Kiiwinen

Aktiivijäsen
  • Content count

    1877
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Kiiwinen

  1. Ymmärrän täysin Artemis huolesi.. Meille vasta vauvakuumeillaan miehen kanssa yhteistä mutta miehen edellisestä liitosta hänellä on kaksi lasta. Lapset asuvat äidillään, joten lapset ovat hänen kasvatuksen tulostaan. Meillä ollessaan joutuu vain hammasta puremaan ja miettimään "jos ois meidän lapset, eivät muuten käyttäytyisi noin tms". Onneksi mies on samaa mieltä. Meidän yhteinen tulee saamaan todellakin erilaisen kasvatuksen alkaen toisten kunnioittamisesta aina käsien pesuun vessasta lähtiessä. Puhumattakaan materialismista, minusta on käsittämätöntä että lasten kanssa yhteinen aika korvataan materiaalilla. Miesten lasten lisäksi myös isovanhemmat yms perheenjäsenet tulevat kuulemaan meidän perheen säännöt liittyen esim herkkuihin ja lahjoihin. Etukäteen jännitän miehen vanhempia, olen nimittäin varma että salaa tullaan syöttämään herkkuja ja pyynnöistämme huolimatta jouluisin lahjakasa tulee olemaan valtava. Huokaus. Mutta kunhan vauvautuisi ensin
  2. Törmäsin nimeen Esikko. Nimipalvelun mukaan muutamia miehiä ja naisia löytyy. Lienee kukasta lähtöisin mutta itselle tulee mieleen "esikoinen"
  3. ^^ mitähän sille pikkusiskolle sitten tapahtuu, kun Suri ilmoittaa pikkusiskon olevan ihan mälsä
  4. Täälläkin on todella iso evvk-kausi menossa miehen toista lasta kohtaan. Toisaalta eihän se hänen vikansa ole, että äitinsä on puhunut tytön uskomaan satuja mutta luulisi silti olevan jotain käytöstapoja ja jotain yhteyttä ottamaan isänpäivänä mutta ei. Ja miten sattuu katsoa miestä, kun toista koskee olla "isätön" isänpäivänä. Toinen lapsi sentään sai lähetettyä isänpäiväkortin, tosin salaa äidiltään.. ARGH!!!
  5. Update edelliseen kirjoitukseen, jossa valitin ekan vehniskierron vieneen kaikki limat. No, tämä 2 kierros on kyllä tuottanut limaa ihan kunnolla. Eli jos etsiskelet limoja, niin ne eksy todennäköisesti meille
  6. ^Täytynee kans miettiä kuinka jatkon käy
  7. Talviunelle
  8. ^^ exäni on kummina veljensä kaikille lapsille ja tämä on minusta ollut outoa aina. Itselläni on pari iltatähtisisarusta eli äidilläni on kolme lasta mutta vain kaksi veljeä. Hänen vanhin veljensä on kummini ja nuorempi on sisareni kummi. Heti nuorimman iltatähtisisarukseni synnyttyä kävin ilmoittamassa äidilleni, etten halua jakaa kummienoani. Se oli minulle tärkeää, vaikka teini-ikäinen jo olinkin. Ilmoittamiseni jälkeen tosin tuntui hetken pahalta ettei nuorimmalle sisarukselle jäänyt enää "enoa". Mutta tuskinpa se on menoa haitannut Itse olin eroamassa kirkosta vuosia sitten mutta ystäväni pyysi, etten eroaisi ennen kuin he saisivat lapsen. Sovittiin, että eroan vasta tulevan lapsen ristiäisten jälkeen ja näin tehtiin. Vaikka olenkin nykyään ei-kirkkoon-kuuluva-kummi, olen silti AINOA viidestä kummista kuka pitää yhteyttä aktiivisesti. Olen lisäksi ainoa ketä lapsi kutsuu "Kiiwinen-kummiksi". Mieheni ei ole lapsen kummi mutta sitä ei huomaa kyllä mitenkään.. Kummilapselleni kelpaa leikkikaveriksi kumpi vain joko mieheni tai minä, emmekä me aikuisetkaan siitä showta pidetä kumpi on the kummi ja kumpi ei.
  9. Valpuri - nostan käden ilmaan sun kyssärille eli tähän asti olen joka luomukierrossa bongannut ovisliman ja tulpan etc. Mutta tässä ekassa vehnis-kierrossani en tulpan poistumista huomannut ja limatkin jäi todella vähiin.
  10. ^ oletinkin, että ymmärsin väärin. Tuo on kyllä kurjaa mutta voisihan vasta puoli kävellä vain verotoimistoon ja saada sieltä suoraan miehesi tulot tietää, jos niin epäilevät asioiden todellista laitaa. Ymmärrän kyllä, että kalliit ostokset ei mene jakeluun toisella puolella. Tästä syystä me pimitetään meidän jotain pieniäkin juttuja jopa lapsilta, ettei vain lasten äiti vedä kurpitsoita nenään. Vaikka tosiasiassa meidän pienet ostokset ovat pieniä verrattuna lasten äidin "shoppailuihin". Meillä ei ole puolen miljoonan omakotitaloa, eikä kallista tuliterä autoa pihassa, emmekä myöskään tee kalliita monen viikon luksusmatkoja.. Mutta meiltä (tai siis mieheltä) ollaan silti sitä lisärahaa vaatimassa
  11. Ellye - Mekin ollaan oikeuteen menossa elatusmaksun suuruudesta johtuen. Ymmärsinkö oikein kirjoituksestasi, että sinulta on yritetty udella sinun tulojasi? Mutta eihän sinun tuloillasi ole mitään merkitystä elatusmaksun suuruudessa. Esimerkiksi meidän tapauksessa minun suuremmat tulot eivät vaikuta tulevassa oikeudenkäynnissä, ainoastaan silloin jos vastapuoli ihmettelee meidän ulkomaanreissuja, niin silloin mainitaan (ja tarpeenvaatiessa näytetään todisteet), että minä olen kaikki matkat maksanut 100%:lla. Tietty mies toivoo ettei asia tule esille, sillä ollaan sovittu ettei asiasta huudella (kuka matkat maksaa), ymmärrän kyllä tämän käyvän hänen itsetunnolleen.
  12. Heippatirallaa, teidän kirjoituksia lueskellessani ajattelin sepostaa hieman omasta tilanteesta.. Eli meidän perusperheeseen kuuluu vain minä ja avomies, ainakin toistaiseksi. Yrityksessä on itselleni esikoista ja miehelle kolmatta. Miehellä on siis edellisestä avioliitostaan kaksi alakouluikäistä lasta, jotka neljä vuotta sitten seurustelumme alkutaipaleella olivat vanhemmillaan viikko-viikko -periaatteella. Tällä hetkellä tilanne on se, että lapset asuvat 500km:n päässä, jolloin näkemiset ovat vain lasten lomien aikana. Tämä tarkoittaa siis sitä, että meidän lomamme menevät käsi kädessä lasten lomien mukaan; hullun mylly alkaa heti lasten tullessa ja päättyy lasten lähtiessä (jolloin myös meidän lomamme loppuu). Ymmärrän täysin, että lomat ovat ainoa mahdollisuus lasten nähdä isäänsä ja toisinpäin mutta silti usein ajattelen katkerana missä on meidän yhteinen loma ilman lapsia? Missä on meidän irti otto arjesta -lomareissut? Olemme kahdesti puolittaneet viikon lomamme siten, että viikon alussa kävimme kaksin pitkän viikonlopun reissussa ja loppuviikoksi lapset tulivat meille. Tosin tästä saimme haukut niskaamme lasten äidiltä, kun hän ei ymmärrä miksi reissaamme lasten loma-aikaan, meillähän on hänen mielestään koko vuosi aikaa reissata milloin haluamme. Yritimme selittää, että muuna ajankohtana meidän täytyy olla töissä eli kaikki lomamme menee lapsiin mutta ei mennyt jakeluun eli mieheni on huono isä, kun ei halua nähdä lapsiaan Tällä hetkellä lasten tapaamiset ovat jäissä tulevasta oikeudenkäynnistä johtuen (äiti haluaa lisää rahaa, jota meillä ei yksinkertaisesti ole). Mies on ihan rikki, kun ei näe lapsiaan mutta yrittää jaksaa ajatuksella, että "pian" oikeudenkäynti on takana ja tämä pelleily loppuu. Mutta itse tunnen suurta häpeää siitä, että olen nauttinut yhteisestä lomasta mieheni kanssa ilman lapsia, ilman sitä jatkuvaa kiljumista, juoksemista, ovien paiskomista kun meillä ei saa kaikkea mitä haluaa. Älkää käsittäkö väärin ettenkö välittäisi tai nauttisi lasten kanssa olemisesta. Mutta kun on tottunut olemaan ilman lapsia ja yhdellä sekunnilla se sirkus alkaa ja asiaa ei auta yhtään se tosiasia, että lapset ovat kasvatettu (ai mikä kasvatus?) ihan päin honkia, niin siinä on pinna usein kovilla. Asia mikä minua usein mietityttää on toivottavasti joku päivä tuleva pienokainen meidän talouteemme. Lapset näkevät isäänsä harvemmin kuin haluaisivat (ainakin vielä) ja miltä heistä mahtaa tuntua, jos joku päivä heidän isällään on lapsi joka saa nähdä isää koko ajan. Lisäksi lisäongelmia saattaa tuoda heidän huoneen menetys tulevalla pienokaiselle. Miehen lapsilla on käytössään oma huone meillä ollessaan mutta mikäli nyytti meille suodaan, tulee tästä huoneesta myös vauvan huone. Ehkä hullua miettiä noin kaukaisia asioita, kun vasta vauvakuumeillaan mutta sitä nyt tulee mietittyä kaikenlaista.. Huoh, tulipas purkauduttua
  13. Jep, yhdellä mennään täälläkin.
  14. Öljy-appelsiinikulaukseni on mun aamupala, kun en ikinä ole pystynyt syömään heti heräämisen jälkeen. Itsellä ei ole tuosta öljystä maha mennyt sekaisin, en siis odota tuosta kapselistakaan menevän.
  15. Eikun Solgarit kehiin ja katotaan miten meidän käy
  16. Life-luontaistuotekaupasta kävin ostamassa, ko kauppoja taitaa löytyä melkein joka niemestä ja notkosta Suomen maata. Ainakaan tuossa kaupassa ei ollut hyllyssä kuin yhtä laatua ja en jaksanut asiaa ihmetellä sen kauempaa, joten nappasin purkin kainaloon ja matkalla kassalle nappasin vielä purkin D-vitamiineja mukaan Ruskeassa purkissa lukee Solgar Natural Source Vitamin E ja 400iu.
  17. Vehnänalkioöljypullo tupsahti myös meidän jääkaappiin tähän kiertoon, jota otan aamuisin appelsiinimehun kera. Appelsiinimehu peittää aikas hyvin ällön maun (nielasen siis öljyn ja mehun samaan aikaan). Eilen kävin ostamassa luontaistuotekaupasta kapseleita, kun en halua taukoa E-vitamiiniin ja öljypulloa en lähde raahaamaan työreissulle. Myyjän mukaan tuossa ihme organic purkissa olisi enemmän E:tä kuin öljyssä, mene ja tiedä sitten.
  18. Tyhmä on nainen kuka tuommoista edes ehdottaa mutta täysin älyvapaa on isä joka tuollaiseen suostuu. Se on mun mielipide ja iso piste perään.
  19. Täällä kans käsi pystyssä uusperheellisyydelle. Vakioperhemuotoon kuuluu vain minä ja avokki, johon yhteistä omaa (ja mulle esikoista) kuumeillaan. Yhdessä olemme olleet yli neljä vuotta ja pillerit jätin pois neljä viikkoa sitten. Muutamia hassuja kertoja vuodessa (liian, liian harvoin) vakiokokoonpano kasvaa kahdella ylienergisellä koululaisella. Mom-to-be tiedän todellakin mitä tarkoitat "Muksut on ihan mukavia, mutta se niiden äiti on mitä on.."
  20. Pillerit lopetettu kuun alussa, joten ensimmäinen luomukierto menossa.. Itsensä tutkistelua menossa kuinka lopetus vaikuttaa
  21. Yhdessä reilu 4 vuotta ja yrittäminen alkutaipaleella.
  22. En ole ostanut mitään ja olen päättänyt ettei ennen 12 raskausviikkoa ole lupa ostella mitään vauvoihin liittyvää. Taikauskoa tai jotain..
  23. Siskoni päätti tulevan vauvan nimen jo odotusaikana, eikä sitä salattu. Jälkikäteen harmitteli ettei olisikaan enää halunnut kyseistä nimeä antaakaan, mutta kaikki nimen tiesivät ja kutsuivatkin vauvaa oikealla nimellä alusta saakka. Ristiäisissä nimi pysyi vaikka kovat halut nimenvaihtoon olikin. Toisen kohdalla siskoni piti vauvan nimen visusti salassa ja nimi kuultiinkiin vasta ristiäisissä papin suusta
  24. Yrityksestä ei olla kerrottu kenellekään, myös kuumeilut on visusti pidetty salassa. Muutamat puolitutut ovat kyselleet halustani saada lapsia ja heille olen vain ympäripyöreitä vastaillut
  25. Minä 32, mies 36.