Forelli

^ Samaa mieltä, ei kaverisuhteita ilmoiteta alkaviksi ja päättyviksi niin kuin lapsena tehtiin. Kyllä jokainen huomaa, jos yhteydenotot jäävät yksipuolisiksi eikä juteltavaa oikein enää ole. Minulle kävi aikoinaan niin, että ensimmäisten tuttavieni alettua lisääntyä he katosivat elämästäni. Yritin olla kiinnostunut lapsista, ja olinkin ihan aidosti, mutta eräskin hyväksi kuvittelemani ystävä ei edes muistanut/halunnut ilmoittaa lapsen syntymästä, vaikka olimme tavanneet ihan hyvässä hengessä vielä kuukautta aikaisemmin. Olin jo hyvin huolissani kun LA:sta oli kulunut 3 viikkoa, olin aivan varma, että jotakin oli tapahtunut. Kiertoteitä sitten kuulin, että vauva oli syntynyt ajallaan ja kaikki oli hyvin.Tapasimme sen jälkeen vielä, mutta ei se siitä enää ystävyydeksi muuttunut. En toki sulje pois mahdollisuutta, että löydämme vielä toisemme myöhemmin elämässä, ja sen takia onkin mielestäni parempi, että ystävyyksiä ei avoimesti pistetä poikki.

http://yle.fi/uutiset/pomarkun_murhenaytelma_paljastui_perhesurmaksi/6187991?origin=rss Mikä *vetti näille tällaisille miehille oikein tulee? Lahdatkoot itsensä jos kerran elämä on niin mahdotonta elää, mutta miksi riistää henki viattomilta lapsilta! Mikä ihme tällä kansalla on kun näitä tällaisia uutisia tulee kiihtyvään tahtiin?!?! Miten tämä äiti pystyy ikinä enää elämään elämisen arvoista elämää? Miten hän pystyy tällaisen iskun jälkeen takaamaan turvallisen alun tämän pienen, tarvitsevan vauvan elämälle? Toivottavasti turvaverkko ympärillä on hyvin vahva. Toivottavasti myös kunnalla ja valtiolla on osoittaa resursseja apuun, jota tarvitaan tällaisesta kammottavasta tilanteesta selviämiseen.

Olen mieltynyt M:ään! Miisa ei ehkä olis mun tyttöni, mutta ihan ok nimi silti, annan 8. Milka?

Mun tekis kanssa mieleni hutkia pitkin persuksia ihmisiä, jotka ylipäätään näkee seksin niin että se on toisen ottamista ja toisen antamista. Ja sitten tästä itse asiasta: olen pannut merkille, että ihmisen mieli ei kertakaikkiaan kestä sitä, että kaikkiin asioihin ei ole olemassa vedenpitäviä selityksiä. Tai siis joidenkin mieli ei kestä, joidenkin kestää paremmin. Se on varmaan jonkinlainen pyrkimys henkisesti hallita tätä elämän sattumanvaraisuutta, että hakee jonkun (naurettavan) selityksen asiaan josta ei oikeasti mitään tiedä, ja sitten uskoo siihen kuin pukki sarviinsa.

Minua miellyttäisi enemmän kirjoitusasu i:llä, annan 5. Eevi?

^Olipa ajatuksia herättävä teksti. Koskee mielestäni kaikin tavoin lapsettomia ja oikeastaan monia muitakin elämänalueita.

.

Ei hitsi, onko jonkun muunkin mielestä ranskalaiset lastenvaatteet aivan älyttömän ihania? Etsin toistaiseksi vasta kummitytölle jotain nättiä, ja esim. nuo Du pareil au mêmen vaatteet on vaan niiiiin kivoja.

Jostain syystä J-alku ei kolahda, muuten ihan ok perusnimi: 7. Katri?

Sitä vaan jäin ihmettelemään, että onkohan sellaista tilannetta, jota joku ei päivittelisi... Jos jätät vauvan isälle niin ihmetellään, jos et jätä niin ihmetellään. Minusta on aika luontevaa, että vauva on enemmän äidissä kiinni aluksi. Ei se ennusta sitä, minkälainen suhde isän ja lapsen välille myöhemmin muodostuu. Tärkeintä on varmaan, että äiti ja isä pääsevät sopimukseen hoidosta niin että kumpikin ovat tyytyväisiä. muoks. Siis ei ole toki lyödä pöytään mitään tieteellisiä todisteita tuosta ennustettavuudesta, mutta lähipiirissäni on kovin monenlaisia esimerkkejä eikä tietääkseni yhtään etäistä isää.

^ Korkeintaan tuossa tilanteessa voisin minäkin jotenkin hyväksyä perumisen. On tuossa silti sellainen henki, että saatiin "parempaa" seuraa. Joku valkoinen valhe olisi ollut paikallaan, tosin minulla olisi kyllä ollut silti vähän huono omatunto, että lupaan ensin jotain ja perun sitten ilman todellista syytä. Jotenkin ajauduin pohtimaan, että mitenhän nämä äidit aikovat kasvattaa lapsensa. Meillä vanhemmat yrittivät istuttaa meihin jotain tajua oikeasta, väärästä, toisten huomioon ottamisesta. Piti aina miettiä, ettei käyttäydy toisia kohtaan sillä tavalla, mikä itsestä tuntuisi kurjalta. Taitaa olla auttamattoman vanhanaikaista tai jotenkin kristillistä. Nykyään on ilmeisesti tärkeintä vaan oppia pärjäämään ja menestymään.

^Musta on aika ankeaa, jos paremmilla bileillä tarkoitetaan käytännössä suurempia kännejä, varsinkin kun tässä nyt ei varmaan puhuta ihan 15-vuotiaista. Mutta ehkä tää on vaan niitä asioita, joita monet alkaa tajuta vasta kun ne kolahtaa omalle kohdalle. Kummiutta onneksi on vielä aikaa makustella kun olet nähtävästi aika alussa vielä (onnea!). muoks. Mistä noita kirjotusvirheitä aina tulee...

^No et kyllä minusta reagoi mitenkään liian voimakkaasti, minäkin olisin pahastunut ja ehkä se olis minusta myös näkynyt / kuulunut. Olen ollut huomaavinani, että tosta on tullut nykyään "maan tapa" ihan muutenkin, ei pelkästään lapsiperheisiin liittyen. Ei tunnu merkitsevän mitään se, että on sovittu jotakin jonkun kanssa.

Tää on aivan käsittämätön: http://yle.fi/uutiset/kiinassa_tehtaillaan_syopapillereita_ihmissikioista/6086504?origin=rss

Minun spontaani ajatukseni on, että luultavasti ottaisin etäisyyttä tuohon ystävään, koska selvästi koet tilanteen kiusallisena. En vastaisi puhelimeen tai viesteihin joka päivä, enkä selittelisi sitä mitenkään. Ei minusta suoraan sanottuna ole ihan tervettäkään, että ystävään ripustaudutaan tuolla tavalla. Itse tuohon asiaan voisi tietenkin vielä kerran nätisti mutta suoraan sanoa, että sinua häiritsee se jatkuva miehistä puhuminen ja toivot että hän ei enää ehdottele sinulle mitään. Toinen "kikka" voisi olla, ettet enää mitenkään reagoi tai kommentoi miesaiheisiin juttuihin, olet niin kuin niitä ei olisi sanottu tai kirjoitettu ollenkaan. Jos muutosta ei sittenkään tapahdu, vähentäisin reippaasti yhteydenpitoa, ainakin jos ystävyys ei enää anna sinulle mitään vaan on pelkästään taakka. Olen jonkin verran miettinyt tätä aihetta omallakin kohdallani, eli kertomuksessasi on jotain hyvinkin tuttua. Minulla ei ole noin päällekäyvää läheistä, mutta on kylläkin yksi ystävä (sattuneista syistä ei enää niin läheinen kuin nuorempana), joka usein tuntuu pyytämättä "ojentavan" minua siinä, miten pitäisi ajatella / toimia jossain asiassa x sen sijaan, että hän voisi edes yrittää ymmärtää miksi minä koen sen niin kuin koen, siis vain kuunnella. Sitä vartenhan ystävät ovat! Ei tunnu kivalta jutella asioistaan, kun aina vastassa on besserwisser. Sitten on myös anoppini, joka myöskin tarttuu sellaisiin omiin asioihini, joihin en ole pyytänyt neuvoja ja jotka vain käyvät ilmi keskustelun lomassa. Hänkin tietää minua paremmin, mitä minun tarvitsisi missäkin asiassa tehdä. Ja voi, onhan näitä muitakin: kun aikoinaan sanoin kaasolleni, että en halua polttareita, hän kuitenkin ne järjesti koska "vaikka sanotaan noin, jokainen kuitenkin ne polttarit haluaa". En oikeasti olisi halunnut eikä ilta ollutkaan kovin luonteva, koska ystäväni tulevat niin eri piireistä. Jäi harmittamaan, ettei uskota että jotkut todella tarkoittavat mitä sanovat. Yhteistä kaikille näille tällaisille ihmisille on, että alan väkisinkin ottaa heihin etäisyyttä, sillä ei ole mukavaa kun ei tule kuulluksi omana itsenään. Siksi yritän itsekin muistaa pidättäytyä neuvomasta ketään, ellei neuvoja vartavasten pyydetä.