Justiina.

Aktiivijäsen
  • Content count

    157
  • Joined

  • Last visited

About Justiina.

  • Rank
    Aktiivi

Recent Profile Visitors

710 profile views
  1. Meillä on ikäero 1v9kk. Ei tämä millään muotoa helppoa ole ollut, ekat 3kk oli jopa ajoittain vähän sumua vaikka kuopus on hyvin rauhallinen ja vaatimatonkin vauva. Vauvan täyttäessä 4kk alkoi helpottamaan ja nyt on jopa ihan kivaa! Mitä nyt esikoisen uhma on aika rankkaa, mutta siihenkin tottuu. Itse en halunnut että esikoinen joutuisi hyppäämään yhtäkkiä "ison tytön saappaisiin" kun pikkusisko syntyi, koska monin tavoin 2-vuotias on vielä hyvin pieni tyttö ja se sallitakoon hänelle. Pikkuhiljaa hän kasvaa ja kehittyy ja muuttuu päivä päivältä itsenäisemmäksi mikä tietenkin helpottaa sitä omaa duunia. Esikoinen oppi lisäksi puhumaan tosi varhain joten hänen kanssaan on voinut aika hyvin jo "jutella" asioista. Ja tiesihän siinä sen että kädet siinä on täynnä vaatimustasoltaan niin erilaisten lasten kanssa, mutta rankkoina aikoina hokema "kyl se tästä" on auttanut Nyt on ihana nähdä kuinka se suhde alkaa kehittymään (ja kahvinkin saa jopa joskus rauhassa juoda).
  2. Esikoinen ei nukkunut vaunuissa kuin ehkä ekan kuukauden, sen jälkeen nukkui vain jos ne liikkuivat ja lopulta ei sitäkään Sisällä alkoi nukkua kunnon päikkäreitä noin 5-6kk lähtien, sitä ennen nukkui niitä puolen tunnin-tunnin pätkiä pitkin päivää. Nukkui tosin yöt läpeensä jo parikuukautisesta lähtien. Kuopus näytti olevan samanlainen, nukkui tuossa 3-4kk iässä vain pätkiä vaunuissa, mutta sinnikkäästi jatkoin ja nyt nukkuu iltapäiväpäikkärit, parhaimmillaan 3-4h ulkona, seisovissa vaunuissa. Ei tosin tykkää liikkuvista vaunuista joten esikoisen aamu-ulkoilun aikana nukkuu vain 20min ja on hereillä loppuajan. Kumma mukelo Olen ajatellut että nukkuu siellä missä nukkuu, kuhan nukkuu. Ulkona tosin parempi koska esikoinen saattaa olla aika, öh, kovaääninen
  3. Mulla on vähän fifty-fifty. Toisaalta, harvoin tulee ainakaan kestävää lumipeitettä, joten tuntuu niin syksyiseltä. Toisaalta, se syksyn kauneus ja värit oat poissa, joten miellän sen siinä mielessä talveksi. Vähän taas vaikeasti ajateltuna Täällä on yksi marraskuinen, joka syntyi puolessa välissä kuuta. Ihana valo sinne pimeyteen.
  4. Pahoinvointi on molemmissa ollu niin kertakaikkisen kamalaa ettei epäilystäkään. Turvotus oli myös ensi merkkejä ja siitähän pääsin eroon vasta synnärillä.
  5. Mä tykkään lukea horoskooppi luonnehdintoja (en kuitenkaan Ilta-Sanomien ennustuksia) vaikka niitä en tosissani otakkaan. Harmitonta ja hauskaa ajanvietettä Olen itse rapu ja jotenkin kaikki tämän merkin luonnehdinnasta osuu aivan nappiin kohdallani.. Meidän tytöt ovat kalat ja skorpioni, esikoinen kalat ja kuopus skorpioni. Eli ööh.. täysin päinvastaiset persoonat mitä horoskooppimerkin luonnehdintaan tulee? Ihana, rauhallinen ja hurmaava esikoinen sopii horoskooppimerkkinsä luonnehdintaan. Kalat-pienokainen on lempeä, myötätuntoinen ja täynnä rakkautta ympäristöään kohtaan. Hän viekottelee ihmiset omaan maailmaansa suloisella hymyllään ja synnynnäisellä viehätysvoimallaan. Hän tuntuu usein elävän omassa mielikuvitusmaailmassaan, intuitionsa ja syvimpien tunteidensa keskellä. Kalat-lapsi on myös hyvin haavoittuvainen. Hän reagoi herkästi meluun, kielteiseen ilmapiiriin ja ympärillä olevien ihmisten tunteisiin. Älä huolestu, jos lapsi yhtäkkiä sulkeutuu ja alkaa murjottaa. Kalat-lapsi tarvitsee itsetutkiskelun hetkiä ja silloin on vain parasta kunnioittaa hänen yksityisyittään. Kuopus on vielä niin pieni että saas nähdä. Isänsä on skorpioni ja yhteiselämämme on ainakin mielenkiintoista
  6. Itse en katso tuota ihan "normisetiksi". Ehkä olisi hyvä ajatella miltä itsestä tuntuisi jos miehesi tekisi samalla tavalla jonkun toisen naisen kanssa? Olisiko petetty olo? Kärsisikö luottamus? Kuten joku tuolla jo sanoi, ei elämässä voi ihastumisia estää, tunteita tulee ja menee, mutta ne on ne teot joilla on merkitystä. Pettääkö vai ei, ylittääkö raja vai ei. Sinuna miettisin nyt todella tarkkaan onko kaikki tuo toisen miehen kanssa touhuilu sen arvoista. Pelissä kun ei ole pelkästään sinun tunteesi, vaan saatat toimillasi loukata todella pahasti toisen tunteita ja se on iso asia kantaa omallatunnolla. Toivottavasti löydät ratkaisun!
  7. Muoks. Pelkkää outoa koodia koko teksti, joten poistin
  8. En ole huomannut muutoksia, vastasin yhtä usein kuin ennenkin. Mulla nyt soi muutenkin valitettavan usein lastenlaulut päässä, kiitos esikoiseni musiikkimaun. Viimeksi hoilasin suihkussa "Hulda, Hulda huoleton... "
  9. Meillä syödään aamiainen, lounaa, satunnaisesti jokin välipala, päivällinen ja iltapala. Pieniruokainen tyttö, joten jos napsisi välipaloja enemmänkin niin jäisi se oikea ruoka syömättä.. Hyvin tuo jo ilmoittaa jos on nälkä
  10. Minä ja siskoni olemme syntyneet nopeasti, alakautta, ilman repeämiä. Aika ihanteellisesti muutenkin. Siskoni painoi 3,5kg, minä 4,1kg. Siskoni synnytti esikoisen sektiolla, synnytys ei edennyt. Painoi 3,5kg Minä synnytin esikoiseni sektiolla, synnytys kun ei minullakaan edennyt kun en auennut kuin 5cm. Tyttäreni painoi 4kg, joten ainoat asiat mistä löytyy samankaltaisuutta, on paino. Ja se, että olemme siskoni kanssa tyttöjä, siskoni esikoinen on tyttö, samoin omani ja tästä tulokkaasta odotamme myös tyttöä Ja täällä odotellaan jälleen sitä nelikiloista syntyväksi
  11. Tuttuja ajatuksia ja olenkin sitä mieltä, että nämä ovat ihan normaaleja tunteita, joita käy läpi. Itse varauduin siihen että tässä toisessa raskaudessa menee aikaa, mutta se tärppäsikin nopeasti ja ikäeroa tulee vuosi ja 9-10kk. Toki ihan toivottu ikäero, mutta on sitä ehtinyt ajatella vaikka mitä. Minulla oli alkuraskaus hirvittävän rankka oksenteluineen kaikkineen ja välistä tuntui jopa, että kadun raskautta, oli niin rankkaa pienen lapsen ja niiden tulevaisuudenpelkojen ja pahan olon kanssa. Sinnittelin melkein puoleenväliin sen pahoinvoinnin kanssa, kunnes alkoi helpottamaan. Tuntui että olin vain raskaana, en osannut kiintyä vauvaan lainkaan. Ajattelin aina vaan esikoista ja hänen parastaan, vaikka toki pidin itsestäni huolta, jotta vauvalla olisi kaikki hyvin. Ajattelin että millainen hirviöäiti minusta tulee kun en tunne sitä ylitsevuotavaa äidinrakkautta kuin esikoisen kanssa. Nyt olen muutaman viikon aikana alkanut nauttimaan tästä olotilasta. Olo ja kunto on hyvä (ennen niitä loppuraskauden vaivoja ) ja vauvaa olen alkanut jopa ihan ikävöimään, että tulisipa jo, haluan nähdä hänet! Olen järjestellyt pikku vaatteita ja tehnyt pikkuhiljaa valmisteluja. Esikoinen oppi sanomaan vauva ja koskettaa joskus mahaani ja se tuntuu ihanalta, vaikka hän ei toki noin pienenä sitä vielä käsitäkkään. Itse ainakin ajattelen, että esikoinen vei ja vie niin paljon huomiota, aikaa ja resursseja, että se toinen raskaus jää väkisinkin vähemmälle huomiolle. Se menee kliseisesti siinä sivussa. Hormonit ja äidinvaistot, ne kuuluisat leijonaemonvaistot varmasti auttavat siinä kiintymissuhteen luomisessa kun vauva syntyy, siitä en usko olevan epäilystäkään. Mustasukkaisuutta ja jaksamista olen miettinyt itsekin. Läheiset ja perhe auttavat ja olenkin ajatellut että kun apua tarjotaan, otan sen vastaan, enkä hampaat irvessä yritä selvitä yksin, varsinkin jos tulee tunne, ettei jaksa. Esikoisen kanssa (joka muuten oli helppo vauva), en pahemmin tarvinnut apua, mutta uskon että oman jaksamisen ja hyvinvoinnin takia otan mieluusti apua mummoilta, ukeilta, kummeilta ja ystäviltä. Mies nyt on sataprosenttisesti mukana, mutta työthän hänen pitää hoitaa. Mustasukkaisuuteen en osaa sanoa mitään, pidän vain sormet ristissä ja ajattelen että vaikka aluksi vauva tuntuu muukalaiselta, saa tyttö kuitenkin sisaruksen, elinikäisen ystävän
  12. Minulla tosiaan käynnistettiin aika epäkypsästä lähtökohdasta. Kyllähän ne supistukset sitten tunnisti kun niitä lähti tulemaan, heh En ole tässä toisessakaan raskaudessa tuntenut yhtäkään supistusta, en harjoitus tai muutakaan. Saas nähdä miten käy! Ja tiedän tuon malttamattomuuden tunteen, itsellä alkaa nyt jo tulemaan sellainen tunne että saisi tulla jo
  13. Tunsin ekat supistukset vasta synnytyssalissa Meni tosin yliajalle, mutta ei ne supparit tai niiden puuttumiset välttämättä kuitenkaan kerro mitään. Siskollani supisteli viikoilta 37 asti ja koko ajan oltiin lähtövalmiudessa, lääkärikin sanoi että pian, pian, pian, mutta syntyi silti kaksi viikkoa yli lasketun ajan Rentouttavia loppuhetkiä
  14. Tämä aihe saa minut niin surulliseksi. Ymmärrän agressiivisuuden, allergiat ynm. ongelmat joihin ainoa ratkaisu on lemmikin antaminen tai myyminen hyvään kotiin, mutta tämä että lemmikistä halutaan eroon kun vauva tulee taloon. Surullista ja käsittämätöntä. Meillä on 6-vuotias kultainennnoutaja narttu, rakas perheenjäsen jonka ottaessa tiesin että haluan lapsia joku päivä. Vähän tahallani hankin lapsirakkaan rodun. On päivä kun kiroan sitä kilokaupalla lähtevää kultaista karvaa, vesisateessa tehtäviä lenkkejä, varsinkin tässä tilassa, mutta oli kuinka vaikeaa, koira on ja pysyy. Se on minulle niin käsittämättömän tärkeä ja rakas. Minua pelottaa ja hirvittää kahden lapsen ja koiran arki mutta kyllä siitä selvitään. Olemme myös siinä hyvässä tilanteessa, että innokkaita hoitajia löytyy. Korpeaa se että lemmikkiä ottaessa ei ymmärretä että se on parhaimmillaan mukana matkassa parikymmentäkin vuotta. Ihan samalla tavalla en ymmärrä kuinka lapsen/lasten tullessa lemmikit, varsinkin koirat, alennetaan piha-aidan takana haukkuviksi "rasittaviksi riippakiviksi" kun ei ole aikaa lenkittää, leikkiä tai muutenkaan harrastaa. Sitten ihmetellään kun Musti järsii sohvanpäälliset irti turhautumistaan. On varmasti rotuja jotka tähän tyytyvät mukisematta mutta useimmat koirat tarvitsevat liikuntaa, aktiviteettia ja seuraa. Tutustu eläimiin, tutustu rotukuvauksiin, juttele muiden lemmikinomistajien kanssa, harkitse ja punnitse ennen ostoa. Lemmikki ei ole lelu.