sindy

Jäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About sindy

  • Rank
    Aloittelija
  1. Meillä nukuttiin ekat vajaa 5 kk perhepedissä, nyt pinniksessä useimmiten.
  2. Yöpuvussa on nukkunut alusta lähtien.
  3. 5 kk iässä aloitettiin bataatilla.
  4. Sain epiduraalin ja toimi aluksi varsinkin todella hyvin.
  5. Kerrottiin kyllä avoimesti esikoisen kohdalla.
  6. Muutaman tavallisen testin ja yhden digin.
  7. Enpä oikeastaan kysele. Lähimpien ystävien kanssa tulee juteltua/kyseltyä.
  8. Otimme ensimmäisen kanssa.
  9. Täällä myös yksi uusi yrityksen odottaja ilmoittautuu mukaan. Tähän mennessä olen vain lueskellut muiden juttuja, en niinkään itse kirjoitellut... Vauva-asia on ollut puheissa jo noin vuoden ajan ja on mietitty sopivaa ajankohtaa. Viime syksynä sitten päätettiin, että nyt tulevana keväänä helmi-maaliskuun vaihteessa aloitetaan yritys. Pillerit jätin pois jo lokakuussa ja menkat normalisoitui onneksi oikeastaan heti. Ajankohtaan on vaikuttanut eniten minun työkuviot. Vaikka aloitukselle onkin nyt selkeä ajankohta, on ollut vaikea pysyä siinä koska aika tuntuu menevän niin hitaasti (toisaalta taas tuntuu että viikot ja kuukaudet vain hujahtavat ohi!) ja vauvakuume on todella kova. Olen yrittänyt pysytellä pois foorumeilta ja keskittyä muihin asioihin, mutta vaikeaa on. Välillä tuntuu, että laskee päiviä aloitukseen... Miehellä ei tunnu olevan kipuiluja aloittaa aikaisemmin tms., koska asiahan on päätetty ja sille on sovittu aikaraja. Niin helppo ajattelumalli, kykenisipä itsekin samaan.