kerttunen

Aktiivijäsen
  • Content count

    1011
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by kerttunen

  1. Olen jäämässä kohta äitiysvapaalle töistä, ja sähköpostiin pitäisi runoilla poissaoloviesti. Mitä sanamuotoa olisi paras käyttää? Meidän yrityksessä ei ole mitään virallista linjaa tämän suhteen, kunhan tehtäviä hoitavan sijaisen tiedot tulee ilmoitettua selkeästi. Itse en ehkä haluaisi kirjoittaa jääväni nimenomaan äitiyslomalle, vaan jättää enemmänkin out of office -tyyppisen avoimen poissaoloilmoituksen. Mielestäni poissaoloni syy ei kuulu ihan kaikille, vaikka iloinen asia onkin. En myöskään osaa sanoa tarkasti milloin palaan. Minkälaisia poissaoloviestejä te olette luoneet työsähköpostiinne, kun olette jääneet äitiys- tai perhevapaille?
  2. @-Hunaja- kyllä minunkin näytöllä plussilta näyttävät, onnea!
  3. Esikoiselle otettiin paketti (2016). Käyttöön paketista jäi muistaakseni makuupussi, kynsisakset, petivaatteet, villavaatteet ja haalari. Muu oli turhaa tai väärän mallista/kokoista. Nyt tulevalle vauvalle otetaan rahana, esikoiselta nuo edellä mainitut ovat edelleen tallessa ja oikein käyttökelpoisia tulokkaalle. Hankitaan sillä rahalla sitten oikeasti tarpeellista.
  4. Lempilelulle pikkusisarus oli ideana niin kiva, että menee täälläkin harkintaan, vaikka en aiemmin ollutkaan miettinyt hankkivani mitään erityistä lahjaa esikoiselle.
  5. Selkeät viivat ainakin mun silmään, ja vahvistumista on kuitenkin tapahtunut edellisiin päiviin nähden.
  6. Mulla oli esikoisen jälkeen kuparikierukka ja on pelkkää hyvää sanottavaa siitä. En suostunut ottamaan mitään hormonaalista ehkäisyä, joten siinä ei ihan hirveästi jäänyt vaihtoehtoja. Kierukka toimi niinkuin pitikin, vuodot tuli säännöllisesti eikä ollut mitään niagarameininkiä niinkuin monesti pelotellaan. Laitto ja poisto olivat kivuttomia.
  7. Pupu-pehmolelu on ollut tytön sängyssä "aina", ja tärkeäksi se muodostui kun siirrettiin omaan huoneeseen 8 kk iässä. Nyt tyttö on kohta 2,5v ja pupun kanssa kuljetaan päivät ja yöt. Sille katetaan eväsretket ja se lentää kaaressa kun kiukuttaa. Pupu kulkee mukana myös mummolassa ja usein kauppareissuillakin autossa. Iltaisin huutaa sängystä että pupu haulaa vielä porkkanaaaaaa kun ei vielä nukuttaisi ja yöllä tulee itku jos pupu on mennyt piiloon peiton mutkaan eikä sitä pimeässä löydy. Päiväkotiin hommattiin samanlainen pupu päiväunikaveriksi.
  8. Olemme mieheni kanssa alusta asti puhuneet kahdesta lapsesta. Miehelläni on edellisestä suhteesta yksi lapsi, ja hän on ollut sitä mieltä että kolme riittää hänelle. Kun sitten tulin esikoisen kanssa synnäriltä kotiin, pysähdyimme matkalla pikaisesti sisareni luona hakemassa jotain vaatetta. Muistan kun siinä siskon eteisessä katsoin peilistä sylissäni nukkunutta vauvaa ja nieleskelin kyyneleitäni, kun mietin että apua jos tämän saa kokea enää vain kerran, vaikka siinä kohtaa ei oltu vielä päästy edes kotiin asti! Nyt odotan toista lastamme, ja vaikka ainakin tämä alkuraskaus on ollut rankempaa kuin viime kierroksella, on mulla silti hirveän haikea olo kun ajattelen, että tämä saattaa olla viimeinen raskaus ja lapsi meidän perheeseen. Esikoisen vauva-aika sujui helposti ja ensimmäisestä vuodesta on hyviä muistoja, joten sitä on helppo kaivata ja innolla odotankin uudenlaista vauva-aikaa kahden lapsen kanssa. Samanlaisia ajatuksia siis täälläkin, kauhistuttaa jo ajatuskin että pitäisi lopullisesti päättää lapsiluvusta. Se on jotenkin sitten niin.. lopullista.
  9. Lapsi sai miehen sukunimen. Myöhemmin avioliittoa solmiessamme minäkin vaihdoin miehen nimelle, joten nyt meillä kaikilla on yhteinen sukunimi.
  10. Väinö on mielestäni vähän loppuunkulunut, kun on taas viime vuosina noussut suosituksi. 7. Lotta?
  11. Tyttö 2v pukee itse kaiken paitsi sukkahousut ja toisen käden hanskan. Toki tarvitsee apua myös esim. haalarin lahkeissa, napeissa ja vetoketjuissa, mutta pääosin pukeminen sujuu hienosti kun vaatteet asettelee "oikein päin" esille. Huvittamisesta tuo touhu on enemmänkin kiinni..
  12. @SuzieL siis apua missä sä säilytät noita kaikkia? Mulla on YHDET Emmaljungan yhdistelmät ja oon niidenkin kanssa tuskaillut kun pitää sitä vaunukoppaa jossain säilyttää kun ratasosa käytössä tai toisinpäin..
  13. Meidän kaksivuotias nukkuu päiväkodissa noin tunnin päikkärit. Kotona tavoitellaan samaa, ihan aina ei kuitenkaan nukahda. Illalla sänkyyn mennään klo 20, iltasadun jälkeen jätetään nukahtamaan yksin, ja yleensä höpötys hiljenee 20:30-21 välillä. Aamulla herää lähes poikkeuksetta tasan 07:28.
  14. @mrs jiipee On kyllä ollut täysin turhaa puuttumista mummultasi, ymmärrän hyvin miksi on jäänyt tuollainen olo! Kaikkeen sitä toiset jaksaakin käyttää energiaansa.. Tosi ikäviä kokemuksia varmasti. Meillä nämä komentamisesta aiheutuvat mielipahat ovat tyypillisiä esimerkiksi seuraavanlaisissa tilanteissa: saako keittiön pöydällä seistä, saako toisia töniä, saako ikkunoita hakata leluilla ja saako pakastimesta kaivaa omin lupinensa mustikoita ja heitellä niitä ympäriinsä. Kestosuosikkeina myös miksi nelivuotias ei saa päättää mitä kaupasta ostetaan tai miksi kumpikaan päiväkoti-ikäisistä ei saa päättää omaa nukkumaanmenoaikaansa. En mä ehkä olekaan niin natsimutsi.
  15. @mrs jiipee Samaa mieltä, kysyminen on aina hyvä vaihtoehto. Hieman kärjistäen, mielestäni ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä vastauksia tai epäasiallista suhtautumista. Olen myös joutunut miettimään omaa komentamistani ihan meillä kotona. Meillä ei ole montaa sääntöä, mutta niistä vähistä pidetään sitten kyllä kiinni tarvittaessa tiukastikin. Oma tyttö ei ole näistä moksiskaan vaikka välillä ikänsä puolesta kokeilee tietysti sääntöjä uhmatakin, mutta bonuspoika menee joka kerta ihan hämilleen kun häntä kieltää, tunnistan siis hänet tuosta tekstistäsi. Poika on sanonut ihan suoraankin, että ei tykkää kun minä komennan ja että äidin luona hän saa tehdä sitä ja tätä. Tästä huolimatta olen jatkanut komentamista ja pitänyt kiinni omasta kannastani, sillä meidän säännöt on minun ja mieheni (eli pojan isän) yhteisesti laatimia, ja mielestäni on tärkeää, että lapsi oppii toimimaan aikuiselta saamiensa ohjeiden mukaisesti, vaikka ne sanelisikin joku muu kuin oma äiti. // Otin tämän esille, koska vaikka kyse on meidän kodin säännöistä, komennettava lapsi ei ole omani, ja välillä joudun häntä ojentamaan riippumatta siitä, onko isänsä tilanteessa läsnä vai ei.
  16. @mrs jiipee mun mielestä toimit ihan oikein. Äitinä minä toivoisin että juurikin noin kysyttäisiin, olisiko parempi nostaa tarjottavat ulottumattomiin vai saako herkuttelu jatkua. Meidänkin 2-vuotias on saanut juhlissa maistaa esimerkiksi juurikin sipsejä, mutta ei se tarkoita että niitä saisi mielin määrin vetää napaansa, ja mieluusti kuulisin, jos huomaamattani kävisi herkkukipolla. Näkemyksiä toki on erilaisia, mutta mun mielestä ns. hienovarainen puuttuminen on oikea tapa silloin, kun kyse ei ole mistään vahinkoa aiheuttavasta tai vaarallisesta tilanteesta. Ns. vakavissa tilanteissa saa ja pitää puuttua napakamminkin.
  17. @Valrian onpa sielläkin miehen ex osoittanut itsestään parhaita puolia.. En käsitä miten vaikeaa voi olla laittaa lasten etu edelle. @JoHe kiva saada lisää väkeä keskusteluun! Uskon myös että pojalla ei ole ns. lupaa tykätä meistä, ja siksi käyttäytyy näin. Joskus pojalla saattaa olla hetkittäin hauskaa, mutta yleensä kesken naurun vakavoituu yhtäkkiä ja sanookin ettei tykkää tästä puuhasta/on tylsää/tyhmää tms ja vetäytyy omiin oloihinsa. Tämä mielestäni kertoo siitä, että pojan päässä on ajatus että meillä ei saisi olla kivaa eikä meillä olosta ole lupa nauttia. Olen siis vahvasti sitä mieltä että meillä bonuksen äiti vieraannuttaa poikaa järjestelmällisesti. Hyvä esimerkki oli hiljattain, kun poika eräänä iltana meillä ollessaan vinkui ikäväänsä, ja päätettiin sitten että soitetaan äidille, josko se helpottaisi. Virhe! Poika aloitti puhelun ihan reippaasti, mutta äiti vain hoki pojalle "itketkö sinä?", "pärjäätkö siellä?" ja "pitääkö äitin tulla hakemaan?". Helvetti sentään, ei meillä olo vaadi mitään pärjäämistä! Poikahan pillahti hysteeriseen itkuun ja mitäpä luulette nelivuotiaan vastaavan, jos äiti kysyy että pitääkö tulla hakemaan? Siinä sitten oltiin hysteerisen lapsen kanssa iltakymmeneen, kunnes äiti haki pojan kotiinsa. Seuraavana päivänä tulikin sitten paskaa niskaan siitä, ettei poika päässyt meidän kanssa leikkipuistoon, kun oli kuulemma kotona kertonut että oli luvattu viedä. Jep, olisi päässyt mukaan jos olisi ollut meillä! Eli juuri sama asia kuin mitä Valrian mainitsi, ei mekään olla mikään rusinat pullasta -tyyppinen huvikeskus, vaan meidän kanssa pääsee ns. arkeen ja juhlaan, mutta se edellyttää LÄSNÄOLOA ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Sanomattakin on varmasti selvää, että asiasta käytiin pitkät viestikeskustelut äidin kanssa (kaikki kirjallisena ettei pääse vääristelemään), mutta eipä niillä ole vaikutusta. Samankaltaisista älyttömyyksistä riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka pitkästi..
  18. Me asutaan pienellä kylällä, ja muistan kun esikoisen kanssa mentiin ensimmäiseen neuvolaan niin sieltä lyötiin käteen ilmaiset pullakahvit -kuponkia paikalliseen MLL:n perhekahvilaan ja innoissaan kannustettiin menemään mukaan. Monta kertaa yritin mennä, mutta aina oli ovet lukossa. Ilmeisesti vetäjien puutteesta johtuen aukiolo on hyvin satunnaista ja mitä ilmeisimmin vain jonkun sisäpiirin tiedossa, sillä en koko vuoden mittaisen äitiysloman aikana kertaakaan onnistunut perhekerhoon pääsemään. Hiljattain näin facebookista että etsivät uusia vetäjiä. Ehkä tämän tulevan lapsosen kanssa on parempi onni, jos kävisi taas uudelleen kokeilemassa..
  19. Minä myös kävelin itse salista osastolle, ja vaikka sairaalassaoloaikana olo oli kokonaisuudessaan hieman arka, kotiinlähtöpäivänä olo oli jo melkolailla normaali. Yksi tikki oli jotenkin huonosti, se kiristi ja haittasi istumista ja liikkumista. Kun tikki pyynnöstäni poistettiin niin vedin omat farkut jalkaan ja elämä hymyili.
  20. Ihana kuulla, että joskus perheytyminen onnistuu! Miehen poikahan oli tosi pieni kun me miehen kanssa aloitettiin yhdessäolo, ja näin ollen olen ollut hänen elämässään "aina", eikä muista aikaa jolloin hänellä olisi ollut vain yksi koti. Aluksi kaikki sujuikin (bioäidin kanssa olleista haasteista huolimatta) bonuksen kanssa tosi kivasti, eikä meidän yhteisen tytön syntymä juuri vaikuttanut asiaan. Hoidin poikaa äitiyslomani aikana, vaikka mies ei olisikaan ollut kotona, ja poika viihtyi meillä pidempiäkin aikoja. Tilanne kuitenkin muuttui tänä keväänä, eräällä kerralla poika vain ilmoitti että hän ei enää halua meille tulla ja että hän ei enää tykkää minusta ja meidän yhteisestä tytöstä. Alkoi ilmetä käytöshäiriöitä joiden mukana tuli ripakopallinen muita haasteita. Bioäiti ei tunnu ottavan asiaa vakavasti, vaan syyttää meitä eikä näe tilanteessa ongelmaa. Äiti on myös vähentänyt pojan meilläoloa, koska poika sanoo ettei halua tulla (henkilökohtaisesti en käsitä miksi nelivuotiaalle annetaan vastuu tämänkaltaisista päätöksistä). Tilanne on erittäin raskas erityisesti miehelleni, ja kamalinta minusta on se, että tyttömme ikävöi veljeään hirveästi tämän poissaollessa, eikä ymmärrä yhtään miksi tulee toistuvasti torjutuksi omassa kodissaan. Poika kun ei ole juurikaan muuttanut käytöstään, vaikka siihen on yritetty kaikin keinoin puuttua sen ajan puitteissa, mitä poika kanssamme on. Uskon, että yhteistä arkea lisäämällä tähän voisi saada parannusta, koska yhteisen ajan vähentäminen on vain pahentanut asiaa. Se vähäinen tunneside, mitä alkuaikoina ehti minun puoleltani bonukseen muodostua, on kyllä hiipunut pois.
  21. Alma on ihana! 9. Helka?
  22. @Valrian kiva, että löytyy muitakin! Me ollaan oltu kimpassa kolmisen vuotta, kesällä mentiin naimisiin. Yhteinen tyttö nyt kaksivuotias, toista yhteistä odotellaan saapuvaksi kesäkuussa 2019. Miehellä lisäksi nelivuotias poika, joka on meillä yhden yön joka toinen viikonloppu ja lisäksi satunnaisia arki-iltoja. Aiemmin poika oli meillä enemmänkin, mutta nyt mennään tällä rytmillä.
  23. @Lyhty kiitos vinkistä! Laitoin juuri liittymispyynnöt pariin ryhmään.
  24. Täälläkin suurin yllättäjä oli huolen määrä, pienetkin asiat saavat helposti ihan käsittämättömät mittasuhteet, erityisesti yöaikaan murehdittuna.. Olin lisäksi varautunut siihen, mistä kaikki varoittelevat: oma elämä loppuu kokonaan ja kukaan perheessä ei nuku, enää ikinä. Meille saapuikin hyvin sopeutuvainen ja hyväuninen tyttövauva, eikä mistään ole ollut pakko luopua. Tottakai omat (lapsivapaat) menot ovat vähentyneet, mutta ihan omasta halusta, eikä pakon sanelemana.
  25. Tytöllä on ollut sekä uusia, että käytettyjä. Mitään kovin kulahtaneita/selvästi muotonsa menettäneitä en kylläkään ole ostanut, vaan sellaisia uudenveroisia/yhden lapsen käytöstä. Nyt syksyksi ostin ekaa kertaa uusia kenkiä Reiman alesta, ja kumpparit hain ihan kaupasta.