Gaia

Kiitos kommentista mungopapu! Miten hyvin Zappit kulkee kaupungilla, kivetyillä jalkakäytävillä, onko vaikea saada rotvallin reunan yli jne?

Hakusessa matkarattaat tai muut pieneen tilaan taittuvat rattaat joissa lapsen saa selkä menosuuntaan. Tulee käyttöön n. 6kk ikäiselle. Plussaa kohtuu hyvästä työnnettävyydestä. Tarkoitus kuljettaa mukana auton takakontissa kotimaanmatkoilla mutta myös lentokoneessa ulkomaanmatkoilla. Quinny Zapp Xtra 2 on oman nettietsinnän perusteella varteenotettava vaihtoehto, mutta onko muita? Bugaboo Bee 3 pisti silmään, mutta se on toki tuplahintainen, sekin vaikuttaa. Bee ei myöskään näyttäisi menevän ihan niin pieneksi paketiksi, ja onhan sillä matkustaessa merkitystä. Olisikohan silti ratkaisevasti mukavampi työntää? Kokemuksia, vinkkejä, mielipiteitä? Muita vaihtoehtoja joita en ole huomannut?

Aamulla 5-6 maissa alkoivat epäsäännölliset supistukset ja vereslimainen vuoto. Puoliltapäivin supistukset tulivat säännöllisesti, ja kolmen aikaan iltapäivällä vauva syntyi.

Esikoisen synnytyksessä oli pitkä ponnistusvaihe, joka päättyi imuvetoon, joten synnytysasento oli lopulta ns. gynekologinen. Se ei ollut millään tavalla miellyttävä kokemus, enkä siitä sen enempää viitsikään kirjoittaa. Toisessa synnytyksessä aloitin ponnistamisen seisaaltaan sängyn reunaan nojaten, enkä olisi halunnut asentoa vaihtaakaan, mutta vauvan sydänäänten heikkenemisen takia kätilöt halusivat mut sängylle kyljelleen, että vauva saataisiin tehokkaammin ulos (ja episiotomia leikattua syntymän nopeuttamiseksi). Jotenkin onnistuin sängylle pääsemään ja synnytin siis lopulta kyljelläni maaten, jonkun (mies tai kätilö, en todellakaan tiedä) tukiessa ylempää jalkaani. Lopulta asento ei tuntunut mitenkään huonolta, vaikka en sitä olisi itse valinnutkaan. Sain tehokkaasti ponnistettua ja tunsin vauvan liikkumisen alaspäin. Synnytyssalissa ehdin viettää vain 10 minuuttia, joista kyljellään ponnistamista muutama minuutti, joten vauva syntyi todella nopeasti.

Nyt on synnytys takana ja voin tulla kertomaan oman kokemukseni tens-laitteesta. Synnytys eteni todella nopeasti enkä saanut laitetta selkääni kovin varhaisessa vaiheessa synnytystä, mikä ilmeisesti olisi kivunlievityksen kannalta parasta. Mies oli lähtenyt aamulla töihin ja tuli pyytämänäni takaisin kotiin vasta sellaisessa vaiheessa jossa aloin olla aika lailla omissa maailmoissani ja supistukset tulivat parin minuutin välein. Koin että laitteesta oli kuitenkin tosi paljon apua mulle. En laittanut tehoja kauhean kovalle, koska se ei tuntunut mulla hyvältä. Supistuksen aikana boost-toiminto tuntui kyllä hyvältä, ja parasta oli ehkä se, että boost-napin painaminen aina supistuksen alkaessa ja loppuessa auttoi mua henkisesti selviytymään supistuksista yksi kerrallaan ja toi touhuun sellaisen hyvän rytmityksen. Tykkäsin myös siitä, että laite näytti edellisen supistuksen keston ja supistusten välin. Ilman sitä en varmaan olisi tajunnut lähteä sairaalaan edes siinä vaiheessa jossa lähdimme (mua ponnistutti jo autossa ja ehdimme olla sairaalassa vain 10 minuuttia ennen kuin vauva syntyi). Kaikkiaan tens oli mulla käytössä noin kaksi tuntia, eli siitä hetkestä kun mies tuli kotiin siihen asti kun vauva syntyi. Muuta kivunlievitystä mulla ei sitten ollutkaan, enkä sellaista ehtinyt kaivatakaan, synnytys oli nopea ja helppo ja kipu hyvin hallinnassa, varmasti osin tensin ansiosta.

Mulla ei ultra-arviota ollut, mutta neuvolan terkka antoi käsikopelolla mahan päältä arvioksi 3400g rv39+4 ja 3600g rv41+0. Poika syntyi 41+1 ja painoi 4238g. Suunnilleen saman verran pieleen meni arviot esikoisesta, jota arveltiin 3-kiloiseksi ja joka painoi 3,6kg. Olen vieläpä pienikokoinen itse, en tajua miten nämä vauvat mun mahassani tekeytyvät yli puoli kiloa kokoaan pienemmiksi. Tai sitten se on juuri se mun pieni kokoni joka hämää.

Tosi kaunis nimi Ondan lapsella!

^ Vauvajuhlat, esimerkiksi. Me emme kuulu mihinkään uskontokuntaan, joten lapselle ei järjestetä ristiäisiä. Esikoisen juhlia kutsuimme nimiäisiksi, nimi paljastettiin vasta siellä. Tämän toisen kanssa tehdään varmaankin samalla tavalla.

Mä olen puhunut lapselle suoraan ja lapsen oman kehitystason mukaisesti aina kun aihe on häntä tuntunut kiinnostavan. En missään nimessä halua että lapselle tulee sellainen olo että nämä olisivat asioita joista ei saa puhua, enkä halua että hänelle olisi vielä kouluikäisenä epäselvää miten vauvat saavat alkunsa tai mitä seksi on (kuten minulle oli). En ole ottanut asiaa itse puheeksi (mikä tuntuisikin vähän hassulta kun kyseessä on leikki-ikäinen lapsi), vaan keskustelut ovat syntyneet ns. lapsen aloitteesta, eli jostain ihmettelystä tai suorasta kysymyksestä. Olen pääsääntöisesti yrittänyt vastata vain siihen mitä lapsi kysyy, ettei tulisi tuputettua tietoa jota hän ei ole ns. valmis ottamaan vastaan tai josta hän ei ole kiinnostunut. Itse olen puhunut pippelistä ja pimpistä, siitä miten pimpissä on eri aukot pissalle ja vauvoille (vauvareiästä en ole puhunut kun se ei tuntuisi itselle luontevalta ja suoraan sanottuna aika lapselliselta meidän tieteestä kiinnostuneelle 5-vuotiaalle, sen sijaan olen tainnut sanoa että sitä aukkoa sanotaan vaginaksi). Lapsen ollessa pienempi kerroin siittiösoluista ja munasoluista, siitä miten ne yhtyvät ja äidin mahassa alkaa kasvaa uusi ihminen. Myöhemmin, kun lapselle tuli mieleen kysyä miten siittiösolu päätyy sinne äidin kohtuun, kerroin siitä miten isä laittaa pippelinsä äidin pimppiin. Vielä vähän myöhemmin tuli mainittua sanat rakastelu ja seksi nimenä tälle toimitukselle, ja olen myös sanonut että aikuiset voivat tehdä sitä ihan huvikseenkin, mutta tämä viesti ei tuntunut menevän perille. Lapsen mielestä isä ja äiti ovat rakastelleet kaksi kertaa, sen kerran josta hän sai alkunsa, ja sen kerran josta pian syntyvä pikkuveli sai alkunsa. En tätä lähtenyt korjaamaan, ajatelkoon niin jos haluaa. Käsittääkseni paljon isommatkin lapset saattavat mielellään olla tuollaisessa uskossa. Ehkäisystä olen myös kertonut, että on keinoja joilla voi estää sen että nainen tulisi raskaaksi jos ei halua vauvaa. Itse en koe mitenkään ongelmallisena sitä jos oma lapsi kertoisi omia käsityksiään asiasta muille lapsille. Eivät nämä asiat ole mitään salaisuuksia, eikä mitään miltä lapsia tulisi "varjella", vaan normaali osa elämää. Itse uskon että lapsille pitää kertoa maailmasta ja elämästä (ikätason mukaan tietenkin), että heidät tulee kasvattaa siihen osallisiksi. Jos oma lapseni kertoo muille mistä vauvat tulevat, ja jos siinä sivussa syntyy misinformaatiota, toivon tietenkin että toisten lasten vanhemmat oikaisevat nämä väärät käsitykset. Mutta en ajattele että tämä on mikään hyssyteltävä asia, jotain mitä lapsi ei saisi tietää ennen jotain tiettyä ikävuotta. Jos joku omaa lastani isompi lapsi ei vielä tiedä mistä vauvat tulevat, niin mielestäni se on hänen vanhempiensa häpeä, eikä asia jota pitäisi varjella - näin kärjistetysti.

Niin ne on ihmiset ja perheet erilaisia. Meillä oli esikoisen kanssa hoitopöytä käytössä pitkään, reilusti yli 1-vuotiaaksi, tarkkaa ikää en muista. Ihan tosi ehdoton ja hyödyllinen kaluste meillä. Eihän sitä lasta toki hetkeksikään voi yksin jättää hoitopöydälle, koko ajan pitää kädellä varmistaa ettei putoa. Kääntyvän ja liikkuvan vauvan/lapsen sain pysymään siinä niin kuin missä tahansa muullakin hoitoalustalla, eli kiinni pitämällä ja kääntämällä takaisin selälleen. Tai antamalla lelun käteen. Eikä meidän mukelo ollut siitä yleensä mitenkään pois pyrkimässä. Liekö syynä lapsen luonne vai vanhempien ote vai se, että oli kiinnitetty kivoja kuvia ympärille katseltavaksi ja yleensä vaipanvaihdosta pyrittiin muutenkin tekemään iloinen hetki laulujen ja leikkien avulla. Itse tykkäsin siitä että vaipat, pyyhkeet ja vaatteet on kaikki käden ulottuvilla eikä niitä tarvinnut erikseen hakea sinne missä milloinkin päättää vaipan vaihtaa. Niinpä meillä hoitopöytä on toisellekin lapselle ihan ehdoton hankinta.

Siis se nyt on miten sen ottaa, että onko se pissahälyttimen ääni järkky/kamala vai ei. Itse en sitä ihan noilla adjektiiveilla kuvaisi. Meidän poikaa se ei pelottanut, vaikka onhan se tietysti kova ääni, kun siihen on tarkoitus herätä syvästä unesta mahdollisimman nopeasti. Selvästi kovempi kuin mikään tavallinen herätyskellon piipitys. Itse ajattelisin että voisihan sitä kokeilla, ja jos se pelottaa lasta niin lopettaa käytön kesken. Jos kokeilu kiinnostaa niin ei ehkä kannata ainakaan etukäteen painottaa lapselle miten kamalan kova ääni siitä tulee, ettei turhaan ruoki pelkoa, kun ei se lapsi sitä välttämättä niin koe. Mutta eihän sen kokeileminen tietty oikein onnistu ja kannata jos lapsi sitä jo etukäteen vastustaa. Mä vähän itse ihmettelin kun neuvolantäti kertoi pissahälytintä hakiessamme miten jotkut lapset pelkäävät sitä ääntä, siis kertoi tämän ihan meidän pojan kuullen / pojalle. Itse ajattelin että miksi edes nostaa esille tuollainen vaihtoehto, kun lapsi ei itse ole osannut ajatella että se olisi mitenkään pelottava juttu, vaan on ihan innoissaan ottamassa hälytintä käyttöön että pääsisi eroon vaipoista. Onneksi tuo yksittäinen lausahdus ei kuitenkaan saanut meidän pojassa mitään pelkoa aikaan, niin kuin ei hälyttimen käyttökään. Tsemppiä kaikille kastelijoiden vanhemmille! Toivottavasti lääkitykset auttaa niillä jotka ovat sitä nyt aloittelemassa!

No, itse olen sitä mieltä että nimiä ei ainakaan voi varata. Lapsen nimen keksiminen on varmaankin useimmille meistä aika vaikeaa, joten olisi epäreilua yrittää etukäteen rajoittaa toisten valinnanmahdollisuuksia. Onneksi et tätä ehdottanutkaan. Itse ajattelen että jos nimi on todella tärkeä ja rakas, ja sen haluaa antaa omalle lapselle, niin sitten vaan antaa, vaikka ystävä olisikin päättänyt antaa saman nimen. Kyllä niitä kaimoja tulee vastaan useimmille, eikä lapsen elämässä välttämättä äidin ystävän lapsi ole lopulta niin kauhean suuressa roolissa. Jos se taas häiritsee liikaa, niin sitten on varmaankin vain pakko yrittää löytää jokin toinen nimi. Nimenanto ylipäätäänkin on usein kompromissien sävyttämää, kun aina puolisoiden näkemykset ihanasta nimestä eivät osu yksiin. Harva meistä päätyy antamaan lapselleen unelmien nimen joka on ollut suunnitelmissa jo ala-asteikäisestä lähtien, useammin se lopullinen nimi varmaankin päätetään kiperien keskustelujen tuloksena vasta ristiäisiä/nimiäisiä edeltävänä iltana. Itse en liikaa mystifioisi nimen antamista lapselle.

*

*

*