duudeli

Dysfasia on nykyiseltä nimeltään kielellinen erityisvaikeus ja hep, täältä löytyy. Meidän taustaa selittelin Flamingo tuossa juuri oman kommenttisi yläpuolella. 2vuotiaana käytössä ei ollut yhtäkään sanaa, omaa puhetta ei ollut ollenkaan (pelkkää ynähtelyä, muutamia sanojen alkutavuja oli käväissyt käytössä mutta unohtunut) plus suvussa ollut myöhäinen puhumaan oppiminen herätti huolen ja pute alkoi jo 2v2kuisena. Vaikeus oli jo silloin niin selkeä, että edettiin tosi nopeasti. Saatiin dg puheentuoton erityisvaikeus joka on tarkentunut vaikea-asteiseksi puheentuoton erityisvaikeudeksi. Todennäköisesti on dyspraksiaa, mutta koska kuntoutus olisi sillä diagnoosilla ihan sama kuin nykyisellä niin ei ole pureuduttu diagnoosiin tarkemmin - sen pointti meillä on pitää kuntoutuksen rattaat pyörimässä ja sen se tekee. Poika täyttää kesällä 5 eli syksyllä alkaa neljäs vuosi puheterapiaa. On päiväkodissa integroidussa erityisryhmässä. Pojalla on myös apuvälinevuokraamosta lainattu kommunikaatiokansio, ollaan saatu tukiviittomiin kotiopetusta ja nyt huomenna meillä alkaa toisen kerran psykologin arviointijakso joka tehtiin ensimmäisen kerran 2,5vee. Nyt täytyy alkaa miettiä eskari- ja kouluasioita ja ymmärtääkseni niiden takia jo nyt saatiin näitä aikoja. Neuropsykologille nyt varattuna neljä käyntiä ja huomenna ensimmäinen. Alkaa taas vähän jännittää, mikä tulee olemaan lopputulema. Tässä on aina tämä sama ristiriita, kun toisaalta toivoo että mahdollisimman terveen papereita, mutta toisaalta pelkää mitä kamalaa lapsesta voi löytyä mistä emme vielä tiedä. Mun nähdäkseni on vielä ihan auki, saadaanko pidennetty oppivelvollisuus vai ei. Toivon että saadaan, mutta toivon että se voisi olla vaan back up ja poika pääsisi aloittamaan koulunkäynnin normaaliluokalla (pienryhmä ja/tai avustaja oisi kyllä varmasti tarpeen).

^ Ei kaksi vuotta vielä kovin myöhäinen ole. Etenkään jos kyseessä poikalapsi tai jos motorinen kehitys on vauhdikkaampaa. Voithan kuitenkin mainita huolestasi neuvolassa. Meidän asuinalueella yleisesti ottaen on pitkät jonot puheterapiaan ja sen, sukurasitteen sekä totaalisen puhumattomuuden (ei edes siansaksaa, ei konsonantteja) vuoksi me saatiin neuvolasta lähete kunnalliseen puheterapiaan jo 2v neuvolassa ja yllättäen päästiinkin sinne nopeasti ja puheterapia alkoi pojan ollessa 2v2kk. Meillä kunnallisen puten kanssa käydään kolmen kerran "tutustumisjakso" jonka aikana pute tekee suunnitelmia jatkosta, jäädäänkö kotiin odottamaan puhetta vai tarvitaanko terapiaa. Me saatiin silloin suoraan lähete polille jossa tehtiin psykologin ja lääkärin arvioinnit vielä puten arvioinnin päälle ja diagnoosi saatiin kun poika oli 2v9kk. Sen avulla saatiin sitten Kelan kustantama puheterapeutti joka käy päiväkodilla edelleen. Poika siis nyt 4,5v ja diagnoosi vielä voimassa ja puheterapia jatkuu edelleen viikottain.

Niinkuin sanoin, niin harvinaisiahan nuo on. Ei ollut suoranaisesti tarkoitus peloitella, mutta kun oman kommenttini yläpuolella puhutaan että tarvitsee valtavia voimia jotta mitään kävisi, niin halusin siihen vastapainoksi tuoda sen, ettei kukaan tuudittaudu siihen ettei mitään käy kun taju pysyi päässä ja sen takia laskea omaa tutkatasoa esim. vauvan liikkeiden suhteen. Onhan tuo niin kuten moni muukin asia, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mun ystäväni lensi hevosen selästä ojaan rv30 eikä vauvalle käynyt onneksi kuinkaan (äiti kärsi mustelmista ja ruhjeista kyllä), mutta tuossa esimerkissä portaissa menty perseelteen ja meinasin käydä huonosti. Ei näistä voi tietää koskaan, mutta pointti se, että jos tyrii niin kannattaa joko käydä heti näytillä tai vähintään itse tarkkaan seurata tilannetta. Aika pian kuitenkin verikokeesta saa selville sen jos tuo linkissä tutkittu sikiön verenvuoto tapahtuu ja jos se ajoissa huomataan niin mun ymmärtääkseni ei ole hätää. Eihän tuo ole toki edes ainoa mitä siinä rytäkässä voi tapahtua, muut ei oo mulle niin tuttuja. Tuon vaan löysin viime raskauden aikana kun siihen asti olin itse ollut aika hälläväliä talven pyllähdysten kanssa, mutta tuon luettuani sai se asenne joutaa romukoppaan.

Noin pienillä viikoilla tosiaan vaaratonta, mutta loppuraskaudessa ei kannata ihan leikillään noita ottaa. Täällä linkissä yksi esimerkki, jossa kaatumisen seuraukset havaittiin vasta synnytyksen jälkeen. Pohdinnoissa mainitaan myös, että sikiön massiivisen verenvuodon seuraukset alkavat näkyä (veren EPO-pitoisuudessa josta tämä voidaan todentaa) 3-4 tuntia tapahtuneen jälkeen, eli jos kaatuukin niin muistakaa ettei riitä, että heti niitä potkuja satelee normaaliin tapaan vaan kannattaa tarkkailla tilannetta pidemmän aikaa. Seuraukset voi kuitenkin olla sen verran vakavia, jos jää huomaamatta. Harvinaisiahan nämä ovat, mutta viimeisellä kolmanneksella kannattaa silti olla tutka herkillä jos sattuu kaatumaan tai soitella heti synnärille ja kysyä ohjeita.

Multa kallon perusteella Ronjalle tyttöveikkaus myös.

Meillä on Shettlesin teoria pitänyt paikkansa. Kolmas lapsi oli kylläkin kierukkavahinko, että siitä ei oo tietoa oviksesta, mutta poika on saanut alkunsa oviksen aikaan ja tyttöä puuhailtiin 4 päivää ennen ovista.

Päivitän itse. Vauvojen ruokavalikoima erinomainen, vaikka osittain hyvin erilainen kuin Suomessa ja monissa soseissa on esim. herneitä ja papuja reilummin mitä täällä. Lihana löytyy pääasiassa kanaa, ja muutenkin kana+riisi on aika yleinen lihasoseissa. Suomeen verrattaen aika paljon on myös isommille (6-8kk+) vauvoille kasvis- ja vegaanisia soseita. Lihasoseita löytyy paljon myös jauheina ja ihan puurojauheitakin löytyy hyvin varustelluista marketeista. Vauvoille on myös saatavilla monia erilaisia keksejä matkaeväiksi. Myös uudelleensuljettavissa pusseissa (siis noissa smoothiepussien kaltaisissa) löytyy sekä hedelmä- että vihannessoseita.Yleisin merkki on Heinz ja soseet valmistetaan Australiassa. Nestemäistä korviketta ei tunneta ollenkaan. Jauheita löytyy jos jonkinlaista, joka ikään ja makuun, vauvoille, lapsille ja raskaana oleville. Joissain kaupoissa korvikejauheet ovat lukkojen takana lasikaapissa. Itse ostin Nania, joka oli ainoa ennalta tuttu merkki. Vauvaruokien hinnat ovat joko samaa luokkaa tai kalliimpia kuin Suomessa. Hassua, miten parin sosepurkin hinnalla saattaa saada jo annoksen paikallisessa ravintolassa (Malesiassa, Singaporessa ulkona syöminen kalliimpaa). Paikalliset eivät siis purkkeja syötä. Langkawille matkustaville voisin vinkata ainoan vauvanruokaa myyvän ruokakaupan nimen jonka löysin monen tunnin kyselykierroksen jälkeen, jos vaan vielä löydän lapun jolle paikallinen kirjoitti kaupan nimen.. Siltä varalta etten löydä, niin sinne päin matkustaville tiedoksi, että ruokakauppa on aivan lentokentän lähellä ja pääasiassa paikallisten suosima. Jos hotellinne siis sijaitsee kaukana lentokentästä ja soseille on tarve, kannattaa kysäistä heti kentällä taksiin hypätessä lähimmästä isosta ruokakaupasta, luultavasti päädytte oikeaan paikkaan! Kävelymatkan päästä rannalta en löytänyt mistään yhtään mitään. Pari kuvaa valikoimasta Malesiassa Kuala Lumpurissa:

Ennen raskautta mä en oo toivonut kuin yleisesti lapsen. Raskaana ollessa anoppi manasi joka kerta kun nähtiin, että poika se on kuin eivät he (4 poikaa) eivätkä heidän poikansa saa kuin poikia. No ensimmäinen oli poika, eikä se mikään pettymys sinänsä ollut, vaikka tyttöä olin enemmän toivonut. Sekin ehkä eniten siksi, että saataisiin murrettua tämä "ennustus" ja toisaalta itse naispuolisena haluaisin kyllä halusin kasvattaa myös tytön. Lapsiluku oli ajatuksissa aina 2-3. Toista lasta odottaessa melkein epätoivoisesti toivoin tyttöä, koska pojalla haastava temperamentti sekä vaikea puheentuoton erityisvaikeus joka periytyy ja on yleisempää juuri pojilla. En vaan halunnut kokea uudestaan sitä samaa mitä oli pojan kanssa koettu ja ajattelin, että tytön kanssa olisi todennäköisempää välttää se. Toinen onkin onnekseni tyttö, eikä hänellä ole samoja vaikeuksia kuin esikoisella. Kolmas oli kierukka-alkuinen raskaus ja jälleen toivoin tyttöä lähinnä siksi, etten jaksaisi toista samanlaista poikaa (ihana poika hän siis on tottakai, mutta noiden vaikeuksiensa takia elämä hänen kanssaan ollut välillä mielettömän raskasta ja vaatinut vanhemmilta paljon). Toive kävi toteen ja tyttö on kolmaskin. Vielä ei tiedä, onko kielellisiä ongelmia ja millainen temperamentti. Vähän mulla on fiilis voisiko kolmosella olla jonkinlaista aistiyliherkkyyttä, kun huutaa herkästi ja paljon "syyttä" edelleen 8kuisena.. Poika-tyttö-tyttö olisi ollut varmasti toiveeni, jos olisin niin tarkkaan koskaan mitään toivonut. Ensimmäisen kohdalla kun tyttötoive perustui lähinnä anopin manausten rikkomiseen ja siihen "pelkoon" että saadaanko me tosiaan vain poikia. Mutta tällä lasten määrällä ja näillä sukupuolilla tämä järjestys on mun mielestä ihan paras, että ensimmäinen on poika ja sitten kaksi pikkusiskoa

Meidän tytöt kuuluu ehdottomasti tänne Tyttöjen syntymäpainot 3,2 ja 3,1kg, mutta ensimmäisenä mainittu (eli keskimmäinen lapsi kolmesta) oli 7,5kuisena 9,3kg ja 1veenä jo 14 kiloa. Kolmonen painoi nyt 8kk neuvolassa huimat 12,8kg ja oli 74senttinen. Esikoispoika taas ollut aina normaali/hoikka, mutta tytöt meillä näköjään tämmöisiä mammutteja monen täällä mainitun "1v ja 10kg" tuntuu ihan jo kääpiöltä

Samoin mulla tipahtanut pois - kaksikin kierukkaa. Ensimmäisen putoamisen huomasin (kun suihkussa alapesulla jäi käteen), toista en. Lääkärit epäili rakenteellista ominaisuutta minkä takia ei vaan pysy.

Tulin kurkkimaan, meillä 8kk "kierukkavauva". Tsemppiä Shuttle, kurjaa että tämmöistä ylimääräistä murhetta teille tuli. Ps. Mulla nykyään kapseli, kun en luota enää kierukkaan ja tahdon helpon ehkäisyn. So far so good, asennettu puoli vuotta sitten. Suosittelen.

Häää. Kolme lasta oon nyt viimesen 4v sisään saanut Helsingissä eikä tätä oo tehty kertaakaan

Neuvolalääkärikäynnillä rv 18 jo kaksi kertaa annettu tyttölupaus joka piti kutinsa.

Leevi on ihana. 9. Tämän nimen olin kuulevinani tänään puistossa.. Mikla? (P)

Näin juuri. Miehelle nyt valoja päälle, ajatteleeko yhtään kastettavan lapsen ja muiden lastenne kannalta? Nyt pitäisi olla isä eikä uhmaikäinen. Tsemppiä. Näytä vaikka tämä keskustelu miehelle..

Hyvin harvalle jotain tarkoittavalle (pl nimien merkitykset) nimelle lämpeän. Mielikuvissani 55v lakimies nimeltä Riemuli... nope. 4-. Kaarina?

Mä kannustaisin kyllä yrittämään ratkaista tuon tilanteen jotenkin. Järjestelyiden suhteen voisit ennemmin vaikka sanoa miehelle, että jos ei valitsemasi juhlapaikka sovi niin järjestää itse sellaisen johon hän ja sukulaisensa voivat tulla. Mun mielestä ristiäisiä ei voi pitää sellaisessa paikassa joka noin ehdottomasti ei toiselle lapsen vanhemmalle sovi. Lapsi on yhteinen ja siis teoriassa juhlat myös. Voi jäädä pitkäksikin aikaa nakertamaan välejänne se, jos itsepäisesti päätät järjestää juhlat sellaisessa paikassa joka jostain syystä sulkee pois osan sukulaisista ja jopa lapsen isän! Puhumattakaan miten mies selittäisi asian fiksusti ja aikuismaisesti teidän kahdelle muulle lapselle... Oletan tässä, ettei mies nyt ihan tuulesta temmannut tätä päätöstään jäädä itse pois ja suositella sitä muille, olettaisin että osasit arvata jo etukäteen ettei miehesi pidä ideasta?

Minäkin oon ehkä jäävi sanomaan, kun ensimmäisen lapsen sain kesken amk:n jonka keskeytin ja nyt vasta kolmannen kanssa kotona ollessa palasin opiskelemaan, tosin ihan eri alaa kuin ennen... Mutta viestini siis, etten myöskään odottaisi oikeaa hetkeä. Ne muut asiat lutviutuu kyllä aina ja jos nyt jotain yllättävää set backia käy niin se on käydäkseen oli sitä vauvaa/raskautta tai ei. Meillähän kävi niin, että mulla ei ollut edes koulutusta (sentään vakituinen työsuhde siivoojana.. ) kun mies, joka oli hyväpalkkainen perheen elättäjä, jäi yllättäen työttömäksi kolmannen lapsen ollessa 4kk vanha. Asiat ei siis todellakaan menneet kuten suunniteltiin, mä palasin töihin vauvan ollessa 6kk ja mies jäi nostamaan vanhempainpäivärahaa. Alkujärkytyksestä toivuttuamme ollaan tyytyväisiä tähänkin. Elämäntilanne kolmannen ilmoittaessa itsestään oli teoriassa hyvä, siihen sen enempää nyt paneutumatta, eikä pitänyt olla mitään syytä etteikö asiat menisi kuten suunniteltiin - miehen siis piti elättää meidät, mun olla vauvan kanssa kotona vuodenvaihteeseen jolloin vauva 1v2kk ja olisin ehtinyt opiskella ammatin kotonaollessani ja pääsisin suorana kotona olosta sitten vihdoin "oikeisiin töihin". Toisin kuitenkin kävi, eikä se maailmaa kaatanut eikä tehnyt elämästä helvettiä. Ainoastaan erilaista kuin suunniteltiin. Summaan siis, että et voi koskaan tietää mitä kohtalolla on sun varallesi. Siksi mä suosittelen tekemään tai yrittämään tehdä niitä asioita millä on oikeasti sulle eniten merkitystä. Työelämä voi odottaa, vauvalla taas voi olla muita suunnitelmia.. Muihin aiheisiin, meillä on nyt 7kk takana kolmilapsista elämää. Pettymys on ollut se, että ne tilavimmiksi mainostetutkaan 5paikkaiset hlöautot eivät ole toinen toistaan tilavampia ja ihan yhtä hyvin/huonosti kolme lasta mahtui takapenkille kasarihelmeen Fiat Tipoon kuin Volvo V70. Eipä me nyt enää siis ole mittailtu autojen penkkejä. Sentti sinne tai tänne niin yhtä ärsyttävää se kiinnitys aina on. Vauvasta taas, olen törmännyt jo useampaan kertaan oletukseen siitä, että kolmas lapsi olisi se helpoin. Mistähän tällainen harhaluulo on peräisin? Vai liittyykö siihen, että tällä äitikokemuksella sen pitäisi jo tuntua helpolta? Meidän pikkukolmonen taistelee kyllä esikoisen kanssa haastavimman vauvan tittelistä aika kovin ottein.. Kolmonen on ehdottomasti eniten harjoittanut keuhkoaan huutamalla kaikki päivät puolivuotiaaksi asti. Kiitin itseäni päivittäin siitä, että päätin pitää molemmat isommat lapset täyspäiväsopparilla päiväkodissa. Oikein muuta erityistä ei tule mieleen mikä liittyisi juuri siihen, että lapsia on kolme eikä kaksi taikka yksi... Toki osa ihmisistä pitää meitä jo isona perheenä, mutta mitään ihan vallatonta kommenttia ei ole tullut ja lähipiiri hyvin tietää, että meidän lapsiluku on tässä. Matkailtukin ollaan koko perheen kokoonpanolla jo, kolmisen viikkoa oltiin Malesiassa, tosin yövyttiin vain viikko hotellissa ja kaksi viikkoa isäni asunnolla, mutta hotellista oltiin varattu perhesviitti jossa oli kyllä ruhtinaallisesti tilaa, kun nukkumapaikkoja riitti kuudelle ihmiselle. Lentokoneessa oli pieniä ongelmia, kun pienemmissä koneissa keskirivillä on vain kolme paikkaa ja kävi niin, että babybasket paikka oli vain siinä keskirivin edessä. Istumajärjestys oli siis vallan tyhmä, kun vauvan tuli tietenkin olla eturivissä josta saimme kaikki kolme paikkaa ja yksi paikka oli siinä kakkosrivillä. Eli yhden aikuisen tuli eturivissä pitää hanskassaan vauva sekä molemmat isotpienet (2v ja vajaa 4v) ja toinen aikuinen istui taaempana. Ei olleet ruokailut sun muut kovin helppoja - onneksi lapset alkavat olla jo kokeneita matkustajia eivätkä kovasti aiheuttaneet pahennusta. Ainoastaan vanhemmille ärsytystä ja paljon sotkua.. Tällä lennolla kävi siis niin, että siinä rivillä missä oli vauvakopan paikka oli sivuilla varauloskäynnit eikä lapsia siksi saanut istua reunapaikoilla. Mikähän lienee ikäraja "lapselle", ennen kuin saa istua varauloskäynnin edessä? Tulevia kertoja ajatellen nimittäin, sitten kun vauvakoppaa ei edes tarvita, olisi paras istumajärjestys samalla rivillä 2+3.. Nojoo. Eipä tässä muuta mietteitä tule. Ei oo ihan helppoa ollut, mutta sen jälkeen kun kolmas vauva syntyi ei ole tullut kyllä hetkeäkään mietittyä sitä miten paljon helpompaa joku olisi jos lapsia olisi vain kaksi. Tämä on meidän perhe, jos me jotain tehdään tai jonnekin mennään niin se tehdään porukalla ja jos ei niin ei. Ei jäädä märehtimään.

Mä myös oon ollut kaksi kertaa raskaana työhaastattelussa ja saanut paikan molemmilla kerroilla. Ekalla kerralla kerroin aika pian töiden alkamisen jälkeen ja tokalla kerralla en kertonut kenellekään vaan saivat itse huomata (joskus vasta rv30 taisivat tuoda huomionsa ilmi, vaikka olen ihan normaalikokoinen ja ennemmin hoikka kuin pyöreä ja tuolloin olin jo aika pyöreä). Kummallakin kerralla vastaanotto oli hyvä. Toki en tiiä mitä se vastaanotto oli oikeasti, mutta mua kohtaan se oli hyvä ja tähän viimeiseen työpaikkaan ottavat kuulemma minut ilolla vastaan kotona olon jälkeen. Harmi, etten vaan ole sinne enää palaamassa Iso henkinen myllytys tuo on. Moraali painaa tonneja ja on vaikea päättää milloin kertoisi. Itse kannatan työsuhteessa niin paljon rehellisyyttä, että piiskasin itseäni huonona ja epäluotettavana työntekijänä kun olen valehdellut (tai pimittänyt tietoa) haastattelussa. Ajattelin, että miten voin odottaa työnantajalta rehellisyyttä jos en itse ole? Mutta jälkikäteen ajatellen, se oli vaan tehtävä silloin.

Meillä oli eilen palaveri puheterapeutin kanssa ja hän oli lähes varma, että meidän pojalle kuukauden päästä foniatrikäynnillä lopulliseksi diagnoosiksi valikoituu verbaalinen dyspraksia, eli kyseessä olisi siis motorinen ongelma, suun lihasten ohjailun vaikeus. Siksi puhe on niin epäselvää, hidasta, vaikean näköistä ja tietyt kirjainyhdistelmät (peräkkäin, peräkkäisissä tavuissa tai edes samassa lauseessa) ei meinaa onnistua.

Mä niin tiedän mistä puhut Molly Meidän poika oli tosi vahvasti periaatteellinen tässä sisäsiistiksi oppimisessa. Päiväkodissa kun on tapana istuttaa tietyssä rytmissä kaikki potalle/pöntölle, ja päiväkodin ehdotuksesta annoin siunaukseni sille että poika käytetään siinä istumassa vaikka aina rimpuili ja yritti purra. Puoli vuotta meni, kunnes vastustus hellitti ja kävi itse istumaan vaikkei mitään hätiä tehnyt. Seuraava vaihe tästä oli, kun vaati saada käydä yksin vessassa ja pissasi joko lavuaariin tai roskikseen, mutta ei vahingossakaan pönttöön eikä pottaan. Tähän asti oli kotona aina vaipoissa, koska mä en halunnut tähän taistoob lähteä. Mulla ei riitä "ammattitaito" ja päädyn uhkailemaan ja kiristämään ja menettämään hermoni mikä ei ainakaan auta asiaa ja siksi jätin sen duunin pk:lle. Lopulta alkoi pk:ssa käydä potalla aina pissalla, tässä vaiheessa tehtiin kodin päässä se muutos, että aamulla puettiin kalsarit eikä vaippa ja kotiin tultua poika laittoi yleensä itse vaipan sitten kun hätä tuli ja annettiin laittaa. Sitten ne vaipat vaan jäi kotonakin pois ja kaikki hädät menee itsenäisesti tekemään potalle. Nyt on lopulta vain yövaippa käytössä, eikä sitäkään enää tarvitsisi, mutta poika haluaa niin saa pitää. Vuosi tähän koko ruljanssiin meni ja vaikka monesti tuntui pahalta kun mietin sitä väkisin istuttamista potalla, mutta onneksi luotin elto:n arvioon, että tässä on nyt vaan niin vallanhaluinen jästipää (poika siis nautti siitä vallasta mikä hänellä oli muhun, kun en pysty hänen suolen liikkeitään hallitsemaan ja kuten jo mainitsin niin kiristelin hampaita kovasti asian suhteen) että hänelle oli vaan lopulta näytettävä se kaapin paikka tämän asian suhteen. Onneksi se tehosi, nyt poika iloitsee kaikista tuotoksistaan eikä huoli enää vaippaa kuin tosiaan vain öisin.

Molly, meilläkin odoteltiin henkistä kypsyyttä pitkään. Oli jo 3,5v kun vaippa jäi lopullisesti, sitä ennen monen monta kertaa päästiin hyvään alkuun mutta yks kaks poika otti komennon takas ja on palattu vaippoihin. Eiköhän se aika teilläkin pian tule! Hyvänä puolena voi sanoa, että lopulta ainakaan meidän tapauksessa vaipattomuus ei vaatinut meiltä vanhemmilta mitään ylimääräistä "tsemppiä", vaan sitten kun se pää oli mukana jutussa niin yks kaks todella oli ja poika alkoi ilmoittamaan hädästä ja kotona taasen menee oma-aloitteisesti vessaan eikä tarvitse muistutella. Vielä meillä on ongelmana ettei suostu käydä kuin potalla, kun ihan kaikissa julkisissa vessoissa ei ole pottia..

^ Ihanaa kuulla, että teilläkin on se puhe lähtenyt sieltä käyntiin! Meneeköhän meidän keskimmäiset tässä samaa aika samaa tahtia? Iitulta (myöskin ensi kuussa 2v) on nyt kuultu yksi neljäsanainen lause (apua, en edes muista miten se meni!), pääasiassa puhuu kaksisanaisilla lauseilla mutta jotka on hyvin samantyyppisiä "ei alua", "ei ukkuu", "äiti ei ukkuu", eli ei halua ja ei nukkumaan. Kovasti luettelee asioita, eilen pk:sta hakiessa luetteli että "iitu pipa, äiti pipa, imi pipa, elle pipa, päivi pipa.." eli kaikilla pipo päässä ja kotona nukkumaan mennessä luettelee kaikki pehmolelut ja nuket että pöllö nukkuu, kala nukkuu, nalle nukkuu, vauva nukkuu. Tosi yksinkertaista ja pääosin epäselvää toi puhe on, mutta sanoja on kuitenkin jo niin paljon ja yhdistelee niitä kelvollisesti niin mulla ei enää huolta ole. Mulla kun ei ole yhtään mitään parempaa vertailukohtanakaan Meidän kesällä 4v täyttävä dysfaatikko omistaa kanssa nyt jo tosi laajan sanavaraston. Suurin osa sanoista on tosi epäselviä, sanoja ei taivuteta ja mm. verbit puuttuu yleensä lauseista kokonaan. Laittaa vaan perusmuotoisia sanoja peräkkäin, kun tekee lauseita. Viittomia on puheen myötä jäänyt paljon pois, mutta hankalat sanat viittoo onneksi edelleen. Herkästi raivostuu jos ei saada puheesta selvää. Meidän ongelma vähän on, että kun puhetta alkoi tulla niin oma kiinnostus viittomiin ja niiden opetteluun katosi sen siliän tien, vaikka kyllä me niitä vielä tarvittaisiin.. Molemmat kehittyvät ja mä oon tyytyväinen

Daizy, kuulostaa tosi tutulta. Kärsivällisyyttä! Meidän poika oppi kuivaksi nyt 3,5-vuotiaana, päiväkodin sitkeyden ansiosta.

Mä en ihan allekirjoita tuota, että kuuluu jo laittaa hoitoon, ainakaan jos puhutaan vain iästä. Mutta meidän tapauksessa tuon pojan ongelmilla ja ominaisuuksilla päiväkoti on mun mielestä tosi tärkeä paikka hänelle. Mulla ei itelläni ole kykyä ja mahdollisuuttakaan samalla tavalla kannustaa tuota omatoimisuuteen tai opettaa kärsivällisyyttä ja sosiaalisia taitoja, puhumattakaan pottailusta, näin haastavan temperamentin omaavalle lapselle. Meidän keskimmäinen taas on ihan erilainen, paljon pehmeämpi luonne ja helpommin "muovattava". Mä itte olin pojan kanssa jo pulassa ja hukassa kasvatukseni kanssa kun tuntui etten vaan osaa, mikään ei tehoa poikaan ja poika tekee vaan sitä mitä itte haluaa. Mä koin etten pärjännyt pojan kanssa ja että poika ei kotona ollessaan kehity "elämäntaidoissa" (itse pukeminen, vaipattomuus, jakaminen, vuoron odottaminen, sääntöjen noudattaminen) ikätasoisesti ja (myös) siksi päiväkoti oli oikea vaihtoehto vaikka mä olen kotona. Nyt kun huomaan miten pulassa päiväkoti välillä on pojan kanssa, oon vaan iloinen että poika on opettelemassa noita juttuja ammattilaisen eikä mun kanssa. Mutta en tosiaan allekirjoita tuota hoidontarvetta yleispätevänä. Jos sä koet että se ei ole teille tarpeen niin silloin se ei ole. End of story. Mun mielestä.