teepannu

Aktiivijäsen
  • Content count

    1038
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by teepannu

  1. Lapsivesien menolla spontaanisti 38+1
  2. Lapsiveden menosta syntymään 5:15
  3. Meille tulossa esikoinen. Yllätyksenä, koska meillehän sanottiin, ettei lapsia voida saada ja oltiin lopetettu yrittäminenkin. Olen sairastellut pitkään, rahatilanne sen vuoksi heikko, kun on tukien varassa. Ja nyt koko lokakuun jäin ilman mitään tuloja kun eri tahot maksavat eri aikaan tukensa, toinen etukäteen, toinen takautuvasti. Joten nyt ahdistus ja stressi, miten saa kaikki tehtyä..onko rahaa bensaan kun pitää lähteä synnyttämään jne. Olen saanut apua monelta foorumilaiselta, että on saatu vauvalle tarpeelliset haalittua. Ilman foorumilaisten apua olisin hajonnut pystyyn. Omistaan voi karsia, ei tulevan vauvan. Oen käynyt myös psykologilla juttelemassa. Se on ...no hiukan auttanut. Rahatilanteesta johtuvaan stressiin ei puhuminen oikein auta, koska puhuminen ei tuo rahaa. Meillä auttaa hiukan se, että saan päivää ennen laskettua aikaa äitiyspäivärahan. Lainata vaan ei tekisi mieli keneltäkään..mutta todennäköisesti on pakko (ja se verottaa taas marraskuun tuloja) että päästään synnärille. Päivä kerrallaan, koitan, miettiä sitä aikaa kun lapsi syntyy. Hoen ittelleni että asiat järjestyy. Koitan laittaa kaiken tarpeettoman myyntiin, että saisi taas ruokarahaa. Yhden ison jutun sainkin myytyä ja pystyn menemään hakemaan pari trippiä synnärilaukkuun ja äidinmaidonkorvikkeet varuiksi kaappiin. Odotus saa tunteet muutenkin sekaisin. Tahtoo että kaikki olisi jo valmiina. Kaikki keskeneräinen painaa. KAIKKI. Olenkin esim. vanhoja keskeneräisiä käsitöitä tehnyt valmiiksi, ne ei sitten paina. Olen siivonnut sen kaapin, mikä piti siivota viime vuonna. Olen järjestellyt ja sovitellut. Se AUTTAA. Kun saa asioita niin, että on mahdollisimman VÄHÄN kesken. Kun on ahdistunut yhdestä asiasta, ei tarvi kuin pienen asian, mistä ahdistuu lisää..eli nämä keskeneräiset. Ja samalla kun siivoaa, löytyy tarpeetonta tavaraa, mitä voi myydä, että saa rahaa.
  4. Mein nuorimmainen kissa teki pahojaan, komensin sitä... Kissa katto mua jotenkin niin hirveen surullisena ja mä pillahdin hysteeriseen itkuun, mikä alkoi aina uudelleen kun kissa käveli mun ohi tai silitin kissaa tai pyysin anteeksi että karjahdin "ei" niin kovaa pienelle luontokappaleelle.. Ja muoks näemmä jo aiemminki kirjottanu tänne poranneeni samanlaisesta syystä
  5. Tarviiko alkaa huolestumaan...kun koko päivän on maha ollut kipeä, kivistävää kipua koko mahan alueella. Pieni on kyllä liikkunut, mutta todella paljon vähemmän kuin yleensä. Tuntuu myös että aiemmin pääalassuin asento olisi muuttunut, enkä enää tunnista miten pieni on mahassa..osin siksi että maha tuntuu kovalta. Eli kuin yhtä pitkää supistusta ollut koko päivän.. Nyt viikkoja 37+3 ja seuraava neuvola tiistaina.
  6. Kiiwi, omena, porkkanat. Omenanpalat dipattuna valkosipulidippiin (siihen estrellan valkosipuli ja kermaviiliin sekoitettuna) -NAM!!
  7. No, jokainen kokee kivun eri tavalla. Pointti oli mulla vaan se, että kyseessä on esikoinen, eikä ole minkäänlaista käsitystä, että minkälaisia kipuja on odotettavissa, että mistä tietää supistusten olevan tarpeeksi voimakkaita, ettei aja ns. turhaan tai soita turhaan miestä hakemaan 20km päästä mua sairaalaan. Eikä minullakaan mikään hulluton kipukynnys ole, tarkoitin vain, että olen tottunut puremaan kotona yksin hammasta oli kivut sitten mimmosia tahansa. Se on hienoa, että osaa nauttia ja tietää koska lähteä. Minä en osaa nauttia, osaan vaan panikoida, että koska pitää lähteä. Mutta annettakoon se minulle anteeksi...jokainen kokee sen synnytyslaitokselle mentävän matkan eri tavalla, matkasta riippumatta.
  8. Hehehe, mä oon erilaisten kipujen kanssa taistellut 2008 vuodesta asti.. Joten toi "niin kauan kun kotona selviää" tarkoittaa todennäkösesti sitä, että syntyy eteiseen/ambulansiin/autoon. Täytynee tästä keskustella ensi viikolla neuvolassa.. Kiitos vastauksesta <3
  9. Mä täällä kanssa panikoin matkaa synnytyslaitokselle, vaikka ajo-aikaa on "vain" tunti, huonolla kelillä tunti ja vartti. Siihen päälle se aika kun miehen hälyttää töistä hakemaan mua, 20km päästä. Piti valita synnäriksi Salo, mutta vaihdettiin Tyksiin, koska sinne osataan reitti vaikka unissaan.. Ja sen tiedon tarvii.. Tiedän, että vedän ihan paniikkiin, eikä musta ole kartturiksi miehelle siinä h-hetkellä. Kyseessä siis esikoinen, eli ihan pihalla vielä siitäkin, että missä vaiheessa synnärille edes lähdetään.
  10. ^ mulla kanssa ihan eri laskettu aika jos mennään ovulaation mukaan.. Mutta eivät siirtäneet päivämäärää. Muoks. pois mulla nousi kuume siks tää ilmiö tuli.
  11. Lontoon rakeita ja fazerin sinistä lontoon rakeilla. Täältä ei vaan oikein löydy niitä niin himo vaan pahenee! Ja nyt uusin, raxin buffet himottaa ihan hulluna!! Ja matkaa lähimpään on yli tunnin ajo!
  12. ^ ei mun mielestä ole turhaa, että molemmilla on omansa. Mä sain ihanan turkoosin bolan lahjaksi vaukkari-ystävältä <3 Töissä sitä ei voinut käyttää, mutta nyt sairaslomalla käyttänyt kun mennyt kävelylle, tai mettään. Välillä pitänyt vaan tossa mahan päällä ja kilistellyt sitä huvin ja urheilun vuoksi. Samalla tavalla tarkoitus laittaa muiden muistojen ja vauvakirjan kanssa jemmaan tuo bola-koru
  13. SAS

    Joka torstai klo 18:00 tutustumiskierros lähtee Salossa. Sinne menossa tutustumaan. Neuvola suositteli menemään, vaikka valitsisi Tyksin. Tosin, Tyksinkin homeremppa jatkuu vielä 1.10. asti..ja saattaa vielä siitäkin venyä. Joten Salo taitaa olla se valinta..ei innosta minkään remontin keskelle mennä. Salosta löytyi tämmöinen.. Ihanko tosi.. kaikki lakkautetaan...?! Viimeksi lakkautettiin tässä ihan lähellä ollut synnytysosasto..joten nyt on tunnin matkat synnäreille. http://www.adressit.com/hatahuuto_salon_synnytysten_puolesta
  14. Katoin eilen panda-ohjelmaa ja purskahdin itkuun kun emopamdalta vietiin toinen kaksospoikanen pois. Ja poikanen huusi hirveesti ja itkua pahensi se että ne kerto että se ei tuu omillaan toimeen ja kuolis luonnossa äkkiä jos luonnossa tulis kaksoset. Edellispäivänä taas porasin kun jouduin torumaan mein nuorinta kissaa (todella ilmeikäs otus) ja se ei tullut luo kun pyysin eikä kattonu päin ku vaan alta kulmain.. Huono omatunto tuli..
  15. Marli Vitalin mehu karpalo - rypäle Olin juonut jo melkein koko litran kunnes tajusin, että tuoteselosteessa lukee "vihreä tee" Wooot?? Siis kun ne vihreät teet -yrttiteethän oli kiellettyjen listalla..
  16. Oli paahtoleipä, juustolla tai pelkällä voilla alkuraskaudesta liki keskelle. Nyt tehnyt mieli porkkanaa ja kukkakaalia. Dipattiinki porkkanoita ja kurkkua valkosipulidippiin ja tein omenasiivuja lisäks. Dippailin si omenasiivuja valkosipulidippiin -NAM! Eldoradon Aamuhetki-mehua tekee mieli kanssa.
  17. Lisään aikasempaan listaani: -että ei ole olemassa energistä keskiraskautta, ainakaan kaikilla -että väsymys, on jotain sellaista, mitä ei ennen ole kokenut -että maitoa alkaa erittyä jo ennen lapsen syntymää
  18. urppis näen molemmissa kuvissa viivan, iPadin näytöllä <3 näkyy viivat <3 vahvistumisia <3 Tassunen viiva <3 <3 <3
  19. ^ no siis vaan sillä tuli mieleen että kannattaa selvittää jos vain pystyy, kun on joskus jotain itsestäänselvänä pitänyt, menettely onkin ollut ihan eri kuin Suomessa.
  20. En löytänyt aihetta, joten päätin perustaa! Ketjuja löytyi maha-asukin nimistä, mutta: MILLÄ NIMELLÄ ITSE, PUOLISOSI, SUKULAISESI JNE KUTSUVAT VAUVAMAHAASI? Siis sitä pömppää, mikä kasvaa, ei sitä sisältöä Rakkaalla lapsella on monta nimeä, tai siis, rakkaan lapsen kodilla on monta nimeä Miten teillä? Onko vatsallasi hellyttelynimi? Lempinimi? Millä nimellä itse sitä kutsut ajatuksissasi? (poistakaa, ohjatkaa toisaalle jos on jo ketju, ja tää aamurähmäsilmä ei ole huomannut)
  21. Lisää nimityksiä tullut -pömpylä -pömppis ja se suosituin tällä hetkellä: -outokumpu
  22. ^ junamatkusteluun pakko ohi aiheen kommentoida, että nykyään on ne hytit, mitkä on lapsille tarkotettu. Matkustettiin meno-paluumatkat sellasessa kerran ja sai olla rauhassa, siellä oli leluja ja se oma rauha jne..
  23. Suomessa on ainakin junassa inva-vaunut, mutta ulkomailla en tiedä. Kannattaa se kaukalon vuokra miettiä paikanpäältä, esim tuloterminaalissa jos on joku autovuokraus, minne saisi sen palautettua. Pahimmassa tapauksessa rattaat auki, turvakaukalo niiden päälle, lapsi kantoliinassa, jos saa lainaan tai toimii se sisarlauta, sen päälle matkalaukku/reppu tai toisella kädellä rattaat, toisella laukku. mä oon noita reissujuttuja paljonkin miettinyt että miten toimis vauvan kanssa Ja sitten selvitys, saako paikallisessa julkisessa liikenteessä kuljettaa lasta kantoliinassa(muoks. ja jos saa, uskallatko kuljettaa). Busseilla kun pääsee lähes joka paikkaan terminaalista.
  24. Mun tarkoitus olis liikkua lapsen kanssa kuten nytkin olin liikkunut, autolla ja kävellen. Olen ns. kokenut lentomatkustaja ja reissaaja muutenkin yksin ja porukalla. Siksi halusi tulla siis sanomaan: Että taitaa olla järjestelykysymyksiä kaikki. Matkalle pakkaaminen minimointi tavaroissa -mitä pystyy esim pesemään reissun aikana (stressaa huomattavasti vähemmän pestä parit alkkarit, bodyt illalla, kuin kantaa kolmea lisäkiloa siirtyessä paikasta toiseen). Onko mahdollista ostaa paikanpäältä pesuaineita? Jos on joku tietty mitä käyttää, ottaa matkapulloihin shampoot ym hoitoaineet mukaan. Lähtee kilo laukusta pois kun karsii kosmetiikkaa ja muuta sellaista, mitä voi ottaa vähemmän, tai ostaa purkin paikanpäältä. Itse liikkumiseen, en tiedä tarkkaa maata minne olisitte menossa, mutta onko mahdollista kurvata matkatoimistoon käymään, kysyä paikallista vuokrausta, että saako (vai onko vain Suomen juttu) turvakaukaloa vuokrattua paikanpäältä. Kun on kaikki liikkumiskeinot varmistettu, helpottaa se olemista paikanpäällä kun ei tarvi siellä miettiä, että mihinkö ja mitenkö. Itse lähtisin, jos mahdollisuus olisi, vauvan kanssa ja miettinytkin sitä mahdollisuutta. Tosin mun mietinnöissä oli pelkästään matkarattaat ja toi kantoliina kuulostaa paljon kätevämmältä. Matkalaukut mietin heti että perässävedettävät ja itsessään mahdollisimman kevyet. Reppu ja käsimatkatavarat niin, että mahdollisen väsähtämisen aikaan saisi ladottua ison matkalaukun päälle ja pääsisi istumaan niin että tavarat on jaloissa ja molemmat kädet jäisi lapselle, syöttöä tai omaa juomista/syömistä varten. Ja muoks. rattaiden vuokraamistakin voi kysyä sieltä matkatoimistosta. Matkarattaat voisi saada viritettyä kiinni isoon matkalaukkuun? Jos esim bussilla kulkemista ajattelee, pienempään tilaan menee matkalaukut, kantoreppu ja rattaat kasassa.. Saako matkarattaisiin esim sisartuella (mikä se lauta on kun tulee työntoaisan päähän alas) sen laudan päälle matkalaukkua? Aina on ne avuliaat kun auttaa rattailla kulkevan bussiin ....en tiedä oliko tuosta nyt mitään apua...
  25. Speranza <3 uutta testiä kehiin!! Iiiiik!! tuiku <3 siinä ON väriä!! <3 voi kun vahvistuisi <3