Nenoveh

Aktiivijäsen
  • Content count

    40
  • Joined

  • Last visited

About Nenoveh

  • Rank
    Tavis

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Olen epäröinyt. Tutkimuksiin menoa lykättiin vuosia ja hoitojakin on harkittu hartaasti. Kai taustalla on ollut koko ajan toive siitä, että lapsettomuus voisi korjaantua itsekseen. Olen myös tarvinnut aikaa sulatella mahdollisuutta jäädä lapsettomaksi.
  2. Pääsisinko minäkin lapsettomuuspuolelle? Olen sinne muutaman viestin kirjoitellut, mutta en kovin aktiivisesti halua vauvafoorumilla vierailla. Joskus kuitenkin vertaistuelle ja asian käsittelylle olisi tarvetta. Siihen olen suljettua lapsettomuuspuolta pitänyt hyvänä.
  3. Olen kertonut asiasta todella vaihtelevasti ja epäjohdonmukaisesti aina sen mukaan, onko asia tullut puheeksi ja minkälaisesta henkilöstä on kyse. Läheisimmille perheenjäsenille asiasta ei ole kuitenkaan "uskaltanut" kertoa, koska asia koskettaa heitä niin läheisesti. En haluaisi joutua lohduttamaan muita, kun tärkeintä on kuitenkin, että pääsee itse lapsettomuuden kanssa sinuiksi.
  4. ^ Jos tuo tulee vielä uusintana, kannattaa katsoa. Tosi liikuttava ohjelma ja sympaattinen pariskunta.
  5. Ai niinkö niitä vauvoja tehdäänkin, että ollaan eri kaupungeissa..?
  6. Ajatus tuntuu jotenkin epämiellyttävältä. En osaa kuvailla, mikä siinä tökkii. That said, mukava lukea teidän miestenne mukavista ja järkevistä varpajaisista.
  7. En oikein jaksa uskoa, että lihavilla lapsettomilla kyse olisi haluttomuudesta laihduttaa. Aika kaukaa haetulta tuntuu myös normaali- ja ylipainoisten "oikeuksien" vertailu edes lainausmerkeissä.
  8. Mun mielestä riippuu paljon siitä, kuinka tuttu kyseinen pappi/työntekijä on työtehtävien ulkopuolella. Pelkästään "virkatehtävänä" pappi tuskin suostuu kummiksi, mutta ainahan voi kysyä. Uskon, että pappi kykenee kieltäytymään halutessaan. Itse toivoisin, että kummi olisi jo valmiiksi perheelle läheinen henkilö.
  9. Kiitos hyvästä ketjusta ja ohjelmavinkeistä! Ainakin Dokumenttiprojekti on nähtävä...
  10. Miten julkisella puolella pääsee jatkamaan hoitoja? Eli jos on ollut aiemmin hoidoissa ja pitänyt vuoden verran taukoa, voiko vain soittaa polille ja varata ajan vai pitääkö aloittaa lähetteen hankkimisella?
  11. Ilmoittaudunpa tänne! Lapsi olisi ollut tervetullut jo noin kahden vuoden ajan. Vastikään olemme hakeutuneet tutkimuksiin, joissa on jo löytynyt miehestä vikaa. Minua ei ole vielä tarpeeksi tutkittu, että vikaa olisi löytynyt mutta odotellaan... Tällä hetkellä tuntuu, että en halua alkaa lapsettomuushoitorumbaan vielä pariin vuoteen. Kun lapsiluku tulee jäämään pienemmäksi kuin olisin alun perin toivonut, ehtii "lapsenteon" aloittaa myöhemminkin. Ikää minulla ei kuitenkaan ole vielä kolmeakymmentäkään. Luomuplussaihme olisi kuitenkin erityisen tervetullut.
  12. Haluaisitteko kertoa myös, miksi juuri te (äidit) jäitte kotiin äitiysloman jälkeen? Täällä yksi lapseton pohtii, miksi Suomessa miehet eivät useinkaan jää hoitovapaalle...
  13. Tähän varmaan vaikuttavat kovasti kokemukset omasta lapsuudesta. Itselle maalla kasvaneena ja majoja rakennelleena maaseutu on se oikea kasvuympäristö.