yonsu

Aktiivijäsen
  • Content count

    169
  • Joined

  • Last visited

About yonsu

  • Rank
    Aktiivi
  • Birthday May 17
  1. NoNiin, kyyneleet silmissä liikuntuin Ikean 'ravintolan' seinällä mainoksesta, kuinka he ovat vähentäneet virvoitusjuomiensa sokerin määrää... Se tuntui juurikin sillä hetkellä niin kauniilta ajatukselta. Eka kolmannes vasta takana, mihin mä vielä tän herkkyyden kanssa joudun
  2. Onnitteluja kaikille Itselläkin vielä epätodellinen olo, sillä viime keskenmenon jälkeen kroppa meni niin sekaisin, etten ovista bongannut puoleen vuoteen ja tuntui että menkat puskee joka toinen viikko. Sitten häähössötykset vei ajatukset muualle ja hups juuri ennen häitä tein plussatestin ja heti häiden jälkeen alkoi pahoinvointi. Vielä kuitenkin vain varovainen riemunkiljahdus, kun tuo km rv8 kummittelee vähän takaraivossa...
  3. Kun kuusi viikkoa pärähti täyteen, alkoi ällötys. Oksentamaan en ole vielä joutunut, mutta kylmä hiki virtaa ja sydän hakkaa huonon olon vuoksi. Aamulla kaikki on hyvin, ellotus alkaa heti ensimmäisen aterian jälkeen. Ajatuskin ruoasta etoo, joten tiukkaa tekee lukea muiden ellotuslistoja koitan huomaamatta syyä palan omenaa tai hapankorppua ja yritän olla ajattelematta koko asiaa. Mutta kyllä tämän kestää jos vain toukka pysyy matkassa.
  4. Kirjoitanpa tänne myös oman kokemuksen, sillä itse olin asian kanssa ihan ymmyrkäisenä kun ensimmäistä kertaa cytotecia jouduin käyttämään ja googletin vastauksia. Kkm rv8 sain polilta 4 cytotecia mukaan kotiin jotka ohjeistettiin laittamaan emättimeen aamulla. Torstaiaamuna tein työtä käskettyä. Ei tapahtunut mitään koko päivänä. Vasta illalla voimakkaampia polttoja, muttei mitään "vesiputouksia" tai "klönttejä". Vähän vuotoa sekä pieniä hyytymiä. Ja koska kokemus oli täysin outo ja uusi, en kyllä tiennyt yhtään oliko se sitten siinä vai mitä hä? Viikonloppu meni odotellessa, missään ei ollut mitään tuntemuksia. Vasta sunnuntai-iltana yhdeksän aikaan alkoi yhtäkkiä hyvin voimakkaat kivut. Siinä ei kipulääkkeet kerenneet vaikuttamaan. Eli vuoto ei alkanut ihan 3 tuntia / 3päivää lääkkeet ottamisesta vaan kesti jopa 84tuntia. Ja kyllä sen sitten jälkikäteen tiesi, milloin kohtu oikeasti tyhjentyi alkiosta
  5. Keskeytynut km todettiin viikolla 9, alkio oli jäänyt viikolle 8+0. Lääkkeillä tyhjennettiin, mitkä kyllä vaikutti vasta 4:n päivän päästä asettamisesta. Ajatukset on jo tulevaisuudessa ja uudessa yrityksessä
  6. Meillä kans mies aavisti/tiesi ennen minua. En pitänyt sitä lainkaan itsestäänselvyytenä, että hommat natsais tai ainakaan niin nopeasti. Mies kuitenkin aloitti varoittelun jo hyvissä ajoin ennen kuin huomasin menkkojen jääneen pois, että nyt taitaa olla aika lopettaa tuo tupakanpoltto Testitkin kuulemma oli ihan turhia, kun olihan se jo päivän selvää! Tein kuitenkin testin salaa ihan vaan varmistaakseni asian itelle. Kyllä se tulos hieman kiinnosti tulevaa iskääkin, vastaus oli lähinnä "MÄHÄN SANOIN" -tyyppinen riemunkiljahdus.
  7. Mä aina välillä ihan tyystin unohdan olevani raskaana, kun eipä ole muuta merkittävää "oiretta" raskaudesta kuin menkkojen pois jäänti. Mies toki saattaa olla erimieltä oon ollut niiiiin pain in the ass, välillä taas purskahtanut äärettömään itkuun mikä on päätynyt hysteeriseen nauramiseen Mut jotenki mä odotin sitä yökkäämistä ja yökkäämistä ja yökkäämistä. Ja ehkä mä oon jopa vähän pettynyt kun sitä ei ole näkynyt (nyt kaikki yökkäilijät hyökkää mun kimppuun ) kun se on "the oire" ennen sitä isoa mahaa!!! Huomenna on eka neuvola ja vahvistus tällä kaikelle saadaan vasta n.kolmen viikon päästä ultrassa. Onneksi teinit kotona pitää mielen "virkeänä" joten välillä voi taas ihan unohtua että on jotain odotettavaa. Onko tämä pessimististä vai realistista ajatella, että tuulimuna siellä kuitenkin vaan on...? vai tyhmyyttä? Eikös tässä mene alkuajan odotuksfiilikset ihan hukkaan kun pelko perseessä laskee päiviä ja viikkoja?
  8. Tää on vieläki jotenkin niin kummallisen ihmeellistä, mutta pakko saada kirjottaa se: mä taidan olla raskaana Mies on niin viilipytty asian suhteen ja pakko saada hössöttää jotenki!!! kolmannen plussan jälkeen mää uskoin sen. Huomenna ekaa kertaa neuvolaan hui
  9. Mä oon kans niin nolo esikoisen odottaja, että oikeesti kaipasin ensiksi jotain opasta jo pelkästään siihen että osaan kirjotella foorumeihin Ja sitten kun alkoi nuita tekstejä lukemaan, tunsi ittensä vieläkin uunommaksi! Nyt sitä tuntee ittensä jo niin pro-odottajaksi kun lyhenteet alkaa olla hallussa. Tuommonen lista pitäisi olla raskaustestipaketissa mukana niin pääsee heti jyvälle
  10. Avauduin jo niin pitkälti tuonne "uusperheet pinoon" osioon, että kommentoin tänne vain lyhyesti: Samanlaisia tuntemuksia välillä aurora_borealis:n kanssa. Ei vain löydy aina "kauniita" sanoja kuvaamaa tuntemuksia ja tuntuu kauhealta tuntea sitä ärsytystä ja ahdistusta mitä toisen lapset herättävät. Mutta on aivan IHANA lukea että ei ole yksin näiden tuntemusten kanssa! JEI, mä en olekaan täysin viallinen ihminen. Ehkäpä sitä uskaltaakin tiukan paikan tullen tulla vaikka tänne päästämään höyryjä. Nyt on otettu vaan niin paljon yhteen kaikkien teiniangstisten kanssa (koira mukaan luettuna!) että päässä ja rinnuksissa on vaan iso umppari jota on vaikea sanoin selvittää, uuuh. Kai tästä vielä tasapainoon päästään jotta mahdolliselle tulevalle masukille saadaan suht normaali kasvuympäristö
  11. HOP! Mä hyppäsin myös tänne. Näihin asioihin kun vähän väliä tarvitsee olkapäätä... Mulle tuli miespaketissa pari teini-ikäistä mukana. Jokseenkin haastavaa, mutta hengissä ollaan edelleen. Lapset tällä hetkellä tyttö13 ja poika16 ja asuvat meidän kotona joka toinen viikko. Miehen exä on onneksi huomaamaton, tässä asiassa tosin olen joutunut vetämään todella tiukat rajat miehelleni. Meillä kun parisuhteen alku oli hyvin vaikea ja kuoppainen pitkän aikaa koska mieheni exä olikin kuvioissa tietämättäni vielä silloinkin kun meillä aloiteltiin harjoittelemaan uusperhe-elämää. No anyway, se tarina on niin täynnä katkeruutta että sen vuoksi voi vain pahoin. Mutta taustatiedoksi sikäli, että lapset oli jo kerran tuotu elämääni, kun ne otettiin pois, ja muutaman vuoden kuluttua taas huomasin olevani "se toinen talossa asuva vanhempi" varhaisteineille. Näistä "terveistä" lähtökohdista meillä kuitenkin on nykyään parisuheasiat saatu aloilleen. Toki meidän perheen yhteinen harrastus on ollut terapia... jotkut harrastaa sulkapalloa, toiset terapiaa... Mutta niin monta erilaista tarinaa kuin on uusperhettäkin! Ystäväpiirissä on muutama uusperhe joilta jonkin verran vertaistukea löytyy. Mutta heillä siipan mukana tulleet lapset ovat olleet niin pieniä, että "äitipuoli"-roolin mukautuminen on ollut erilaista. Lisäksi läheisten uusperheellisten parisuhteet on saanut alkunsa hyvin paljon paremmista lähtökohdista, ns.normaalisti. Tämäkin tekee asioista hieman erilaisia. Meillä muksut eivät enää edes yritä luoda syvempää tunnesidettä meikäläiseen. Tämä luo ristiriitaisia tunteita, varmasti kaikkiin saman katon alla asuviin. Tähän lisätään vielä murrosikäisten tunnevuoristoradat sekä minun raskauden hormooniheittelyt niin POKS! Joten nostan hattua Nuppu84:lle ! Onneksi en joudu omien sotkujen lisäksi kattelemaan tuollaista käytöstä lasten äidiltä! Jokaisella on näköjään omat haasteet. Uusperheliiton kursseja on yritetty hätäapuna, mutta miehen katkeruus exäänsä kohtaa on meidän puheenvuorojen aihe. Siinä on itse jäänyt vähän kylmäksi niistä istunnoista joten päätin että jatketaan vasta kun puheenvuorot käytetään meidän nykyiseen perheeseen. Ja lisäksi noissa tukiryhmissä olen saanut olla aina ainoa "lapseton" nainen. Uusperhe-elämä kun voi olla taas aika erilaista kun perheessä häärää vain miehen lapset ja nainen oireilee vauvakuumeessa/lasten saaminen ei ole itsestään selvyys. Pivin lailla kirjallisuutta olen yrittänyt lukea esim. uusperheliitolta, sekä juuri lainasin kirjastosta "äitipuolen käsikirja" -nimisen kirjan. Niistä saa aina hieman tukea ajatuksiin. Ja olen kyllä tolkuttoman kyllästynyt virttyneisiin sanontoihin "rakastat varmasti lapsia niin kuin rakastat omiasi" (daa, mulla ei ole edes vielä omia lapsia, niin mistä mä voisin edes tietää!!) TAI "tiesit kyllä että miehen mukana tulee kaksi lasta" JEP, en ole sokea. Mutta myös mies tiesi valitessaan minut, että HÄNELLÄ on kaksi lasta ja minulla ei. Enkä tarkoita tällä mitään pahaa lapsipuolistani, vaan sitä, että minä en mennyt parisuhteeseen valmiina "äitinä". Se on nimittäin joidenkin ollut hyvin vaikea ymmärtää... Ehkä vähän vielä natkutan siitä lasten äidistä. Mä kans niin tiedän Mom-to-be miten ne "lapsipuolten" mutsit osaakin olla just vähän mitä ovat! Harmittaa kyllä, etten ole pystynyt vaikuttamaan tytärpuolen ja poikapuolen lapsuusajan kasvatukseen. Äiti nimittäin kasvattanut lapsena periaatteella: mistään hyvästä ei tarvitse kehua/kiittää, huonosta käytöksestä rankaistaan ja haukutaan. Tässä vaiheessa on pirun vaikea oikaista tuota tyyliä...Niin ja tsemppiä vielä odotukseen, meillä näyttää LA ilmeisesti osuvan samalle kuukaudelle tai jos tuolla masussa nyt joku oikeesti nuita hormooneja vääntelee. Kaikille tasapuolisesti pari ylimääräistä varapärettä ja muutama metri pitkää-pinnaa! Onhan tämä toki erilaista kuin ydinperheessä, mutta eikös se ole vain rikkautta