Peppi_

Aktiivijäsen
  • Content count

    247
  • Joined

  • Last visited

About Peppi_

  • Rank
    Aktiivi
  1. Meillä vauva lopetti itse yösyömiset siinä kieppeillä, kun täytti 3 kk (alkoi nukkua yöt yhteen putkeen). Syö illalla vähän ennen yhdeksää ja sitten aamulla, kun herää eli yleensä 7-8 välillä.
  2. Meillä on Smilet ja (yllätyksekseni) kulkevat tosi hyvin myös lumessa pienistä etupyöristä huolimatta. Tämä oli ainut epäilys, mikä ostohetkellä jäi. Itse olen ollut tosi tyytyväinen vaunuihin
  3. ^ 2a:lla oli kaapissa koko ajan jugurtteja, mehukeittoa, juustoa, leikkeleitä, ym. Keitettyjä munia ja karjalanpiirakoita oli myös valtaosan ajasta. Muutenkin ruoka-aika tuntui olevan koko ajan Tosin ne sairaalan ruuat maistui minusta kaikki aikalailla samalle eli ei millekään... Minulle oli tosi positiivinen yllätys kuinka hyvää palvelua TAYSissä sai Apua sai aina kun pyysi ja lisäksi kävivät ahkerasti kyselemässä vointia. Varsinkin imetykseen saatiin tosi paljon apua osastolla. Kaiken kaikkiaan sairaala-aika oli hyvä kokemus, vaikka toki siellä hieman levotonta on kahden hengen huoneessa (varsinkin kun ensimmäisen huonekaverin vauva oli hoitajien mukaan "haastava vauva"...)
  4. Niin ja meillä sektion syy oli vauvan poikittaistila. Tarjosivat mahdollisuutta katsoa kääntyisikö perätilaan supistusten alettua, mutta en halunnut perätilasynnytystä. En kokenut asiasta mitään painostusta. Lisäksi sektion tehneen lääkärin mielipide oli, että vauva ei olisi omin apuineen ulos tullut kuitenkaan, asento oli haastava sektiollekin.
  5. Minä myös pelkäsin sektiota etukäteen, koska minulle ei ole aiemmin tehty mitään toimenpiteitä. Lisäksi stressasi, kun en tiennyt tehdäänkö sektiota vai ei ennen kuin tunti ennen leikkausta ( varmistivat vielä aamulla vauvan asennon ultralla). Kaikki meni varsin mallikkaasti, eikä prosessista jäänyt traumoja. Oltiin vauvan kanssa takaisin osastolla noin 2 h syntymästä. Ensimmäisen illan ja yön oli aika kovat kivut, mutta seuraavana aamuna olin jo jalkeilla. Kipupumppu ja katetri poistettiin myös jalkeille noustessa. Vauva oli koko ajan vierihoidossa, kaksi ensimmäistä päivää vauva nostettiin minulle ja isä/hoitajat hoisivat vaipan vaihdot, kolmannesta päivästä osallistuin itse. Nyt sektiosta on 1 vko 2 pv ja olo on hyvin normaali, pitää oikein muistuttaa itseään olemaan nostelematta liikoja. Kotiin lähdettiin pe (sektio oli ma), tosin lääkäri olisi kotiuttanut meidät jo keskiviikkona...
  6. Minulle tuli myös "sektiotuomio" tänään, h-hetki on viikon kuluttua 39+3. Minä sain ohjeistukseksi edellisenä iltana ja samana aamuna ottaa 2 x Ranixal ja edellisenä iltana lisäksi 1-2 Metalaxia.
  7. Meillä mies kertoi exällensä samana päivänä, kun kerrottiin miehen lapselle asiasta. Lapsi oli tosi innoissaan vauvasta ja exän asenne tiedettiin nuivaksi, niin tahdottiin, että exällä on hetki aikaa sulatella asiaa itsekseen eikä kuule uutista lapselta.
  8. Minä kävin samalla henkilöllä ja hinta kela- korvauksen jälkeen oli 101 euroa. Mikähän hintaa muuttaa?Mutta Zimmermannia suosittelen kuitenkin minäkin
  9. Minulla oli aluksi ihan sama ongelma, mutta nyt olen sattumalta löytänyt työkaverista samassa tilanteessa olevan ihmisen. Yhdessä aina välillä puristaan kuinka ärsyttää ja sitten elämä näyttää taas hieman paremmalta Vertaistuki on tärkeä asia tässäkin, koska jos et elä uusperheessä (ja nimenomaan samassa "asemassa" esim. äitipuolena uusperheessä), et voi millään tajuta mitä kaikkea tulee vastaan...
  10. Minulla oli takana n 13 vuoden pillereiden syönti. Lopetin pillerit elokuussa ja oikeastaan ainoa oire on se, että hiuksia on lähtenyt hieman normaalia enemmän. Muuten mitään ihmeellistä ei ilmennyt ja kiertokin lähti toimimaan normaalisti
  11. Kerran testasin ja ovulaatio oli kp16 (kierto 29 päivää normaalisti).
  12. Yhdessä nelisen vuotta, josta nolla vuotta kahdestaan - miehen mukana tuli bonus, joka tosin ei vakituisesti asu meillä.
  13. Voi. Itse olen sanonut syyksi, etten kuulu kirkkoon (kuten en kuulukaan).
  14. Mies piti asiaa kyllä jo varmana ennen testausta, minä en suostunut uskomaan. Tein testin aamulla ja mies löysi sitten minut itkemästä sisäportailta, kun tuli ulkoa hakemasta sanomalehteä Sain vain parkumisen lomasta annettua testitikun miehelle, että tajusi mistä oli kyse. Ja kyllä, asia oli ehdottoman iloinen ja toivottu, tunteet vain hieman myrskysi
  15. Meillä bonus alkoi oma-aloitteisesti puhua siitä, että hänellä ei ole siskoja tai veljiä. Raskaus on niin alkumetreillä, ettei tiedä vielä asiasta mitään. Mies vastasi, että voihan sinulla joskus ollakin veli tai sisko. Bonus pohti hetken ja sanoi "niin, jos äiti rakastuu johonkin mieheen, jolla on jo lapsia!". Eli ei ole vaihtoehto, että kumpikaan vanhemmista saa lisää lapsia