duudeli

Vantaan Jumbossa oon omat passikuvat käynyt otattamassa ihan vaan "kävelen sisään" tyylillä, ilman ajanvarausta. Teillä jotka ootte vauvoista kuvia otattanut niin ootteko päässeet samalla tyylillä vai täytyykö varata aika? Mietin, että haluavatko varata jotenkin "extra-aikaa" vauvan kuvaamiseen.. E: Näköjään ainakin TunninKuvan sivuilla lukee, ettei tarvitse varata aikaa.

Kiva kun tätä on nostettu. Voisin tuoda tänne vähän omaa epätoivoa.. Me aloitettiin pistäytymisunikoulu sinä viikonloppuna kun poika täytti 7kk. Minuutti aina odotettiin ja sitten mentiin rauhoittelemaan. Syötin aina vasta klo 05:00 jälkeen tapahtuvalla heräämisellä ensimmäisen kerran iltapuuron jälkeen. Muutaman päivän totuttelujakson jälkeen alkoi mennä tosi hyvin. Sitä kesti ehkä viikon, kunnes poika oppi ryömimään ja se liikkeelle lähtö tuli uniinkin. 10minuutin välein tunti tolkulla poika kääntyili mahalleen ja ryömi otsa kiinni sängyn päätyyn karjumaan. Lopulta oltiin taas ihan ok tilanteessa, kun pojan heräämiset oli klo 00, klo 03, klo 06 ja sitten seitsemältä aamuun. Seuraava ongelma oli se, että mä en juurikaan nukkunut öisin. Mä nukahdan tosi huonosti keskellä yötäkin, jos oon liikaa herännyt, ja kun tuo liikkeelle lähtö teki nukahtamisesta levottomampaa niin yöllä pojan takaisin uneen saanti vei ~30min joka ei muuten olisi yhtään huono juttu, mutta kun itse valvoin siihen päälle aina vielä tunnin ennen kuin nukahdin uudestaan. eli klo 00 heräämisen jälkeen mä nukahdin 1:30 eli ehdin nukkua sen 1½h ennen seuraavaa herätystä ja sama taas sitten ennen klo 6 herätystä. n. 5h yöunilla mä en meinannut enää ollenkaa jaksaa, joten kerran kun luovutin ja otin pojan sänkyyn viereeni rinnalle silloin klo 00, ei ollakkaan siitä päästy enää ollenkaan eroon vaan poika on kaikki yöt taas ekasta heräämisestä asti vieressä. Nyt muutamana yönä oon koittanut taas vieroittaa tuota siitä yösyömisesta, ja ollaan joka heräämisellä huudettu 1-2h. Mä en meinaa ollenkaan jaksaa ja jossain vaiheessa yötä oon nyt joka kerta luovuttanut. Se on tietenkin ihan typerää, mutta kun se väsymys on vaan jotain ihan kamalaa. Nyt oon sitten lopettamassa imettämistä ja imetän ainoastaan tuolloin öisin, kun en muutakaan ratkaisua siihen huutoon keksi. Tarkoitus olisi sekin lopettaa, ellei sitten itsekseen lopu. Sitten se on kai pakostikkin edessä se huudon kuunteleminen? Yyyhh. Lisäys: Jos jotain positiivista: Nukahtamiset on parantuneet ihan älyttömästi. Meillä oli jonkin aikaa tosi tarkka päivärytmi ja jos kippasin pojan sänkyyn klo 11 tai klo 15 niin yleensä kerrasta tai yhdellä tutin nostolla nukahti. Sama homma illalla klo 19. Nyt meillä on uusi rytmi hakusessa, joten nukahtamiset vähän vaikeempia. 7,5 kuukauteen meidän poika ei nukkunut yli 40min päikkäreitä muuten kuin rokotteiden tai vauvauinnin seurauksena. Nyt meillä nukutaan joka päivä 2x 1-3h päikkärit mikä on ihan superluksusta. Näistä voi kai kiittää unikoulua?

Täälläkin luomusynnytys - paitsi siinä mielessä että oksitosiinilla käynnistetty. Vedet siis meni 1.7 ja 2.7 aamuyhdeksältä sitten käynnistettäväksi saliin. Supistukset (eli sanoisin, että synnytys alkoi silloin) alkoivat aika tasan klo 10. Kättärillä synnytin ja osallistuin RelaxBirth "arvontaan" ( ) ja arpaonni suosi eli päädyin käyttämään synnytyksessä ko laitetta. Supistusten aikana istuskelin jumppapallolla ja pitelin kiinni RB:stä. Jossain vaiheessa siirryin sängylle ottamaan alavatsalle kuumavesipulloa ja päähän ja jalkoihin akupunktioneuloja. klo 12 alettiin ponnistamaan ja klo 13:15 poika oli ulkona. Supistuksia ei siis kauaa tarvinnut kestää, eikä ponnistusvaiheessa sattunut yhtään niin paljoa kuin siinä vaiheessa kun piti pidätellä ponnistamista.. Eli tosi vähän aikaa oli mun mielestä kivut tosi kovia, ehkä 20min kun tosiaan odoteltiin viimeisenkin lipareen katoamista että pääsin ponnistamaan. Kaikista kivuliain hetki oli kuitenkin se kun pää tuli ulos, mutta se kestää niin vähän aikaa että pelkästään sitä varten tuntuisi tyhmältä mitään puudutuksia ottaa. Seuraavalla kerralla aion ehkä kokeilla lääkkeellistä kivunlievitystä. Eipähän oo mitään kammoja siitä, että mitäs jos se ei toimikkaan, mutta haluan tietää kuinka helppoa synnytys voisi olla kun ilman kivunlievitystäkin oli mulla aika helppo ja olisin ollut valmis tekemään sen uudestaan heti kun alakerta oli vaan kivuton. Poika syntyi käsi poskella ja oli mitoiltaan 3625g ja 50cm. Ihan taviskokonen tyyppi siis.

Iso kiitos! Vahva veikkaus, että olivat noi City Joggerit. Tässä kun uudet rattaat pitäisi hankkia mutta kun kakkonen on pian toiveissa niin tuntuisi tyhmältä yksöisrattaita ottaa.. Tuplista taas just tuo Joggerin tyyliset kiinnostaa niin nyt sitten jatkamaan googlettelua ja pohtimista, että mitkä meille sopisivat. Isoiso kiitos teille!

Osaiskohan joku auttaa, kun huolimatta siitä että sormien päät on jo googletuksesta ruvella, en oo löytänyt sellasia sisarusrattaita mitä kuvittelen (!!!) joskus jossain livenä kadulla nähneeni. En muista miten päin siinä vanhemman lapsen istuin oli, todennäköisesti kuitenkin kasvot eteenpäin, mutta vauvalle oli mahdollista kiinnitään siihen ikäänkuin vanhemman lapsen "pään päälle" kaukalo/vaunukoppa. Eli kriteerit on siis * Sisarukset ovat peräkkäin(/semipäällekkäin ) * Vanhempi katsoo menosuuntaan * Kaukalo/vaunukoppa mahdollista liittää * Työntäjä näkee kaukaloon/koppaan

^ Kyllä on kovin lyhyt. Varmaan ehkä juurikin tuon 155senttiä. Ollaan kuviteltu, että johtuisi siitä ettei sitä kasvupyrähdystä tullut, mutta tutustutaan tosiaan tuon syndrooman tuntomerkkeihin että voisiko kyseessä kuitenkin olla se. Kiitos, toivomme tosiaan että asiat selviävät ja vaikkei siskoni fyysisessä terveydessä noin muuten ole päällepäin moitittavaa, mutta kuten täällä varmasti kaikki tietävät on se toivo omasta lapsesta usein iso osa sitä henkistä terveyttä ja tahdon omalta osaltani tehdä kaiken minkä voin jotta pikkusiskoni saisi kokea raskauden ja oman lapsen, vaikka tällä hetkellä todennäköisyydet puhuvatkin kovasti vastaan. Toivon teille muillekin kaikkea hyvää ja paljon onnea tulevaan.

Mun ymmärtääkseni hän on jotain lääkitystä alkanut nyt saamaan, jotta saataisiin kuukautiset pyörimään ja se mahdollinen naiseksi kehittyminen tapahtumaan. Siskoni oli lääkäriltä kuitenkin ymmärtänyt, ettei se vaikuttaisi tuomioon lapsettomuudesta, joten lieneeköhän tuomio sitten se ettei munasoluja ole kehittynyt tai ala kehittymäänkään vaikka kierto ja ovulaatio lääkkeillä saataisiinkin aikaiseksi? Itsekseni olen miettinyt tuota munasolujen puutteen mahdollisuutta siinä mielessä, kun olisin itse valmis lahjoittamaan sellaisia siskolleni jos se siitä jäisi kiinni. En kuitenkaan ole tätä siskolleni vielä tuonut ilmi, kun en tahdo turhia toiveita herätellä jos lääkärit senkin mahdollisuuden heti tilaisuuden tullen torppaavat.. Sitä itse kyllä ihmettelin, että vasta 17-vuotiaana saadaan lääkärille lähete jos kuukautiset eivät ole luonnostaan alkaneet. Sitä ennen kaikki lääkärit käskivät vain odottaa. Ja ehti sisko sitten täyttää jo 18 ennen kuin lopulta nuo lääkkeet sitten sai, joten aika myöhään minustakin. Kiitos Tellus tuosta Turner vinkistä. Täytyypä tutustua siihen. Siskollani on siis syntymästä asti tiedetty olevan kehityksessä jotain vikaa - syntyi kuitenkin 1,4-kiloisena täysillä raskausviikoilla. Siihen aikaanhan kyllä ultrattiin, mutta sanoivat yksilölliseksi kasvuksi ja heikot sydänäänet istukan vaimentamisiksi. Kuitenkaan kun on pärjännyt oman ikäistensä joukossa koulussa, eikä mitään varsinaisia rajoitteita ole, niin tutkimukset jätettiin koko kasvuajaksi syrjään ja vasta nyt sitten uudestaan näiden kuukautisten puuttumisen takia on ryhdytty selvittämään että mitäs muuta voikaan olla vialla. Kiitos joka tapauksessa kaikille teille vastauksista, ja jos lisää tulee mieleen niin käyn kyllä täällä kurkkimassa vastauksia. Sisko taitaa hieman pelätä tarkempia tietoja ongelmasta, jonka vuoksi ei haluaisi vielä lääkäreihin ottaa yhteyttä kun ei lapsi ihan vielä ole tosiaan ajankohtainen juttu. Tokihan kun tietää jo nyt että vähintäänkin ongelmia tulee olemaan, niin mahdollisten hoitojen kanssa ei kyllä kannattaisi viivytellä..

Pahoittelen jo tänne tunkeutumista, mutta kyselen siskoni puolesta. Hänellä ei vielä vakavia toiveita oman lapsen puolesta ole, ikää hänellä vasta 19, joten sen enempää lääkäreiden kanssa ei tästä aiheesta ole puhuttu, mutta kysymyksiä tietenkin on noussut pintaan kun ollaan siskon kanssa minun lapseni myötä aiheesta keskusteltu. Lapsettomuus ja hoidot ovat meille molemmille täysin vieras juttu. Siskoni siis todettiin lapsettomaksi 17-vuotiaana, kun etsittiin syytä sille mikseivät kuukautiset ole alkaneet. Pahoittelen jos menevät sanat tai termit sekaisin, mutta syynä oli siis tiettyjen hormonien puute ja näihin kuului progesteroni ja estrogeeni. Siskollani ei ole siis tapahtunut myöskään kasvupyrähdystä, eivätkä rinnat ole kehittyneet. Röntgenkuvien perusteella hänen luustonsa vastasi 12-vuotiasta, eli koko fyysinen kehitys on siis lapsen tasolla. Hoitoja on niin monenlaisia, että kun kaikki niistä ovat meille vieraita, en lähtenyt niitä kaikkia erikseen tutkimaan. Kysynkin siis teiltä, että onko täällä kenelläkään kokemusta vastaavasta kuin siskollani tai tietoa siitä, onko millään hoidoilla mitään mahdollisuutta hänen saada omaa lasta?

Vaikka meillä vasta yksi on niin tahtoisin kysyä vielä teiltä, jotka jonkin verran matkustelette, että miten toimii kolmen lapsen kanssa. Monet hotellit ja lomapaketit kun myydään perheellisille 2+2, että esimerkiksi hotellihuoneeseen oletteko saaneet kaikki kolme lasta vanhempien kanssa yhdessä yöpymään? Onnistuuko useimmissa hotelleissa vai joutuuko niitä metsästämään ja sen myötä sitten maksamaan ikäänkuin "ekstraa" siksi että pitää valita kalliimpi hotelli jotta suostuvat majoittamaan viisi samaan huoneeseen? Me tykätään matkustella, joten olisi kiva jos joku osaisi valaista tuota matkustelupuolta vielä kahden versus kolmen lapsen kanssa Ei niin, että matkailu nyt sanelisi meidän lasten määrää, mutta kun tässä nyt toistaiseksi koko kaksi vai kolme pohdinta on täysin auki niin punnitaan nyt samalla jokaista asiaa..

Mut yllätti se, kuinka vähän supistukset sattuivat (luomuna synnytin), ja että esimerkiksi kanyylin laitto sattui enemmän kuin supistukset (inisin ja irvistelin kanyylille, kätilö kysyy että tuleeko supistus "NOEI vaan siihen käteen sattuu!". Kätilön ilme oli hämmentynyt.)

Lueskelemassa Pienellä ikäerolla lapset täälläkin toiveissa, ja vaikka esikoinen tärppäsi tosi pian niin ajateltiin olla ehkäisemättä ollenkaan välissä. Jospa nyt kuitenkin ikäeroa tulisi enemmän kuin sen 9kk Tässä vaan pohdin, että kun menkat ei ainakaan vielä ole alkaneet niin kuinkahan usein ja mistä alkaen pitäisi varuilta välillä testailla.. Mielenkiinnolla siis luen! Jatkakaa

Kätilön arvio vatsan päältä vähän ennen synnytystä 3,6kg ja syntyi 3625grammaisena

Oksitosiinilla käynnistetty synnytys, koska vedet menneet vuorokausi aiemmin. Mä odotin koko avautumisvaiheen verran sitä, että alkaa sattumaan... Pyysin jossain vaiheessa mielenkiinnosta sisätutkimustakin, mutta kätilö vastasi että odotetaan että olen kipeämpi. Pari minuuttia myöhemmin sanoin, että alkaa ujosti ponnistuttamaan ja olinkin 7cm auki. 20 min myöhemmin 9,5cm auki ja kohta jo ponnistettiin. Eniten sattui ponnistamisen pidättely siinä vaiheessa kun odoteltiin viimestä puolta senttiä ja sen lisäksi ponnistusvaiheen loppu kun pää tuli ulos. Kivunlievityksenä synnytyksessä käytetty siis akupunktiota ja kuumavesipulloa, ei lääkkeellistä kivunlievitystä ennen kuin puudutteet siinä vaiheessa kun alakertaa tikattiin.

Teinipari täälläkin, ikää mulla 14 ja miehellä 16 kun alettiin seurustelemaan. Karikoita on toki ollut ja "pettämistä" (ennemmin luottamuksen, kuin seksuaalista) puolin ja toisin mutta niistä ei enää näy jälkeäkään meidän suhteessa. Muistan kyllä ikuisesti kun 15vuotiaana mummini oli mua autolla viemässä miehen luokse (asuttiin eri kaupungeissa, 30km väliä, normaalisti pyöräilimme toistemme luo mutta välillä saimme autokyytejä vanhemmiltamme) ja ihan vakavana katsoi minua silmiin ja kysyi että ymmärränhän ettei ensirakkaus kestä. Taisin silloin vastata vaan kohteliaisuudesta, että kylläkyllä... 5 vuotta myöhemmin mentiin naimisiin ja ja nyt on lapsi tulossa. Eihän tässä nyt toki vieläkään voi kenellekkään lällätellä, että kestipäs tämä ensirakkaus, kun edelleen ollaan nuoria. Ehkä sitten kuolinvuoteella kirjoitellaan elossa oleville kirjeitä, että ähäkutti... Mä en koe että olisin jäänyt yhtään mistään paitsi, vaan itseasiassa mun elämä on mennyt just niinkun olin aina toivonutkin. En ole bilehile, vaan rauhallinen kotihiiri joka haluais punaisen tuvan maalta ja sinne kasan eläimiä ja lapsia. Yksin sellaiseen tilaan on vaikea päästä, kun ei se helppoa ole suhteessakaan, joten mä pidän itseäni etuoikeutettuna kun oon löytänyt miehen niin nuorena eikä vuosia nyt mene tavallaan "hukkaan" tutustuessa jne, vaan saatiin heti täysi-ikäistyttämme aloittaa se meidän oman elämän rakentaminen. Eli naimisiin, asuntolaina ja lapsi on kaikki nyt taskussa (no, lapsi ihan kohta...) ja ikää mulla 21v. Mähän ehdin saavuttaa vaikka mitä vielä tässä elämässä, vrt. että palloilen kolmekymppiseksi asti baareissa etsien "sitä oikeaa" ja pohtien mitä elämältä haluan.

Koti mullakin on/oli/tulee olemaan se paikka. Mä en ole kehdannut omaa tupakointiani myöntää vanhemmilleni, enkä edes kaikille ystävillenikään. Se onkin yksi iso mysteeri tässä, että miten sitä vaan jatkaa kun se morkkis ja häpeä on niin selvä ja kova.. Vaan ei asiat aina ole niin mustavalkoisia, ei etenkään kun puhutaan ihmismielestä ja riippuvuuksista.

Samanlaisia ajatuksia oli itellä kuin aloittajallakin, silloin kun päätettiin jättää ehkäisy pois. Säikähdin kun huomasin laskevani kesken seksin päiviä edellisten kuukautisten alkamisesta.. Niiden mukana tuli myös stressi, että alkaako ne menkat nyt sitten parin viikon päästä vai ei. Ja kun ne kaksi kertaa ehtivät ennen plussausta alkaa, olin jo niiden kahden kerran jälkeen hermona siitä että tuleeko tästä mitään, voimmeko saada lapsia. No, kolmansia menkkoja ei tosiaan yrityksen alkamisen jälkeen enää ehtinyt tulla. Tulin kuitenkin varoittamaan samasta kuin Kanelitähti, että vaikka itellä raskaaksi tulo olisikin helppoa ja suht stressitöntä, niin valitettavan paljon löytyy heitä joilla se ei käy niin helposti eikä tjottailu tuota tulosta vielä vuosienkaan mittapuulla Lisääntymisvietti on kuitenkin monella meistä niin vahva, että kun huomaa (tai jopa saa mustaa valkoisella asiasta) että jotain on vialla ja tärppi ei käy, niin tottakai se vaikuttaa kaikkeen. Mahtavaahan se on, jos raskautumisstressistä huolimatta pystyy nauttimaan seksistä siinä hetkessä, ajattelematta mahdollista raskautumista, mutta valitettavan usein siihen ei kykene, ja ymmärtäähän sen kun emme minä emmekä aloittaja pysty siihen edes silloin kun mitään ongelmia tai viivästymisiä ei ole. Toivon teille nopeaa tärppiä ja onnellista raskausaikaa E: Unohdin ihan kokonaan... Eli mitä kävi seksielämälle plussan jälkeen. Meillä jäi joksikin aikaa tauolle, tai siis välit harveni totutusta (ja pakko myöntää että oli ne välit tihentyneetkin hurjasti siinä parin kkn aikana kun tjottailtiin) mutta osittain siihen ehkä vaikutti myös oma kova pahoinvointini. Vaan en yritä valehdella, etteikö plussan jälkeen ei olisi jonkin aikaa ollut sellainen mielentila ettei seksiä ikäänkuin enää tarvitsisi kun homma on hoidettu.. Se meni kuitenkin parissa kuukaudessa ohi, ja sen jälkeen palattiin normaaliin rytmiin (siis siihen rytmiin mikä oli ennen ehkäisyn poisjättöä) ja nyt taas loppua kohti toisaalta välit koko ajan pitenevät koska tällä muhkukropalla ei seksin harrastaminen ole aina kauhean helppoa ja mukavaa, mutta toisaalta se on se ässäily jolla jonkun legendan mukaan saa synnytyksen käyntiin Että en taas rupea valehtelemaan, ettenkö seksin aikana asiaa tuumisi ja sen jälkeen tunnustelisi tarkemmin omaa kroppaa että alkaisiko supistukset.. Niin se vaan menee

Voimia Kiraru Suurimmat osanottoni Meiltäkin on moni kysynyt kun kuullut raskaudesta että "mites lemmikit" "mihin teidän kissat sitten menee" "mitä aiotte tehdä linnuille".... Ei niinkään tuon koiran olemassa olo ole aiheuttanut kysymyksiä, mutta jostain syystä ihmiset tuntuvat pitävän kissoja, lintuja ja pupua jotenkin sellaisina eläiminä jotka eivät sopisi vauvan kanssa samaan taloon? En ymmärrä miksi.. Meidän kaikki eläimet ovat sellaisia, että en usko että tulee ongelmia, tai vaikka noista meidän turreista kissoista kaksi sekä koira ovat tosi hellyydenkipeitä ja haluavat syliin aina kun syli on tyhjä, niin ovat jo ennestään oppineet "jakamaan" koska näistä sylivauvaeläimiäkin on jo useampi. Koirakin osaa kyllä erottaa, että jos sylissä on jo kissa niin ei sinne kannata änkeä vaan käy makaamaan johonkin lähelle ikäänkuin "odottamaan vuoroaan" vaikka sitä vuoroa ei koskaan tulisikaan (jos vaikka itse lähteekin liikenteeseen suoraan siitä kissanrapsuttelusta). Mä en myöskään mitenkään voi uskoa siihen, että kissa kävisi vauvan päälle makaamaan. Sen verran mukavuudenhaluisia on noi meidän kissat ainakin, että ei niille niin muhkurainen alusta kelpaa Pinniksen uskon kelpaavan löhöilyyn, mutta samoin kuin meidänkin sängyssä, jos osuu emännän varvas naamaan niin kissa/koira siirtyy - eli meillä ei ole sellaisia eläimiä jotka "uhmaisivat" meitä ja kävisivät esim. öisin varpaiden kimppuun. Koiran kanssa meillä oli projektina talvella opettaa, että sohvalle eikä mitenkään syliin/sohvan reunalle saa hypätä kun siinä on joku. Meidän rontti kun tapasi olla vähän sellainen että jos sohvan nurkassa oli pienikin kolo niin tuo hyppäsi sen valtaamaan, ja itteä arvelutti se siinä mielessä että voisi käydä niin ettei huomaa sohvalla pötköttävää vauvaa ja hyppää päälle. Mutta tuo oli pieni projekti hauvalle opettaa - menee enää sohvalle vaan jos se on kokonaan tyhjä (käytännössä menee siihen vaan öisin kun me nukutaan tai kun ollaan kokonaan poissa kotoa). Koiran myös opetin jo raskauden alussa kunnioittamaan paremmin mun omaa tilaa, eikä koira enää hypi ollenkaan mua vasten eikä yritä pyytämättä tulla syliin (kuten teki ennen, ei tää siis mikään käytöskukkanen tää koira ole koskaan ollut ) kun jo raskauden alusta rupesin "suojelemaan" omaa kasvavaa mahaani. Nyt ei ole siis pitkään aikaan enää ollut koiran kanssa ongelmaa, kissat kyllä mahan päältä ottaa välillä vauhtia loikkiin, mutta koira kunnioittaa eikä hipaisekkaan.. Voi toki myös olla että aistii nahan alta vauvankin, ja jotenkin ymmärtää sen haurauden.. Allergiat ja suuremmat käytöshäiriöt (tiedän jo, että anoppilan koira ei varmasti tule vauvaa sietämään eikä kohtelemaan nätisti...) ovat toki aina erikseen. Sormet ja varpaat ovat ristissä, jotta omat lapset säästyisivät eläinallergioilta.. Itelle kun tuntuu vaikealta kuvitella elämää ilman yhtäkään lemmikkiä.

Täällä on myös vielä ratsastettu, mutta nyt alkaa olla viimeisiä kertoja ihan vaan siksi kun on niin tuskaisaa se selkään nousu ja eritoten pahalta tuntuu alastulo (tärähdys siis, kun hyppää maahan, jakkaralle en uskalla laskeutua kun pelkään että keikkaa).. Kaikki mennyt meillä siis hyvin, ja odotan nyt jo innolla kun pääsee lapsen synnyttyä ratsastamaan pitkästä aikaa "oikeasti", eikä vaan tätä maastoköpöttelyä ja käyntivääntöjä

Mä poltin ennen raskautta 1-2 askia päivässä, eli aika paljon. Vähän ennen plussaa mua alkoi oksettamaan tupakan maku ja vaikka jo siitä arvelin että tärppi on käynyt niin poltin silti normaalisti siihen asti kun plussasin ja sen jälkeen olen polttanut ehkä 5? Kaksi silloin samana iltana kuin plussasin ja muutaman kaverilta pummitun sen jälkeen. Ne muutamat pummitut tuli oikeastaan poltettua lähinnä siksi, että yhtäkkinen tupakoinnin lopettaminen olisi paljastanut liikaa, koska kaikki tiesivät kuinka usein olen koittanut lopettaa mutta sortunut jo alkumetreillä. Mulla riippuvuus on/oli samanlaista kuin poimulehdellä, eli paljon vahvemmin lopettamista vaikeuttivat tavat kuin vieroitus nikotiinista. Plussaushetkellä olin koulun ohella viikonloppuöisin töissä baarissa, ja etenkin siellä lopettaminen oli huisin vaikeaa, koska tupakointi oli käytännössä ainoa järkevä syy pitää tauko. Yöt baarissa on kuitenkin niin hektisiä, että ellei ole "pakko" ei sieltä voi tiskin takaa mihinkään häipyä. Koulussa taas oli sama paljastumisen pelko, plus tuntui todella typerältä jäädä luokkaan istumaan tauon ajaksi pelailemaan puhelimella kun melkein koko muu luokka häipyy ulos tupakalle. Ja mä siis jäin luokkaan siksi, koska herättäisin silloin vähemmän huomiota tupakoimattomuudellani ja koska tupakkapaikalla seistessä on vaikeampi olla tupakoimatta. Me poltettiin miehen kanssa molemmat, ja mun on kyllä pakko myöntää, että vaikka mun pahoinvointi auttoi ihan hurjasti tupakoinnin lopettamisessa niin mä en olisi välttämättä siihen pystynyt ellei mies olisi lopettanut myös. Ne oli meille oikeasti tärkeitä hetkiä, kun molemmat oltiin aamulla lähdetty kouluun ja koulusta menty suoraan töihin ja illalla sitten "kokoonnutaan" parvekkeelle istuskelemaan, katselemaan tähtitaivasta ja tupakoimaan. Se oli tosi terapeuttista, ja nyt kun meillä on kaikesta stressistä (mm. raha..) johtuen kotona väännetty aika paljon kättä, niin huomaan välillä miettiväni sitä kuinka paljon nopeammin nämäkin tilanteet oisivat ennen rauhoittuneet, kun oltais vihasinakin jouduttu sille samalle parvekkeelle polttamaan sitä hermosauhua eikä toista pääsis "mököttämällä karkuun". Monet konfliktit ratkesivat ja rauhoittuivat siinä tilanteessa kun päästiin sinne röökille. Mä en haluaisi aloittaa tupakointia uudestaan jo pelkästään sen hinnan vuoksi, mutta myös siksi koska oikeasti piittaan omasta, miehen ja lapsenkin terveydestä. Käyn jo nyt pääni kanssa taistelua siitä, että haluanko vai enkö halua aloittaa uudestaan, koska toisaalta mulla on ihan mieletön ikävä sitä parvekkeella miehen kanssa istuskelua, mitä me ei vaan osata tehdä ilman sitä tupakkaa. Kyllä me on yritetty. Vaan mä pidän koran_n tapaa ehkä parhaana mahdollisena "kompromissia", että jos täytyy polttaa niin tuo on juuri se oikea hetki..

Ihana, pikku_possu! Mä kyynelehdin tänään, kun kaveri oli ollut katsomassa Laura Lepistön jotain päätösesitystä, kun hän tuon luistelijanuran nyt lopettaa.. Itkun syy oli se, kun Lepistö oli kuulemma siellä esittänyt täksi kaudeksi harjoitellun luisteluohjelmansa jota hän ei nyt sitten päässyt kertaakaan kisoissa esittämään, kun tosiaan loukaantumisten vuoksi lopetti. Se oli jotenkin koskettavaa, että hänellä oli nyt kuitenkin mahdollisuus esittää pitkään harjoiteltu ohjelma yleisölle kuitenkin ainakin kerran

Unessa oltiin kolmen kaverin kanssa ulkomailla jossain lämpimässä ja menossa pelaamaan tennistä.. Yks kaks yhdeltä ystävistäni holahtaa ämpärillinen vettä keskelle jalkakäytävää. Kaksi muuta ystävää parahtivat melkein yhteen ääneen että "voi ei, sulta meni lapsivedet!! Nyt sä et voi pelata meidän kans tennistä.." ja ei siinä mitään, hän tulee sitten vaan kattomaan kun me muut pelaamme. Jatkettiin matkaa, kun toiseltakin kaverilta meni lapsivedet ja oltiin tositosi harmissamme kun nyt hänkään ei voi pelata tennistä! Koskaan me ei sinne tenniskentälle päästy kun lopulta multa viimeisimpänä multakin meni lapsivedet, ja me kaikki neljä kiroiltiin ihan hulluna että päivä meni pilalle, kun meiltä kaikilta meni lapsivedet eikä me päästä pelaamaan tennistä Kenelläkään ei ollut vauvamahaa, eikä kukaan synnyttänyt tms.. Meiltä kaikilta vaan meni spontaanisti "lapsivedet" minkä vuoksi ei voitu pelata tennistä. Mikähän kiksaatio mulla on tohon lapsiveteen...? Taidan odottaa jotenkin kärsimättömänä että iteltä menis

Kiitos vastauksista. Mikähän voisi olla hyvä hetki tehdä "päivätesti", että tuloksesta kannattaisi jotain sanoa? Tosiaan, aamupalani on aika sokeripitoinen, vaikka muutoin onkin kevyt. Biologia ei oo mun vahvin ala enkä koskaan ole aiemmin joutunut perehtymään siihen mitä ruoka-aineet sisältävät, mutta ymmärränkö oikein siis että tätä samanlaista sokeria jota nyt mitataan, saa myös mm. pastasta ja perunasta? Kuinka pian syömisen jälkeen ehkä kannattaisi siis arvot tsekata, että tulos todennäköisemmin näyttäisi jotain vain jos jotain ongelmaa oikeasti on?

Toivottavasti tätä ei ole nyt hiljan täällä kysytty, kun ei ehdi kaikkia näitä sivuja selata lävitte.. Mulla oli neuvolassa pissassa sokeria 3+. Sokerirasituksesta on aikaa nyt 3 viikkoa ja ihan kevyesti läpi meni, ei siis silloin radia.. Nyt tosiaan hälytti neuvolan tikku aika rankasti. Sain noita pissatikkuja kotiin testattavaksi, että josko oliskin tikkuja sabotoitu tai muuten joku hetkellinen sokeripiikki. Neuvolath käski aamupissasta tikuttaa ja ilmottelen hänelle ylihuomenna, että onko ollut sokeria vai ei, eli mennäänkö uusintarasitukseen.. No, aamutikutukset sanovat kaikki normaalia, eli eivät hälytä sokerista, mutta päiväpissasta hälyttää heti 3-4 plussaa eli aika rankasti. Esimerkiksi tänään, aamupissan tikutin joskus jo neljän viiden aikaan, silloin ei sokeria. "Päiväpissan" tikutin reilu tunti aamupalan jälkeen ja sokerit oli 4+, aamupalaksi olin tuntia aiemmin syönyt yhden (1) vaalean leivän, marjasmoothien ja 2desilitran kupista raksuja rasvattomassa maidossa. Sekä smoothieen ja muroihin on lisätty sokeria, smoothieen ruokalusikallinen ja muroihin teelusikallinen (murot itsessään eivät ole sokerihuurrettuja, smoothien muut ainesosat kuohukerma, maitorahka ja pakastemarjat..). Mua niin kummastuttaa tämä, kun en mitään karkkia tms ole syönyt ikuisuuksiin, enkä kuvitellut että tuossa aamupalassa nyt NIIN paljon sokeria olisi, mutta kyllä vaan aamupala noiden tikutusten välillä nosti sokrut taivaalle. Neuvolath:lle jos kerron vain sen mitä hän tahtoi tietää, eli aamupissojen sokerit niin en joudu uuteen rasitukseen koska näyttävät puhtaita, ja jossain muussa tilanteessa pakoilisin rasitusta niin paljon etten muusta edes kertoisi, mutta nyt vähän hirvittää.. Onko tämä nyt ihan selkeä RaDi vai miten ihmeessä voi nuo sokerit ponnahtaa noin yhtäkkiä?

27 + 0 Ei vieläkään mitään ongelmaa.. Reippaita laukkapätkiä vedeltiin ja keventäminenkin vähäisissä määrin onnistuu hyvin. Selkä on taas heti paljon parempi kun on käynyt ratsastamassa, liitoskivut sen sijaan alkavat vähitellen vaivata Kaulahuivi peittää pötsiä, näin kun takki ei tosiaan mene enää kiinni...

Tuoreesta havainnosta tulin ilmoittamaan, että mulla on näköjään rinnoissa raskausarpia! Aika haaleita ovat nyt, mutta niiden lisääntyneisyyden vuoksi olen aika varma että raskausarpia ovat. Masussa ei näy vielä ainakaan mitään, vaikka pötsi tuntuu jo melkoisen kokoiselta.. E: Nyt siis 25+1