Moksis

Onkos kenelläkään ollut sellaista, että vauvalla/taaperolla olisi niskassa imusolmukkeet laajentuneet? Meillä siis tytöllä tuntuu niskassa herneen kokoinen pallukka ja terkkatäti puhelimessa diagnosoi, että jospa on laajentunut imusolmuke. Keskiviikkona ois näyttöaika neuvolassa, mutta sitä ennen ajattelin kysyä täältä.

Paljonko sinulla on sitä paljon puhuttua 'omaa aikaa'? Miten sitä saat? Miten oman aikasi kulutat? Tarvitsetko ylipäänsä omaa aikaa?

Miten teidän taaperot saa syödessä sotkua aikaiseksi? Siis syödäänkö vaan siististi lautaselta, mitä on tarjolla ja ruokailuhetki on siinä, vai lentävätkö lasit, lusikat, leivänpalat, lihapullat.. Mitäs tuollaiselle heittelijälle muuten pitäis tehdä?

Kilo lähti elokuussa, joten aikataulussa ollaan. Ja kiitos Ninja

^Vau, mikä kroppa jo nyt! Oot vissiin vähän enemmänkin harrastanut tuota treenipuolta salilla jo ennen raskauttakin? Ja tosi nopeaan sulla on kilot lähtenyt. Meillä tyttö ei suostunut vaunutteluun ekana kesänä ollenkaan, joten sitten kantoliinailin, mikä sekin oli hyvää treeniä. Talvella vedettiin sitten jo parin tunnin päikkyrataslenkkejä ihan päivittäin.

^Etkä jää löllykäksi! Koitas herkutella vaikka tuoreilla marjoilla. Ne on ihan mahottoman hyviä ihan ilman sokereita ja mitään. Mä oon nyt pari päivää herkutellu vadelmilla. Aah, kun hyviä Tosin kaikki paikat on punaisissa pilkuissa, kun typykkäkin on vähän herkutellu ja syöny vadelmia käsin ja sitten tehnyt pieniä punaisia sormenjälkiä joka paikkaan ps. Tänä aamuna meni kakskymmentä kiloa rikki!!!! Nyt rupean sitten metsästämään seitkytlukua vaa'alla

Miinus sata grammaa. Hitaasti, mutta varmasti kohti miinus kahtakymppiä

Kiitos pipa ja kiitos Fian Kilo kerrallaan. Niin se lähtee. Yksinkertaista matematiikkaa. Mä oon vaan ollu aina vähän huono matikassa..

Hienoa pipa! Mulla on paino pysytellyt samoissa koko kesän ajan eli siinä hilkulla, että vois hihkua kakskymmentä kiloa pudottaneensa. Koko kesän oon myös juossut säännöllisesti, ruokaa on sit vissiin tullut sen verta enemmän vedettyä, että painoa ei oo lähteny. Tosin lihaskuntoakin on tullut harjoitettua, joten lihastakin on lisää tullut ja kiinteytymistä tapahtunut. Juoksukunto on hyvä, reilu tunti menee ihan kevyesti ja tuntuu hyvältä. Nyt ois siis vielä se about kymmenen kiloa matkaa normaalipainon rajalle. Tuohon oon ajatellut semmosen aikataulun, että ens vuoden toukokuussa ne kymmenen kiloa on poissa, kun pitää mennä kaiken yleisön eteen jakamaan ylioppilaslakkeja lapsukaisille. Mulla alkaa työt viikon päästä, joten silloin täytyy sit miettiä uudelleen omat aikataulut ja se, miten ehtii lenkille ja treenailemaan. Tämmöstä siis tänne. Toivotaan, että saadaan tääkin ketju taas hereille

Nyt, kun on jo reilu vuosi aikaa kulunut, niin voin rehellisesti sanoa, että olin raskausaikana aivan sekopäinen. Sain hurjia itku- ja naurukohtauksia, välillä raivosin ja välillä olin lässynlässynlää. Ehkä pahin oli, kun suutuin hirmuisesti yhdelle parhaista ystävistäni, kun hän kieltäytyi kummiudesta. Haukuin hänet ties miksi. Tuosta tosin seurasi hyvääkin, kun ystäväni otti esille muutamia asioita, joista hän oli kantanut minulle kaunaa ja jotka sitten selvitimme tuolla samalla kertaa. Nyt olemme taas erinomaisesti sovussa.

Multa loppui kuorsaukset synnytykseen. Tiiä sitten, mistä johtui, ihanko raskaudesta vaan. No, nyt mies ei ainakaan ole enää valitellut.

Rinnatkin on sopeutuneet tosi hyvin imetyksen loppumiseen. Pienempi on jo nyt oma littana itsensä , siitä en muutenkaan paljon imettänyt, ja toinenkaan ei enää ole pinkeänä. Pikkasen olen siitä kerran päivässä lypsänyt, jottei tule kipeäksi.

Nyt on kolme päivää mennyt täysin ilman tissittelyä eli ei enää unilaulun painikkeeksikaan. Tuolla tuo nukkua pötköttää ihan mainiosti.

^Kiitos! Viime yö meni samaan malliin. Nukahtaminen oli tosin vähän vaikeampaa, kun tyttö ei ollut ihan niin väsynyt kuin edellisenä iltana ja sitten vielä juuri samalla sekunnilla, kun tyttö meni sänkyyn, alkoi ukkostaa ja sitä möyrästystä ja välkettä piti sitten ihmetellä. No, jatketaan.

Ensimmäinen vieroitusyö takana. Imetin illalla ja lauloin samalla unilaulun. Sitten tyttö sänkyyn ja mies laittoi käden päälle. Jonkun aikaa itketti, sitten höpötteli omiaan ja päristeli, sitten nukahti. Yöllä heräsi muutaman kerran, mies rauhoitti kädellä. Viiden jälkeen heräsi, mies tuumasi, että onpa vaippa täynnä ja kävi vaihtamassa. Toi takas sänkyyn ja kädellä sai nukkumaan taas. Sänkyä ei siis siirretty irti meidän sängystä eikä pinnalaitaa laitettu paikalleen. Vaihdettiin vaan niin, että mies siirtyi nukkumaan pinniksen puolelle ja minä piilottelin peiton alla ja miehen takana, jotta tyttö ei minua nähnyt yöllä ollenkaan. Haikeaa on, mutta tästä jatketaan.

Joo, kyllä mäkin loppujen lopuksi sanoisin, että oli vaan hyvä, että saatiin olla pitkään osastolla ja pääs jotenkin kärryille siitä, mitä sitä nyt oikein onkaan tullut tehtyä Kyllähän se olikin ihanaa, mutta myös hirvittävän pelottavaa, kun ensimmäistä kertaa elämässä oli sellainen pieni avuton käärö siinä rinnalla ja sen kanssa piti yrittää olla siinä. No, aika hyvin se sitten kuitenkin loppujen lopuksi meni

Meidän tyttö on 1v3kk. Päivällä ei enää imetetä, tänä aamuna tyttö jäi nukkumaan, kun lähdin lenkille ja lenkin jälkeen lypsin vähän suihkussa, joten tänään taisi jäädä aamuimetyskin. Imetystä on siis nykyään vain illalla nukkumaan mentäessä ja yöllä, jos tyttö heräilee. Musta tuntuu, että oon nakittanut nyt itelleni kauhean ongelman, kun nukahdetaan tissille ja yöllä herätessä imetän. Tunnen itseni tosi idiootiksi, että oon tuolleen tytön antanut oppia nukahtamaan, kun joka paikassa ihmiset hehkuttaa, miten heidän kuukaudenikäinenkin jo nukahtaa itsekseen pinnikseen. No, meillä on alusta asti ollut perhepeti systeeminä ja nytkin tytön pinnis on ilman yhtä laitaa vanhempien sängyssä kiinni. Oikeastaan tuo on tullut siitä, kun miehellä oli kovaa stressiä töissä ja en halunnut hänen uniaan häiritä yöllä, joten on sitten tissitelty yöllä, jotta ei ole miehen tarvinnut huutoon herätä. Ja eihän sitä kestä kuunnella, kun oma pieni itkee, kun tietää, että siihen voi jotain tehdä. Nyt mies on lomalla ja jää loman jälkeen hoitovapaalle, joten ei haittaisi, vaikka yöllä jouduttaisiin vähän valvomaankin, jotta saataisiin nuo yöimetykset pois ja kyllä haluaisin tytön myös illalla nukahtamaan ilman tissiä. MITEN SE TAPAHTUU?!?!?! ÄÄÄK!

Minulle omaa aikaa on se, kun pääsen lenkille. Useinmiten tyttö on kyllä mukana, kun nukkuu päikkärit rattaissa silloin, mutta nukkuu kuitenkin, joten saan tilaa omille ajatuksille. Muuten otan oman ajan irti silloin, kun mies on tytön kanssa. Eilenkin kuuntelin autotallissa hyvää musaa ja maalasin aitalautoja, kun mies touhusi tytön kanssa ulkona. En siis tarvitse sellaista, että pitäisi erityisesti lähteä kotoa jonnekin, jotta saisin omaa aikaa. Mutta en ole ollut sellainen ennen lapsen syntymääkään kovinkaan kovasti, joten tuo ei ole sen puoleen muuttunut lapsen myötä.

Mä ehdin olla yli viikon osastolla, ensin käynnistystä odotellen ja sitten synnytyksen jälkeen, kun tyttöä seurattiin keltaisuuden takia. Tuossa ajassa ehti hyvin tutustua kätilöihin ja kätilöopiskelijoihin ja huomasi kyllä, kenestä tykkää ja kenestä ei. Ainoa ei niin normi juttu oli se, että synnytyksen jälkeen jäätiin synnytyssaliin miehen ja tytön kanssa yli tunniksi odottelemaan, kun kätilöillä oli niin kiire muiden synnytysten kanssa. No, parempi noin päin, kuin että niillä olis ollu kauhea kiire just sillon, kun meillä oli synnytys käynnissä. Toinen juttu, joka ärsytti enemmän oli se, että toiset kätilöt / opiskelijat lupailivat, että kyllä tänään pääset kotiin ja niin ja näin ilman tarkkoja tietoja bilirubiiniarvoista ja sitten kauheassa koti-ikävässä nuo puheet uskoi ja sitten, kun tulokset tulivat, niin sitten taas tuli kylmää rättiä naamaan, että ette nyt sitten pääsekään ja katotaan taas huomenna uudelleen. Suu auki vaan ja kysymään ja soittamaan kelloa uudelleen ja uudelleen, jos kysyttävää on. Kyllä niiden kätilöiden pitää tulla ja kertoa asioita. Se on niiden työtä.

Lupasin kuvan, niin tässä tulee. Päällä siis hääpuvun yläosa, joka oli kesäkuussa 06 massusta ja takapuolesta ihonmyötäinen ja nyt pyörii päällä muoks. Motivoinnit motivoitu.

Mun mielestä tärkeintä ois löytää sellanen ruokavalio itselleen, että sitä pystyis sitten noudattamaan koko elämän ajan eli sitten, kun painonpudotusvaihe on ohi, niin ei tavallaan palais vanhaan ja sitten ne kilot tulis korkojen kanssa takasin. Eli miten siis oppis siihen, että niitä herkkujakin voi syödä, mutta niitä syödään vaan esim. kerran viikossa ja ei sillonkaan kaikkea mahollista, vaan jotain kivaa pientä. Ite en esim. vielä oo 'jotain kivaa pientä' -vaiheessa, vaan herkkupäivänä vetäsen vaikka sen kilon jäätelöä, joskus kakskin Mutta tuo ei haittaa, jos muina päivinä sitten syön terveellisesti ja liikun. Ajattelen niin, että painonpudotuksen aikana mä opettelen terveelliseen syömiseen ja muutenkin terveellisiin elämäntapoihin, joita toteutan sitten painonhallintavaiheessa. Ja kun painonpudotus on mullakin kestänyt jo yli vuoden, niin kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa löytyä itseltä taju siitä, miten terveellisesti syödään ja eletään. Ja noista perunoista vielä, niin onhan ne aikas energiarikkaita, mutta mä ajattelisin enemmänkin niin, että eihän kukaan pelkillä perunoilla elä ja toisaalta, pystyykö sitten painonpudotusvaiheen jälkeen olemaan ilman perunoita tms., minkä on pudotusvaiheessa jättänyt ruokavaliostaan täysin pois. Se kielletty hedelmä nimittäin houkutteleepi aikas paljon.. Eli oisko se sitten, että kohtuudella kaikkea?! Tosin mun mielestä ihan hyvä oli tuolla aikasemmin tuokin, että sokerista tavallaan vieroitettiin, jättämällä se pois tietyks aikaa ja sitten sitä ei tee mielikään. Niin ja liikunnasta sen verran, että siitä pitäis löytää itelleen sellainen muoto, josta tykkää ja joka tekee hyvän olon. Jos ite haluaa salille ja jumppiin lähteä, niin silloin tekee niin. Jos taas tykkää itekseen lähteä lenkkipolulle niin sitten niin. Ja jos tykkää kävellä, niin kävelee, jos tykkää juosta hirmuvauhtia, niin juoksee. Ja tekee tuon liikunnan niin, että se sopii omaan aikatauluun ja se ei tunnu pakolta. Mutta toisaalta ei kaikki tykkää liikunnasta ja sekin pitää pystyä hyväksymään. Mutta toisaalta, jos huhkii vaikka puutarhassa pari tuntia, niin sehän se vasta liikuntaa onkin ja kaloreita sitä palaa siinäkin. Pitäis oppia arvostamaan kaikenmoista, missä saa itsensä liikkeelle eli siis kaikkea muuta paitsi sitä sohvalla löhöilemistä, vaikka se niin ihanaa oliskin Painonpudotuksesta pitäis siis jotenkin tehdä itelleen yksinkertainen ja helppo osa omaa elämää, joka sopii elämänrytmiin ja tapoihin ja muiden perheenjäsenten tapoihin, koska vain silloin tuota terveellistä elämää pystyy sitten jatkamaan myös painonhallintavaiheessa eivätkä kilot tule takas. Joo, kuulostaapa helpolta ja hienolta ja yksinkertaiselta. Mutta onhan sitä jotkut joskus onnistunu, joten miksi sitten ei itsekin onnistuis?!

Meiän lääkäri sano vaan (kuten aina kaikkeen maholliseen, mitä siltä huolestuneena kysyy), että hän on ollu kakskymmentä vuotta lääkärinä ja ei näissä oo koskaan tullu mitään pahempaa vastaan. Mutta luulisin, että jos huolestuttaa, niin kannattaa tutkituttaa, verikokeilla selviää aika paljon. Sitten ei ainakaan tartte murehtia ja miettiä.

Käytiin lääkärillä näyttämässä ja hän sanoi heti, kun astuttiin huoneeseen, että on näköjään tullut hyttysenpistoja päähän ja että niiden takia usein pienillä imusolmukkeet laajenee. Sitten tuo hampaiden puhkeaminenkin voi vaikuttaa; meille kun tuli kaikki neljä kulmahammasta kerralla just tuohon aikaan, kun muhkurat ilmesty.

Kaipa siinä lautasmallissakin tärkeämpää on se, että siinä tosiaan on se puolet vähintään sitä kasvista ja sitten proteiinia jonkin verran, kuin että siinä on joka kerta sitä perunaa tms. Mä oon ainakin ite lisänny just sitä, että lihaa/kanaa/kalaa on reilummin kuin ennen, kasviksia hirveästi ja en santsaa perunaa/riisiä/tms. kuten ennen. Tosin mä kyllä tykkään perunasta kovasti, mutta tässä vuoden aikana on oppinu siihenkin, että yks peruna riittää aterialla. Niin ja vielä lautasmalliakin tärkeämpää on se, että syö säännöllisesti, eikä tule naposteltua. Mä siihen sorruin tosi monta kertaa tässä vuoden aikana ja ihmettelin, kun alko junnaamaan paino. Nyt sentään tajuan jo suurimmaksi osaksi napostella sitten jotain porkkananpalasia tms eikä mitään jääkaappiherkkuja. Joudatko Petskin liikkumaan miten?

Tuli muuten vielä mieleen, että oottako neuvolassa puhuneet painonpudotusaikeistanne? Varsinkin imettäjät? Millaisia ohjeita ootte saaneet? Mä kun sillon vuos sitten puhuin neuvolatädille, niin se sano, että puol kiloa viikossa ois joku suositus, että sitten ei imetyksellekään ois haittaa.