äitimurmeli

Aktiivijäsen
  • Content count

    518
  • Joined

  • Last visited

About äitimurmeli

  • Rank
    Aktiivi
  1. Mä oon ollu tähän asti tosi tyytyväinen Bumbleride Indie twineihin. Helposti otettavissa ahtaista varastotiloistakin, kun kääntyvät niin pienellä säteellä. Esikoiselle aikoinaan ostettuja Emmaljungan duo edgejä käytetty nyt silloin tällöin ja tuntuvat niin isoilta ja kömpelöiltä, vaikka yhden lapsen vaunut ovatkin, kun on Bumblerideihin tottunut. Käyttökokemusta vielä kylläkin vähän. Esikoinen reilu 2v ja vauva 1kk.
  2. ^ Näytteenottaja sanoikin kyllä, että ohjeen mukaan ei oteta henkilökunnalta, mutta halutessa ottaa näytteen.
  3. tiksu: Multa kysyttiin viime raskaudessa äitipolilla (radi-käynti) haluanko, että mrsa-näyte otetaan. Silloin kätilö sanoi, että ottavat halutessa henkilökunnaltakin (hoitajana olin silloin Taysissa). Muuten olisivat ottaneet vaan sairaalahoidossa lähivuosina olleelta.
  4. Selittämätön pariskunta täältäkin löytyy. Esikoinen ja nykyinen raskaus saaneet alkunsa inssillä. Lievä kilpirauhasen vajaatoiminta löytyi lapsettomuustutkimuksissa ja ennen esikoista kierto heittelehti ja venyi pitkäksi. Samanlaiset hormonien pistelyt ilman inssiä ja kotiyritys eivät tuoneet tulosta, inssi toi onnen. Raskainta hoitojen toistaminen ja epätoivo siitä onnistuuko ollenkaan tulemaan raskaaksi.
  5. Tosi harvoin tulee vauvakirjaan kirjoiteltua ja harmittaa kovasti. Samalla kertaa on sitten tullut kirjoiteltua pitkät pätkät. Ekoilta syntymän jälkeisiltä kuukausilta on tarkkoja tietoja tapahtumista yms. kirjoitettu myös erilliseen valokuvakansioon, mutta nyt ei niitäkään. Valokuvista sen sijaan onneksi näkee tärkeitä tapahtumia ja niitä tytöstä on paljon, joten ehkä sitä vauvakirjaakin vielä saa täytettyä.
  6. Täysimetyksestä huolimatta menkat alkoivat jo 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Oletin ja olisin toivonut pysyvän kauemmin poissa.
  7. Itse tykkään enemmän Vauva-lehdestä. Myös Perhe- lehti hyvä.
  8. Ei tupakoida kummatkaan. Itse en ole edes maistanut.
  9. Ei iskenyt kolmekymppisenä, mutta muistan kriiseilleeni 25 -vuotiaana. Olin aina nuorempana kuvitellut olevani silloin vaimo ja äiti, mutta en ollut löytänyt edes miestä. Tämä pohditutti ja aiheutti kriisiä. No kolmekymppiä täyttäessäni oli mies ja lapsesta toivoa lapsettomuushoitojen verran.
  10. Tavallinen maito ollaan annettu aina jääkaappikylmänä ja hyvin on maistunut.
  11. Meillä 1v 22kk tyttö, jolle aamuisin maistuu huonommin. Silloin juo vellin ja maistelee ruisleipää, juustoa tms. Iltaisin maistuu puuro, maitoa ja hedelmää
  12. Tyttö 1v 2kk: paidat ja bodyt 80-86cm, mutta housuista menee vielä 74cm. Isompiin kompastuisi. Just ostettiin syksyksi kengät ja yllätyin, kun koko oli jo 23.
  13. Toista yrittäessä täällä ärsyttää myöskin ainainen kp1 ilmaantuminen...
  14. Raskauskuume iski heti esikoisen synnyttyä ja vauvakuumekin aika pian. Hetki kuitenkin ehkäisyä käytettiin lähinnä mun toiveesta, mies olisi yrittänyt toista vaikka heti. Mulla sentään järki sano, ettei kahta niin pienellä ikäerolla. No toista edelleen yritellään.
  15. Mä en ollu edes ajatellu, että synnytyksestä saisi jonkun lahjan, kun mies alkoi kysellä mitä haluan synnytyslahjaksi. Toivoin sitten suklaalevyä ja mies oli ihmeissään eikö mitään hienompaa. No tyytyi mun toiveeseen ja suklaalevyn sain. Toiveen taustalla ehkäpä vaikutti raskausdiabetes, synnytyksen jälkeen suklaata sai taas pitkästä aikaa syödä ajattelematta hiilareita