olkihattu

Noin 11 kk synnytyksen jälkeen. Imetin, mutta olin alkanut vähentää syöttökertoja pikkuhiljaa.

Vauva syntyi illalla. Yöllä, kun vihdoin oltiin osastolle asettauduttu, mies laittoi tekstareita lähimmille sukulaisille (myös mun). Itse olin niin väsynyt, että vasta seuraavana päivänä aloin miettiä, että jaa, pitäiskö tästä jollekin ilmoitella.. Sitten käytiin puheli läpi ja viestiteltiin kaverit ym.

Kolme yötä viihdyttiin sairaalassa. Palvelu pelasi hyvin ja olo siellä oikeestaan aika helppoa, verrattuna ekoihin kotipäiviin.

Päällimmäinen tunne oli helpotus, että synnytys oli ohi ja vauvalla kaikki kunnossa. Mitään suuria rakkaudentunteita en heti siinä synnytyssalissa tuntenut, olin aika väsynyt, ja katselin vaan, että jahas tämmönen.

Pakkaan aina mukaan reissuille hirveästi tavaraa, kun "ei koskaan tiedä mitä tarvitsee".. Sairaalakassissakin oli aika paljon turhaa, mieleen tulee nyt ainakin eväitä miltei koko osaston tarpeisiin, kirjoja ja musiikkia (sairaalaan päästyä ja niissä kivuissa ei pahemmin musiikit ja kirjat kiinnostaneet, ja jälkeenpäin olin vaan nin väsynyt etten jaksanut lukea mitään) ja omia mukavia vaatteita (sairaalan vaatteet olivat paras vaihtoehto).

Mulla oli kanssa mies mukana koko toimenpiteen ajan. Ainoa ohje oli 800 mg buranaa tunti ennen tutkimusta, ei mitään puhetta syömisistä tai juomisista. Aika hyvin tuo burana mulla tehosi, en tuntenut paljon mitään, vaikka toimenpide ei ihan heti nappiin mennytkään. Toiselle puolelle ei meinannut kuplat lähteä tulemaan, ja lääkäri joutui kiinnittelemään sitä "putkea" kohdun suulle uudelleen tiukemmin, että saadaan tarpeeksi painetta kohtuun (tämä oli ainoa kohta, jossa vihloi ikävästi, kun joutui "laajentamaan" lisää kohdun suuta) ja ruiskuttelemaan sitä nestettä sitten tovin aikaa. Töihin menin samana päivänä, ja vielä urheilemaan illalla, ihan ok olo oli.

Muutamalle ystävälle olen kertonut tai ovat puoliksi arvanneet. Muuten ei olla puhuttu asiasta. Meidän elämäntilanteen tuntien tosin voi hyvinkin olla, että esim. sukulaiset kyllä ovat arvanneet, jos ovat yhtään asiaa miettineet.

Esikoisen kohdalla en kiinnittänyt asiaan yritysaikana huomiota, kun en paljon kuitenkaan juonut, ehkä lasin silloin tällöin. Plussan jälkeen en sitten sitäkään. Tokan yrityksessä olen jättänyt lähes kokonaan pois, "pakon" edessä saatan jossain tilaisuudessa ottaa siemauksen tai pari lasista, ihan näön vuoksi.

En ole itse laittanut kuvia julkisesti nettiin tai FBhen, eikä myös sukulaiset tai ystävätkään. Mutta itseasiassa ihan vähän aika sitten yksi vähän etäisempi taho oli laittanut FBhen ison läjän kuvia tapahtumasta, jossa oltiin mukana, ja siellähän oli sitten kuvia myös meistä ja lapsesta. Asia häiritsee kyllä minua, mutten oikein tiedä kehtaanko alkaa pyytämään kuvien poistamistakaan.

Kerrottiin molempien vanhemmille hieman np-ultran jälkeen. Mun vanhempien luona käytiin kylässä yhdessä, ja kahvipöydässä vedettiin ultrakuvat esiin. Pian tämän jälkeen mies oli käymässä vanhemmillaan, ja oli myös kertonut näyttämällä kuvia. Miehen vanhemmat olivat hyvin innoissaan ja sain onnittelutekstarin hetimiten. Meillä äiti purskahti onnesta itkuun, ja isäkin oli selvästi hyvin tyytyväinen.