin esikoisen tulla tjot-meiningillä. Kakkosen kohdalla olin minä vauvakuumeessa ja mies siihen, että no kyllähän esikoiselle pitää sisarus saada. Kolmosen kohdalla olin taas vauvakuumeessa, miestä sai puhua jonkin verran ympäri, kunnes suostui. Ja nyt taas on iskenyt vauvakuume, ei vielä kovin paha onneksi. Mies sanoi aluksi, että nämä kolme kyllä riittää. Vähitellen, vuoden aikana, mies on lämmennyt vähitellen ajatukselle. On kuulemma nähnyt untakin, että meille tulee neljäs lapsi, tyttövauva kuulemma. Ja yhtenä hyvänä päivänä sanoi, että kyllä me se neljäs vielä hommataan, ihanaaaaa! Ja sitten kun taas miehellä on huono päivä tai lapset ovat juuri olleet kipeinä tai muuten vaan hankalia, mies sanoo, että kyllä nämä kolme riittää. Mutta kyllä minä vielä sen neljännen haluan. Kaikki vauvakamat on vielä tallessa, eikä mies ole tähän mitään sanonut, että niitä vielä jemmailen...
  9. Tämä äiti on tehnyt töitä nyt kolmen viikon verran. Pienemmät lapset on hoidossa ja isoin koulussa. On ollut pitkästä aikaa mukavaa tehdä itsekseen hommia, kun takana on 7 vuoden kotiäitiys. Nyt vasta tänä vuonna tuli ekaa kertaa halu päästä itsekseen hommia tekemään, lasten kanssa on tullut oltua kotona jo niin monta vuotta, että se riitti hetkeksi aikaa. Mutta tuon 7 vuoden aikana tätä ennen ei tullut kertaakaan sellainen olo, että olisin halunnut mennä töihin, nautin niin paljon kotona olosta lasten kanssa. Tosin takana on myös opiskeluja kotiäitiyden ohella. Kun esikoinen oli noin 1.5 vuotta, jatkoin opiskeluja. Kun piti käydä koulussa, sain hoitoapua sukulaisilta. Niitä koulukäyntejä oli onneksi harvemmin, kotoa käsin pystyi suurimman osan opiskelutöistä tekemään. (Samoin oli kakkosen kohdalla, kun oli vähä yli vuoden ikäinen, jatkoin taas opiskeluja. Joku maaginen ikä varmaan, tuossa iässä lapsi tuntuu jo sen verran isolta ja kaikki alkaa olla helpompaa, että opiskelujen ja töiden aloittaminen lähtee luontevasti käyntiin.) Eli illat, joskus viikonloput ja yleensä lapsen päiväuniajat menivät ahkerasti tietokoneen ääressä istuen. Mietin, että työn tai opiskelun suhteuttaminen perhe-elämään tarvii kyllä hirmu paljon ennakointia, suunnittelua ja organisointia. Siinä on kyllä haastetta jokaiselle! Hyviä vinkkejä täällä on ollut työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Itsekin varmaan kallistun jossain vaiheessa siivoojan palkkaukseen, kun siivoominen tuntuu vievän niin järjettömästi aikaa, jonka mieluummin antaisin kullannupuille, jotka väsyneinä ja äitiä ja isää ikävöivinä haluaisivat leikiskellä ja sylitellä mieluummin, kuin katsella rätti kädessä viipottavaa äitiä.
  10. Harvoin olen nähnyt perheitä, joissa yli 6 lasta. Lähinnä olen lehdestä lukenut perheistä, joissa useita lapsia, tai keskusteluista lukenut. Täytyy nostaa hattua vanhemmille, jotka jaksavat niin suurta perhettä pyörittää. Ensin tulee aina väkisinkin mieleen, miten usealapsisissa perheissä sujuu kaikki käytännön hommat sujuvasti ja helposti, ja miten rahat ja rahkeet riittävät kodin pyörittämiseen ja lasten hoitamiseen. Sitten myönnän, että minullekin tulee jossain vaiheessa mieleen ajatus mahdollisesta uskonnollisesta taustasta. Ensin kuitenkin mietin, miten mieletöntä ja ihanaa, että jossain perheessä on niin paljon lapsia