Supsa

Aktiivijäsen
  • Content count

    665
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Supsa

  1. Työterveyslääkäri määräsi minulle Teroluteja 3kk kierron tasaamiseksi (tai siis menkkojen aikaansaamiseksi). Kuurin aikana menkat tulivatkin säännöllisesti. Kuurin loputtua menkkojen tulokin loppui. Työterveyslääkäri pyysi kääntymään yksityiselle gynekologille jatkotutkimuksia varten. Nyt mietin kuitenkin, että saisiko julkiselta puolelta samat palvelut. Soitinkin terkkariin ja siellä omalääkäri kuulemma hoitaa myös gynetutkimukset. Onko teillä kokemusta julkiselta puolelta gynekologisista/lapsettomuustutkimuksista? Saako julkisella puolella samat palvelut kuin yksityisellä? Kumpaa suosittelette?
  2. Laitatteko te itse tehtyihin soseisiin mukaan öljyä? Joitakin kavereita on neuvottu antamaan vauvalle öljylisää, vaikka vauva on kasvanut ihan normaalisti. Mulle ei siitä neuvolassa ole puhuttu mitään. Kaupan soseisiinhan on lisätty öljyä, mutta pitäisikö sitä itsekin lisätä?
  3. Jätin kauran hetkeksi vauvan ruokavaliosta pois ja syötin rela-tippoja. Viidentenä päivänä rela-tippojen aloittamisen jälkeen otin kauran taas mukaan kuvioihin. Yhdistin sitä aluksi riisipuuroon ja lisäsin määrää vähitellen. Vihreää kakkaa ei ole enää näkynyt. Ei siis liene kyse allergiasta, onneksi. Maitohappobakteerivinkin sain neuvolasta. Suosittelen kokeilemaan, jos jollain on vastaavia vaivoja.
  4. Mä olen ostanut kumisaappaita käytettynä. Muut kengät ostetaan uutena. Mun logiikalla kumisaappaissa ei käytetyt kengät ole pahasta, kun ne eivät kuitenkaan ole "istuvia ja jalkaa tukevia" kenkiä. Enemmän käytössä olevat kävelykengät ostetaan sitten uutena ja hyvälaatuisina. Näihin mun näkemyksiin ei oikein mitkään annetuista vaihtoehdoista sopineet, joten laitoin Vain harvoin käytettyjä kenkiä, esim. juhlakenkiä Kalliimmat halvalla käytettynä
  5. Kiitos vastanneille. Lisäisin vielä, että kakka on ollut vihreää vasta vähän aikaa, sanoisin muutamia viikkoja. Pelkässä rintaruokinnassa ollessa kakka oli aina keltaista. Liittyy siis varmasti jotenkin noihin ruokiin. Joko allergiaa tai sitten vaan suoliston kehitykseen liittyvää. Lisäkommentteja ja omakohtaisia kokemuksia kaipailisin edelleen.
  6. Mä en ole pitänyt vauvalla aurinkolaseja. Mahdollisimman leveälierinen hattu ja lisäksi varjossa. Rintareppuilu on sujunut ihan hyvin, kun olen pitänyt vauvan kasvot minua kohti (ei siis kasvot menosuuntaan). Silloin hatun lieri suojaa hyvin ja saan itse paremmin kontrolloitua, että vauvan kasvot ovat varjossa.
  7. Onko muilla kokemusta Terhi Honkosesta? Hän hoitaa ilmeisesti nykyään pääosan Nina Doddin Suomen kuvauksista. Meillä kuvattavina 3kk, 9kk ja 3v ikäiset lapsukaiset vanhempien ja isovanhempien kanssa.
  8. Esikoisella käytettiin ensimmäiset 9kk lähinnä kestovaippoja (öisin kertistä) ja siirryttiin sitten kertiksiin. Toisen lapsen kohdalla ei ole jaksettu kestoilla vaan kertikset ovat täyskäytössä.
  9. Löysin Ronja&Roope kestoliivinsuojat, jotka ovat tavallista isommat (halkaisija 12,5cm). Hyvin ovat toimineet ja ison koon vuoksi pitävät paremmin maidot sisällään, vaikka vähän liikkuisivatkin paikoiltaan. Suosittelen.
  10. Kestosuojat on kirppikseltä ostettuja, joten en tiedä niiden merkkiä tai mitä ne pitävät sisällään. Uskoisin, että niissä on jokin kosteussuoja. Esikoisen aikana pärjäsin niillä. En tiedä tuleeko maitoa nyt vaan moninverroin enemmän vai olenko onnistunut pilaamaan nuo suojat pesussa. Muutaman kerran ainakin pesin ne vahingossa valkopyykin joukossa.... Lidlin kertiksiä voisin kokeilla. Kiitos vinkistä Nera. Lisää kommentteja otetaan vastaan. Kiitos.
  11. Mä olen ostanut jalkalenksunauhaa Eurokankaasta ja Anttilasta. Muistaakseni Eurokankaasta sai halutun mittaisena ja Anttilasta täysinä rullina.
  12. Me testattiin tänään Cybexin Pallasta ja Kiddyn Guardianfixiä. Pallakseen eivät Avensiksen turvavyöt riittäneet, joten ostettiin Kiddyn istuin. Vähemmän tyttö sitä testatessa protestoi kuin Pallasta. Pallasta tosin testattiin ensin, joten ehkä neiti oli Kiddyn kohdalla jo paremmin tottunut palkkiin. Toivotaan nyt kuitenkin, että viihtyy istuimessa kun päästään ottamaan istuin käyttöön.
  13. Meillä syödään "aikuisten" Xylimax-pastilleja. Joko vadelman makuisia tai muumeja... Aluksi oli pikkukakkosen pastilleja, mutta kun isi söi noita xylimaxeja, niin neitikin halusi niitä.
  14. Katkarapuja ei mainita neuvolan listoissa. Olen kuitenkin lukenut niistä jostain netistä ja kysynyt vielä neuvolastakin. Terkkari neuvoi kuumentamaan listeriariskin vuoksi. Hankalaa, kun erilaisia listoja ja tietoja on ihan loputtomiin. Mistä sitä tietää mitä kaikkea pitäisi varoa? Musta on ainakin tullut ihan ylitarkka kaikkien syömisteni suhteen, kun en halua ottaa riskiä....
  15. Pakastekatkaravuissa voi muistaakseni olla listeriaa, joten ne on kuumennettava kunnolla.
  16. ^Mitä tuo takuupaikka oikein tarkoittaa? Meille sanoi tytön omahoitaja päiväkodissa, että pk-paikan voi säilyttää jos paikan pistää "katkolle" eli ilmoittaa etukäteen tarkan päivämäärän, jolloin lapsi palaa taas hoitoon. Jos paikan irtisanoo, joutuu normaaliin tapaan jonottamaan ja voi joutua mihin tahansa päiväkotiin. Vuodenaikojen tms merkityksestä tuohon pk-paikan säilyttämiseen ei mainittu halaistua sanaa..... Pitäisi varmaan soittaa kaupungille, pk-johtajalle tai jollekin asiantuntijalle, että saadaan varmasti oikeaa tietoa ennen lopullista päätöstä.
  17. Mä olen syönyt pari kuukautta Retaferia 100mg/päivässä. Nyt hemoglobiini oli taas pudonnut ja terkkari neuvoi syömään 2x100mg/pvä. Onko kukaan syönyt noin isoa määrää? Tuntuu mun mielestä aika paljolta. Kai se kuitenkin on vielä turvallista, jos kerran neuvolassa niin neuvotaan...
  18. Johtuuko mädin syöntirajoitus vain listeriariskistä? Meillä oli töissä muikkuja, joiden sisällä oli mätiä. Muikut ovat siis kypsennettyjä, joten listerian pitäisi ainakin olla kuollut valmistuksessa. Onko mäti siis turvallista kypsennettynä?
  19. Meillä tyttö sanoo sanan perään tosi usein "-ko/kö" kuten sattuuko, jos sitä sattuu. Kai me isän kanssa aina kysellään niin paljon, että kysymysmuoto on tarttunut tyttöönkin ihan normikäyttöön.
  20. Kiitos Pandora Mä en ole vielä virallisesti tullut kaapista. Eilen saatiin kuitenkin nt-ultran hyvät tulokset kotiin, joten salaisuutta voisi alkaa paljastaa lähipiirille.
  21. Meillä clomit toimivat hienosti. Esikoinen sai alkunsa toisesta clomikierrosta ja pikkukakkonen heti ensimmäisestä. Taustalla mulla oli ovuloimattomuus ja siihen clomit siis auttoivat mainiosti.
  22. "Isi siittää" tarkoittaa isi silittää. Sitä käytetään joka ilta nukkumaan mennessä.
  23. Itämisaika on 10-14 päivää ja tauti tartuttaa jo ennen ensimmäisiä näppyjä, joten rokotteet ovat varmaan myöhässä. Toivottavasti ei tartu kuitenkaan vauvaan.
  24. Meille kotiutui päiväkodissa riehunut vesirokko. Perjantaina ja lauantaina näppyjä oli vain 5-10 ja ehdin jo luulla taudin menevän lievänä ja helpolla ohi. La-su välisenä yönä näppyjä pamahti satoja lisää. Ei ihme, ettei saa nukuttua. Ostettiin sunnuntaina Pox-clin -nimistä vaahtoa, joka ehkä auttoi vähän. Eilen käytiin kuitenkin vielä lääkärissä, kun ei kukaan huushollissa saanut taudin takia nukuttua. Ärhäkäksi lääkäri kuvasi tautia ja tytön ulkonäöstä päätellen se ei ole yhtään liioittelua. Lääkäristä saatiin sitten eilen Ataraxia ja tämä yö oli taivaallinen. Tyttö ei herännyt kertaakaan. Toivottavasti tauti lähtee nyt paranemaan.
  25. Kuinka pitkään ovistesti näyttää positiivista? Onko siis mahdollista, että ovis ei näy testissä vaikka testaisi suunnilleen samaan aikaan joka päivä (olettaen, että ovulaatio kuitenkin tapahtuu)? Johtuuko kaikki ovulaatiotesteissä näkymättömät ovikset siis siitä että testi on huono vai voiko se vaan jäädä juuri testausajankohtien katveeseen?