touko2012

Itse olisin aikanaan mennyt mielelläni töihin lasten saamisten välillä, mutta minullapa onkin mies joka ei todellakaan jää lasten kanssa kotiin. Hän on saanut niin vanhoillisen kasvatuksen että naisen kuuluu olla kotona lasten kanssa eikä missään töissä... Ja hänhän ei ala mitään vaippoja vaihteleen. Olemme olleet yhdessä jo aika pitkään mutta pakko myöntää että tähän tilanteeseen on jo sopeutunut. Oma äitini on ollut kotiäitinä lähemmäs 20 vuotta ennen kuin meni töihin. En vaihtaisi aikaani lasten kanssa mihinkään, mutta pakko myöntää että kyllä sitä hiukan alkaa kaipaan ihmisiä ympärilleen.

odotan tällä hetkellä numero nelosta ja toisinaan tuntuu että olen täysipäiväinen yh-äiti. Hoidan yksin lasten menot eli lääkärikäynnit, toimintaterapiat yms... ensimmäinen oli tosi helppo lapsi siihen asti kun tällä hetkellä keskimmäinen syntyi. Vanhin sai adhd-diagnoosin ja sitten tulikin kolmas jo mukaan kuvioihin. Keskimmäinen ei tykännyt tästä yhtään ja on nyt viimosen kolme vuotta ollut pelkkää uhmaa. Eli voin sanoa et toisen kohdalla alko asiat muuttuun suuresti. Yhden lapsen aikana sai vielä viettää miehen kanssa aikaa enemmän kaksi, toisen kanssa alko jo temppuilu et mihin hoitoon jos halus johkin mennä ja kolmannen kanssa ei ole toivoakaan päästä kun kerran vuodessa. Onneksi omaan ihanan siskon joka aina välillä oman psyykkisen hyvinvointinsa unohtaneena tulee hoitaan mun kullanmuruja et äippä saa nukkua edes yhen yön kunnolla.

Heissan! Oon kohta 4:n lapsen äitykkä Tampereelta ja olen itse viimesen pari-kolme vuotta kärvistellyt sen tuskan kanssa et kaikki on unohtanut mun olemassaoloni... Tai ainakin siltä tuntuu. Miehestä ei oikein ole apua kun se ei ole mikään keskustelija tyyppi eli ainoo puheseura on tääläkin oma äiti ja anoppi. Tää on eka kerta kun käyn surffaamassa näillä "mammapalstoilla" ja tuntuu et aika saman henkistä porukkaa löytyy tosi paljon.