Untuva

Jäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About Untuva

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Esikoista odottaessa pinaattiletut, nam.
  2. Päätin kestoilla, mutta se ei ollutkaan meidän juttu. Päätin myös karttaa kaikkia muovisia ja äänekkäitä leluja sillä tuloksella, että loppujen lopuksi kävin itse ostamassa sellaisin (esikoinen ei viihtynyt hetkeäkään lattialla, siis ei oikeasti hetkeäkään).
  3. Hei Minttuliini ja Viljatuuli, olen kyllä vilpittömästi onnellinen siitä, jos saan luotua uskoa tulevaan. Olen usein miettinyt, millaisissa tuskissa pienen on pitänyt olla ja MIKSI meitä ei todellakaan otettu tosissaan? Ensimmäisen lapsen kohdalla sitä on itsekin niin epävarma, ja vaikka sydän ja järki sanoi, että kaikki ei ole ok, sitä vain uskoi lääkäreitä ja kuvitteli kaiken mielikuvituksensa tuotteeksi. Kai sitä myös halusi uskoa lääkäreiden sanoihin, että tämä on vain ohimenevää ja vauva-aikaan kuuluvaan. Nyt jälkeenpäin tilannetta tarkastellessa vauva-aikamme oli kaikkea muuta kuin normaalia ja siitä oikeasti jäi minulle kammo. Mitä tulee imetykseen, pystyin imettämään esikoista vain 3kk ja senkin vain osittain. Koen tästä YHÄ alemmuudentunnetta ym., vaikka tiedän, että tilanne oli ihan väistämätön ja että pojan 3vk iässä alkaneet rintaraivarit johtuivat allergiaoireista (ihmeellistä, että noinkin pieni osaa yhdistää maito=kurja olo). Piti vielä lisätä tuohon edelliseen kirjoitukseeni, että perunaa poikamme alkoi sietämään vasta 10kk iässä, peruna oli meillä yksi pahimmista ihottuman aiheuttajista. Jaksamista arkeen, niin pienille kuin vanhemmillekin! Kaikki mahdollinen sympatia täältä!
  4. Kaikki keitot purjo-perunakeitosta lohikeittoon! Kuuluu vain nam nam ja ruoka häviää hetkessä lautaselta.
  5. En anna lapsemme juoda kahvia. Kahviin kastettua lusikkaa on nuoleskellut ja se riittää makuelämykseksi moneksi, moneksi vuodeksi eteenpäin!
  6. Halusin ja sain ja toivoisin saavani vastaisuudessakin!
  7. Edes synnytys ei koskenut omalla kohdallani niin paljon kuin aukiolotutkimus, koskaan en ole vastaavanlaista kipua tuntenut. Minulla on korkea kipukynnys, enkä ollut ollenkaan varautunut moiseen tuskaan.
  8. Näitä viestejä lukiessa tulee liian hyvin mieleen esikoisen vauva-aika. Esikoisemme alkoi oirehtimaan lähes heti syntymänsä jälkeen, eikä noita oireita otettu tosissaan vasta kuin 6kk iässä, kun tilanne ns. räjähti käsiin. Käsittämättömimmälle tuntuu, että viikko tuon lääkärikäynnin jälkeen (jossa meidät vihdoin ja viimein otettiin tosissaan, vaikka veritesteissä ei koskaan mitään näkynytkään) sopivan maidon ja ruokavalion löydyttyä lapsemme alkoi nukkumaan täysiä öitä (normaalin jatkuvien vatsanväänteiden ja paukuttelun sijaan) ja kutiava ihottuma katosi saman tien. Vajaan vuoden ikään meillä oli käytössä Almiron Pepti ja kymmenisen ruoka-ainetta (10kk ikään noita ruoka-aineta oli vain 5), kunnes poika alkoi pysymään oireettomana. 1v 2kk lähtien lähes kaikki ruoka-aineet ovat käyneet, myös maito. Tällä hetkellä pojalla on todettu eläin- ja siitepölyallergioita, sekä muutamia epäsopivia ruoka-aineita (nyt näkyvät jo veristesteissäkin). Pitkä matka ollaan kuljettu ja paljon opittu. Mahdollisen sisaruksen kohdalla osaan kyllä vaatia kaiken mahdollisen avun, ettei lapsi joutuisi kärsimään kuten esikoisemme. Voimia kaikille jaksaa!
  9. Meillä oli talvella taaperolla käytössä POPin haalari ja olen tosi tyytyväinen. Ensi talveksi ajattelin hankkia samaa merkkiä, mielestäni hinta-laatusuhde oli kohdallaan (sain haalarin liikkeen avajaisissa -30%, epäilen, että ensi syksynä olisi yhtä hyvä tuuri...).
  10. Täällä enempi vähempi kokemusta teroista. Omalla kohdallani vuoto alkaa aina 7 päivän kuurin jälkeen, alan napsimaan pillereitä jos näyttää siltä, että ovista ei ole ollut ennen kp 30. Yleensä tällöin myös kohdun limakalvo on jäänyt ohueksi, jolloin vuoto ei ole ainakaan minulla runsasta. Oviksen jälkeen taasen vuoto on runsasta ja kuukautiset kivuliaat (ja luonnollisesti silloin ei tarvita keinotekoista keltarauhashormonia).