Pippin

Meillä tulossa ikäeroksi reilut 5 ja puoli vuotta, mikä tuntuu itsestä just nyt sopivalta ja mahtavalta. Esikoinen on liikuttavan innoissaan vauvasta ja lupautunut jo hoitoavuksi. Kuvittelisin, että uusi vauva-arki on aika paljon helpompaa kun vanhempi lapsi osaa jo ymmärtää, että äiti ei just nyt ehdi leikkimään, tarvitsee pientä apua tai vetää pakkopäikkärit univeloissaan

Esikoinen tulossa ja ensimmäisen varmana pitämäni liikahduksen tunsin rv 15+4. Sittemmin liikkeet (potkut? ja möyrinnät) ovat vahvistuneet ja nyt tunnen jotain jo päivittäin, yleensä nukkumaan mentyäni sängyssä maaten. Tänään rv 17+1.

kp 27/27-32 aamuvirtsasta. En vaan malttanut odottaa pitempään, ja selkeä joskin haalea plussa tuli Clearbluen testiin. Tänään kp30 otettiin uusinta ja pystyviiva oli vahvistunut vaakaviivan veroiseksi .

Olen 28-vuotias ja mies 27. Muuten elämäntilanteen puolesta hyppy tuntemattomaan hieman hirvittää, sillä itselläni on määräaikainen työsopimus, joka loppuu ennen kuin ehdin lisääntyä. Miehen tilanne on vielä huonompi, sillä hänen alansa työtilanne on huono ja mies ansaitsee parhaimmillaankin vain työttömyyspäivärahan verran. Kesällä niitä vähiäkään töitä ei ole. Mutta lasta ei varmaan tulisi koskaan, jos alkaisimme odottaa taloudellisesti parempia aikoja...

Ei kyllä ole tullut mieleenkään kertoa kenellekään, tää on mun ja miehen yksityinen salaisuus vielä toistaiseksi. Luultavasti plussattuani saatan kertoa muutamalle hyvälle ystävälle vertaistukea saadakseni. Jos kertoisi esim. vanhemmille, että yritys on käynnissä niin eikö ne koko ajan sit olisi hiillostamassa, että miten menee ja miltä tuntuu, ja neuvomassa jajaja... Ei kyllä kuulosta ollenkaan hyvältä ajatukselta se.

Olen imenyt itseeni tietohippusia ja mm. liittynyt tänne foorumille hyvissä ajoin. Vähensin ja lopulta lopetin masennuslääkkeet ja tänään ostin foolihappoa sisältävää vitamiinilisää.

Golden Eagle, kiitos tuesta. Isäni on tutkimuksissa ja mäkin toivon, että kyseessä olisi jokin helposti korjattavissa oleva vika... Aika näyttää. Nyt kuitenkin toivottavasti saadaan isälle pian lapsenlapsi elämää ilostuttamaan

En saanut sitä paikkaa. Joten OMG me harrastettiin äsken seksiä ilman ehkäisyä ensimmäistä kertaa ikinä. Pahoittelen jos tää oli too much information, mut mä oon niin tärinöissäni!! Pelotti ja jännitti kyllä niin, että hommasta ei melkein meinannut tulla mitään, mutta taika on nyt rikottu ja mä varmaankin poistun tästä ketjusta .

Rontti, älä yhtään tunne huonoa omaatuntoa siitä, että suunnittelet pitäväsi kiinni bänditreeneistä ja omasta ajasta, vaikka vauva ei ole vielä aluillaankaan. Musiikki tutkitusti parantaa mielialaa ja virkistää, ja kun se vielä on lempiharrastus jonka vaikutuksen olet huomannut mielenterveydessäsi, niin silloin olisi lasta ajatellen aika huono ratkaisu jättää treenit ja bändi. Pidä huolta itsestäsi, se on sun velvollisuus varsinkin sitten kun olet äiti! Mullakin on taustalla krooninen masennus, ja olen oikeastaan vältellyt ajattelemasta sitä, mitä sen suhteen tapahtuu, kun perheenlisäystä aletaan yrittämään. Vauvakuumekin meni jo pois (alkukeväällä viimeksi tänne kirjoittelin), mutta nyt... Ilmassa on mahdollisuus, että isälläni on Alzheimerin tauti. Mä heräsin siihen ajatukseen, että lapsen aika olisi pian käsillä, ei niinkään omasta halusta, vaan muista olosuhteista johtuen. Siis tietenkin ajatus vauvasta lämmittää, mutta sitä pakottavaa tarvetta ja mahaan sattuvaa kuumetta ei ole. Jos en saa yhtä hakemaani oman alan työpaikkaa (selviää kuun loppuun mennessä) jään nykyiseen duuniin ja yritys saa alkaa mahdollisimman pian. Hui.

Komps. Tosin itsellä on välillä taas sellainen olo, että onko lapsen hankkiminen sittenkään ihan viisasta... Mutta toisaalta tiedän, että joskus me se kuitenkin halutaan ja nyt alkaisi olla hyvä aika ettei olla aivan ikäloppuja vanhempia jos vaikka useampikin lapsi halutaan. Mä haluaisin olla raskaana ja saada sen pienen suloisen nyytin, mutta vauva-arki ei kyllä niin hirveästi houkuta. Vaikeeta, vaikeeta.

Vuokrakaksiossa 39,5m2 kerrostalossa. Vauva on haaveissa, ja isompi, oma koti, mutta musta tuntuu että ei me tästä mihinkään päästä, ikinä

Kiitti Briony, näinhän se on

Äijä ihastutti minua Hesarin tämänpäiväisessä jutussa isovanhempien nimistä, samoin ukko Nimitykset äidinäidille ja äidinisälle ovat minulle maammo ja vaari, isänisälle ja isänäidille vaija ja mummo. En malta odottaa, että omat vanhemmat pääsevät valitsemaan itselleen nimityksiä, kun meille tulee esikoinen.

Mies sanoi, että odotetaan kunnes olen valmistunut - ja mä valmistun kesäkuussa! Siis siihen on vain muutama kuukausi... Mutta sitten taas, siihen on vielä muutama kuukausi. Argh, mä oon onnistunut jo psyykkaamaan itseäni niin paljon tässä asiassa, ja tänään kun luin Hesarin juttua isovanhempien nimityksistä tuli sellainen olo, että haluaisi heti ilahduttaa vanhempia tällaisella uutisella ja miettiä niiden kanssa millä nimellä tuleva lapsenlapsi sitten niitä kutsuu...

Yrittämistä saa vielä odotella. Eilen ensimmäisen kerran harrastettiin seksiä sitten pillereiden lopettamisen. Ja mulle iski pakokauhu - eli otettiinkin sitten muu ehkäisy mukaan (vaikka ei mieskään olisi tainnut vielä suostua ilman ehkäisyä). Siis ei oo todellista, miten tästä askeleesta pääsee yli? Jo se teoreettinen mahdollisuus, että luodaan uutta elämää pelotti vain niin paljon...