pyöriäinen

Toinen synnytys Lohjalla, eka remonttia ennen ja toka remontin jälkeen. Tilat oli hienot nyt rempan jälkeen. Synnytyssali oli viihtyisä, amme oli, tosin en sinne ammeeseen mennyt. Olin yksin kahden hengen huoneessa ja huone oli viihtyisä ja kiva. Melkein kuin hotellissa olisi ollut. Henkilökunta pääasiassa ihanaa, muutama vähän tympeämpi sattui kohdalle.

Kirja. Kaikki muu tuli tarpeeseen. Miten teillä on jäänyt herkut syömättä?

Kahdesta ekasta lupailtiin poikaa, kolmannesta lupailtiin tyttöä. Kaikki piti paikkansa.

Ekasta tuli 11 kg, tokasta ja kolmannesta n. 13-14kg. Ekasta kaikki lähti 1 kk aikana, tokasta, meni useampi kuukausi. Nyt saa nähdä kauanko menee.

Meillä mies on saattanut pitää jotkut "varpajaiset" muutama kuukausi vauvan syntymän jälkeen. Käytännössä tämä ei ole eronnut mitenkään siitä, että viettäisivät normi miestenillan. En haluaisi, että lähtee varpajaisiaan viettämään kun olen sairaalassa. Luulen, että vauvan syntymä on lapsillekin sen verran jännittävä kokemus, että isän läsnäolo on tärkeää. Se, että iskä lähtis vielä jonnekin, tulis väsyneenä ja krapulaisena kotiin, ei olis musta hyvä idea. Tosin en muutenkaan kannata mitään "juopottelua" eikä mieskään sellaista harrasta kuin äärimmäisen harvoin. Haluan, että mies tulee virkeänä moikkaamaan mua lasten kanssa laitokselle, juhlia ehtii sit vähän myöhemminkin.

Kyllä sitä tuli kokeiltua kaikkia ässiä vähän väkipakollakin ehkä pari viikkoa ennen kupuksen (41+2) syntymää. Makkarin puolella ässäilystä aina totesin, et tää on kyllä viimeinen kerta ennen syntymää, mutta kun aikaa kului, vonguin miesparkaa vielä avuks uudelleen ja uudelleen, että jos se sittenkin auttaisi. Kävelylenkit ja nurmikon ajelut, kaikki kokeiltiin mitä keksittiin. Ainoa mikä oikeasti tuntui aiheuttavan supistuksia samantien, oli nännien hierominen. Sillä tais olla jotain tekemistä käynnistymisen kanssa.

Seuraavan lapsen kohdalla tulee luultavasti pari kuukautta väliä syntymän ja nimijuhlien välille. Aikaisempien lapsien kanssa juhlat on pidetty nopeammin, joten ei ole tarvinnut "salailla" nimeä kovin pitkään. Pääsyy "salailuun" aikaisempien lasten kanssa on kuitenkin ollut se, ettei nimestä ollut täysin varmuutta kuin vasta joitakin päiviä ennen juhlia. Nyt haluisin, että nimen saisi jo aikaisemmin käyttöön, jotta ei tarvisisi puhua vauvasta. Mietityttää ehkä just se, että jos tuleekin toisiin aatoksiin tai keksii jonkun paremman. TOisaalta, sittenhän sen nimen vaihtaa, mitäpä se haittaa? Eiköhän ihmiset totu sitten uuteen nimeen. Totutaanhan siihen oikeaankin nimeen jos on käytetty ensin jotakin lempinimeä. Aina ollaan yritetty rohkaista muita kertomaan nimiehdotuksia ja ollaan myös kerrottu omia ehdokkaita. Kukaan ei ole ikinä tyrmännyt meidän nimiehdotuksia, mutta tokihan sen näkee, että toiselle oma nimiehdokas ei välttämättä ole yhtä mieleinen jollekin toiselle. Enkä siitä osaa loukkaantua.

Toisille sopii lapseton elämä ja mielestäni hienoa, jos jokainen löytää oman onnensa Menee hieman ot, mutta silti, mua ärsyttää se, että iltapäivälehtien jutut lapsiperheistä ovat niin kovin kovin negatiivisia sävyiltään. Että kuinka kamalaa ja raskasta lapsiperheillä on jne. Myöskin ärsyttää ne vanhemmat, jotka Facebookissa päivittävät omasta lapsiperhearjesta vain niitä "kämppä on kuin pommin jäljiltä, vaikka juuri puunasin ja hinkkasin kaikki paikat", "nyt nuo lapset valvottaa taas joka yö, viimeiset viisi vuotta nukuttu huonosti", "olipa kiva kun taapero veti taas hirveet itkupotkuraivarit päiväkodin pihassa" jne. Eikö vois joskus tuoda esiin niitä lapsiperheen iloja? Anteeksi pieni avautuminen tähän väliin...

Kuopuksella oli pitkä napanuora, en tiedä kuinka pitkä, mutta lääkärin mukaan harvinaisen pitkä. Oli kiertynyt kolme kertaa kaulan ympäri. Ei vaikuttanut mitenkään vauvan vointiin ennen tai jälkeen synnytyksen. Synnytykseen vaikutti tietysti sen verran, että pään ponnistettua ulos, piti hetkeksi lopettaa kun selvittelivät napanuoraa.

Kaksi poikaa, joista suht samanlainen pahoinvointi, oksentelua pääasiassa aamuisin. Kolmas masussa, pitäis olla tyttö. Tästä myös pahoinvointia, mutta ei juurikaan oksentelua, ellottava olo on ollut enemmän ympärivuorokautista (mm. yöllä).

Miehellä vuorotyö ja itsellä joustava työaika. Joka toinen viikko hoidossa n. klo 10-15 ja joka toinen n klo 7.30-15.

Sama vieras, varmasti toiset kestää kipua paremmin, mutta uskon, että suurin ero on siinä kivun määrässä/kovuudessa. Toisia vaan sattuu jostain syystä synnytyksessä enemmän kuin toisia ja saman ihmisen synnytyksissäkin on eroja. Muistan kun ennen esikoisen syntymää luin synnytyksestä ja monet sanoi, että haluavat olla jalkeilla ja heidän oli helpompi kestää kipua jalkeilla. Synnytyksessä ihmettelin, että kuka voi ylipäätänsä seisoa tällaisilla kivuilla. Odottelin epiduraalia tunnin ja sen ajan kipu tuntui siltä, etten kestä tai hallitse sitä. Kuopuksen syntymässä kipu oli kuitenkin selvästi lievempää ja pystyin olemaan jaloillani ja se olikin parempi kuin makuuasento. Kuopuksen synnytyksessä olin siis viimeiset sentit ilman puudutusta kun uutta satsia ei ehditty tulla laittamaan. Kuitenkin myös esikoisen kipeämmässä synnytyksessä kipu oli yhtä kovaa, kuin olin varautunutkin.

Voi mea, mä jo ajattelin, että kun kahdesta ei mitään järkyttäviä ole ollut, niin ei sitten kolmannessakaan olis. Mut ilmeisesti voi käydä just niin Mulla on siis ollut suht lieviä kummassakin, keskiverto menkkakipuihin verrattavissa.

Ireis, mulla ehkä selvin merkki imetyksen laihduttavasta voimasta oli se, että kummankin lapsen imetyksen loppumisen jälkeen paino nousi parissa kuukaudessa raskautta edeltävälle tasolle ja korkeammallekin, vaikka söin ihan samalla tavalla, kuin imetyksen aikana. Kummankin lapsen kohdalla painoni putosi imetyksen aikana alle raskautta ollutta painoa, sekin kielii mun mielestä siitä.

Kyllä, molemmilla kerroilla kaikki raskauskilot lähti imetyksen aikana pois ja imetyksen loputtua painoa tuli 3-5kg molemmilla kerroilla lisää.