safrane

Jäsen
  • Content count

    28
  • Joined

  • Last visited

About safrane

  • Rank
    Tavis
  1. Meidän tyttö on nukkunut aina omassa huoneessaan. On toki muutaman kerran esim. aamuyöstä otettu viereen nukkumaan, jos ei muuten ole rauhoittunut omaan sänkyynsä.
  2. Meillä on nyt sitten vissiin eroahdistusta ilmassa? Melkein vuoden ikäänhän tässä jo päästiinkin. Tyttö on nyt hyvin herkällä mielellä. Heti aamusta kauheat itkuraivarit, kun hänet jätän sänkyynsä omien aamupesujen ajaksi. Näin on siis tehty jo ties kuinka kauan, mutta nyt nämä viimeiset päivät on ollu yhtä kiljumista. Vessassa on selviydyttävä tyttö polvella, yleensäkin, jos selkänsä lapselle kääntää, niin pieni sydän on ihan syrjällään ja heti uikuttaa ja lähtee perään. Yöunille nukahtaminenkin on hankaloitunut; ennen tytön jätti sänkyyn itsekseen ja nukahti sinne hetken puuhastelun jälkeen.. Nyt ei auta muu, kuin olla vierellä ja silitellä, kunnes on unessa. Kuinka kauan eroahdistuksella on tapana kestää? Onko paluuta enää entiseen tämän jälkeen? (Hirvittää, että tyttö ei esim. "ikinä" enää nukahda yöunille itsekseen, kun tottuu, että joku on lähellä ja paijailee uneen...)
  3. Muutamaa päivää ennen äippäloman alkua sairastuin kuumeilevaan poskiontelotulehdukseen.
  4. Erina? Onpa jännä! En ole ikinä ennen tuollaista kuullutkaan.. Oikeestaan aika kiva, mielenkiintoinen! En ehkä omalle lapselleni antaisi nimeksi, mutta kaunis silti. Annan 8½. Nadja?
  5. ^ Kyllä minä ainakin näen ihan selvän viivan. Jopa kaksikin?
  6. Meidän tyttö on ollu mun vanhempien/äidin hoidossa lyhkäsiä aikoja (tunti tai pari), varmaan jostain kuukauden ikäisestä asti. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan yön yli-kyläilyn mun vanhempien luo tyttö teki ollessaan 4,5kk. Kaikki sujui siellä tosi loistavasti, ei mitään ongelmia. Paremmin tyttö siis suhtautui tähän kuin äitinsä, joka synttäreitään juhliessa hieman vetisteli, että "kyllä oon p*ska äiti, kun tumppaan lapseni hoitoon ryyppäämisen takia." :D
  7. Nostin nyt tällaisen aiheen esiin, kun on vallan tipahtanut ja kokemuksia kaivattaisiin... Kävimme tänään tytön kanssa 6kk neuvolassa ja siellä hoitaja oli sitä mieltä, että kapalosta pitäisi koittaa nyt luopua. Meidän tyttö on siis tähän asti nukkunut yöunensa lakanaan käärityssä kapalossa, timmissä paketissa, josta hän ei pääse rimpuilemaan ulos. Päiväunet meillä nukutaan aina ilman kapaloa. Syy kapalointiin alusta asti on ollut ne (yllätys, yllätys!) levottomat kädet, joilla tyttö häiritsee itse omaa untansa. Kädet huiskii ja tunkee suuhun ja kun kädet pääsee suulle, niin tutti lentää kaaressa ja siitä seuraa taas tietysti murhe. Meidän haasteena vielä hetki sitten oli lisäksi se, että tyttörukka ei osannut pitää tuttia suussa vaan esim. nukuttaessa tuttia piti itse pitää suulla. Nyt kuitenkin tämä tuttiongelma on ohi, kiitos parempien, uusien tuttien. Kapalossa meidän tyttö ei tarvitse tuttia. Ainoastaan nukutamme hänet tutin kanssa, kun nukahtaa, tutti pois. Vaan miten käy, jos nukutamme tyttöä ilman kapaloa? Kädet hakeutuu suulle ja havahtuu imemisen tarpeeseen? Muutama kuukausi sitten kokeilimme eräänä iltana nukuttaa tytön kapalon sijasta unipussiin. Tyttö nukahti ihan normaalisti, mutta jo hetken päästä alkoi ähistelemään ja aikansa ähisteltyään puhkesi poruun. Tässä vaiheessa tyttö oli ihan virkeä taas. Luovutimme saman tien, paketoimme tytön takaisin kapaloon, eikä sen koommin olla kokeiltu ilman. Tämä kapalosta vieroittaminen on jo hyvän aikaa ollut mielessä täällä, jotenkin vaan jäänyt ajatuksen asteelle, kun kapalo todellakin on meillä taannut kunnolliset yöunet sekä vauvalle, että aikuisille. EIhän tuota kuitenkaan voi lopun ikää olla lakanaan paketoimassa! Parhaita vinkkejä nyt siis kaivataan kaikilta asian läpikäyneiltä!
  8. PunkeroMyy, monilla odottajilla puhkeaa raskausdiabetes, vaikka ei olisi ylipainoakaan, ei se ole kuolemantuomio. Ymmärrän tottakai huolesi, mutta olet kuitenkin varmasti valmis auttamaan ravinnollisesti pikkuistasi selviytymään tästä ajasta? Itselläni BMI oli kammottavat 50 alkuraskaudesta ja mulla oli jo valmiiksi 2. tyypin diabetes, tablettilääkityksellä. Raskaaksi tultuani lääkkeet piti lopettaa, verensokeriseuranta oli tiheää. Kuin ihmeen kaupalla ja vastoin kaikkien hoitohenkilökunnan ihmisten odotusten, mun sokerit eivät lähteneetkään kiipeilemään pilviin. Siitäkin huolimatta sisätautilääkäri aloitti mulla insuliinit, vähän niinkun "just in case"; kohoavia sokereita on helpompi hoitaa, kun eivät ole päässeet kipuamaan ihan pilviin asti. Mulla pysyi sokerit tosi loistavasti kurissa, loppupeleissä en tiedä, olisinko pärjännyt koko raskauden ajan ilman insuliineja? On kuitenkin tosi hyvä, että sulla tuo selvitettiin ja sen aiheuttamiin mahdollisiin haittavaikutuksiin osataan nyt sitten varautua helpommin. Tiedän, ettei itsensä piikittely hauskaa ole, mutta se on tosi pieni hinta siitä hyvästä, että lapsi on terve ja voi hyvin. Kaikkensahan sitä ihminen tekee, jotta oma lapsi olisi turvassa? Raskausaika on kuitenkin niin pahuksen nopeasti ohi. Toivon sulle hyviä vointeja ja jaksamista tämän asian kanssa. Ei se elämä oikeesti siihen lopu, vaikka radi-diagnoosi tulikin. Usko pois, pärjäät kyllä hienosti. Raskausmahasta vielä.. Nyt valitettavasti en pysty omaa kuvaani laittamaan tänne, koska kaikki kuvat ovat mun omalla tietokoneella ja tietokone on huollossa. Toki varmuuskopiot on, mutta niitä en jaksa nyt lähteä tuolta etsimään. Jopa mulla siis näkyi raskausmaha, vaikka niin iso olen luonnostaan muutenkin. Ei toki näkynyt todellakaan ennen raskauden puoliväliä, eikä varmaan hyvään aikaan sen jälkeenkään, mutta raskauden loppupuolella maha oli selkeä vauvakumpu, joka lähti kauniin pyöreänä heti tissien alapuolelta. Kaikkine läskeineen olen ihan sitä mieltä, että mun maha oli silloin oikeesti jopa pikkasen kaunis.
  9. Mistähän mahtaa täällä olla kyse? Meidän tyttö on nukkunut jo pitkään päiväunet tosi säännöllisesti. Ensimmäinen päikkäripätkä on n. 10-12.30, toinen 15-16 ja vielä kolmas 18-18.30. Tytölle on ollut aina helppo nukahtaa; vaunuihin vaan tutti suussa, niin nukahtaa itsekseen. Äitienpäiväviikonlopun jälkeen nämä ovat hieman saaneet muutosta; ensimmäinen unipätkä on ennallaan, mutta seuraavaa ollaan siirretty eteenpäin; n. 16-17.30 eikä enää sen jälkeen päikkäreitä. Nyt ensinnäkin ongelmana on nukahtaminen! Ennen niin hienosti itsekseen rauhoittuva ja nukahtava vauva alkaa saman tien kitisemään, kun laittaa vaunuihin. Rauhoittuu kyllä, ainakin välillä, kun jää vierelle pitelemään tuttia (meidän pikkuinen kun ei oikein osaa pitää tuttia suussa itsekseen, mutta siis kuitenkin sitä haluaa imeä). Toisekseen, unipätkät ovat nyt tosi lyhyitä; alle puoli tuntia ja sitten alkaa kitinä ja taas likka tillittää vaunuissa silmät seljällään. Nämä unet selkeästikään eivät riitä; eilen tyttö huusi kauheissa pulteissa naama punaisena, eikä mikään auttanut! Tosi vaikea oli saada häntä rauhoittumaan yöunille, mutta sitten kun nukahti, niin nukkui kai hyvin. Onneksi siis yöunet meillä nukutaan asiallisesti, n. 21.30-7.30 yhdellä syötöllä. Mistä tässä on kysymys? Oon ihan paniikissa täällä.
  10. Onnea, Katju, pikku prinsessan syntymän johdosta! ♥
  11. Hei. Kerron nyt mahdollisimman lyhyesti omasta raskaudesta ja synnytyksestäni. Ironista sinänsä, varsinkin tuon synnytyksen kohdalla, koska synnytys oli kaikkea muuta, kuin lyhyt. Olen 30 vuotias nainen, raskauden alussa BMI 50. Esikoisesta siis kysymys. Perussairautena mulla kilpirauhasen vajaatoiminta sekä 2. tyypin diabetes. Olin tosi tiukassa seurannassa koko raskauden ajan, loppuraskaudesta kävin synnärillä sydänkäyrillä joka viikko. Lääkärit kauhistelivat mun valtavaa ylipainoa ja suurinpiirtein joka käynnillä sain siitä saarnaa kuunnella enemmän tai vähemmän. Koko raskausaika meni kuitenkin tosi loistavasti, mitään ongelmia ei ollut. Diabeteksen takia lääkärit vihjailivat käynnistyksestä ennen laskettua aikaa. Käynnistykseen menin kuitenkin vasta rv. 40+3. Tyttäremme syntyi joulukuun 1. päivä rv. 40+6. Synnytys kesti n. 28 tuntia. Ensimmäiset 19 tuntia tästä puuskutin supistuksien ja oksitosiinitipan kanssa ilman epiduraalia, kun "minähän en mitään puudutusta ota!!" Tässä vaiheessa olin jo aika loppu. Kätilö suositteli minua ottamaan epiduraalin, että saisin edes vähän levättyä. Parhaimmillaan aukesin 8cm. Tämän jälkeen tuli kuitenkin muutos huonompaan; enää 6cm auki. (Myöhemmin kätilö sanoi, että tässä kohtaa hän jo tiesi, ettei normi alatiesynnytys tule onnistumaan) Veitsen alle siis jouduttiin. Tämä oli kauhea pettymys niiden tuntien ja tuntien työn ja turaamisen jälkeen! Sektio oli kiireellinen ja viilto tehtiin pystyyn. Papereissa lukee "Alkuun synnytys edennyt hyvin, mutta supiinisyndrooman vuoksi päädytty kiireelliseen sektioon". Samasta syystä minut myös nukutettiin. Paperit myös sanovat, että "Oksitosiinitippaa nostettaessa sikiön sydänkäyrässä näkyy dippejä ja nämä leviävät. Sektiopäätöksen jälkeen sikiön sydänkäyrään tulee isompi lasku. Sektioindikaationa uhkaava asfyksia ja pysähtynyt synnytys." Näin lyhykäisyydessään syntyi meidän pikku prinsessamme, 50,5cm ja 2988g. Ei todellakaan mikään paksu vauva siis täälläkään, vaikka toisin odotettiin! Leikannut lääkäri sanoi, että oletettavasti lantioni yläaukeama on ahdas eikä synnytys tästä johtuen edennyt luonnollisesti? Näin paljon huolta ja avuttomuuden tunnetta en koskaan ennen ole joutunut kokemaan. Koko synnytyksen ajan jouduin katselemaan, kuinka vauvan sydänkäyrät vaan laskivat tämän tästä, eikä kukaan tee mitään, kukaan ei auta! kaikki vaan hyssyttelee ja jankuttaa, että "katsellaan nyt, jospa se siitä!". Synnytyksen jälkeen vaaka näytti n. 12kg vähemmän, kuin alkuraskaudessa. Leikkaushaava parani hienosti, tosin mitä nyt vähän aukesi parin sentin matkalta hakasten poiston jälkeen, mutta ei tulehtunut, eikä mitään. Kysyä saa, jos kysytyttää.
  12. Olen tupakoinut koko pienen elämäni aina kesään 2009 asti. Sitten lopetin huvikseni kuin seinään. Niihin aikoihin, kun raskauduin (2/2011), baarissa käydessä polttelin kännitupakkeja, mutta siihen se sitten aina jäi. Positiivisen raskaustestin myötä loppui baarissa käyminen ja myös se kännitupakointi. Eräs kaveri taannoin mainitsi siitä, että olisipa raskausaikana ollut rohkeutta avautua tupakoimisesta. Salassa kuulemma on tupakka pitänyt aina vetää. Toisaalta, jotain kai kertoo tuokin tavallaan hoitohenkilökunnasta, kun ei uskalla kertoa.. o_O Toivon kovasti teille kaikille vauvamahasauhuttelijoille voimia lopettaa, tai edes vähentää tupakoimista! Ja tosiaan, pyytäkää apua, jos tuntuu, ettei muuten onnistu!
  13. Meillä suoritetaan pesut käsienpesualtaalla jos vaipassa ei ole kakkaa. Jos on kakka vaipassa, niin sitten laitetaan suihkunurkkauksessa vesi valumaan hanasta ja siihen alle vaan pyllypesulle.
  14. Meillä poksahti ensimmäinen hammas noin viikko sitten. Tyttö on nyt 5,5kk. Tyttö oli ehkä hieman kärttyisämpi, kuin normaalisti, mutta ei mitenkään huomattavasti. Kovasti yrittää kaikkea tunkea suuhun, myös syliin otettaessa alkaa lutkuttaa mun leukaa/kaulaa. ♥ Ruokahaluttomuus oli kaikista näkyvin oire! Äidillä teki pahaa, kun tyttö söi 130-160ml sijasta n. 20-30ml. Onneksi vauva söi unissaan yösyötöllä kuitenkin aina kunnon satsin. Tätä selkeää ruokahaluttomuutta kesti aika tarkalleen neljä päivää. Pientä lämpöä oli myös muutaman päivän, maksimissaan 37,8. Tosin tämä tietty voi johtua flunssastakin, meillä oli aikamoista räkätautia tuohon aikaan. Eilisestä taas on hieman näyttänyt, niinkuin ruokahalu alkaisi katoamaan. Kun kurkistin suuhun, niin siellähän oli taas ikenen alla valkea läiskä jo puhjenneen hampaan vieressä. Onneksi nämä ei ainakaan vielä ole vaikuttaneet nukkumisiin.
  15. Miksi raskaudesta sitten pitäisi kertoa heti alkumetreillä? Itsellä ainakin mieltä hykerrytti ja tuotti hyvää oloa pikkuruinen elämänalku, joka oli ihan vaan minun ja mieheni yksityinen asia. Vain meidän kahden ihme! Me salasimme raskauden "kaikilta" rakenneultran yli. Emme halunneet joutua tilanteeseen, jossa ensin on kauheasti hehkutettu vauvan tulemista ja sitten pahimmassa tapauksessa jouduttukin jälkeenpäin selittelemään, ettei vauvaa tulekaan. Meidän varmaan hoitohenkilökunnan mielestä ei ikinä edes olisi pitänyt tulla raskaaksi. Näin kuitenkin kävi, joten itse ainakin suhtauduin odotukseen tosi skeptisesti; pakkohan jonkin on mennä pieleen. Vasta raskauden puolivälin jälkeen saatoin itsekin alkaa pikkuhiljaa uskomaan, että meille tosiaan taitaa olla tulossa vauva. Eli siis ehkä se oma uskonpuute kaiken hyvin sujumiseen vaikuttaa siihen, ettei asiaa halua olla kailottamassa pitkin poikin. Kaikki suhtautuivat tähän ymmärryksellä ja olivat tosi onnellisia meidän puolesta!