minimimmi

Aktiivijäsen
  • Content count

    271
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by minimimmi

  1. Mä yritin varata ajan tonne Fertinovaan, mutta sanoivat, että koska omat asiakkaat menevät etusijalle, pitäisi aikaa varata vasta sillä viikolla, kun haluaa tutkimukseen. No, enhän mä sellaista jäänyt odottamaan. Pääsiäisviikko eli vajaa viikko ja alkuviikosta mulla oli itselle parhaat ajat mennä, niin en varmaan maanantaina olisi saanut aikaa maanantaille. Soitin siis TUG:n ja sain ajan Jutta Sikkiselle. Hintaa jäi itselle 133,25e. Tuo siis veloitti sekä sen lääkärimaksun 75,00e että varhaisraskauden UÄ 87,50e. Siitä toimistomaksu ja kela-vähennykset. Eli ihan lääkäristähän tuo hinta riippuu. Lääkäri sanoi myös alussa, ettei osaa olla tutkimatta normaalisti ensin, eli ei tehnyt pelkkää ultraa vaan myös sisätutkimuksen. Oli ihan asiallinen lääkäri.
  2. Me ainakin vietiin perus purkkiruokia Usaan ilman ongelmia. Siis juuri esim. Piltin Lihapataa, hedelmäpilttejä ja sen lisäksi tetroissa olevia valmispuuroja. Merkitsimme kaikki lomakkeeseen ja asiaa hoitava mies kyseli sitten millaisissa purkeissa, mistä puuro valmistettu yms. Ei ollut sanavarasto ihan valmiina, kun en ollut tajunnut, että kyselevät niin paljon, mutta suurin piirtein saimme selitettyä mitä meillä on ja saimme pitää kaiken. Meillä tämä kysely tehtiin siis siinä samassa kuin maahantulotarkastus.
  3. Tuolta löytyy elokuutieto: http://www.iltalehti.fi/perhe/2011120814907096_pr.shtml
  4. Bussit on päivitetty uusiin, matalalattiabusseihin, joihin saa kärryt vietyä hyvin. Niinpä kulkeminen busseilla on helpompaa kuin ennen. Oliko jotain erityisiä kysymyksiä?
  5. Mulla ollut kahdet eri pillerit ja ei sovi, ei. Yhdistelmät kiellettiin migreenin vuoksi ja minipillerit oli muutoin hyvät, mutta niistä tuli noin kymmenen sivuvaikutusta. Kumeja ollaan siis käytetty puolen vuoden ajan. Harkitsen, että tämän esikoisen synnyttyä ottaisin minipillerit käyttöön, ovat niin paljon helpommat kuin kumi. Ja onhan se kumi aina vähän "hankala" käyttää.
  6. Mulla tuli kp 17 päivän ajan veristä vuotoa. Paljon niukemmin kuin esim kuukautiset. Sitten loppui ja pari viikkoa siitä tuli plussa.
  7. Olisihan tuo kiva saada. Tykkään tuosta juuri eniten. Pitää katsoa, josko kaikki menisi raskaudessa hyvin
  8. Kuinkas iso asunto olisi tarpeellinen. Mietin mahtuuko noin 50 neliöön kaikki tarpeellinen. Isompaan asuntoon olisi muuttamisen vaiva ja isompi vuokra.
  9. Mä olen aina ajatellut meneväni töihin, kun lapsi olisi noin vuoden ikäinen. Aika kuitenkin näyttää kuinka tulevaisuudessa käy. Voi olla, että pitää mennä jo aiemmin talouden vuoksi.
  10. Ei ole onneksi vielä tullut mitään, mutta teidän juttuja lukiessa kyllä vähän jännittää mitä mielitekoja itselle mahdollisesti tulee.
  11. Mä kun tein positiivisen testin, en uskaltanut sinä päivänä alkuun pomppia kunnolla zumbassa. Sitten vain aloin pomppia ja seuraavana päivänä pompinkin jo ihan kunnolla. Pitäisikö hyppimistä nyt välttää koko raskauden ajan? Vai voiko alkuun pomppia ihan hyvin?
  12. Mulla on yksi kummilapsi, joka on jo 7v. Mielestäni 3-4 olisi ihan sopiva (ei siis enempää). Kuitenkin, jos esim. myöhemmin, kun tämä ensimmäinen on jo aikuinen, minua pyydettäisiin ja olisi jo 4, voisin vielä suostua. Kuitenkin kummiushan periaatteessa loppuu 15-vuotiaana.
  13. En ole mitään vauvatavaroita ostanut enkä aiokaan ostaa ennen kuin ehkä 3kk jälkeen. Mutta ekana päivänä, kun sain plussan, ostin jumppahousut, jotka sopii isonkin mahan kanssa. Vähän jännittää, että josko tuli hätäiltyä, mutta noita voi käyttää kyllä ihan normaalillakin vatsalla, ovat vain tosi venyvää sorttia. Mutta toivottavasti tuosta ei nyt mitään huonoa seuraa.
  14. Tässäpä tein pari positiivista testiä. Kaipa se pitää mennä vielä ensi viikolla terkkarille tekemään yksi. Vähän jännittää mitä kaikkea tästä seuraa.