Chouette

Aktiivijäsen
  • Content count

    161
  • Joined

  • Last visited

About Chouette

  • Rank
    Aktiivi

Profile Information

  • Location
    Foggy Island
  1. Puolipotkarit/potkarit/housut päälle, sukkikset aina alle ellei pistetä mekkoa vielä lisäksi. Näköjään ihan makuasia, mutta mun mielestä sukkikset näyttää paremmalta ja pysyy paremmin jos ne ei ole siinä bodyn päällä (muutoin niitä pitää koko ajan kiskoa vauvan kainaloihin ja sepäs vasta koomisen näköstä onkin). Chimelli mää oon jo muutaman kerran vilkaissut henskeleitä kaupassa mutta vielä saa jäädä hyllyyn
  2. Ainakin Irlannissa ei leikkava lääkäri suositellut seuraavan raskauden YRITTÄMISTÄ kahteen vuoteen sektiosta. Kuulemma vuodessa ei välttämättä keho ole saanut tarvittavaa lepoa ja aikaa parantuakseen täysin. Jälkitarkastuksessa sanoin omalle lääkärilleni etten tunne arven yläpuolista osaa mahastani lainkaan ja hänen mukaansa voi mennä kahdeksankin kuukautta ennen kuin hermot ovat taas kunnossa. Muutoin ei ole haavan/arven kanssa mitään ongelmaa, oikein siisti arpi joka parani nopeaa. Itse siis aion odottaa tuon suositellun kaksi vuotta
  3. Mulla käytössä sama pumppu ja sterilointiboksi ja suosittelen! Meillä tuli pumpun ja boksin mukana vielä liivinsuojia, neljä pulloa slow flow tuttiosineen sekä säilytyskansineen ja 4 pienempää säilytyskuppia kansineen. Koskaan en kuitenkaan pakastanut maitoa pullossa tai säilytyskupissa vaan ostin Tescosta steriilejä maidonsäilytys pusseja joihin aina pullosta tai säilytyskiposta kaadoin maidot. Nuo pienemmät säilytyskipot muuten mahtuu normaalin 150ml kokoisen pullon sisään, eli jos tietää ettei pumpatessa irtoa yli 50ml niin säästää ainakin tiskissä Pumppu on erittäin mukava ja helppo käyttää, ei rasita ainakaan minulla rannetta.
  4. Irkuissa noita Pampersin viivavaippoja myydään ainakin joissakin apteekeissa. Voishan tuota kysäistä Suomen Pampersin maahantuojalta onko Suomessa jälleenmyyjiä?
  5. Koska asun Dublinin tuntumassa, sain valita itse kolmen eri synnytyssairaalan väliltä. Päädyin Rotundaan koska samaan aikaan raskaana oleva ystäväni oli valinnut ko. sairaalan palvelut, joten tiesin saavani häneltä lisätietoja tarvittaessa. Rotundaan oli myös lyhin/suorin matka kotoamme Minulle tarjottiin mahdollisuutta ilmaiseen (HSE), semi-private tai private palveluihin. Valitsin ilmaisen koska en ajatellut tarvitsevani "erityisempää" hoitoa tai yksityishuonetta synnytyksen sattuessa. Koska valitsin HSE:n, kävin raskausajan seurannassa vuorottain omalla GP:lläni ja vuorottain Rotundan järjestämällä lähimmällä kätilöiden iltaklinikalla paikallisella ala-asteella. Alussa seurantaa tuntui olevan melko harvakseltaan (olikohan ensin 4 viikkoa tarkastusten välissä, sitten 2 viikkoa ja lopulta kerran viikossa). Mielenkiintoista oli myös ettei GP ja kätilöt ns. jakaneet tietoja keskenään vaan molemmat merkkailivat sf mitat sun muut omiin papereihinsa Ultrauksia minulla oli yhteensä 3. Ensimmäisessä ultrassa varmistettiin raskaus ja laskettiin rv, toisessa tarkistettiin vauvan kehitys/mahdolliset rakenteelliset viat ja kolmas ultraus tehtiin yliaikaiskontrollissa (tarkistettiin vauvan asentoa). Vasta yliaikaiskontrollissa minulle tehtiin ensimmäinen sisätutkimus, Suomessa vaikuttaa olevan aiemmin ja useammin. Ultraukset tehtiin Rotundassa ja jo ensimmäisellä kerralla sairaalassa käydessäni päätin että seuraavalla kerralla otan mielummin joko semi-private tai private palvelut. Jouduimme jonottamaan jokaisella kerralla TUNTEJA. Ensimmäisellä kerralla jonotin saadakseni kansion johon kaikki paperini kerättäisiin, jonotin päästäkseni kätilön haastatteluun, jonotin päästäkseni verikokeisiin, jonotin päästäkseni lääkärin tarkistettavaksi, jonotin antaakseni kansioni takaisin vastaanottovirkailijalle. Kaikki tämä ihanassa aamupahoinvoinnissa Toisella ultrauskerralla ei onneksi tarvinnut jonottaa kuin "vain" kolme kertaa. Yliaikaiskontrolliin joutuessani meinasi hermot lopullisesti mennä kun mistään ei saanut kunnollista infoa siitä mihin minun olisi pitänyt mennä (sama oli ensimmäisellä visiitillä). Vaikka palvelu toimikin "liukuhihna" periaatteella jonotin varmaan pari-kolme tuntia ennen kuin pääsin lääkärin tarkistettavaksi. Jouduin lopulta synnytyksen käynnistykseen ennen kuin 42 raskausviikkoa tuli täyteen. Käynnistyksen hoitaneet kätilöt olivat erittäin ammattitaitoisia ja ystävällisiä, he kuuntelivat toiveitani ja tekivät parhaansa että minulla olisi hyvä olla. Miinuksena se että kanssani samassa huoneessa käynnistelypuuhissa oli parhaimmillaan 7 muuta naista. Muutoin tämäkin olisi ollut mielestäni yks hailee mutta eräs nuorempi tyttönen oli melkoisissa tuskissa minun ensimmäisen illan/yön/aamun (kiljui kurkku suorana, hengitti ilokaasua lähes tauotta, itki kipuaan, oksenteli jne). En nukkunut hetkeäkään koska jännitin josko itsellänikin käynnistyksestä seuraisi samanlainen piina Kun synnytys ei geeleistä huolimatta ollut lähtenyt kahdessa vuorokaudessa käyntiin, puhkaistiin minulta kalvot jonka jälkeen sain tunnin armonaikaa ennen kuin minut siirrettiin synnytyssaliin ja tippoihin. Jälleen synnytyksessä mukana olleet kätilöt (3 yhteensä) olivat mielestäni jokainen aivan ihania ihmisiä vaikka heillä oli samaan aikaan hoidettavana useampi synnyttäjä. Minä olin kaikista synnyttäjistä "passiivisin" ja synnytykseni eteni hyvin hitaasti. Epiduraalin sain hyvin nopeasti sen halutessani ja olin erittäin iloinen kuullessani ettei lääkkeen saannilla ole rajoitetta Synnytys päätyi lopulta hätäsektioon kun en avautunut 4 senttiä enempää ja vauvan sydänäänet laskivat. Loppua kohden aloin jopa itse kerjätä sektiota koska voimani olivat ihan nollissa, minulla oli kuumetta enkä enää tuntenut itseäni kykeneväksi saattamaan lasta ulos luonnollisin keinoin. Lääkärit olivat nopeita, ammattitaitoisia ja mukavia, lääkehuuruissa heitin jopa pientä vitsiä anestesialääkärille samalla kun mahaani leikattiin auki Heräämön hoitaja oli melko hiljainen ja tämä vähän harmitti kun halusin niin kovasti tietää missä vauvani on, miten hän voi, missä mieheni on, kauan leikkauksessa kesti jne. Osastolle päästessäni sain heti alkaa imettämään mutta olin hyvin surullinen siitä että mieheni joutui lähteä välittömästi kun vauva siirtyi hänen sylistään minun rinnalleni. Yksi suukko siinä ehdittiin antaa ja heipat sanoa. Olihan sillä hetkellä toki kello lähemmäs kaksi yöllä joten ymmärrän että muille äideille piti antaa unirauha. Osastolla olo olikin sitten mielestäni kamalinta koko synnytyksessä. Jaoin huoneeni yhdeksän muun äidin ja vauvan kanssa enkä tainnut koko aikana nukkua muutamaa hassua tuntia enempää. Mitään ei kerrottu vaan olisi pitänyt itse TIETÄÄ tai kysyä: Ensimmäisenä aamuna herättyäni sain ensimmäisen "iskun kasvoihin" kun tuntematon kätilö tuli raivoamaan minulle pitäväni lastani nälässä. Kukaan ei ollut kertonut minulle kuinka usein vauvaa tulisi syöttää enkä minä älynnyt että vastasyntynyttä pitää ihan erikseen herättää syömään, luulin vauvojen aina itse heräävän nälkään Kukaan ei myöskään älynnyt että olin jo yöllä kertonut olevani kyvytön liikkumaan koska molemmat jalkani ja oikea käsivarteni oli täysin puutuneita... Imetykseen sain apua vasta kolmannelta kätilöltä mutta hänen apunsa olikin korvaamaton! Hän pahoitteli kokemaani mielipahaa ja tsemppasi minua imetyksen kanssa. Yksikin vanhempi kätilö tuli auttamaan mutta lähti "yskimään" muualle eikä koskaan tullut takaisin Jos kätilöä kutsui nappia painamalla, alkoi huoneessa kuulumaan piippaava ääni ja kätilöt tulivat aina ovelle huutamaan kuka oli kutsunut. Piti aina itse "huhuilla" kätilöt oikeaan osoitteeseen ja usein he tuntuivat olevan erittäin ärtyneitä moisesta "häirinnästä". Päivällä ei ollut MITÄÄN mahdollisuuttakaan saada kätilöä edes hihasta kiinni saati sitten auttamaan missään. Sektion takia liikkumiseni oli hyvin rajoittunutta ja jouduinkin juoksuttaan vuoroin miestäni ja äitiäni kätilöiden perässä jotta sain edes perustarpeistoa kuten uusia siteitä sektiohaavaan tai alustoja sänkyyni verenvuodon vuoksi.... Kolmantena päivänä osastolla sain kerjättyä kotiutuksen ja en millään olisi malttanut odottaa lääkärien loppuhaastatteluita, niin kovasti halusin jo kotiin! All in all, raskauden seuranta ja synnytys mielekkäitä, käynnistys ja osastolla olo hirveää. Jopa mieheni sanoi että ensi kerralla mennään ihan privatelle! P.S. Anteeksi megaluokan kirjoitus, taisin vähän innostua
  6. Missä päin irkkuja asustelet? Itse synnytin täällä Dublinissa vajaa 4kk sitten joten jos mitään vinkkejä/neuvoja kaipailet paikallisista jutuista niin voin jelpata nyt kun tuoreessa muistissa on!
  7. Saako tänne jakaa infoa myös täältä toiselta hiukan läntisemmätlä "saarelta"?
  8. Meidän tyttö tällä hetkellä vasta reilu 3kk mutta tiedossa VÄHINTÄÄN kolmen kielen oppiminen Minä puhun aina tytölle suomea, isänsä puhuu ranskaa ja yhdessä miehen kanssa puhumme englantia + asumme Irlannissa eli valtakielikin on englanti. Haluamme tyttömme oppivan kaikki kielet niin hyvin kuin vain mahdollista ja sitten kouluun mennessä hän voi opiskella yhden tai kaksi muuta kieltä niin halutessaan. Ruotsalainen ystäväni vinkkasi jo olevansa valmis opettamaan tytölle ruotsia mikäli niin haluaisin! Emme koe mitään stressiä aiheesta ja olemme jo varautuneet tytön mahdolliseen myöhäisempään puheen alkamiseen En näe mitään syytä sille miksi lapsi oppisi kielet jotenkin huonommin vain sen vuoksi että niitä on useampi.
  9. Käynnistetty synnytys, oksitosiinitipan takia piti olla käyrillä jonka vuoksi supistusten helpottaminen liikkuen oli lähes mahdotonta. Edes jumppapalloa ei ollut vaan yritin heijata lanteita sängyn ja jakkaran laidalla istuen Ensimmäiseksi kipuu annettiin juotavaa kipulääkettä mutta oksitosiinimarinadi heitti muutamassa tunnissa supistukset sellaiselle tasolle että en enää kestänyt vaan pyysin vaihtoehtoista kivunlievitystä. Noh, niitä ei ollut tarjolla muuta kuin ilokaasu (jota olin muutama yö takaperin nähnyt yhden nuoren naisen vetävän henkihieverissä ja oksentavan välissä) tai epiduraali ja tuon aiemman näkemäni perusteella päädyin epiduraaliin. Olo oli oikein autuas jo muutaman minuutin päästä epiduraalin laitosta, menetin tosin jalkojen liikuttamiskyvyn ja välissä kivut palasivat toiselle puolelle kroppaa mutta sain aina uuden annoksen helpottamaan oloa jos kipu kasvoi sietämättömäksi. Lopputuloksena oli kuitenkin epäonnistunut käynnistys -> hätäkeisarinleikkaus. Siellä annetut epiduraali ja morfiinilisäykset saivat lähes koko kropan puutuneeksi (edes kädet eivät toimineet kunnolla). Imetys tapahtuikin hoitajien käännellessä minua kyljeltä toiselle kun en voinut vauvaa edes sylissä pitää
  10. Lääkäri ja kätilö veikkasivat vatsan päältä tunnustelemalla että noin 4,5 kiloinen olisi tulossa. Muutamaa minuuttia myöhemmin mahastani nostettiin kuitenkin 3850g tyttönen eli ei ihan osunut arvaukset nappiin
  11. Epiduraalin teho! Äitini "pelotteli" ennen synnytystä ettei hänellä ainakaan epiduraali antanut sellaista lievitystä kipuun mitä kaikki aina hehkuttavat joten meinasi hiukan jännittää miten omalta osaltani käy. Epiduraali oli kyllä todellakin kuin taivaan lahja, en ikinä olisi odottanut jonkun lääkkeen tuovan niin suuren helpotuksen ja ilon tunteen
  12. Molemmilla ensimmäinen raskaus mennyt käynnistykseen yliaikaisuuden vuoksi mutta toisin kuin äidilläni, minulla käynnistyksestä päädyttiin hätäsektioon (äidilläni imukupilla avustettuun alatiesynnytykseen). Äidilläni kaksi muuta synnytystä tapahtuikin sitten sektiolla joten saa nähdä pääsenkö itse ikinä kokemaan alatiesynnytystä
  13. Kiloja kertyi komeat 25 joista nyt 9 päivää synnytyksen jälkeen on noin puolet jäljellä
  14. Kolmessa päivässä päästiin onneksi. Vauva syntyi hätäsektiossa sunnuntai aamuna ja jo keskiviikkona päästiin pois.
  15. Enemmän tuossa kauhistelin noiden bloggareiden kokemaa kohtaloa eli joku on kopioinut lasten kuvia ja julkaissut ne irc-galleriassa omina lapsinaan! Toki oletan bloggareiden tajunneen tämän riskin julkistaessaan kuvia, mutta tosiaan halusin vaan tuoda tietouteen tuon, että netti on täynnä vaikka minkälaisia sekopäitä jotka voivat sitten aiheuttaa mielipahaa tuollaisilla tempauksilla. Olen itsekkin kokenut teininä kerran "galleria kaappauksen" kun irc-galleriassa joku oli kopioinut kuvani omaan käyttöönsä ja kirjoitteli sitten miehille hävyttömiä ja suorasanaisia ehdotuksia! Onneksi ystäväni bongasi ko. profiilin ja ylläpito poisti sen välittömästi. Itsekin olen tuore bloggari ja tarkoitukseni oli blogissani kirjoitella kuulumisiani pääosin kavereilleni ja sukulaisilleni koska en asu Suomessa. Olin myös ajatellut, että blogi on hyvä paikka myös jakaa lähimmäisilleni vauvamme uusimmat tempaukset kuvineen kaikkineen, mutta ajatus siitä että joku sitten kopioisi kuvat ja väittäisi lastamme omakseen tuntuu kyllä todella ikävältä. Harkitsenkin nyt vaihtoehtoja kuvien vesileimauksesta tai stragetista kuvausta niin ettei vauvan kasvot tule kunnolla näkyviin.