Emeliana

Aktiivijäsen
  • Content count

    236
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Emeliana

  1. Heippa! Onko täällä vielä muita moniallergisten vanhempia? Meillä on pieni allergikko, jonka allergialista on hurjan pitkä. Lihoista sopii lähinnä poro ja porsas, hedelmistä banaani ja avokado, viljoista kvinoa ja riisi ja kasviksista kurkku, kurpitsat, kaalit (joita syö rajoitetusti vatsavaivojen vuoksi), sipuli, punajuuri, peruna ja bataatti. Marjoista sopii vadelma, puolukka, karpalo ja punaherukka. Lisäksi sopii basilika, kookosmaito, oliiviöljy ja rypsiöljy. Valko- ja mustapippurikin taitaa käydä. Olisi kiva lukea muidenkin kokemuksia ja vaikkapa ruokavinkkejä!
  2. Jostain syystä imetys on alkanut taas sattua. Muutaman viikon ajan selvittiin täysin kivuitta, mutta nyt on tullut takapakkia. Toivottavasti menisi taas ohi.
  3. Minä viikonpäivänä ja mihin kellonaikaan olette yleensä pitäneet lasten synttärit? Meidän synttärit osuu pikkujoulusesonkiin ja lisäksi suurin osa kutsuttavista asuu eri paikkakunnilla... Ja sitten on vielä pari vuorotyöntekijää. Viime vuonna synttärit jäi kokonaan pitämättä, kun ihmisten oli niin vaikea päästä tulemaan. Se harmittaa vieläkin. Ajattelin pitää synttärit lauantaina klo 15, mutta onkohan se tavallaan hankalin mahdollinen aika, kun se on ihan keskellä viikonloppua?
  4. Meillä on nyt rv 12+, imetys jatkuu edelleen. Enää ei satu yhtään ja maitoa tuntuu ainakin vielä tulevan riittävästi.
  5. Tykkään että nimi ei ole niitä sen hetken trendikkäimpiä. Omassa ikäluokassa on paljon samannimisiä ja on vähän ärsyttävää kun en voi vain sanoa, että "Henna tulee käymään" tai "Toni lähetti terveisiä", kun se voisi olla kuka tahansa niistä tuttavapiirin viidestä Hennasta tai Tonista. Nytkin huomaa, että eri tuttavien samana vuonna syntyneillä lapsilla on paljon samoja nimiä. Nimet ovat isommassa mittakaavassa harvinaisia, mutta sattuvat olemaan juuri sillä hetkellä suosittuja. Mutta makuasioitahan nämä on, ja jos jostain nimestä tykkää niin turha sitä on liikaa miettiä, antavatko muut samaa nimeä. Mutta kyllä on muuten nimen päättäminen vaikeaa! Esikoiselle meillä oli nimi hyvissä ajoin valmiina, mutta nyt kun on toinen tulossa, ollaankin ihan ihmeissämme!
  6. Edellisellä kerralla mm. vesimeloni ja juustosarvet. Nyt piimä-mehukeitto-juoma, vihis ketsupilla, minitomaatit ja kurkku ym. kasvikset kermaviilidipillä. Sitruunavesi ja sitruunalohkon nuuhkiminen helpottavat oloa. Tärkeintä on välttää niitä, mitkä öklöttävät ja syödä usein!
  7. Imetän esikoista (1v 9 kk) lapsentahtisesti useita kertoja päivässä ja pari kertaa yössä. Uusi raskaus on ihan aluillaan, rv 4+6 tai niillä main. Etenen fiiliksen mukaan enkä ole tehnyt mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen.
  8. Otin TENS-laitteen käyttöön muutama tunti säännöllisten supistusten alkamisen jälkeen ja pidin jatkuvalla syötöllä käytössä siitä 20 h eteenpäin eli avautumisvaiheen loppuun saakka. Toimi ainoana kivunlievityksenä hyvin, joskaan lätkät eivät meinanneet millään pysyä selässä kiinni.
  9. Meillä annetaan cuplatonia suoraan suuhun ennen syöttöä ja iltaisin relatippoja. Lisäksi syön itse relatabletteja. Vyöhyketerapiassa käytiin jo kerran ja aiotaan mennä toistekin, suosittelen! Tärkein keino masuvaivoihin on meillä kuitenkin pitkät ja huolelliset röyhtäytykset. Lisäksi hytkytellään ja kanniskellaan paljon sylissä ja omasta ruokavaliosta olen jättänyt pois kaikki yleisimmät ilmavaivojen aiheuttajat, kuten kofeiini, suklaa, ruisleipä jne. Vauva on nyt 10 vrk.
  10. Ensimmäinen oikea raskauden piikkiin menevä mielihalu ilmeni vasta rv 40: vadelmat.
  11. Maistraatin sivujen mukaan: Lapsen huoltajien on ilmoitettava on ilmoitettava lapsen nimet ja äidinkieli väestötietojärjestelmään kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Lapsen etu- ja sukunimi määräytyy nimilain mukaan. Huoltajat merkitsevät tiedot saamalleen esitäytetylle lomakkeelle, joka palautetaan sille maistraatille, jonka toimialueella lapsen äidillä on kotikunta tai väestökirjanpitokunta. Mistä tuon esitäytetyn lomakkeen saa?
  12. Nimiäiset (tai oikeastaan "tervetuloa sukuun" -juhlat, joissa nimi paljastetaan). Emme mieheni kanssa kuulu kirkkoon, joten ristiäiset eivät luonnollisestikaan edes ole vaihtoehto. En liittäisi lasta mihinkään uskonnolliseen järjestöön vaikka sellaiseen itse kuuluisinkin, mutta ymmärrän toki lapsikasteella olevan kristinuskossa pitkät perinteet.
  13. Meillä on doppler ja on kyllä ollut hintansa arvoinen! Kaverit, joilla ei ole doppleria ovat ison osan alkuraskaudesta panikoineet "mitä jos se on mennyt kesken". Me taas voitiin todeta vaikka aamuin illoin, että siellä se sydän sykkii. Minulla on taaksepäin kallistunut kohtu, mutta syke saatiin varhaisilla viikoilla kuulumaan. Piti vain etsiä tosi alhaalta ja uskaltaa painaa. Mies onnistui alusta saakka löytämään sykkeen paljon paremmin kuin minä itse! Nyt (37+2) ei doppleria enää käytetä, mutta on mukava tietää sen olevan olemassa, jos vaikka vauvan liikkeitä ei joku päivä tuntuisi.
  14. Meidän neuvolassa ensimmäinen la heitettiin sen 28 pv:n kierron mukaan, vaikka sanoin ettei pidä paikkaansa. Kuulemma käytäntö on, että sillä mennään nt-ultraan saakka ja nt-ultran la on se lopullinen la, jota ei muuteta. Jos nt-ultran la heittää vain esim. kaksi päivää alkuperäisestä la:sta, pysytään siinä alkuperäisessä. Näin siis meilläpäin.
  15. En ole värjännyt raskausaikana enkä aiokaan värjätä. Nyt on kiva juurikasvu...
  16. ^ Kertomuksia tulee aika harvoin, mutta kiitos kaikille teille, jotka näitä kuitenkin kirjoitatte! Ovat nimittäin kullanarvoisia muille vaukkareille. Uskon, että ei-vielä-synnyttäneet saavat kertomuksista paljon kaivattua tietoa ja monet jo-synnyttäneet saavat vertaistukea, kun huomaavat, että muillakin on ollut samankaltaisia ajatuksia ja kokemuksia.
  17. En ole koskaan aiemmin osannut ajatella, että meillä voisi olla vaikeuksia lastensaannissa. Nyt on kuitenkin alkamassa jo yk 9. Meillä kummallakin on ikää 30+ ja lapsia olisi toiveissa kaksi, joten nyt pyörii mielessä, olisiko syytä hakeutua jo yksityiselle tutkimuksiin?
  18. Niin, pakkohan niiden yhtiöiden on olla voitolla kun muuten ne on konkurssissa. Ehdoissa on tosiaan kaikenlaisia rajoituksia ja jos niihin ehtoihin ei tutustu etukäteen voi varmaan tullakin tunne, että "vedätetään". Eiköhän kaiken kattava vakuutus olisi kuitenkin niin kallis, että hyvin harva meistä olisi sellaisesta valmis maksamaan. Itselläni ja puolisollani on kaikenmaailman vakuutukset ja jos jossain vaiheessa se plussa tulee, on itsestään selvää että myös lapselle otetaan vakuutukset. Olen nähnyt tilanteita, joissa lapsi joutuu odottamaan kuukausia päästäkseen tutkimukseen tai toimenpiteeseen, koska vanhemmilla ei ole varaa maksaa sitä yksityisellä puolella. Itse haluan voida mennä (lapsen kanssa tai itse) suoraan yksityiselle ilman, että tarvitsee edes miettiä rahaa. Ymmärrän toki myös sen periaatekysymyksen, että haluaa tukea julkisia palveluita. Itse kuitenkin valitsen yksityisen puolen, myös silloin kun kyseessä on käynti jota vakuutukseni ei kata. Olen valmis maksamaan siitä, että tutkimukset ja hoidot toteutetaan omien aikataulujeni ja toiveitteni mukaan, ja toisaalta olenpahan ainakin pois kasvattamasta julkisen puolen jonoa kun käytän yksityisiä palveluita. Jokainen tyylillään, tuskin tässäkään asiassa on absoluuttista oikeaa tai väärää.
  19. Mistä voisi kertoa (vai kertooko mistään) se, kun ovis tässä kierrossa tapahtui vasemmasta munasarjasta ja nyt n. dpo 10 vasemman munasarjan tienoilla on samankaltaiset tuntemukset kuin oviksen aikaan? Tilasin amazonin kautta 15 kpl herkkiä testejä (hcg 10) ja pari CB:n digiä ja nyt sormet syyhyää päästä testaamaan... Kunhan ne testit nyt joskus tulisi!
  20. ^^ Joo, tarkoitin tietysti uunissa kypsennettyä juustokakkua. (En itse syö hyydytettyjä juustokakkuja, joten ei tullut mieleen täsmentää.)
  21. ^^ Voisko Marabou Philadelphiasta tehdä juustokakun? Eikö se silloin olisi turvallista ja saisit mielihalun tyydytettyä?
  22. Meillä ei ole vielä tärpännyt, mutta samaa ruokaa syödään miehen kanssa siitä huolimatta, että mies on sekaruokailija. Itse en tee koskaan liharuokaa, eikä mieskään tee liharuokaa silloin jos syödään molemmat kotona. Samaa jatkuu jos ja kun saadaan lapsi. Me tosin emme tule antamaan lapselle liharuokaa ainakaan ensimmäisinä vuosina. Sitten kun lapsi on tarpeeksi iso ymmärtääkseen, että liha on kuolleita eläimiä, saa hän syödä lihaa jos haluaa.
  23. Yrityksen alkaessa me oltiin eletty yhdessä 12 vuotta, joista naimisissa 8.
  24. Päivitän taas omaa tilannettani... Nyt siis yk 2 ja olen päässyt irti yli 15 vuoden kofeiiniriippuvuudesta! Teetä juon kupillisen päivässä, mutta en sitäkään joka päivä. Muutaman kerran olen ottanut kupillisen kahvia kylässä, mutta esimerkiksi kahvilasta tilaan satunnaisen latteni kofeiinittomana. Jos tulee tarve särkylääkkelle, aion ottaa ibuprofeiinin sijasta parasetamolia ja raskausajan Multitabseja olen syönyt jo n. 2 kk. Näillä mennään kunnes joskus toivottavasti tulee se plussa, sen jälkeen vasta alan rajoittaa ruokavaliotani.