Kiiwinen

Aktiivijäsen
  • Content count

    1877
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Kiiwinen

  1. Meilläkään ei ikävä kyllä jousteta tuosta paperista, ei vaikka tyttö ilmaisee jo melko selkeästi tahtoaan esim. Joulun ja pidempien lomien ollessa kyseessä. Tyttären mielipide kumotaan ja asia käännetään niin päin, että minä haluan pitää lapsen luonani. Kun kahdeksan vuotiasta ei kuunnella ja hänen mielipiteensä kumotaan, on nyt viime aikoina kuvioihin astunut fyysinen oirehtiminen; vatsa menee sekaisin hiukan ennen pidempää isällä oloaikaa, vatsa on koko loman sekaisin tai sitten päivää ennen isälleen menoa nostaa korkean kuumeen itselleen. Isä ei edes usko sairastumisiin, vaan luulee minun keksineen nämä. Miksi ihmeessä keksisin???minulla ei vaan yksinkertaisesti ole syytä keksiä tällaista, mutta tottakai puolustan tytärtä, kun haluaa jäädä kotiin. Surullista, mutta jaksan asianlaitaa sen voimalla, mitä puolisoni jaksaa minulle aina sanoa; enää neljä- viisi vuotta ja tyttö kyllä sanoo mielipiteensä niin voimakkaasti, että siinä ei ole enää kahta sanaa. Tytölle alkaa olla kaverisuhteet ja meidän nykyinen perhe niin tärkeitä, ettei enää mene vasten tahtoaan isälleen, vaikka nyt on vielä hyvin lojaali isäänsä kohtaan. Olisiko mahdollista käydä lastenvalvojan luona keskustelemassa mitä hän on mieltä tilanteesta? Onko mahdollisuutta tehdä uutta tapaamispaperia?
  2. 12-vuotias.
  3. Uteliaisuus heräsi kuinka teidän lemmikit ovat reagoineet raskauteenne? Ja jos ovat,niin kuinka käyttäytyminen on muuttunut raskauden myötä?
  4. En meikannut. Suihkuun pääsykin oli työn takana.
  5. ^ miinu kävitkö jossain keskusteluryhmässä tällä viikolla vai ihan muuten vain?
  6. ^ jaa-a, en osaa sanoa. Itse ehdin käymään odotusaikana vain kerran Perheentalon "luennolla". Silloin olin ainoa odottaja, muilla oli jo vauvat tai taaperot "kainaloissa" Tovi sitten käytiin Sankarin kanssa Perheentalolla mutta muut lapset olivat leikki-ikäisiä ja me ainoat "vauvalliset". Liekkö näin kesän korvalla rauhallisempaa?
  7. Löytyy oma kokemus tammikuulta. Synnytyksessä valitettavasti oltiin miehen kanssa paljon kaksin, jopa ponnistusvaiheessa. Kätilö ei kuunnellut, vaan väkisin runnoi omia ajatuksiaan hyvistä asennoista yms. Tuun aina muistamaan kätilön sanat synnytyksen jälkeen, kun miehen kanssa mittailivat vauvaa. Yritin samalla selviytyä siuhkuun sängyn pohjalta, kivut olivat valtaisat imukupin ja epparin jäljiltä sekä maailma pyöri ympyrää, kätilö tokaisi "ei voi olla noin vaikeeta, kyllä siitä pitäisi pystyä vain nousemaan". Ihan kuin olisin laiskuuttani jäänyt sinne makoilemaan. Synnytyksen jälkeen meidät jälleen unohdettiin pitkäksi aikaa saliin, yleensä synnytyksen jälkeen ollaan pari tuntia mutta meille tuo pari tuntinen venyi neljä tuntiseksi, kun kukaan ei ehtinyt meitä sieltä vuodeosastolle kiikuttamaan (myös ruokaa odotettiin todella kauan). Näin jälkikäteen olen tajunnut, että viimeinen tunti synnytyksessä meni luomuna, sillä kohdunkaulapuudute oli lakannut jo toimimasta, enkä muuta kivunlievitystä saanut suurista kivuistani huolimatta. Vuodeosaston henkilökunta oli todella mukavaa ja ammattitaitoista. Jokaisessa vuorossa kävivät kattomassa vauvan imuotteen ja kyselivät vauvan voinnista. Vauvalla oli alkuun hankaluuksia syömisen aloittamisen kanssa, joten sain hyviä vinkkejä jokaiselta kätilöltä. Olin Ipanaan raskausaikana kirjoittanut, etten halua pulloa vauvalle ja kuinka haluan imetysohjeistusta tarpeen vaatiessa ja nämä osaltani toteutuivat täydellisesti.
  8. Clearbluen hymynaamoilla voi testata heti aamusta, muilla ei. Näin mulle on kerrottu. Itse käytin pelkkiä hymynaamoja, muiden kanssa en jaksanut säätää.
  9. Vässykkä - muuten aamuisin paitsi silloin, kun ovulaatio oli lähellä ja viikonloppu välissä. Silloin poli erikseen ohjeisti tekemään aamuin illoin.
  10. 38+1 arvioitiin vauvan olevan noin 3kg ja poika syntyi 38+6 ja painoi 2870g.
  11. Sairaalan tarkkailuhuoneessa, 10 minuuttia synnärille saapumisen jälkeen.
  12. 38+6 ja alkoi supistuksilla.
  13. Ennakoivat oireet: vti-olo iski synnytysaamuna ja kesti aina sinne saakka, kunnes supistukset alkoivat. Pari edeltävää yötä meni menkkakipujen kanssa valvoessa. Limatulppaa tuli 4. ja 3. päivä ennen synnytystä.
  14. Me ollaan selittämättömiä ja 5. IUI+OI on tuomassa nyytin lähiviikkoina syliimme. Kyseessä oli viimeinen inssi ja olimme jo IVF-jonossa, joka olisi ollut polin kesälomatauon jälkeen.
  15. Hieman asian vierestä kyselen, mutta näin raskauden loppuvaiheessa on alkanut iskemään huoli tulevista öistä vauvan kanssa. Tai lähinnä pohdituttaa, kun itselle migreeni iskee usein huonosti nukutun yön jälkeen ja niitähän kohta tulee olemaan jokainen yö. Te jo vauvautuneet; onko teillä yövalvomiset tuoneet ongelmia migreenin kanssa?
  16. Eilen bongasin vinkin mikäli kivut tuntuvat alavatsalla, johon niitä lätkiä ei saa laittaa. Kuulema silloin kannattaa ne anturit lätkäistä nivusiin eli jalkoihin mutta mahdollisimman lähelle kipua. Omaa kokemusta ei siis vielä ole. Oma la on 21.1 ja TENS on varattuna yhdistykseltä, josta sen saa lainaan 2 viikkoa ennen laskettua aikaa. Toivottavasti meidän Sankari malttaa odottaa sinne saakka, että saan laitteen käyttööni
  17. Mulla ei pahoinvointia ole ollut kertaakaan raskauden aikana.
  18. rain - meillä kesäkuussa gyne laittoi lähetteen lapsettomuuspolille (julkiselle) ja ensimmäinen aika oli syyskuussa, josta lähetteet verikokeisiin, aukkariin ja spermanäytteeseen. Me emme ole pääkaupunkiseudulla hoidoissa, joten aikataulu oli yllättävän nopea. Ja ensimmäinen inseminaatio olisi ollut jo lokakuussa mutta ovulaatio sattui viikonlopulle, joten jäi OI:ksi ja kotihommiksi.
  19. ^ eikä!!! Ihan pienen asian sitten unohtivat Siellä jääkaapissa kuitenkin on vaikka mitä.
  20. Olen ollut sairaslomalla 26+5 saakka alaselkäkipujen vuoksi, joka johtuu yliliikkuvista nivelistäni. Istumista selkä ei kestä juuri ollenkaan, joten istumatyön tekeminen olisi todella hankalaa ja tukalaa.
  21. Seitsemän kertaa taitaa kaikkiaan tulla raskauden aikana. Kuusi kertaa on jo takana kaikki julkisella ja yksi ultra tulossa rv38. 1. AR-ultra 7+ lapsettomuuspollilla 2. NT-ultra 13+ äitiyspolilla 3. Rakenneultra 20+ äitiyspolilla 4. Tarkastusultra vuodon takia 24+ äitiyspolilla 5. Tarkastusultra kipujen vuoksi 25+ äitiyspolilla 6. Seurantaultra istukan sijainnin ja kohdunkaulan lyhentymisen vuoksi 28+ äitiyspolilla 7. Neuvolaultra 30+ 8. Neuvolaultra 34+ 9. Tarkastusultra 34+ cervix-tilanteen vuoksi terveyskeskuksessa 10. Tarkastusultra 34+ cervix-tilanteen vuoksi äitiyspolilla 11. Neuvolaultra 35+ 12. Kokoarvioultra 38+ äitiyspolilla Korjaus* eli kahdeksan Korjaus 2* eli 12 kpl
  22. ^ eikö lääkäri sanonut mitään ultrauksen aikana mitään tilanteesta? Ultrassa näkee onko ovulaatio tapahtunut vai ei.
  23. Ilmeisesti se on muotoiltu js käy vasta ratasistuimeen, ei vaunukoppaan? Joo se on footmuff eli jalkapussi ja siinä ei ole yläosassa samalla tavalla suojausta kuin niissä muiden merkkien lämpöpusseissa, jotka sopivat vaunukoppaan. Tosin sitten taas ne muiden merkkien lämpöpussit sopivat myös ratasistuimen kanssa käytettäväksi, esim. Eisbärchenin iso lämpöpussi. Onko teillä ollut minkälainen lämpöpussi käytössä? Tuolla FB:n Bugaboo ryhmässä on osa käyttänyt High performancea myös kopassa ja on kuulema toiminut muotoilusta huolimatta. Joten tiedä sitten mitä tuon lämpöpussin kanssa tekisin
  24. Onko kukaan hommannut Buffaloihin High perfomance footmuffia? Oletteko mistä hommanneet?