Lilo

Aktiivijäsen
  • Content count

    1446
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Lilo

  1. Kulta, kiitos vastauksesta, hyviä pointteja! En siis laita tutteja pakettiin. Ella_, laitan huomenna postiin ainakin parit kestovaipat ja bodyt. Katsotaan keksinkö jotain muutakin.
  2. Kiitos vastauksista! Googlettelinkin tuossa ja löysin tällaisen sivun: http://www.d-vitamiini.fi/tietoa_d-vitamiinista/onko_d-vitamiini_turvallista.php . Ei siis pitäisi olla mitään hätää, huh. Säikähdys vaan oli kamala, kun huomasin tabletit levällään lattialla ja vauvan tyytyväisenä mussuttamassa jotain... Todennäköisesti ehti syödä vain yhden pienen 20 mikrogramman vahvuisen napin.
  3. Help! Vauva söi ehkä aikuisten D-vitamiinia, yhden tai useamman pienen tabletin (ei montaa kuitenkaan). Onko tästä jotain vaaraa?
  4. Onko noita kestovaippoja jo miten paljon, kannattaako vielä lähettää lisää? Entä käytetyt, desinfioidut tuttipullon tutit, kelpaavatko sellaiset pakettiin?
  5. Heii, vieläkö lahjoituksia kaivataan? En nyt lukenut koko ketjua enkä viimeisintä listaa, mutta jos keräys on yhä "auki", lähden mukaan!
  6. Nostelenpas tätä hyväksi havaittua ketjua ja kerron samalla meidän tilanteesta. Tyttö (8 kk) on koko ikänsä nukahtanut lähes pelkästään rinnalle, liikkuviin vaunuihin tai liikkuvaan autoon. Yöt ja päikkärit on kuitenkin nukuttu hyvin, kun on saanut nukahtaa edellä mainituilla keinoilla, ja unta on riittänyt pitkiä pätkiä. Suunnilleen puolen vuoden iästä alkaen yöt alkoivat olla vähän levottomia, tyttö heräili ensimmäisen kerran jo puolilta öin (mentyään 21-22 aikaan nukkumaan) ja etenkin aamuyöstä piti saada olla melkein koko ajan tissi suussa. Aloimme siis pohtia, kokeilisimmeko jotain pehmeää unikoulua, jotta tyttö oppisi nukahtamaan itse - jos vaikka yötkin sitä kautta hieman rauhoittuisivat. Reilun 7 kk iässä aloitimme treenit tämän ketjun alusta löytyvillä "Eeppiksen ohjeilla". Ekana iltana tyttö nukahti 20 minuutissa, josta ehkä 10-15 min oli huutoa. Pari seuraavaa iltaa menivät vähän paremmin. Sitten tuli vähän takapakkia - tyttö aloitti illalla huutamisen jo makuuhuoneen ovella, eikä rauhoittunut sänkyynsä ilman 10-20 minuutin huutoa. Välillä jouduttiin ottamaan aikalisä, sylittelemään vähän aikaa, ja yleensä sitten seuraavalla yrityksellä onnistui paremmin. Tilanne ei kuitenkaan kehittynyt mihinkään, eli huudon määrä ei vähentynyt, vaikka koulua jatkettiin monta iltaa putkeen. Olimme jo valmiita luovuttamaan, ja yhtenä huonona iltana sitten nukutin tytön rinnalle. Seuraavana iltana päätimme kuitenkin vielä yrittää. Muutimme rutiinia niin, että minä kannoin iltaimetyksen jälkeen tytön petijn, kun tähän asti se oli ollut isä. Ja yhtäkkiä homma toimikin hienosti! Parina iltana tyttö itki ihan hetken, kun laskin sen sänkyyn, ja nukahti sitten itse puuhailtuaan ensin kymmenisen minuuttia tyytyväisenä sängyssä. Sen jälkeen on tullut monia hyviä iltoja, myös reissussa, ja tyttö on tälläkin viikolla nukahtanut neljänä iltana ilman yhtään itkua! Ja viime yönä tyttö veti putkeen 8 tuntia unta, mitä ei ole tapahtunut moneen kuukauteen! Tuntuu myös siltä, että yöt ovat kokonaisuudessaankin hieman rauhoittuneet. Lisäksi tyttö nukahtaa aiempaa paaaaljon helpommin uudestaan, jos herää kesken unien (silloin kun ei ole nälkä vaan heräämiseen on joku muu syy). Mutta jotta elämä ei olisi liian helppoa, tänään sitten meni taas pitkästä aikaa huudoksi, nyt on jo nukutusyritys 3 menossa. Tässä muutamia havaintojamme tytön unikoulusta: - nukkumaan mentäessä ei saa olla liian virkeä eikä liian väsynyt (jos viimeinen valvomispätkä on 3 tuntia tai vähemmän, tyttö on todennäköisesti liian pirteä, mutta 5 tunnin valvominen on vielä sille liikaa) - rauhalliset, hyvät rutiinit auttavat asiaa - viimeinen imetys iltapuuron jälkeen olohuoneessa kaikessa rauhassa, jotta lapsi saa tankata maidon lisäksi myös läheisyyttä - ei liian suurta iltapuuroannosta (jos tyttö on ähkyssä, nukahtaminen ei onnistu, vaan ruoka meinaa nousta ylös etenkin, jos itku yltyy) Tänään tyttö oli mitä ilmeisimmin yliväsynyt ja ehkä myös liian täynnä. Mutta nyt se nukkuu, huh! Nukutusyritys 3 tuotti tuloksen 5 minuutissa.
  7. Nostan ja utelen, että onkos tässä ketjussa enää mitään elämää? Meillä asuu 4 kk vanha pikku tirppana, joka kasvaa tasaisen hitaasti omilla miinuskäyrillään.
  8. Sain juuri loppuun urakan lukea läpi edellinen + tämä uusi kestovaippaketju, ja kylläpäs tuli mukavasti uutta motivaatiota kestoiluun! Ja esim. tuo tieto oli mulle ihan uutta, että kumpparit pitää vetää nivusiin, jotta vaippa ei falskaa. Aina oppii uutta Meillä on osakestoiltu vaihtelevalla menestyksellä ihan ensiviikkojen yleisen vauvahämmennyksen haihduttua. Käytössä on sekalainen kasa taskuja, sisä- + kuorivaippoja ja AIOja, niitä käytetään kotona päivisin. Öisin ja reissuilla mennään kertiksillä (ja laiskuuden iskiessä kotonakin). Pari kysymystä tuli mieleen: Yksi mun ehdottomista suosikeista on jonkun itsetekemä sisävaippa, jonka ulkopuoli on notkeaa, ohutta ja joustavaa froteeta ja sisäpuolella on jokin ohut, sileä kangas. Vaipan taskuun saa lisättyä imuja. Osaisiko joku vinkata, mistä tällaisia voisi saada lisää? Itse en osaa tehdä En tosiaan ole mikään käsityöihminen, mutta villaimuja ehkä osaisin neuloa Minkälainen lanka niihin sopii?
  9. Mä olen ollut vuosikausia kasvissyöjä, välissä jokusen vuoden myös ihan vegaani, mutta nykyään syön myös kalaa. Raskausaikana olin vielä lakto-ovovege. Muksu on kohta 4 kk, ja hänelle on suunnitelmissa kasvispainotteinen ruokavalio, joka sisältää myös kalaa (WWF:n vihreältä listalta, jos mahdollista) ja mahdollisesti silloin tällöin riistaa ja luomulihaa. Mies on ihan "tavallinen sekasyöjä", siksi päädyimme lapsen ruokavaliossa tällaiseen kompromissiin. Lapsi saa sitten itse päättää, haluaako olla kasvis- vai sekasyöjä, kun on riittävän iso. Vaikka syönkin itse kalaa eikä lapsestakaan ihan vegeä ainakaan heti aluksi tule, kuulumme kuitenkin mielestäni tähän ketjuun, koska ruokavalion runko on nimenomaan kasvisruokavalio eikä perinteinen suomalainen sekaruoka.
  10. Kärpänen, kiitos vastauksesta! Saattoipa hyvinkin olla juuri tuosta helteestä johtuvaa. Saman päivän iltana oli taas jo ihan oma itsensä.
  11. Vauva 3,5 kk on tänään jotenkin surkean oloinen eikä ollenkaan oma itsensä: heräsi aamulla huutamaan, rauhoittui syömään, syönnin jälkeen puklasi isosti (ei normaalisti puklaile oikeastaan ollenkaan) ja nukahti sitten uudestaan. Sitten onkin menty sellaisella kaavalla, että lapsi on pitkään tissillä, syö ja torkkuu, sen jälkeen nukkuu hetken, herää taas surkeana (ja unisena) ja haluaa takaisin tissille. Piereskelee paljon ja ajoittain vaikuttaa siltä, että sitä vähän oksettaisi. Tuon yhden puklun jälkeen ei kuitenkaan ole tullut ylös muuta kuin pari pientä röyhtäystä. Lämpöä ei ole. Pitäisiköhän tästä huolestua?
  12. Lähtisin ehdottomasti mukaan. Olen vähän salaa haaveillutkin, että mies saisi komennuksen esim. Englantiin...
  13. Nostanpas tätä keskustelua, olisi mielenkiintoista lukea lisää kokemuksia!
  14. Niu, kiitos vertaistuesta!! Ja hirmuisesti tsemppiä sinnekin!
  15. Tapasin tänään äidin pitkästä aikaa. Se on aivan sekaisin tästä mun raskaudesta, ja kävi ilmi, että se on mm. soitellut joillekin sukulaisille (joiden kanssa mä en ole missään tekemisissä eikä se itsekään juuri yhtään) ja raportoinut mun tilasta. Ja mä kun olin nimenomaan kieltänyt sitä levittelemästä asiaa, koska ärsyttää suunnattomasti sen tapa puhua asioista kolmansille osapuolille - koskaan ei mm. voi olla varma, että miten paljon totta ja miten paljon täyttä pötyä se puhuu. Ja etenkin ottaa päähän, että pitää väkisin tuputtaa mun kulumisia ihmisille, jotka ei takuulla ole niistä missään määrin kiinnostuneita. Epäilemättä suuri syy tuohon juoruiluun on se, että pääsee intoilemaan omaa tulevaa mummouttaan. Tekisi mieli olla ilkeä ja sanoa, että sori vaan, sun rooli tämän tulevan lapsen elämässä tulee olemaan aivan mitättömän pieni, että turha sillä kehuskella. Mutta turhaa se olisi, koska silloin äiti vetäisi aivan varmasti marttyyrivaihteen päälle. Kyllä ottaa päähän! Ja tänään siis oli hermo kireällä jo monesta muustakin äitiin ja sen käytökseen liittyvästä asiasta, joten tämä kruunasi illan. Kuulostaa ehkä aika pieneltä asialta, mutta tässä on kaikenlaista menneisyyden painolastia sun muuta, joiden takia tämä ei todellakaan ole ihan pikkujuttu. Onneksi oloa helpottaa, kun voi avautua täällä Kiitos niille, jotka jaksavat lukea tämän valituksen, ja myötätuntoa + tsemppiä kaikille! Muoks, korjasin omituisesti näkyneet ääkköset.
  16. Kerroin rakenneultran jälkeen, eli raskautta oli takana vähän yli puolet.
  17. Samastun voimakkaasti moniin näistä teksteistä. Oma äitisuhteeni ja sen ongelmat ovat onneksi tällä hetkellä vähän vähemmän pinnalla, joten en halua nyt tässäkään asioista terkemmin kertoa - se aiheuttaa melkoista ahdistusta. Mutta eiköhän jossain vaiheessa tule taas sellainen hetki, että pää meinaa hajota - onneksi siis nyt tiedän, että tällainen ketju on olemassa ja että täällä voi rauhassa avautua aiheesta! Pari kommenttia aiempiin kirjoituksiin: Omalla kohdallani olen huomannut, että fyysinen ja henkinen etäisyys on elintärkeää. En voi koskaan tulla kovin läheiseksi äitini kanssa, koska silloin on satavarmaa, että satutan itseni ennemmin tai myöhemmin. On paljon helpompaa olla etäämmällä ja pitää hyvin tiukat rajat ympärillään: tiedän tasan tarkkaan, miten en halua äitini minua kohtelevan, mistä asioista en hänelle kerro ja esim. että mistä aiheista en aio keskustella hänen kanssaan. Olen myös tehnyt tämän selväksi äidilleni, ja jos hän yrittää ylittää jonkin rajan, lataan hänelle sen verran tiukkaa tekstiä, että tilanne rauhoittuu. Ei ehkä maailman kypsin tapa käyttäytyä, mutta valitettavasti ainoa, joka on havaittu toimivaksi... Joku kirjoitti aiemmin tässä ketjussa tuosta rajojen asettamisesta ja siitä, että äiti tuntuu melkeinpä hieman pelkäävän kirjoittajaa, ja se kuulostaa hyvin hyvin tutulta. Ehkä äitini pelkää, että katkaisen välini häneen lopullisesti, ja ainakin hän tietää, että voin aivan hyvin tehdä sen (katkaisin joskus vuosia sitten välit pitkäksi aikaa, eli äiti on ehkä oppinut siitä edes pikkiriikkisen). Tulipas sekavaa tajunnanvirtatekstiä, mutta toivottavasti tästä saa edes jotain selvää. Tsemppiä kaikille äitiongelmien kanssa taisteleville!
  18. Tein viime viikolla tilauksen Vauvauva.fi-nettikaupassa, ja kaikki sujui oikein mallikkaasti, toimitus oli nopea jne. Suosittelen!
  19. Tuttuja tunteita! Olen aina ollut todella tunteellinen ja herkkä, ja hieman pelottaa, miten käy sitten kun oma lapsi on maailmassa. Mietin mm. ihan itku kurkussa jo ennen kuin olin raskaana, että mitäs sitten jos/kun joskus saa lapsen ja sitä sitten kiusataan koulussa ja/tai se on yksinäinen eikä löydä ystäviä... Ja maailmantuska. Siitä voisi kirjoittaa vaikka romaanin! Katson kyllä mielelläni dokumentteja ja luen lehtijuttuja surullisista ja rankoistakin asioista, en halua sulkeutua omaan "kuplaani", vaikka se varmasti olisikin helpompaa. Sitten välillä itken samalla kun luen jne. Ja tähän kaikkeen yhdistyy se, että en kestä epäoikeudenmukaisuutta tai välinpitämättömyyttä, ne saavat minut raivostumaan ja surulliseksi. Ihanaa, etten ole ainoa!
  20. Suosikkini on alkoholiton vehnäolut, Paulaneria taisi olla, ja toinen hyvä vehnäolut ilman alkoa oli muistaakseni Bavariaa. Molempia on löytynyt jostain K-ketjun marketista, jos nyt en ihan väärin muista.
  21. Mua inhotti ja vähän pelottikin etukäteen ajatus alakautta tehtävästä ultrasta, mutta terkkari (nainen) oli niin mukava ja ammattimainen, että ei se sitten lopulta ollut yhtään niin kamalaa. Ja kun katseli sikiötä näytöltä, unohti kätevästi kaiken muun, kuten sen, että joku ronkkii alapäätä.
  22. ^ Tuo Hesarin juttu oli varsin mielenkiintoinen, itsekin aloin miettiä, että pitäisikö lukea ko. kirja!
  23. Kiitokset hyvistä vinkeistä! Espritiltä olen monesti tilannut ihan normivaatteita, ja homma toimii hyvin, toimitus on kohtuullisen nopeaa, palautus maksutonta ja asiakaspalvelu hyvää (tosin ei suomenkielistä). Ja mammavaatteiden valikoimakin näyttää aika hyvältä... Kannattaa myös tsekata Espritin Sale-osasto, siellä voi tehdä löytöjä!
  24. Ensimmäinen on vasta mahassa, joten en yritäkään ennustaa tulevaisuutta, mutta itse olen aina ajatellut, että jos saan joskus lapsen, haluan sille myös sisaruksen. Eli voisi ehkä sanoa, että suunnitelmissa on kaksi, mutta katsotaan nyt ensin rauhassa, että saadaanko tämä ensimmäinen onnellisesti maailmaan.
  25. Erittäin mielenkiintoinen keskustelu! Oma jälkeläinen on vielä mahassa, mutta olen hyvin samoilla linjoilla mm. Brionyn, poimulehden ja Aerian kanssa. Yksi syy siihen, että olen kovin kiinnostunut tästä aiheesta, lienee lapsuudenkotini ilmapiiri: veljeä kohdeltiin aina jotenkin erityistapauksena, häntä pidettiin meitä siskoja lahjakkaampana ja luonteeltaan vaikeampana, häntä ei saanut suututtaa eikä häneltä saanut vaatia mitään. Me tytöt teimme kotitöitä, veljen ei tarvinnut. Veljen saavutuksia ihasteltiin, kun taas meidän tyttöjen oletettiin olevan huippuhyviä koulussa, kilttejä, ahkeria jne., eikä siis meidän hyvillä saavutuksillamme ollut erityistä lisäarvoa, niitä pidettiin normina. Jos veli suuttui, häntä hyssyteltiin ja myötäiltiin, mutta jos jompikumpi meistä korotti ääntään, se kuitattiin kiukutteluna ja käskettiin olemaan hiljaa, menemään omaan huoneeseen tms.