Samppi

Jäsen
  • Content count

    42
  • Joined

  • Last visited

About Samppi

  • Rank
    Tavis

Contact Methods

  • Website URL
    http://
  • ICQ
    0
  1. Mies jäisi mielellään kotiin, mutta taloudellisesti meille täysin mahdoton toteuttaa.
  2. Juuri juttelin erään ammattilaisen kanssa asiasta ja taisteluleikit kuuluvat osaksi lapsen normaalia kehitystä. Kaikenlainen rekvisiitta pyssyistä ja miekoista lähtien myös kuuluu asiaan. Keskustelumme siis koski lähinnä 5-6-vuotiaita. Muoks. Itse en kyseisiä leikkejä kiellä, mutta kenenkään satuttaminen ei taisteluleikeissä (kuten ei muutenkaan) ole sallittu.
  3. Ennen raskauksia 65 d, raskauksien jälkeen 65 e/f.
  4. Meillä ekan ja tokan ikäero 2v4kk ja tokan ja kolmannen 2v8kk. Olen oikein tyytyväinen. Juuri sopivat ikäerot.
  5. Esikoisen aikaan laitoin, toisenkin vauva-aikana. Nyt olen kaikki lähes kaikki poistanut enkä enää laita uusia. Ahdistaa ajatus, että joutuisivat vääriin käsiin.
  6. NKL

    Kiitokset vastauksista Hieman yli viikko laskettuun. Tänään neuvolassa toinen terkkari sanoi ihan samaa eli että ihan normaalisti vielä ottavat vastaan. Jos ei siis muuten ole ruuhkaa.
  7. NKL

    Mikähän mahtaa olla Naikkarin tän hetkinen tilanne? Ts. vieläkö ottavat normisynnytyksiä vastaan? Terkkarin mielestä ei, mutta neuvolalääkäri oli toista mieltä... Soittamalla se toki selviää sitten, kun aika koittaa eikä taetta pääsystä ole silloinkaan. Mutta lähinnä, että kannattaako edes soitella synnytyksen käynnistyttyä...
  8. Mulla takana hätäsektio. Poitsun sydänäänet romahti kesken synnytyksen, ktg:n viiva muuttui oudoksi (kertoi hapenpuutteesta) ja mikroverinäytteistä varmistui, että hapenpuute oli vakava. Päällimmäisenä pyörii tunne, kun kätilöt tulivat synnytyssaliin, keräsivät vauhdilla kaikki piuhat ja letkut, ja samalla kertoivat leikkuriin menosta. Olin tietysti todella peloissani vauvan puolesta ja pelkoa lisäsi vauhti, jolla leikkuriin mentiin. Kätilöt työnsivät sänkyäni juosten ja samalla sain esilääkityksen. Nopeasti olinkin sitten unessa. Mies oli heräämössä vastassa, kun heräsin noin 2 tuntia leikkauksen jälkeen. Hänellä oli ihana kuva pojasta Muutama tunti siitä ja pääsin pienen tuhisevan pojan viereen osastolle Ensimmäinen päivä meni tokkurassa. Sekä nukutuslääkkeistä että kipulääkkeistä johtuen. Seuraavana päivänä jo olin jalkeilla. Toimenpiteestä toivuin todella hyvin ja nopeasti. Haavakin parani hienosti. Mitään karseita traumoja ei kuitenkaan jäänyt. Paljon olen asiasta puhunut ja käynyt sitä omassa mielessäni läpi. Tuo on varmaan auttanut paljon.
  9. Menkat alkoi vasta, kun poitsu oli yli 9 kuukautta. Jatkoin imetystä kiinteiden rinnalla, kunnes poitsu oli melkein 1v 7kk. Tuohon asti ei oltu käytetty minkäänlaista ehkäisyä ja oltiin yritetty vauvaa jo monta kuukautta. Yhdet "luomomenkat" ehti olla imetyksen lopetuksen ja raskautumisen välissä. Minä en siis raskaaksi tule, kun imetän.
  10. Meillä on vaavia odottamassa Kimperin trikooliina. On aivan ihanan pehmeä. Taskuun saa laitettua vaikka kännykän tai avaimet. Hankin tuon ihan ensimmäisiä kuukausia varten. Ei ole ehkä mikään maailman jämäkin, mutta oikea pikkuvauvaliina. Mulla on myös kudottu odottamssa ja siihen siirrytään sitten, kun tuntuu, ettei trikoinen riitä. Mä voin ainakin lämpimästi suositella. Kimperillä on helppo aloittaa liinailu sen pehmeyden ja ohuuden vuoksi. Tuosta kasvot menosuuntaan-kantamisesta.... Mä melkein opettelisin sitten selkäsidontoja. Meillä poitsu ainakin tykkäsi olla selässä, kun halusi nähdäkin jotain. Ja ihanan tukeva kantaa.
  11. Mulla alkoi rv 40+3 järkky vatsatauti, joka kesti hieman yli vuorokauden. Soitin synnärille ja sanoivat, että voin olla huoleti kotona juurikin tuon muutaman vuorokauden. Paljon nesteitä vaan. Alkuun ei mikään pysynyt sisällä. Sanoivat vielä, että naisen elimistö kyllä hoitaa sen, että vauva saa kaiken tarvittavan ja voi hyvin.
  12. Oikein paljon voimia täältäkin tk76 ja TIME! Itku tuli. Nikitaa peesaillen "Pakko sanoa, että aivan mielettömän hienoa TIME, että jaksat puhua asiasta ja tehdä kohtukuolemaa tutummaksi ihmisille! "
  13. Myös O&A on erinomainen kantoreppu. Meillä toddler malli ja paneeli on edelleen vuosikkaan pojan niskan korkeudella. Mä siis henk.koht. tykkään isoista paneeleista. Tuntuu, että isäntä tukevasti selässä. Ja tuossa on myös säätövaraa eli menee hyvin pienellekin kantajalle. Tuosta on myös baby-malli olemassa, siitä ei tosin kokemusta. Becoakin on kovasti kehuttu. Siinä ei vaan saa noita hihnoja ristiin. Renkulaa mäkin voisin suositella. Se meilläkin käytössä (maya wrap sling) ja on ihan huippu. Meinaan seuraavan kanssa ehdottomasti aloittaa harjoittelun heti laitoksella. Renkula ja kudottu mukaan.... sama se kummasta aloitetaan Tuntuu jotenkin hassulta, että meidän kuumakalle, jonka kanssa liinailu alkoi huonosti, rakastaa nykyään liinailua. Olisi pitänyt jo aiemmin yrittää, mutta tuolloin tuntui, että peli oli jo menetetty. Eli kandee aina välillä kokeilla. Pisara07: Mitä sidontoja oot kokeillut? Aattelin vaan, että meillä ainakin viihdytään lonkalla ja edessä tuplaristissä. Tuo tuplaristi on myös "väljempi" kuin esim. kietaisux2. Joku kyseli kantosuojasta..... meillä oli tuo 4 vuoden aikaa, mutta jäi aikalailla käyttämättä. N. vuoden ikäiselle alkaa olla aika nafti, jos yhtään enempää vaatetta. Ennemmin investoisin hyvää kantotakkiin......en suinkaan sellaista metsästä....
  14. Me saatiin juuri paikka folkhälsanin pienten lasten vesipeuhusta ja mielelläni kuulisin kokemuksia Vauvauinti alkaa meidän vuosikkaalle olla jo vähän turhan "lälly"juttu. Muut kun ovat järjestäen 3-5kk, muutama 8-9kk löytyy.
  15. Meillä ukkeli oli vauvana sellainen kuumakalle, ettei päästy liinan pikakokeilua pidemmälle. En voinut uskoa, että meidän liinailu-ura olisi siinä.... niinpä hommasin sakaran ja haikiksen ja olen enemmän kuin onnellinen ja tyytyväinen. Edessä pikkumies ei juurikaan viihdy, mutta lonkalla ja selässä sitäkin paremmin. Ensimmäinen kokeilukerta, selässä sakarassa, ja ukkeli vetäs tunnin tirsat. Nyt onkin sitten käyty melkein päivittäin miehen ja koirien kanssa päiväkävelyllä pikkumiehen vetäessä sikeitä joko minun tai miehen selässä. Haikis taas on muuten ihana. Eli rohkeasti vaan kokeillen. Luulin, että olisi raskasta kantaa tuommoista 10-kiloista, mutta mitä vielä.