Neytiri

Täälläkin yli 12 vuoden pillereiden syönnin jälkeen kropalla kesti aikansa toipua ja "vasta" (niin suhteellinen käsite, kun toiset joutuvat odottamaan vuosia) yk8:lla tuli ensimmäinen plussa. Tosin sekin vähän "yllätyksenä", kun luulin ettei ajoitukset olleet menneet ihan kohdilleen oviksen aikoihin. Mutta niin, odottavan aika oli tosiaan pitkä, vaikka olisi pitänyt varmaan tajua, kun kiertokaan ei heti tasoittunut.

Kiitos vinkistä athella tuon punaviinin suhteen, täytyypä kokeilla

Täällä ensimmäinen plussa piirtyi yk8:lla, sitä ennen ei mitään merkkejä plussasta. Ennen yrittämisen aloitusta 12 vuotta tuli pillereitä syötyä ja mulla meni aika kauan, ennen kuin kierto edes tasoittui.

Itse luin jostakin (en muista mistä), että heti pillereiden lopettamisen jälkeen ovis-/menkkakivut voivat olla suhteellisen kovia, mutta parin kierron jälkeen niidenkin pitäisi tasoittua. Itsellä meni juuri tällä tavalla, toki kipu on suhteellista ja toisilla kipukynnys on matalampi kuin toisilla.

Läheisten menettäminen on peloista pahin. Sekin pelottaa, että osaako sitä elää elämäänsä täysillä vai huomaako sitä jossain vaiheessa, että on pelännyt epäonnistuvansa tms. ja jättänyt joitakin asioita tekemättä sen vuoksi. Pienempiä pelkoja on korkeat paikat, kaikenmaailman öttiäiset ja toisinaan ahtaatkin paikat ahdistaa - eli onhan näitä jos mitä

Tämän keskustelun innostamana itsekin taidan seuraavaa kiertoa varten käydä mehua ostamassa

Sama täällä, minäkin maistanut vain sellaisia, jotka maistuu ihan ällöttäville mehuille. Lähialkossa ei edes ollut kuin yhtä alkoholitonta punkkua. Yhtä holitonta valkkaria olen kokeillut (en muista maata tai nimeä) ja se oli ihan ok, mutta en ole tuon valkkarin isoin ystävä.

Me ei olla asiasta kovin monelle vielä edes huudeltu. Siskolleni, äidilleni sekä muutamalle lähimmälle ystävälleni olen asiasta maininnut, kun halusin jakaa asian myös jonkun "ulkopuolisen" kanssa. Tämä myös siksi, koska tärppiä odotellessa on alkanut toisinaan ketuttaa jokin asia niin paljon ja on ihan kiva kertoa oikea syy/he ymmärtävät, jos kiihdyn jostain asiasta nollasta sataan alle minuutissa. Kaikki suhtautuivat "uutiseen" ihan lungisti, ehkä sitä olivat jo jonkin aikaa odottaneetkin..

Lilyrose Pitääpä pistää nuo sun vastaukset mieleen, voi tulla käyttöä jossain vaiheessa taas Minustakin yhtä törkeää tai jopa törkeämpää on kysellä tuota, että "Oliko vahinko vai harkittu teko?". Mitä ihmettä se kenellekään ulkopuoliselle kuuluu tai miten siitä tiedosta joku voi jotain hyötyä..

Ajattelin ennen yrittämisen aloitusta, etten varmasti syyllisty katkeruuteen tai kateuteen, jos lapsihaaveet eivät joskus jostain syystä toteudukaan. Siitä on nyt kohta 5 kuukautta, kun päätettiin, että lapsi saa tulla jos on tullakseen, ja sinä aikana muutamia plussauutisia lähipiiristä on kantautunut ja täytyy myöntää, että pieni kateuden peikko on nostanut päätään. Varsinkin, kun joillakin se yksikin yrityskerta riittää, eikä tarvitse edes sen kummemmin asiaa miettiä. En kuitenkaan ole katkera ja olenkin kyllä todella iloinen, että toisilla se tärppää nopeammin. Toki sitä on surullinen, jos omat vauvahaaveet eivät koskaan toteudu, mutta katkeruuteen tms. aio edelleenkään syyllistyä - ei se auta tai helpota oloa ollenkaan, pikemminkin päinvastoin.

Hih, täällä samat aatokset! Raskaana en vielä ole (enkä tiedä voidaanko edes lapsia koskaan saada), mutta olen tästä asiasta jo kehittänyt ongelman päässäni. Itsekään en halua ketään valinnoilla loukata ja mietinkin sitä, että jos esimerkiksi pyytäisimme minun siskoni kummiksi, pyytäisimmekö hänen miehensäkin. Tiedän, että jos pyydän siskoni, hän olettaa, että mieskin pyydetään ja todennäköisesti loukkaantuu verisesti, jos ei pyydetä.. Tosin turhaa kait näistä on vielä stressiä vetää, mutta minkäs sitä mietteilleen voi..

Jahas, löysinkin ym. kysymyksille oman keskustelun, joten never mind..

Onko teillä ollut ongelmaa siinä, että jotkut tietyt henkilöt olettavat automaattisesti, että heistä tulee lapsen kummeja? Ja onko kukaan loukkaantunut, jos joku toinen ystävä/sisarus on valittu, eikä toista olekaan sitten pyydetty?

Komppaan edellisiä, se on täysin oma valinta ja kunnioitan jokaisen päätöstä, vaikka se sitten joskus muuttuisikin. Itsekin ajattelin muutama vuosi sitten, ettei lapset ehkä kuulu mun elämään, työelämässä on tarpeeksi haasteita ja viihdytään miehen kanssa ihan kahdestaankin. Kait se biologinen kello heräsi itselläkin, kun tuo seuraava täysi kymmen alkoi lähestyä..

Itsekään en ymmärrä miksi vanhemmilla ihmisillä, ja sukulaisilla myös, on hirveän tärkeää tietää, että onko niitä muksuja tulossa vai ei. Kait sen sitten näkee jos niitä on tullakseen. Itsekin saanut jo muutaman vuoden kommentteja kierrellä ja yhden kerran napsahti niin pahasti, että tokaisin "etteivät kaikki niitä lapsia voi saadakaan". Ja loppui tosiaan tämän täti-ihmisen kyselyt siihen. Silloin ei tosiaan vauva ollut vielä haaveissakaan, mutta pisteli vaan niin vihaksi. Olen saanut myös kuulla siitä, että olen niin "urakeskeinen", etten kuulemma osaa edes vauvoja ajatella.. Huvittavinta noissa sukulaisten kyselyissä on se, että ne samat, jotka nyt vahtaa mahan kasvua toiveikkaasti, pelkäsi silloin kun olin 16 ja aloin seurustella "vakavasti", etteihän niitä lapsia vielä tule.