Zambia

Jäsen
  • Content count

    18
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Zambia

  1. Yhdessä ennen yrityksen aloittamista 2 v 10 kk. Kumpikin yli 30 v. Sitä, minkä ikäisiä ja montako yhteistä vuotta on takana jos/kun vauva tulee, emme vielä tiedä...
  2. Me ollaan yli 30-vuotiaita, kummallakin noin kymmenen vuoden työkokemus ja vakityöt. Asutaan minun omistusasunnossa kolmen lemmikin kanssa. Yhdessä ollaan oltu kolme vuotta, siitä yhdessä asuttu reilu puolet. Kummallakin ensimmäinen kerta vauvahaaveita ja - yritystä
  3. Kaunis, erilainen, mutta en antaisi omalle lapselle. 8. Selma?
  4. Pahimmillaan indeksi oli 30,8, nyt 27,5. Ravitsemusterapeutin ja kehonkoostumusmittauksen mukaan ihannepainopindeksi tällä lihasmäärällä olisi 25, eli nippanappa normaalipainoinen... Alkutavoite itselle olisi normaalipaino, mutta jotenkin sitä haluaisi alle tuon 25... Helposti myös ajattelen sen helpottavan raskautumista, vaikkei asia välttämättä näin olekaan.
  5. Meillä tulee kaikille mahdollisille lapsille kullekin vain yksi nimi
  6. Mirva ei kolahda itselleni, jotenkin tympeän kuuloinen nimi, vaikkei sinällään mitään vikaa olekaan. Arvosanaksi ehkä 6. Emma?
  7. Meillä kummien ajatellaan ensisijaisesti olevan kristilliseen uskoon kasvattavia aikuisia (meidän vanhempien ohella). Toivomme löytävämme kummit, jotka aidosti myös muutoin haluavat tulevan lapsemme arjessa olla mukana Vaikea olisi vaatia kummia näkemään lasta tietyin aikavälein, mutta toki toivon, että tapaamisia olisi useampi vuodessa, eikä lapsi kasvaessaankaan unohtuisi, vaan suhde kummiin olisi elinikäinen.
  8. En lainkaan, ellei nyt joku vihjaile tyyliin "kysy minulta vauvasuunnitelmista!". Muutoin en koe asian itselleni kuuluvan, ellei siitä minulle kerrota. Asiaan vaikuttanee sekin, etten omista haaveista ole puhunut kuin miehen kanssa, enkä ihan vähällä puhukaan.
  9. Meillä on ainakin toistaiseksi päädytty siihen, ettei kenellekään ole puhuttu haaveesta - vielähän emme siis tjottailekaan. Jotenkin pelkään, että ilkeitä kommentteja voisi hyvinkin tulla. Helpompaa kertoa sitten, kun on jo "liian myöhäistä"
  10. Hämäsi vähän itseänikin. Oltiin oltu yhdessä pidemmän aikaa, eikä kukaan kysellyt ikinä mitään vauvoista. Sitten kun mentiin kihloihin ja siitä lyhyen ajan päästä naimisiin, niin alkoi uteluja tulla. Niitäkin ikävästi mun selän takana... Kuulin sitten kiertoteitä, että puoli sukua oli ihan varmoja siitä, että meillä on kiire naimisiin kun oon tullut vahingossa raskaaks... Mä tein sit niin, että hääjuhlissa jossain vaiheessa kun olin kuoharilasi kädessä ja puhuin jostain asiasta niin samalla ilmoitin että by the way tiedoksenne, en ole raskaana, en vain ole ehtinyt laihduttaa näitä kesälomakiloja pois. Häistä on nyt jo aikaa ja nää vauvahuhut on kuivuneet kokoon, joten nyt onkin sopivan rauhallinen aika laittaa perheenlisäysprojekti oikeasti käyntiin Hahaa! Oikein! Meillä hyvin samantapaisia kommentteja. Olin 21-vuotias, kun menimme naimisiin, ja eihän siinä iässä mennä naimisiin kuin vahinkoraskauden takia. Kaasolle (jolle halukkaat hääohjelman esittäjät ilmoittautuivat) tein hyvin selväksi, että jos häissä tulee vauvavihjailuja, morsian marssii pois Nyt melkein kolme vuotta myöhemmin huhut ovat rauhoittuneet. Syynä voi tosin olla muutamat lähestulkoon ilkeät kommentit epäasiallisille kyselijöille ja eräs yleinen avautuminen Facebookissa... Mikähän siinä on, että vaikka toinen kyselisi näinkin henkilökohtaista asiaa jopa ilkeään sävyyn, ei itse "osaa" olla yhtä ilkeä takaisin..? Tai kai sitä osaa sitten taas, kun mitta riittävästi täyttyy...
  11. Tässä vaiheessa, kun yhtään lasta ei vielä ole, ajattelisin sopivaksi luvuksi 2-3. Kovasti olen aina ollut nelihenkisen perheen kannattaja, mutta viimeaikoina myös mahdollinen kolmas lapsi on tullut ajatuksiin...