poimulehti

Multa alkoi tällä kertaa tukka tippua vauvan ollessa 2,5-kuinen. Edellisiä hiustenlähtökertoja en tarkalleen muista, koska sen verran monta vuotta aikaa. Mutta muistelisin hämärästi, että suunnilleen just näihin aikoihin ajoittui se pahin hiuskato mulla, niinkuin näköjään monella muullakin! Lohduttaudun jälleen tiedolla siitä, että tää on vaan hormonaalinen, luonnollinen juttu ja että tukka kyllä kasvaa vielä takaisin. Mulla se kasvoi molemmilla kerroilla takaisin entistä tuuheampana itse asiassa. Leikkasin just tukastani kuukausi sitten n. puoli metriä pois, joten nyt on sopivasti lyhyempi polkkatukka, johon ne uudet lyhyemmät haivenet sopivat ehkäpä paremmin kuin pitkään suoraan lettiin. Puolen vuoden päästä voisin taas ruveta kasvattelemaan tukkaa pitkäksi, sitten kun kaikki raskauden ajalta lepotilassa olleet ovat tippuneet ja alkaneet taas ilmestyä näkyville. Nokkosen syöminen ja nokkosteen juominen auttaa "turhemmassa" hiustelähdössä melko tehokkaasti, muuten!

Aijjai, ihana ketju, makoisat naurut sain ennen unta! Miksköhän en ennen koko asiaa ajatelleeksi ollut tullut, vaikka jo kolmen lapsen kanssa neuvolakortteihin merkintöjä kerennyt keräillä oon. Ihan pakko siinä joku juttu on olla, miksi th:t niin yhteneväistä kieltä merkinnöissään käyttävät!! Meillekin monesti kortteihin merkattu esim: Hienosti rintamaidolla kasvaa. Hormooninäppyjä on. jne.. Kummallisin merkintä yhdeltä th:lta esikoiseni korttiin oli "Tapailee sanoja." Sen muistan ikuisesti. Olimme nimittäin juuri terkkarille kertoneet, että lapsen sanavarasto oli jo erittäin laaja alle 1-vuotiaaksi ja että hän puhui jo häkellyttävänkin paljon. Eikös sanojen tapaileminen tarkoita sitä, että niitä sanoja juuri vasta opettelee muodostamaan, eikä käytä niitä vielä aktiivisesti? Mutta th:n mielestä kun 8-kuinen ei vielä ilmeisesti voinut osata puhua, niin laittoi tuon tekstin, mikä oli kai suurin "myönnytys", minkä pystyi tuossa vaiheessa tekemään. Heh.

Aivan ihanat ja kauniisti sointuvat nimet Nattusen lapsilla!

^Ois se mun mielestäni jo jonkinlaista varpaillaanoloa ja pelokkuutta, jos tärkeänä syynä sille, miksei laittaisi lapsensa kuvia esille nettiin pitäisi sitä, ettei vaan näin tulisi lisänneeksi jonkun ihmisen pedofiilisia taipumuksia tai vähintään helpottaakseen tämän kuvienetsimisurakkaa. Tarkoitin, että itse en jaksaisi tuolla tavalla pedofiileja pelätä, saati edes ottaa huomioon omissa teoissani, koska en tosissaan usko voivani vaikuttaa pedofiilien määrään maailmassa yhtään mitenkään, vaikka kauhean kiva tietysti olisi tämä. En myöskään haluaisi vastaavien pelkojen, saati vastuun tunteen "pedofilian lietsomisesta" tarttuvan lasteni mieliin. Haluan myöskin, että heillä on vapaa fiilis pukeutua julkisella paikalla minihameeseen jos siltä tuntuu, joutumatta pelkäämään että tämä nyt sitten saattaa jotakuta aikuista pervoa kiihottaa. Tää on siis se, miltä musta tuntuu, mutta tiedän ja ymmärrän että monilla raja kuvien tai tekstien tms. jakamisen suhteen menee eri kohdalla. Tahdon aina omienkin valintojeni kohdalla kyseenalaistaa ja kysellä sitä, miksi mikäkin raja just siinä kohtaa kulkee, onko uhka tai rajoite elämässäni realistinen vai perustuuko turhaan kuvitelmaan.

^Siinäpä tässä onkin jokaisella nykypäivän vanhemmalla iso tehtävä punnita oman perheensä kohdalla, minkä verran on valmis oman perheensä asioista tai ulkonäöllisistä piirteistä jakamaan mitäkin materiaalia joko kuvien tai tekstin muodossa. Saattavathan jotkut pedofiilit kiihottua vaikka vauvankakkajuttujen lukemisesta netistä. Mun oma henk. koht. mielipiteeni on se, että on turhaa pelon ja hysterian lietsomista mennä väittämään, että tavallisten lapsikuvien laittaminen esille nettiin olisi kuin "bensaa pedofiilin jo valmiiseen roihuun". Tuolloinhan ihan mitkä tahansa lapsia käsittelevät sivustot, kuten tämän foorumin materiaali, olisivat juuri sitä polttoainetta, jonka kaatamista pitäisi varoa. Sitten taas tuossa lasten oman päätäntävallan menettämisessä sen suhteen, mitä kuvia omasta nassusta on ympäri nettiä mahdollisesti levittynyt ja ikuisiksi ajoiksi tallentunut, on sen vanhemman, joka tämänKIN ratkaisun on lapsensa puolesta tehnyt, reilua tietenkin asiasta lapselle asiallisesti ja ikätason mukaisesti kertoa, sekä tiedustella mielipidettä lapselta siinä määrin kuin se nyt minkäkin ikäiseltä on mahdollista. Ainakin itse arvelisin, että nettiaikakaudella lapsuuttani viettäessäni olisin arvostanut, jos vanhempani ja muut tuttuni olisivat minultakin kysyneet, mitä mieltä olen kuvieni esilläolosta. 3-8-vuotias lapsi pystyy näistä aiheista jo jonkin verran keskustelemaan, ja omilla lapsillani ainakin on ollut sanasensa sanottavana siitä, minkämoisia kuvia tahtovat tai eivät tahdo muille näyttää. Nykypäivänä, kun sukulaisia tai ystäviä ei valitettavasti entisaikojen tapaan ehdi näkemään yhtä usein, ovat nämä nettialbumit usein ainoita esiteltäviä perhealbumeita. Toivon myös muistavani jatkossakin, että olisin suht tietoinen siitä, mistä lasteni asioista nettiin kirjoittelen (onhan suurin osa kirjoitetuista jutuistakin tunnistettavissa ja jäljitettävissä). Esikoiselle olen luvannutkin, etten tietyistä hänen asioistaan julkisesti kirjoittele. Joka kerta kysyn lupaa myös, jos kirjoitan jonkun lapsen keksimän, mielestäni hassun jutun, fb-päivityksenä. Monesti he ovat suoraan sanoneetkin, että ei tuota juttua muille saa kertoa ja olen kunnioittanut tätä toivetta kyllä. Minkäänlaisia pelkoja oman kuvan näkymisestä eri paikoissa taas en halua heidän mieliinsä luoda. Kuten en myöskään alasti viilettämisestä uimarannoilla. Haluan mieluummin kasvattaa lasteni rohkeuden ja vapaudentunteita, en pelon. Tuntematonta ei tarvitse pelätä, sellaista, joka ei pääse koskemaan millään tavalla. Lapseni voivat luottaa siihen, etteivät vanhempansa päästä näin käymään ja tämä riittää, meillä. Kaikki vanhemmat siis eivät koe konkreettiseksi uhaksi omalle perheelleen jossain kaukaisessa kämpässä milloin mistäkin kiihottuvaa pedofiiliä. Oma elämä on toisaalla. Jos joku on niin kieroutunut, että saa jotain kicksejä jonkun ihmee kautta löytämästään kuvasta, jossa viiden vanha lapseni hyppii sadetakki päällä lätäkössä, niin lähinnä säälin tuota aikuista ihmistä, jonka elämä ei ole normaalia. Pelon tai kauhun tunnetta asia ei kuitenkaan omassa mielessäni herätä. Mä en jaksaisi elää noin varpaillani. Erittäin monille lapsikuvat ovat iso ilo elämässä. Maailma ilman lasten kuvia olisi tylsempi ja tympeämpi paikka.

^Mun pointtihan nimenomaan on se, että oman käsitykseni mukaan sille ei mitään mahda, jos joku ihminen on niin vinksallaan, että etsimällä etsii lähes mitä tahansa lasten kuvia, joita voi runkkumatskunaan käyttää. Pedofiliataipumusta ei kukaan kykene toiselle siirtämään, saati ottamaan sitä pois. Visuaalisia ärsykkeitä löytyy maailmasta joka tapauksessa, juurikin paljon helpommin ja ilmaiseksi esmes uimarannoilla ja -halleissa. En ole missään nähnyt enkä kuullut todisteita siitä, että lasten valokuvien olemassaolo maailmassa lisäisi pedofiilien määrää taikka ruokkisi pedofiilista taipumusta jollakulla. Lisäksi vain erittäin harva pedofiili toteuttaa taipumustaan livenä, eli varsinaisesti sekaantuu lapsiin. Tässä mielessä omat lapset pysyvät turvassa nettipedofiileilta, vaikka nämä heidän tavallisia perhekuviaan jossain näkisivätkin. Aika kaukaa haettu ajatus mielestäni on kyllä, että joku todellinen pedofiili lähtisi nimenomaan facebookista salausten takaa löytyviä tavallisia perhekuvia pornokuvina käyttämään, kuvien saamiseksi ja jakamiseksi lienee helpompiakin keinoja... Tärkeintä kai on kyetä huolehtimaan omien lasten fyysisestä turvallisuudesta, eli siitä, ettei kukaan lähipiirissä heitä varsinaisesti käytä hyväkseen. Maailmassa on ollut pedofiileja paljon jo kauan ennen minkäänlaisten kameroitten keksimistä. Tämä on ikävä tosiasia. Omasta mielestäni olisi järjetöntä ja ahdistavaa lähteä elämään sellaisen pelon vallassa, ettei uskaltaisi omia perhealbumeitaan omien kavereittensa kanssa jakaa. Kuvia on olemassa maailmassa monenlaisia, eikä koskaan voi tietää, millaisia fetissejä kenelläkin on ja mistä kukakin kiihottuu. Mutta jos sen vertaa ei voi luottaa omiin kaverilistalla oleviin, että pelkää omien kuvien joutuvan vääriin käsiin, niin silloin ehkä kannattaa harkita, pitäisikö pistää tarkemmat filtterit siihen, kenelle kaikille omat kuvat näkyvät. Toiset ihmiset voivat repiä irti fantasioita ja kicksejä ihan vaan siitä, kun näkevät lapsesi kulkevan kumisaappaissa kadulla, eikä tämäkään kyseistä lasta vielä vahingoita. Sen sijaan pelon ilmapiiri (osittain vieläpä jopa turhan hysteerinen sellainen) kasvattaa pelokkaita lapsia.

Pedofilia on sairaus/pysyvä taipumus, joka ei noin yleisesti ottaen käsittääkseni ole parannettavissa. Onko jotain todisteita olemassa siitä, että lasten kuvien olemassaolo lisäisi pedofiilien määrää tai pedofiilista taipumusta jollakulla? Lapsia tulee olemaan maailmassa olemassa aina, harvempi pedofiili kyetään eristämään muusta maailmasta niin, ettei hän esim. kännykameralla pääsisi ympäristönsä lapsia kuvaamaan.

Kyllä inkiväärtä voi lapsille antaa. Esimerkiksi Intiassa tuoretta inkiväärtä käytetään suuriakin määriä ruoanlaitossa ihan päivittäin. Mä oon yhden vanhoista asti käyttänyt inkiväärtä(kin) lapsille myös nuhanparantamisteen joukossa raastettuna, toimii siihenkin. Kokeilisin varmasti myös matkapahoinvoinnin hoidossa, jos joku mun lapsista siitä kärsisi. Raskausaikana suuria määriä inkiväärtä kannattaa välttää. 5-vuotias kuopus oli itse asiassa just hiljattain oksentanut junassa matkustaessaan isänsä kanssa halki maan. Lapsi oli tätä ennen juonut ison määrän makeaa mehua kerralla. Nesteen juominen (varsinkin lämpimällä) lienee oleellisen tärkeää pahoinvoinnin ehkäisemisessä, mutta makeitten juomien ja ruokien kanssa kannattaa olla tarkempana. Ainakin omakohtaisen kokemukseni mukaan matkapahoinvoinnilta on helpommin välttyä, jos juo vettä matkan aikana tosi usein, mutta pieniä määriä kerrallaan. Pidän itse isoa omaa vesipulloa kummallekin lapselle vapaasti saatavilla. Itselleni tuli lapsena erittäin helposti huono olo ihan kaikissa liikkuvissa kulkuvälineissä. Pomppivia kyläteitä pitkin autoilu oli karseinta mitä tiesin. Usein oksensin ovesta (tai penkille) juuri ennen lähtöä syödyt makeat mansikat, tai muuten vaan kärsin takapenkillä vihreänharmaana, kun muut autossa olijat pystyivät nauttimaan matkanteosta. Sitten tuli paha mieli siitä, kun omalla pahoinvoinnillani "pilasin" muittenkin matkan, ja lopulta opin olemaan valittamatta pahasta olostani, kun ei aikuisia paljoa tuntunut kiinnostavan tehdä mitään sen parantamiseksi, piti vain kärsiä... Oireita mulla pahensivat selvästi mm. auton liiallinen lämmitys, riittämätön tuuletus, voimakkaat hajut (kuten bensa, tai jonkun matkaseuralaisen käyttämä partavesi tai muu hajuste), sekä väsymys. Ihan aina muistaisin, että mulla on esim. rusinoitten ja pähkinöitten napostelu sekä veden juominen auttanut pahoinvoinnin voittamisessa. Riittävän usein pidetyt jaloittelutauot eli kunnon happihyppelyt ovat tuntuneet jeesaavan myös.

^Pari nopeaa kommenttia itseltäni edellisiin teksteihin, lähinnä tuo Hesarin juttu herätti ajatuksia. Useimmiten se lasta varsinaisesti hyväksikäyttävä henkilö on juuri joku läheinen ihminen. Näin ollen mielestäni lasta ei pysty suojelemaan sillä, että hänen kuvansa/ulkomuotonsa olisi "vain naapurien näkyvillä". Kuka tahansa pedofiili pystyy nykyään huomaamattomastikin kuvaamaan lapsia esim. uimarannoilla tai uimahallien pukuhuoneissa, jos näin tahtoo tehdä. En siis itse usko, että nykypäivän teknologian ja huomaamattomien piilokameroitten aikaan kyettäisiin ehkäisemään pedofiilien kuvien keräily ja kuvista kiihottuminen lopettamalla juuri perhekuvien jakaminen ystäville netissä. Pelastakaa lapset ry:n Mari Laihon kommenttien kanssa puolestaan oon itse aika lailla samoilla linjoilla. On itselle epämiellyttävä ajatus, että pedofiili käyttäisi oman lapseni kuvaa kiihottumistarkoituksessa. Tämä ei kuitenkaan vahingoittaisi lastani ihmisenä, mutta silti en näe tarvetta varsinaisia nakukuvia lapsistani nettiin laittaa. Voihan joku pedofiili kiihottua lapseni katselemisesta vaikka kaupassa tai kadullakin, mutta silti lapseni ei pääse vahingoittumaan, jos vain hänen lähipiirinsä pitää tästä asiasta huolen. Facebookin ym. nettiviestinnän salausasetukset kannattaa kyllä jo ihan muistakin tietoturvasyistä hoitaa omakohtaisesti kuntoon välittömästi, mikäli näin ei ole jo tehnyt!! Pienentää juuri sitäkin riskiä, että joku häiriköijä saisi tietää kotiosoitteen tai muut yhteystiedot jotakin kautta.

^^ Milena, Mila, Lia, Leah

^Pyryn kanssa Veera sopisi mielestäni hienosti. Kuten myös Vilja, Valma, Verna, Virna, Vilma, Pinja... Toiseksi nimeksi ehdotan: Miina, Minta, Manta, Minttu, Minttuliina, Mimosa, Matilda.

^^^Siis nuohan ovat ihan tosi vanhoja palikoita, mieletön löytö!! Meillä on ihan saman sarjan puupalikat mun mummulassani ollut aina, ovat äitini vanhat 1950-luvulta.

Pahoinvointi on lisääntynyt, eikä omaa heikkoutta tai avuntarvetta uskalleta häpeän pelossa myöntää. Ja vielä kun ampuma-ase on helposti saatavilla ja teon nopeus tuntuu "helpoimmalta" tavalta paeta käsistä riistäytynyttä tilannetta, niin sitten käy näin, viattomat menettävät oikeuden omaan elämäänsä. Hiljaiseksi vetää nämä tapahtumat.

Mun esikoinen tuhos 3-vuotiaana kiinalaisessa ravintolassa yhden sellasen kirkkaanpunaisen hapsukoristeen, joita löytyi roikkumasta eri puolilta ravintolaa. Lapsi ei vaan pystynyt pitämään sormiaan poissa hypistelemästä sitä tupsua, vaikka useaan kertaan tiukkaan kiellettiin. Hän ei tykännyt ravintolan ruuasta, ja sai tekemisen puutteessaan aikuisten huomaamatta koristeen hajotettua pieniksi langanpätkiksi ympäri penkkiä. Osoittautui sitten niin, että nimenomaan juuri tuo koriste oli ravintolan pitäjälle todella tärkeä ja arvokas, ja tuo omistaja tilitti mulle englanniksi vaikka miten pitkään vakavana sitä, miten kauan kestäisi Kiinasta taas vastaava koriste tilata. Syvästi pahoitellen ja hiljentyneenä maksoin tupsusta ravintolan omistajalle 15 euroa, poistuimme paikalta, emmekä kyseiseen ruokapaikkaan ole astuneet jalallamme enää kertaakaan (tapahtuneesta nyt 5 vuotta ja tunnen yhä sen järkytyksen, minkä tilanne aiheutti ... Ei se rahan menetys, vaan se nuhtelun totisuus ja määrä...) Noh, kaikenlaista muutakin ovat rakkaat tahmatassuseni sittemmin kerenneet jo tuhota. Seiniin piirrelty permanent-tusseilla ja öljyväriliiduilla, tapetointikustannuksia tullut muuttojen yhteydessä satoja euroja näistä... Kuopuksella oli joskus 3-4-vuotiaana hillitön saksimisvimma, ja eri puolilta taloa löytyi jemmoja, joihin hän oli piilottanut uuteen uskoon laitetut ikkunaverhot, pitsiliinat, isosiskon uikkarit ja lempisukkikset... Kaikkiin tekstiileihin leikattu just sellaseen paikkaan niin iso reikä, ettei minusta ollut korjaustoimenpiteisiin. Sukkiksista tuli sitten kotisukkikset, ikkunaverhosta prinssinviitta jne. Niin, ja mun tähän asti kalleimman läppärini kuopus-poloinen hajotti kahden vanhana pissaamalla kaaressa suoraan sen päälle (oma moka, kun jätin tietsikkani niin matalalle lojumaan ja annoin lasten ottaa niin paljon ilmakylpyjä...).

Huoh, mun ois tietysti pitänyt muotoilla aiempi lauseeni niin, että "Valtaosa klamydiainfektion saavista ihmisistä elää vakituisessa parisuhteessa". Toisella osapuolella tuolloin tietysti ollut joko rinnakkaissuhde tai irtosuhteita, eikä joko ehkäisystä ole välitetty tai testeissä viitsitty käydä. Näin syntyy turhaan lapsettomuustapauksiakin, kun kumppanille ei uskalleta kertoa, että ollaan käyty vieraissa, ja toisella jatkuu tulehdus ties kuinka monta vuotta. Mutta tää on mulle henk. koht. sen verran tuskallinen aihe, etten haluis lasten suukottamista koskevaa ketjua näillä aikuisten mokailuilla enempää spämmätä. Kuuluin toki itsekin ennen siihen ihmisryhmään, joka ajatteli pettämiskulttuurista ja sukupuolitaudeista lähinnä niin, etteivät sellaiset jutut koskaan osuisi omalle kohdalleni millään tapaa. Eikä mulle tuosta klamydiatartunnan mahdollisuudestakaan, tai koko pettämisestä, ois varmaan viime vuonna kerrottu yhtään mitään, vaan salattu koko homma, ellen ois sattunut olemaan raskaana... Kaikenlaista voi elämässä tapahtua semmoistakin, mitä ei ois koskaan omalle kohdalle uskonut tapahtuvaksi. Oman + perheen terveyden ollessa kyseessä oon itse kallistumassa yhä enemmän sille linjalle, ettei vara venettä kaada. Eli tulen itse jatkossa käymään sukupuolitautitesteissä säännöllisesti, vaikka parisuhdetilanteeni olisi mikä. Vain omat tekemisensä kun voi tietää täysin. Meillä ei lapset silti vaille suukotteluja, haleja ja muuta hellyyttä jää - 5- ja 8-vuotiaat saavat edelleen viettää vanhempien sylissä niin paljon aikaa kuin haluavat, ja heitä paijaillaan paljon, ja he itse jakelevat haleja ja pusuja myös. Ei vaan tunnu mitenkään pakolliselta tai edes tarpeelliselta pussata suoraan juuri huulille, joista suora limakalvokosketus, ja tätä kautta vaihtaa bakteeri- ym. kantoja.